Siis nukuttaako joku oikeasti lapsen?

Tyttäreni siirtyi n. 2-vuotiaana omaan huoneeseensa nukkumaan ja silloin totutin hänet nukahtamaan itsekseen (sadun, laulun ja halimisen jälkeen). Nyt 4-vuotiaana kuitenkin on alkanut (ilman mitään erityistä syytä) pelätä yksin nukkumista, eikä millään nukahda yksin. Heräilee myös yöllä ja kömpii mun viereen. Eikä ole _koskaan_ aikaisemmin tullut mun viereen yöllä. Minkäs teet? Eipä ole siis paljoakaan merkitystä mihin lapsensa totuttaa. Lapset kun ovat tuollaisia eläviä olentoja, joista jokainen on erilainen, eivätkä aina tee niin kuin äiti toivoisi.

on kaikilla lapsilla ollut 6-vuotiaana vaihe, jolloin kömpivät öisin vanhempien viereen nukkumaan. Se vaihe on jokaisella kestänyt muutamia kuukausia.

Ollaan annettu kaikille vapaus tulla viereen jos haluavat. En ole osannut tehdä siitä ongelmaa :)

Ennen tätä vaihetta lapset ovat nukkuneet hyvin omissa huoneissaan, samoin myös tämän vaiheen jälkeen.

normaalisti kehittyneitä lapsia. NORMAALI sana lienee väärä tässä yhteydessä ja seuraavaksi tartutte siihen ;) mutta siis onhan se itsestään selvää, että esim koliikkivauvat tarvitsevat enemmän syliä, samoin erityislapset, joilla jokin kehitysvamma jne.

Ihan niin julma en ole, että jättäisin itkevän vauvan YKSIN sänkyyn huutamaan. Miten sadistisena minua oikein pidätte? Haluatte ihan tahalleen ymmärtää väärin sanomiseni.

-ap-

Ei vauva ole eritysvauva jos sillä ei ole mitään erityistä ongelmaa. Jos lapsi sitten aikanaan 4 tai 8 vuotiaava todetaan lieväksi Aspergeriksi tai vaikkapa ADHD:ksi (joita on n. 7% väestöstä) tai joksikin noin kymmenestä muusta vaihtoehdosta, niin miten sen pitäisi sinulle näkyä sairautena tai "kehitysvammana" kun vauva on pieni? Ja nämä mainitsemani eivät tosiaan omaa mitään kehitysvammaa vaan ovat tyypillisesti poikkeuksellisen lahjakkaita, älykkyys selvästi keskiarvon yläpuolella. Miten ottaisit sen huomioon tässä viisaudessasi silloin kun muita oireita ei näy, nukuttaminen vain vie joinakin kausina enemmän aikaa ja välillä nukahtaa itsekseen ja haluaakin mennä itse nukkumaan ja kieltää sinne mukaan tulemisenkin? Jankuttamalla että pitää tehdä kuten sinä olet tehnyt.

Mutta jankuta vaan ja leimaa ihmeessä terveet mutta erilaiset (kuin omasi) kehitysvammaisiksi erityislapsiksi. Osoitat sillä joko olevasi provo tai että sinua ei ole turhalla järjellä siunattu.

mutta lyhykäisesti tarkoitin NUKUTTAMISELLA sitä, että itutaan tunti tolkulla lapsen sängyn vieressä niin kauan, että lapsi nukahtaa. Pidetään kädestä kiinni, lauletaan ja keksitään ties mitä sirkusesityksiä, että lapsi nukahtaa. Sitä minä en ymmärrä.

Kyllä minäkin luen iltasadut, annan halit ja pusut. Ne on niitä RUTIINEJA, jotka toistuvat joka ilta ja lapsen on turvallista jäädä sänkyyn ja nukahtaa.

Jos iltasadun aikana lapsi ei ole nukahtanut, en jää erikseen sängyn viereen odottelemaan, vaan poistun huoneesta ja jätän oven rakoselleen.

Jos lapsi alkaa itkemään, menen silittämään/peittelemään ja taas poistun paikalta.

En istu ja odota, että lapsi nukahtaa. Lapset meillä tietävät, että äiti/isä on viereisessä huoneessa aina "saatavilla", jos on joku hätä.

-ap-

meillä on myös pisut pesut pusut ja sadut-iltarutiini, muttei tuo parivuotias taapero JÄÄ sinne sänkyyn, jos lähden huoneesta pois vaan seuraa jokakerran perästä.

Siinä sängyn vieressä istun sen 5-15 minuuttia pimeässä huoneessa hiljaa, ja jos taapero yrittää lähteä sängystä niin nostan sen vähin äänin takaisin ja peittelen. Siihen se sitten nukahtaa ja lähden pois huoneesta. Joten voisitko nyt tosiaan ratkaista tämän meidän kurjan tilanteen, kun ensimmäisen puolitoista vuotta lapsi ei kaivannut nukutusta vaan nukahti ihan itselleen sinne sänkyyn ja nukkui täydet unet 5kk ikäisestä lähtien.

Terveisin se ekan sivun loppupuolella kirjoitellut.

mutta lyhykäisesti tarkoitin NUKUTTAMISELLA sitä, että itutaan tunti tolkulla lapsen sängyn vieressä niin kauan, että lapsi nukahtaa. Pidetään kädestä kiinni, lauletaan ja keksitään ties mitä sirkusesityksiä, että lapsi nukahtaa. Sitä minä en ymmärrä.

Okei.

No sitten kysyn ap:ltä, että kuinka paljon sinun käsityksesi mukaan on noita perheitä, joissa istutaan sängyn vieressä TUNTITOLKULLA. Sillä kyllä minä väitän, että ne oikeasti tuntitolkulla istuvat ovat aika marginaaliryhmä. Ja tuskin hekään sitä ihan huvikseen sitten tekevät.

Jos jonkun lapsen kanssa menee nukuttamiseen joki ilta tuntitolkulla aikaa, niin silloin kyseessä on aika erikoislaatuinen lapsi. Ja pian siinä vanhemmat huomaavat, ettei tämä ole ihan tavallista ja alkavat sitten purkaa ongelmaa jostain päästä. Siinä viedään lasta lääkäriin ja poissuljetaan fyysisiä vaivoja. Sitten mietitään perheen tasapainoa ja onko siinä jotain korjattavaa. Perheneuvolasta saa apua perhedynamiikan parantamiseen ja muutenkin sen analysoimiseen, että mitä erikoislaatuista lapsessa on.

Ap nostaa nyt suuren metelin asiasta, johon ei ole olemassa yhtä totuutta. Vaan ne, joita tämä asia koskee, ovat aina erillisiä yksittäisiä tapauksia, joihin tarvitaan yksilöllisiä ratkaisuja.

Tyttäreni siirtyi n. 2-vuotiaana omaan huoneeseensa nukkumaan ja silloin totutin hänet nukahtamaan itsekseen (sadun, laulun ja halimisen jälkeen).

Nyt 4-vuotiaana kuitenkin on alkanut (ilman mitään erityistä syytä) pelätä yksin nukkumista, eikä millään nukahda yksin. Heräilee myös yöllä ja kömpii mun viereen. Eikä ole _koskaan_ aikaisemmin tullut mun viereen yöllä.

Minkäs teet? Eipä ole siis paljoakaan merkitystä mihin lapsensa totuttaa. Lapset kun ovat tuollaisia eläviä olentoja, joista jokainen on erilainen, eivätkä aina tee niin kuin äiti toivoisi.

Puolisentoista vuotta nukkui omassa huoneessa jonne heti totutettiin nukahtamaan. Sitten alkoi itse mennä vanhempien sänkyyn nukkumaan ja nukkuu vain siellä. Lapsissa on eroa kuin lumihiutaleissa.

Kyllä tuon ikäisen PITÄÄ jo pystyä nukkumaan ilman äitiä.

4 - 6 -vuotiaana lapsen mielikuvituksen kehitys hypää aivan uudelle tasolle ja se on vilkkaimmillaan. Vilkas mielikuvitus tarkoittaa myös sitä, että niissä pelottavissa asioissa mielikuvitus pääsee laukkaamaan. Meillä ei tuon ikäisiä viereen kömpijöitä ajeta pois omaan sänkyyn, sillä viereen tuloon on varmasti hyvä syy - eiköhän mielikuvitus ole päässyt lapsen päässä valloilleen ja silloin pelottaa yksin sängyssä. Viereen saa siis tulla.

Enkä suosittele kenellekään muullekaan, että mielikuvituksensa pelästyttämä lapsi ajetaan pois aikuisen luota.

jättää pientä vauvaa yksinään katselemaan ympärilleen kehtoonsa ja odottamaan, että uni tulee. Onko edes sellaisia vauvoja, jotka vain _jäävät_ odottelemaan? Luulisin, että vauva luonnostaan haluaa nukahtaa sinne, missä sillä on turvallista, eli äidin tai isän syliin tai lähelle.



Esikoinen on saanut nukkua vieressä tai omassa sängyssä, missä on halunnut, alusta lähtien. Näin olemme kaikki nukkuneet parhaiten. Kuopus nukkuu myös vieressä. Olen 100 % varma, että tulen 10 vuoden päästä ikävöimään näitä "nukutusmaratoneja", jotka kestävät maksimissaan puoli tuntia. Ne ovat ihania läheisyyden hetkiä, joita tuon eskarin kanssa ei enää päivän mittaan tule niin usein kuin pienempänä.

normaalisti kehittyneitä lapsia. NORMAALI sana lienee väärä tässä yhteydessä ja seuraavaksi tartutte siihen ;) mutta siis onhan se itsestään selvää, että esim koliikkivauvat tarvitsevat enemmän syliä, samoin erityislapset, joilla jokin kehitysvamma jne.

Sinä sanot nyt, että keskustelu koskeekin vain normaalien lasten nukuttamista. Minä olen nyt hämmentynyt, että mitä tarkoitat normaalilla lapsella. Sanot, että kehitysvammainen ei ole tässä mielessä normaali eikä koliikkilapsi. Onko allerginen lapsi normaali? Allergioitahan on varmaan parillakymmenellä prosentilla lapsista. Entä jos lapsi on huono rauhoittumaan ja rentoutumaan, onko sellainen lapsi normaali? Jos lapsi on muuten vain vilkas, niin onko se normaali? Onko korvakierteinen lapsi normaali?

Jotkut lapset ovat toisesta ääripäästä. Onko helposti rauhoittuva, helposti rytmittyvä lapsi normaali? Onko vähän liikkuva lapsi normaali? Onko sellainen lapsi normaali, joka pystyy nukahtamaan vaikka melussa ja valon häikäisemänä? Onko sellainen lapsi normaali, jonka tyyneyttä ei häiritse se, että ruokaa tarjoillaan epäsäännöllisesti, iltaisin ei ole rutiineja tai elämä muuten epäsäännöllistä?

Mitä normaalius tarkoittaa? Kuuluuko tuohon normaalien ryhmään enemmän kuin 30 prosenttia lapsista?

ollaan kolme lasta opetettu nukkumaan ihan vauvasta saakka omissa sängyissään.

joten tällaiset kommentit voi jättää huomioimatta.

Ja niille, jotak tarvii rautalangasta vääntämistä, niin moni vauva on vastasyntyneenä todella herkkä ja äidin läheisyyttä kaipaava, ja sellainen sitten huutaa, jos sen laittaa yksin sänkyyn. Ei auta silittelyt, tassuttelut, hyssyttelyt. Joten ainoa keino "opettaa" olisi huudatus, mikä taas on vastasyntyneen kohdalla pois laskuista.

Myös meillä kaikki lapset pienestä pitäen nukkuneet omassa sängyssään.

EIKÄ OLE HUUTANEET vaikka ovat olleet hereilläkin, joten ei se ole itsestään selvää, että jokainen omassa sängyssä nukkuva huutaa.

Vauvan vieressa 5-10 minuuttia menee jo sadun lukemiseen, rauhoitteluun, peittelyyn.

Se on aivan kohtuullista ja tavallista, mutta en minä sitä käsitä, että tuntitolkulla hyssytetään ja tassutetaan. Eri asia sitten se, jos lapsella on joku todellinen syy huutaa, olipa se sitten pelko, joku vaiva tai vaan läheisyydentarve.

ollaan kolme lasta opetettu nukkumaan ihan vauvasta saakka omissa sängyissään.

joten tällaiset kommentit voi jättää huomioimatta.

Ja niille, jotak tarvii rautalangasta vääntämistä, niin moni vauva on vastasyntyneenä todella herkkä ja äidin läheisyyttä kaipaava, ja sellainen sitten huutaa, jos sen laittaa yksin sänkyyn. Ei auta silittelyt, tassuttelut, hyssyttelyt. Joten ainoa keino "opettaa" olisi huudatus, mikä taas on vastasyntyneen kohdalla pois laskuista.

Myös meillä kaikki lapset pienestä pitäen nukkuneet omassa sängyssään.

EIKÄ OLE HUUTANEET vaikka ovat olleet hereilläkin,

Kyllähän minä sen ymmärsin, ettei sinun lapset ole huutaneet. Siitähän tuossa juuri oli kyse, että kaikki lapset eivät jää vastasyntyneenäkään sinne sänkyyn köllöttelemään, vaan osa huutaa.

Sulla meni siis väärin se, ettet ymmärrä, että jotkut huutaa. Ihan opettamatta.

jättää pientä vauvaa yksinään katselemaan ympärilleen kehtoonsa ja odottamaan, että uni tulee. Onko edes sellaisia vauvoja, jotka vain _jäävät_ odottelemaan? Luulisin, että vauva luonnostaan haluaa nukahtaa sinne, missä sillä on turvallista, eli äidin tai isän syliin tai lähelle.

Niin monessa vastauksessa tulee ilmi, että ÄITI on se, joka läheisyyttä kaipaa. Vauva kyllä viihtyisi omassa kopassaan, sängyssään tai missä hän sitten nukkuukaan, mutta kun äitiä niin säälittää antaa olla vauvan rauhassa.

Kyllä, meillä on ollut useampi vauva, jotka ovat ihan luonnostaan nukahtaneet sinne, missä sillä on turvallista, eli omassa vuoteessaan.

Koskaa ei ole kielletty tulemasta vanhempien luo, ei silloinkaan kun jo nukkuivat omassa huoneessa.

Niin monessa vastauksessa tulee ilmi, että ÄITI on se, joka läheisyyttä kaipaa. Vauva kyllä viihtyisi omassa kopassaan, sängyssään tai missä hän sitten nukkuukaan, mutta kun äitiä niin säälittää antaa olla vauvan rauhassa.

Kyllä, meillä on ollut useampi vauva, jotka ovat ihan luonnostaan nukahtaneet sinne, missä sillä on turvallista, eli omassa vuoteessaan.

Koskaa ei ole kielletty tulemasta vanhempien luo, ei silloinkaan kun jo nukkuivat omassa huoneessa.

Joskus menee itse nukkumaan ja nukkuu rauhallisesti. Joskus näkee levottomia unia ja tulee vanhempien väliin nukkumaan, pyörii levottomasti ja on villi. Yleensä nukahtaa iltasadun jälkeen parissa minuutissa itsekseen, mutta tällä viikolla vaatinut jo kolmena neljänä peräkkäisenä iltana 20 minuuttia vieressä olemista, muuten tulee pois makkarista olkkarin puolelle ja sanoo ettei saa nukuttua, että äiti tule viereen.

Ilmiselvästi on siis kyse siitä että äiti haluaa vain olla lapsen vieressä eikä suostu jättämään lasta vain sinne sänkyynsä?

nukuttanut, ja kärsinyt siitä myös. En ole koskaan nauttinut kummemmin tästä illan viimeisestä "askareesta". Iltalauluista kyllä ja saduista, iltapala on oikein huippuhetki kun yhdessä kootaan päivä. Mutta se "nukuttelu"... äh. eka lapsi oppi noin 2 vuotiaana nukahtamaan itsekseen, toinen vasta joskus 4 vuotiaana. Nyt molemmat kyllä haluavat "olla rauhassa" ennen nukahtamista, ja pyytävät myös etten niin kauheesti kolistelisi että saavat unen. Lapset 7 ja 10 vuotiaat, nukkuvat hyvin yönsä.

Kun lasten nukuttaminen on NIIN IHANAA, niin miksi ihmeessä te sitten valitatte? Itkette omaa väsymystänne ja jaksamattomuuttanne ja kyselette apua?

Juuri tätä minä tarkoitin, kun aiemmin kirjoitin marttyyriäitien manööveristä, eli siksi nukutetaan, kun se on ÄIDILLE niin tärkeää.

Tavanomaisena pidän sellaista, joka ei tuota kohtuutonta työtä ja vaivaa, eli iltasatu, laulu, iltaruokous tms. Se menee jo hankalammaksi, jos pitää koko ajan olla vieressä siihen saakka, että lapsi nukahtaa. Siinä kun voi päivähoitopaikan päiväunien jälkeen mennä monta tuntia.

Paitsi jos vanhemmat ovat itsekin vuoteessa nukkumaan menossa siinä vieressä.

Oletteko ymmärtäneet väärin tahallanne? Ei lasta jätetä yksi huutamaan, turvattomana ja hädissään.

.

Mikä siinä on ettei tajua lukemaansa? Meillä lapset nukahtaa kun heidät nukutetaan. Vertaa siihen miten tarhassakin toimitaan: ollaan samassa tilassa.

Sinä itse vedit nyt tarhan tähän keskusteluun. Teen samoin kuin tarhassa tekevät, olen läsnä. Ja omat lapset nukkuu päiväunia + 4- vuotiaanakin. Päiväunet on viikonloppuisinkin ollut pienillä ja aamulla herätään aikaisin eikä unta tartte illalla kauaa odottaa.

Kyllä se yleisempää on että valitetaan miten lapsi ei nukahda kun hänet "nukuttaa" vaikka todellisuudessa jättää huoneeseen ja palaa 500 kertaa takaisin. Tätä sinäkin olet tainnut tehdä?

Menee sitä aikaa siinäkin. Mutta ravaaminen on varmaan jotenkin inhimillisempää sinusta kuin nukuttaa?

Siinä se sinun oma aikasi on kun laitat lapsen petiin yksinään ja palaat illan mittaan laittamaan aina uudestaan ja uudestaan sänkyyn kuin että istuisit vieressä.

Sinulla on sellainen ongelma että et pystykään jäämään lapsesi luokse nauttimaan nukahtamisesta koska se on lapsellesi uutta ja lapsi valvoisi tunteja vaan ihmetellen miksi olet siinä! Ja sitten sinun täytyy epäonnistumisesi taakse piiloutua ja väittää ettei nukuttaminen ole edes hyvä ja toimiva.

Mistä ihmeen nälästä sinä puhut? Tottakai lapsi kuuluu ravita riittävästi, pitkin päivää.

Tuota, minulla meni nyt ohi, missä MINÄ olisin tarhassa nukuttamisesta kirjoittanut. Ehkä se oli sittenkin joku muu, vaikka mainitsin ohimennen päivähoidon päiväunet, sillä eihän vauvat vielä ole (ainakaan meillä) päivähoidossa. Se ongelma tulee sitten vasta myöhemmin, kun vauvana on oppinut siihen, ettei voi nukahtaa yksin, eikä jostakin syystä koe oloaan turvalliseksi omassa sängyssään.

En ole koskaan palannut satoja kertoja laittamaan vauvaa nukkumaan. Voi olla, että jotain on unohtunut kun kuopukseni on jo 16 v.

Mutta näillä periaatteilla meillä on menty niin omien kuin vieraiden lasten ollessa pieniä:

- vauva nukkuu omassa sängyssään.

- vanhempien sänkyyn voidaan ottaa / tulla tarvittaessa, mutta ei joka ilta ja yö.

- nukuttamiseen ei kuulu mitään erityisen pitkiä seremonioita, vaan tavanomaiset peittelyt, satu ja sellaista, johon varttitunti riittää.

- vauva ei ole äidin nautintoa varten.

Jos ja kun vauva nukahtaa paremmin itsekseen rauhassa, niin nukahtakoon, ja äiti saa hankkia nautintonsa jollakin muulla tavalla. En minä ole sitä osannut koskaan ongelmana pitää.

Minä en ole epäonnistunut ainakaan lasten nukuttamisessa.

Vai onko se sinun mielestäni epäonnistumista, kun en ole kököttänyt tuntitolkulla vauvan vieressä nautiskelemassa vauvan valvomisesta?