Lue keskustelun säännöt.
Olen sotkenut elämäni TÄYSIN...
23.11.2012 |
Olen pitkässä parisuhteessa jossa mennyt huonosti jo vuosia. Tasaista ja turvallista on ollut kyllä. Jossain vaiheessa löysin uusia ystäviä joiden myötä aloin viihtyä baarissa. Baarissa on tietenkin miehiä...
2 vuotta olen käynyt viikoittain baarissa mutta nyt 7 viikkoa sitten ihastuin erääseen jonka olen tuntenut jo pitkään. Koska en ole saanut pitkässä suhteessa oikeastaan mitään enää aikoihin sekosin ihastuksesta ja pistin haisemaan.
Koska elämäni meni epätasapainoon sairastuin masennus- ja ahdistuneisuushäiriöön ja olen syönyt lääkkeitä nyt 5 viikkoa. Petin miestäni ja hän tietää sen.
Irtisanouduin samassa huumassa töistä koska en voinut keskittyä siellä mihinkään. Nyt alkaa näyttää, että ei tästä ihastuksesta synny mitään järkevää.
Mies ei ole laittanut eropapereita ja vaatii, että mun pitäisi lopettaa baarissa käyminen. Sitä en kuitenkaan tee, kavereiden kanssa siellä ennenkin on käyty.
Samassa rytäkässä monet läheiset on hylänneet mut, olenhan itsekäs paska joka kohtelee väärin viatonta ja ihanaa miestä.
Nyt mulla on vihainen aviomies jonka kanssa välit eivät taida ikinä korjaantua enkä todella tiedä haluankokaan, ihastus jonka kanssa hommasta ei tule mitään, joukko vihaisia ihmisiä jotka eivät halua olla mun kanssa tekemisissä, masennus- ja ahdistuneisuushäiriö, olen työtön eikä mulla ole rahaa muuttaa. Päättäisin päiväni jollei mulla olisi lasta.
Tuntuu, että olen aivan umpikujassa. Tiedän, oma vika, väärin hoidettu. Sekosin vaan totaalisesti siitä yhtäkkisestä hellyydestä ja huomiosta mitä vaille olen jäänyt sekä jo lapsena, että myös aikuisena. Järki väistyi täysin ja nyt kun rupeaa palailemaan niin myös sotkut alkavat näkyä.
Kommentit (68)
Äläkä nyt itseäsi enää syyttele vaan ole armollinen itsellesi.
KETÄ pitäisi ap:n syytellä ellei itseä.
Aikamme moraali on yhtä hyssyttelyä ja peittelyä. YÖK.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sillä miehellä on avovaimo.
Kyllä mua pelottaakin erota enkä eroa tämän uuden miehen takia vaan siksi, että tiedän nyt mitä haluan enkä tule sitä omalta mieheltäni koskaan saamaan. Kuten sanoin en tiedä tuleeko tästä uudesta suhteesta mitään enkä halua asiassa kiirehtiä.
Tunnen miehen pidemmältä ajalta hyvin joten luotan häneen ja tiedän missä mennään. Kumpikaan emme ole luvanneet toisillemme mitään emmekä vielä näin ihastuksen alkuvaiheessa voikaan tehdä mitään yhteisiä ratkaisuja.
Kyllä mä pidän järjen päässä. Ja tiedän tuon miehenkin pitävän. Kyllä me yritimme jarrutella molemmat omia tunteita ja selitellä niitä ja sopia, että ei nyt edetä ja sitä ja tätä mutta kun on tunne joka vie jalat alta ja sydämen paikoiltaan niin on se tunne.
Hänellä on mua vanhempia lapsia. Mutta ei sen väliä. Mä olen miettinyt ja pohtinut ja vatvonut tuota ikäasiaakin paljon. Se on lähinnä surullista. Mutta se ei poista sitä tunnetta, että on löytänyt ihmisen joka elämästä on aina puuttunut. Sen toisen puolikkaan jonka seurassa on hyvä olla ja sydän tuntuu kokonaiselta. Se tunne ei mene pois, joka tapaamisen jälkeen se tuntuu vain enemmän siltä. Olen sata kertaa päättänyt, että en tunne niin, että tässä ei ole järjen hiventä ja että tämä on mahdotonta. Silti joka kerran se tunne siitä, että tämä on se ihminen vain vahvistuu. Tiedän hänen tuntevan aivan samoin.
En tosiaan tiedä mitä tulee tapahtumaan.
ja oikeesti, fiksuinta olisi nyt opetella elämään joko miehensä kanssa tai itsekseen. Uusi suhde sitten kun on edellisen saanut selvitettyä itselleen.
Mutta ensin työ, asunto, ala hoitaa noita pala kerrallaan. Kuulostaa siltä, ettei sulla miehesi kanssa enää ole yhteistä. Jos haluatte jatkaa, menette terapiaan.
Niin ja tiedän ja ymmärrän kyllä mitä noin suuri ikäero tuo tullessaan. Olen ajatellut, että olen mieluummin oikeasti onnellinen vanhemman miehen kanssa ne vuodet mitä meillä on kun onneton jonkun nuoremman kanssa.
Yhtä hyvin nuori ihminen voi vaikka halvaantua ja seksielämä kämähtää siihen. Ei se pieni ikäero AINA ole tae mistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harvoin tuollaista isoa ikäeroa hyväksytään kaveripiirissä vaan tällaisessa suhteessa oleva jätetään armotta ulos piireistä.
Hyvä nyt sentään kuitenkin että miehen lapset ovat jo aikuisia. Et ole sitten rikkomassa lapsiperhettä. Jos nyt jotain hyvää tästä pitää löytää. Etkö muuten pelkää että miehesi soittaa ihastuksesi avovaimolle? Vai tietääkö tämä myös pettämisestä? Missä ihmeessä te olette edes tutustuneet?
Kyllä mun perhe ja ystävät tietää. Ne jotka tukevat, tukevat ja muutama on hermostunut lähinnä nykyisen miehen puolesta.
Kyllä se avokki jotain tietää mutta ei koko totuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä ei tarvitse olla mitään sielujen kumppanuutta, vaan ihan puhdasta himoa.
Hän on 30 vuotta vanhempi. Töitä saan kyllä, pidän nyt viikon lomaa. Pelottaa vaan tuon masennuksen takia, että en jaksa tehdä kovin paljon töitä.
Juoppo en ole, en myöskään horatsu. Mies ei ole syyllinen tähän tilanteeseen mutta totuus on, että häneltä en tarvitsemaani ja kaipaamaani ole saanut. Itse olen tottakai iso iso meidän pieleen mennyttä suhdetta mutta suhteessa on aina kaksi.
Suhteessa on kaksi mutta toinen voi nakertaa sen suhteen perustan ihan omista syistä ja omalla toiminnallaan. Ap, sinä olet syypää teidän eroonne ja huonoihin väleihin. Kun olet ollut noin monta vuotta tyytymätön suhteeseenne, luulisi, että olisit voinut jossain vaiheessa
1) avata suusi ja kertoa, että olet onneton
2) kertoa miehelle, että haluat enemmän hellyyttä
3) vaatia pariterapiaa
Sen sijaan VALITSIT toisin. Petit parisuhteenne, miehen ja perheenne. Päätit, että omat viettisi ja oma onnesi on tärkeämpää kuin rehellisyys ja asioiden hoitaminen reilulla ja aikuisella tavalla. Nyt sinua harmittaa, kun olet luonut sotkun eikä elämäsi voikaan olla yhtä onnea ja autuutta. Et kuitenkaan ole valmis käymään käsiksi siihen sotkuun vaan oletat edelleen, että miehesi tai lapsesi sen siivoaa, jotta sinulla voi olla vain hauskaa.
Kerronpa pari tosiasiaa:
1) Et ehkä ole juoppo, mutta ei ole normaalia 12-vuotiaan äidille olla baareissa viikottain. MInkälaisen kuvan luot baareista ja alkoholista esiteinillesi? Tuo aika on poissa lapseltasi. Sen lisäksi, että juokset baareissa, tapaat myös tätä salasuhdettasi eli vietät aika vähän aikaa lapsesi kanssa.
2) Ei ole normaalia aikuisen käytöstä suhtautua työhön niin kuin sinä. Ei ole rahaa mutta pidät lomaa. Elät miehen kustannuksella ja petät. Reilua? Ei. Ja kehtaat vielä valittaa, kun mies on inhottava.
3) Onko oma onnesi tärkeämpi kuin lapsesi?
Lähtisin selvittämään aiheuttamaasi sotkua siten, että päättäisin olla rehellinen. Ihan joka vaiheessa. Päättäisin myös, että vien loppuun aloittamani asiat, vaikka se sitten merkitsisikin hidasta prosessia. Esim. mieheni kanssa kävisin avoimen ja rehellisen keskustelun, jossa en hyökkäisi häntä vastaan ja syyttäisi kylmyydestä vaan kertoisin, mitä tarvitsen ja mitä saan tältä suhteeltani. Suostuisin pariterapiaan ja ihan kaikkeen, mitä mies vaatii, jotta erosta tulisi mahdollisimman sopuisa ja lapseni kärsisi mahdollisimman vähän.
Baarikeikat jättäisin pois. Mihin niitä enää edes tarvitsisin? Lapseni tarvitsee äitiä enemmän kuin koskaan ennen. Jos mieheni haluaisi erota heti, muuttaisin omilleni. Lähtisin siitä, että yritän luoda hyvät välitä lapseni isään, jotta lapseni ei kärsisi turhaan.
Työtä ottaisin vastaan heti, jos vain suinkin olisin työkunnossa. Jos taas olen masentunut, niin en tekisi minkäänlaisia isoja päätöksiä sairauden tässä vaiheessa. Eiköhän tuo kuvio kuulu ihan sairauden luonteeseenkin? Jos siis olisin sairas, myöntäisin itselleni, etten ole oma itseni ja että satutan ihmisiä, joita rakastan, koska olen sairas. Hakisin siis hoitoa ja katsoisin ajan kanssa, miten asiat etenevät ja miten mieheni haluaa asioita hoitaa. En suostuisi olemaan kynnysmatto, mutta virheeni myöntäisin ja niitä pyytäisin anteeksi.
Lopulta miettisin tietyn ajan jälkeen esim. 4 kk:n jälkeen tuota kysymystä kolmoskohdassa. Miten paljon olen valmis uhraamaan omaa onneani lapseni tähden? Vai tarvitaanko mitään uhrausta? Olisiko lapseni jopa onnellisempi, jos hänen vanhempansa eroisivat? Varmistaisin todella tarkkaan, että lapseni perhettä ei murskata sairauden tai hetkellisen oikun, vietin tai mielihalun takia. Siksi siis aikaa saisi kulua ja paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä ei tarvitse olla mitään sielujen kumppanuutta, vaan ihan puhdasta himoa.
Älä nyt ap vielä sano että kyseessä on joku vanhempiesi ystävä!
Olen käynyt toki kohdat 1,2 ja 3 läpi. Olen avannut suuni, olen puhunut, olen kertonut mitä haluaisin. Olen tehnyt väärin vuosien varrella monessakin asiassa mutta olen silti yrittänyt. Olemme käyneet terapiassakin.
En myöskään ole syytellyt häntä kylmyydestä vaan sanonut, että teen väärin ja että en syytä ketään vaan tämä homma ei vaan enää toimi.
Mä käyn siellä baarissa monesti ihan autolla. Mä en tosiaan käy siellä vetämässä päätä täyteen. Itse asiassa mä käyn siellä laulamisen vuoksi. Mun on tärkeää treenata sitä ja koska viihdyn muutenkin baariympäristössä niin käyn siellä siksi. Se on vain miehen ajatus, että juon siellä joka kerta perseet olalle. Tosiasiassa juon joko vähän tai en ollenkaan ja useimmiten sen pari.
Lapseni ei ole koskaan nähnyt minua humalassa ja ehkä kerran joskus pienempänä krapulassa. Herään aina miestä aikaisemmin (molemmilla vuorotyö, tai mulla oli). Mä herään n. klo 6-9, mies herää 12. Viikonloppuisin olen siis lapsen kanssa koko päivän jopa 6 tuntia aamulla enemmän kuin mies. Jos lähden illalla klo 20 ja lapsi menee nukkumaan klo 21 niin olen ollut hänen kanssa enemmän kun mies. Myönnän tosin, että tällä hetkellä kun olo on tukala on lapsi ollut enemmän isänsä kanssa, lähinnä iltaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse maanis-depressiivisen naisen siskona sanon että taidat olla aika sairas tällä hetkellä, täysin itsekeskeinen, itsekäs ja vastuuton. Kukaan ei rakastu ilman omaa lupaa, eli ihminen voi oikeasti päättää haluaako rakastua vai ei. Melko varmasti miehesi olisi parempi lähihuoltaja, olet liian tasapainoton tällä hetkellä vastaamaan lapsen kasvatuksesta.
Mä käyn siellä baarissa monesti ihan autolla. Mä en tosiaan käy siellä vetämässä päätä täyteen. Itse asiassa mä käyn siellä laulamisen vuoksi. Mun on tärkeää treenata sitä ja koska viihdyn muutenkin baariympäristössä niin käyn siellä siksi.
Se on ihan ok että käyt siellä ystävien kanssa mutta älä tällaista höpötystä päästä suustasi ainakaan miehellesi. Vie luotettavuuden muultakin mitä sanot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieti tarkkaan, että onko tuo mies tosiaan elämäsi mies vai oletko ihastunut ja rakastunut enemmänkin siihen kaikkeen huomioon, jota häneltä saat. Tuntuu, että ne kaksi asiaa helposti sekoittuvat, jos on pitkään ollut hellyyden ja huomion puutteessa.
siellä baarissa niin usein? ilman avovaimoaan?
onko heillä lapsia? onko aikuiset lapset muista liitoista?
Joka jää yksin kun isi on pettynyt emäntäänsä ja äiti joka juoksee baareissa viikottain tapaamassa kavereitaan!
Onneksi lapsella on isä. Muuten lapsi olisi lastensuojelun tarpeessa.
Todella kurjaa luettavaa. Enkä sano ettet saisi baareissa käydä. Sinä vaan et vietä aikaa perheesi kanssa! Miksi sinä olisitkaan kotona kun et siellä tahdo olla.
Minulle ei kuulu syyt miksi teet niinkuin teet mutta mieti nyt jumalauta sen lapsesikin takia elämääsi kuntoon.
Ei kukaan opiskelijakaan ravaa järkevänä ihmisenä joka viikko baarissa, meistä perheellisistä aikuisista puhumattakaan.
Ihan sama mitä mieltä muut on elämästäsi, mutta juuri nyt sinulla on kertakaikkisen säälittävä elämä. Ja on täysin väärin että puhut että tappaisit itsesi jos sinulla ei olisi lasta: koska kuitenkin teet näin lapsellesi!
Ootte nähtävästi olleet miehes kanssa tosi pitkään yhdessä ja varmaan aika nuoresta. Nyt varmaan oikeesti sun pitää miettiä mitä itse haluut. Jos jatkatte parisuhdetta niin varmaan pitäs mennä pariterapiaan ja jos ei niin sit laitatte kokonaan pillit pussiin. Kannattaa kyl huomioida et jos mies on kotikeskeinen niin kuinka helposti luopuu lapsen lähihuoltajuudesta?
Onks se sun salasuhde vakavalla tolalla? Onks se tilanne tosiaan niin paha että tiiät jo nyt ettei siitä tule mitään? Kuitenkin tunnette pitempään niin eihän se mies voi mikään ihan yhdentekevä olla.
Lapsesi on kuitenkin vasta 12 vuotta vaikka monet häntä pitävätkin jo vanhana. Mitä ihmettä hänen mielessään liikkuu kun äiti juoksee vieraan miehen perässä ja isä haukkuu äitiä lapselle. Surullista.
Ap: onko tilanne nyt tosiaan käyty niin loppuun jo miehesi kanssa että minkäänlaista mahdollisuutta yhdessäoloon ei enää ole? Onko teillä ollut koko parisuhteenne ajan tällaisia hellyysongelmia miehen puolelta? Oliko hän alun alkaenkin tällainen? Teillä on vain yksi lapsi. Olisiko jompikumpi halunnut enemmän ja siksi tilanne on alunperin päässyt tulehtumaan? Onko töissänne tapahtunut jotain? Jommalla kummalla hirveästi töitä? Sanoit, että sinulla on ollut masennus jo aikaisemmin. Miksi? Mistä se silloin johtuu? Rupesitteko seurustelemaan jo niin nuorena, että ette ehtineet elää ns. nuoruutta ollenkaan?
Tuntuu vaan näin ulkopuolisesta kovasti siltä, että tämä ihastus ja miehesi hellyyden osoittamattomuus eivät ole se alkuperäinen syy miksi suhteenne on tässä jamassa. Se alkuperäinen ongelma ja syy pitäisi ensin selvittää ennenkuin voit ratkaista ongelman.
ja nyt on kaikkien elämä sekaisin, lasten, äidin, isän, isovanhempien. Jopa meidän sisarusten, jotka eivät enää jaksa touhua ymmärtää.
ja siis, sunhan ap täytyy itsesiki olla jo vähintään kolmekymppinen, jos sulla on murrosikää lähentelevä lapsikin. Eli tää ukko on vähintään 60. Tajuatko oikeasti, että sen ikäiset eivät enää kauaa jaksa oikein mitään? Että mitään pitkää tulevaisuutta ei todella kannata suunnitella? Pitkän ikäeron suhteet saattavat joskus harvoin toimia, mutta jos suhde alkaa molempien pettämisellä ja kännihuuruilla, niin NO WAY. Eikä tuollaiset ukkelit enää jaksa sängyssäkään kummoisesti.
Mitä jos eroaisit miehestäsi ja jatkaisit elämääsi yksin, hoitaisit lastasi, itsellesi apua tuohon juomiseen ja masennukseen ja ennen kaikkea uuden työpaikan? Ja sitä mukaa sitten ettisit asunnon? Ja noi äijäasiat sitten tulisivat viimeisenä.