Onko käsityöllä tekijänoikeus?
Jos näen jossain kivan käsityön ja teen siitä oman kopion, rikonko tekijänoikeutta? Onko sillä merkitystä, olenko päässyt tutkimaan tuotetta lähemmin vai tulkinnut pelkästään kuvaa valmiista tuotteesta? Saanko myydä tuotetta omissa nimissäni?
Kommentit (30)
niitä voi kiertoteitse ja mallisuojan kautta etsiä erilaisiin tuotoksiin, mutta kuten tekijänoikeuslaistakin käy ilmi, niin siinä ei ole mainittu käsityötä missään muodossa.
Tietysti sitä toivoisi, että ihmisillä olisi kunnioitusta sitä työtä kohtaan, jota itse yrittää tehdä ja esimerkiksi jos julkaisen myyntiin työohjeen, niin ensimmäinen ostaja ei laittaisi kopiota blogiinsa vapaaseen jakeluun, mutta käytännössä jos hän näin päättää tehdä, niin eipä ole mitään keinoa siihen puuttua.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että käsityön ja taidekäsityön, samoin kuin käsityön ja designin rajat ovat häilyvät, ja tekijänoikeuslaki heijastaa sitä, että luovat ja omaperäisetkin käsityöt ovat perinteisesti olleet naisten puuhastelua, jolla ei ole ollut arvoa. Näin ollen sitä ei ole tarvinnut lukea mukaan lakiinkaan. Kuvataiteessa teosrajahan ylittyy käytännössä mistä tahansa, mitä kuka tahansa päättää paperille piirtää - käsityössä taas selkeästi konseptuaalisetkaan työt eivät voi tätä saavuttaa.
Toisaalta suurin osa käsityöstä tietysti on sitä perinnesukkaa ja muuta miljoonia kertoa uudelleen tehtyä, jonka suhteen ei tekijänoikeuksista tarvitse huolehtia muutenkaan. Mutta joskus sitä toivoisi, että osa elinkeinosta ei olisi vain toisten ihmisten ja erityisesti alan suuryritysten moraalin tai hyvän tahdon varassa, vaan varsinkin yritysten tekemää kopiointia vastaan voisi jotenkin taistellakin.
mutta on moraalitonta myydä toisen suunnittelemia tuotteita omanaan. Periaatteessa kai ei ole laitonta, jos tuote ei ole mallisuojattu.
Alkuperäisestä en ole ohjetta eikä sitä ole suoraan kopioitu vaan muistin varassa. ap
siinä mallissa pitäisi olla jotakin, jonka voi patentoida, mikä estäisi kopioimisen. Koska vaate- tai neulemalleissa ei oikein voi olla sellaisia (koska ne on keksittävissä) ei ole mielestäni mahdollista, että voisit rikkoa tekijänoikeutta.
Design on hankalampi juttu ja silloin kai sinun pitäisi todistaa, että olet suunnitellut ja toteuttanut jonkun uniikin teoksen.
Minä olen käsityöyrittäjä ja teen kyllä muualta saamieni ideoiden pohjaltakin töitä, en koskaan ihan samanlaista, mutta samantyyppisen. Joskus käy myös niin päin että itse teen jotain (ainakin omasta mielestäni) ihan uutta, siis itsekeksimääni ja kohta näenkin kuvia netissä, että joku muukin on tehnyt samanlaisia. En tiedä, oliko joku muu saanut saman idean vai kopioinut minulta.
Ohjeitahan on netti ja lehdet ja kirjat pullollaan, kaipa niiden mukaan voi tehdä ja myyntiikin. Miksi niitä ohjeita muuten jakaisi? Jos haluaa pitää idean ihan vaan itsellään, niin eipä kannata kuvia jaella.
En usko, että omia ideoitaan voi mitenkään suojata. Ellei ole sitten joku tosiaan oikein keksintö, jolle voi kai jotain suojaa hakea ainakin joksikin aikaa?
Jos näen jossain kivan käsityön ja teen siitä oman kopion
sillä toisen luovaa työtä kunnioittaa jokainen, joka alalla on.
Ilmeisesti voidaan osoittaa, että tämä toinen tuote on ollut olemassa/keksitty ensin. Joten heikoille jäille astut.
Vähintään voisit mainita ohjeen yhteydessä, mistä inspiraatiosi on peräisin. Tietenkään et ota kunniaa ideoinnista. Muokata voit, mutta on tosiaan moraalitonta lähteä tekemään toisen keksinnöllä kauppaa, oli tuotesuojausta tai ei.
Kalpaten kävi. Saat osaksesi AINAKIN paheksuntaa, jos moiseen lähdet.
siinä mallissa pitäisi olla jotakin, jonka voi patentoida, mikä estäisi kopioimisen. Koska vaate- tai neulemalleissa ei oikein voi olla sellaisia (koska ne on keksittävissä) ei ole mielestäni mahdollista, että voisit rikkoa tekijänoikeutta. Design on hankalampi juttu ja silloin kai sinun pitäisi todistaa, että olet suunnitellut ja toteuttanut jonkun uniikin teoksen.
sille ei ole haettu patenttia?
Jos näen jossain kivan käsityön ja teen siitä oman kopion
sillä toisen luovaa työtä kunnioittaa jokainen, joka alalla on.
Ilmeisesti voidaan osoittaa, että tämä toinen tuote on ollut olemassa/keksitty ensin. Joten heikoille jäille astut.
Vähintään voisit mainita ohjeen yhteydessä, mistä inspiraatiosi on peräisin. Tietenkään et ota kunniaa ideoinnista. Muokata voit, mutta on tosiaan moraalitonta lähteä tekemään toisen keksinnöllä kauppaa, oli tuotesuojausta tai ei.
kun olen omaan käyttööni valmistanut esim. käsilaukun joka todellisuudessa on tunnetun suunnittelijan käsialaa. Olen tehnyt sen vain kuvan perusteella, luonnossa en ole kyseistä laukkua nähnyt ja kuvissakin se näyttää isommalta kuin oma versioni.
Ammattilainen ja ammattilainen, mutta pelkän koulun käsityötuntien oppien perusteella en olisi pystynyt päättelemään esim. työjärjestystä.
Totta kai kunnioitan suuresti tuota suunnittelijaa, mutta eipä mun kopiossani hänen nimeään lue, tietenkään kun ei hän sitä ole tehnyt.
ap
niin totta kai voit tehdä raidallisen villasukan ohjetta soveltaen. Mutta jos vertailutyö on uniikki ja siinä on selkeästi jokin idea, jota aiemmin ei ole ollut, et voi ripata sitä noin vain ilman jälkiseuraamuksia.
Tiedän lähipiiristä yhden tapauksen, jossa designeri laittoi kopioijan oikeusteitse lujille. Mikäli kopioija olis alusta asti tehnyt yhteistyötä suunnittelijan kanssa & pyytänyt muokkauslupaa jne. olis kohtaaminen saattanut olla suopeampi. Mutta kun kopioijalla oli tarkoituskin tehdä toisen keksinnöllä rahaa ja nostaa omaa häntäänsä, ei siinä vastapuoli arvatenkaan viitsi mukava olla.
Summa summarum: en suosittele. Keksi jotain omaa. Sosiaalisen median aikakaudella kaikesta jää kiinni, etenkin jos alkup. tuote on saanut vähääkään julkisuutta.
Jos näen jossain kivan käsityön ja teen siitä oman kopion
sillä toisen luovaa työtä kunnioittaa jokainen, joka alalla on.
Ilmeisesti voidaan osoittaa, että tämä toinen tuote on ollut olemassa/keksitty ensin. Joten heikoille jäille astut.
Vähintään voisit mainita ohjeen yhteydessä, mistä inspiraatiosi on peräisin. Tietenkään et ota kunniaa ideoinnista. Muokata voit, mutta on tosiaan moraalitonta lähteä tekemään toisen keksinnöllä kauppaa, oli tuotesuojausta tai ei.
kun olen omaan käyttööni valmistanut esim. käsilaukun joka todellisuudessa on tunnetun suunnittelijan käsialaa. Olen tehnyt sen vain kuvan perusteella, luonnossa en ole kyseistä laukkua nähnyt ja kuvissakin se näyttää isommalta kuin oma versioni.Ammattilainen ja ammattilainen, mutta pelkän koulun käsityötuntien oppien perusteella en olisi pystynyt päättelemään esim. työjärjestystä.
Totta kai kunnioitan suuresti tuota suunnittelijaa, mutta eipä mun kopiossani hänen nimeään lue, tietenkään kun ei hän sitä ole tehnyt.
ap
muutkin tekee.
Tietenkään et ota kunniaa ideoinnista. Muokata voit, mutta on tosiaan moraalitonta lähteä tekemään toisen keksinnöllä kauppaa, oli tuotesuojausta tai ei.
Ideat ovat ihan vapaata riistaa.
Mietihän nyt, jos menet kauppaan ja ostat tuotteen, paskat sinua kiinnostaa, kenen idea se alunperin oli. Yleensä sitäpaitsi uuden idean pohjalta markkinoille tuodaan joku tuote ja silloin sen saa vapaasti kehittää paremmaksikin, ei siinä tarvitse alkuperäisen ideoijan tunteita miettiä.
Asia on tietysti eri teoksissa, joista voidaan osoittaa, kuka ne on ideoinut ja toteuttanut. Mutta ei silloinkaan kukaan kiellä ideaa käyttämästä tai toteutustapaa.
Ammattilainen ja ammattilainen, mutta pelkän koulun käsityötuntien oppien perusteella en olisi pystynyt päättelemään esim. työjärjestystä.Totta kai kunnioitan suuresti tuota suunnittelijaa, mutta eipä mun kopiossani hänen nimeään lue, tietenkään kun ei hän sitä ole tehnyt.
ap
Jos näen jossain kivan käsityön ja teen siitä oman kopion
sillä toisen luovaa työtä kunnioittaa jokainen, joka alalla on.
Ilmeisesti voidaan osoittaa, että tämä toinen tuote on ollut olemassa/keksitty ensin. Joten heikoille jäille astut.
Vähintään voisit mainita ohjeen yhteydessä, mistä inspiraatiosi on peräisin. Tietenkään et ota kunniaa ideoinnista. Muokata voit, mutta on tosiaan moraalitonta lähteä tekemään toisen keksinnöllä kauppaa, oli tuotesuojausta tai ei.
kun olen omaan käyttööni valmistanut esim. käsilaukun joka todellisuudessa on tunnetun suunnittelijan käsialaa. Olen tehnyt sen vain kuvan perusteella, luonnossa en ole kyseistä laukkua nähnyt ja kuvissakin se näyttää isommalta kuin oma versioni.Ammattilainen ja ammattilainen, mutta pelkän koulun käsityötuntien oppien perusteella en olisi pystynyt päättelemään esim. työjärjestystä.
Totta kai kunnioitan suuresti tuota suunnittelijaa, mutta eipä mun kopiossani hänen nimeään lue, tietenkään kun ei hän sitä ole tehnyt.
ap
muutkin tekee.
mieti nyt vähän: joku Guessko jakaa ohjeitaan jossain?! ap
siinä mallissa pitäisi olla jotakin, jonka voi patentoida, mikä estäisi kopioimisen. Koska vaate- tai neulemalleissa ei oikein voi olla sellaisia (koska ne on keksittävissä) ei ole mielestäni mahdollista, että voisit rikkoa tekijänoikeutta. Design on hankalampi juttu ja silloin kai sinun pitäisi todistaa, että olet suunnitellut ja toteuttanut jonkun uniikin teoksen.
Ai että vaikka taulua Huuto voi kopioida, koska sille ei ole haettu patenttia?
Taulu (taideteos) on uniikki siinä missä tuo mainitsemani designikin. Tosin tuo Huuto taitaa olla niin vanha taulu, että siitä voi ihan vapaasti julkaista Tiimari-kortteja, ei tule tekijänoikeusasiat vastaan.
ja kirjoita vaikka Sofi Okassen Puhdistus uudelleen. Julkaise omakustanteena, ei varmaan kukaan huomaa.
Huoh...
sieltä löytyy kaikki tarpeellinen.
Esim. tuo mainittu Munchin "Huuto" on ilmeiselvästi teoksen kriteerit täyttävä maalaus, koska siinä on riittävän omaperäinen aihe ja toteutus. Sen kopioita ei toinen taiteilija saisi myydä. Valmistaminen omaan yksityiskäyttöön olisi ymmärtääkseni sallittua kuitenkin.
Jokin geneerinen kukka-asetelma tavanomaisella tekniikalla toteutettuna puolestaan ei enää itsestäänselvästi ole itsenäinen teos. Käsityötuotteistakin vain harvat ovat riittävän teosmaisia ollakseen tekijänoikeuden suojaamia. Vaikkapa jotkut Kaffe Fassettin neuleet saattaisivat kuitenkin olla riittävän teosmaisia.
Pääsääntö on, että mitä ainutlaatuisempi/poikkeuksellisempi tuote on aiheensa, muotonsa, tekniikkansa jne. puolesta, sitä todennäköisemmin sitä voidaan pitää itsenäisenä teoksena. Näissä on paljon myös rajatapauksia, joiden osalta mitään varsinaista tuomiota oikeudessa ei ehkä tulisi jos asiasta alettaisiin riidellä, mutta mitä poikkeuksellisemman tuotteen ap on kopioinut, sitä nolompaa se kyllä on hänen kannaltaan ihan noin muutenkin.
Tekijänoikeushan ei synny siitä, että alkuperäinen tekijä kehittää valmistusmenetelmän tai tekniikan (tässä työjärjestyksen ja -vaiheet), vaan siitä että hän luo teoksen, jollaista ei ole aiemmin ollut olemassa. Teoksen kopioiva henkilö voi toki itsenäisesti "keksiä" tuon vaadittavan tekniikan teosta katsomalla, mutta tämä ei kuitenkaan oikeuta häntä omimaan itselleen tekijänoikeutta. Kopioiminen kun on hyvin helppoa varsinaiseen keksimiseen verrattuna (siis siihen, kun asia luodaan tyhjästä eikä katsomalla mallia valmiista tuotteesta).
Kertoisitko ap tarkemmin, millaisesta tuotteesta on kysymys?
Vastaus on, että mallin kopioiminen ilman alkuperäisen suunnittelijan lupaa on tekijänoikeusrikkomus. Yhden kopion tekemisestä omaan käyttöön tuskin seuraa rangaistusta (kukapa siitä edes tietäisi), mutta kaupallisesta hyödyntämisestä voi joutua kiipeliin. Ratkaiseva tekijä on tietenkin se, kuinka paljon oma sovelluksesi poikkeaa jo olemassa olevasta, ja kuinka ainutlaatuinen tuote on alunperin ollut kyseessä.