Siis nukuttaako joku oikeasti lapsen?

En mä lapsiani tainnuta, enkä itse kärsi. En todellakaan ajattele itseäni jonain marttyyrina. Iltatoimiin, tarinan lukemiseen ja hetken silittelyyn menee ehkä puoli tuntia mun kallisarvoisesta ajastani. Mikä siinä oikein on ongelma joillekin? Sehän on elämää!

kun päätät kutsua minut iltakylään ja poistutkin nukuttamaan lastasi. Ei ole ilta eikä kaksi kun olen lueskellut kaverin luona lehtiä ja katsonut televisiota odotellen, että hän (kutsuja!) voi jättää lapsensa nukkumaan.

kun meidän perheellä alkaa olla nukkumaanmenoaika. Sen verran täyspäisiä ihmisiä meillä vierailee, että tajuavat, että aikuisetkin tarvii unta, kun aamuisin on aikainen herätys (paitsi lomilla, mutta silloin ei ollakaan kotona).

Toki sitten on erikoispäiviä, kun onjokin juhla, mutta silloin saa lapsetkin valvoa, ei ole kenelläkään kiirettä kotiin eikä nukkumaan.

ollaan kolme lasta opetettu nukkumaan ihan vauvasta saakka omissa sängyissään.

joten tällaiset kommentit voi jättää huomioimatta.

Ja niille, jotak tarvii rautalangasta vääntämistä, niin moni vauva on vastasyntyneenä todella herkkä ja äidin läheisyyttä kaipaava, ja sellainen sitten huutaa, jos sen laittaa yksin sänkyyn. Ei auta silittelyt, tassuttelut, hyssyttelyt. Joten ainoa keino "opettaa" olisi huudatus, mikä taas on vastasyntyneen kohdalla pois laskuista.

perhepedissä, niin kauan kuin haluavat. Nyt on mulla ja miehellä tullut univaikeuksia kun kaksi lapsista nukkuu meidän kanssa vieläkin.Isompi poika on 13 ja tyttö 15. Pitäis kai ostaa jotenkin toinen pari sänky siihen lisäksi. Niillä ei ole omissa huoneissa sänkyä.Onneksi vanhin muutti omaan sänkyyn kun alkoi olla jo tosi ahdasta....Minusta se on niin suloista kun haluavat nukkua isin ja äidin vieressä vaikka ovat jo isoja.

että unikoulu on julmaa. lapsi oppii, että vaikka kuinka huutaa tai itkee sängyssä, niin kukaan ei tule katsomaa. että turha edes yrittää. tästä syysä unikoulutetuista tulee isompana sellaisia, ettei uskalleta mitään pyytää. ollaan vaan hiljaa tyytyväisinä, vaikka miten tukalat paikat olisi. jos siis on unikoulutettu lasta huudattamalla. se jää alitajuntaan se muisto ja toimintamalli.

jos taas liikaa hyysätään niin ei siitäkäään mitään tule.

kultainen keskitie siis tässäkin paras.

Että unikoulu on yksi lapsen kannalta väärimmistä ratkaisuista, mitä vanhempi voi tehdä. Itketysunikoulu vie pohjan siltä loppuelämän perusluottamukselta. Suomalainen tutkimus, odottakaas kun kaivan linkkiä...

Juuri näitä itketysunikouluja tarkoitin ja saman tutkimuksen olen nähnyt. Lasten kehityksestä tietävät eivät itketysunikouluja suosittele.

-31-

Kun lasten nukuttaminen on NIIN IHANAA, niin miksi ihmeessä te sitten valitatte? Itkette omaa väsymystänne ja jaksamattomuuttanne ja kyselette apua?

Juuri tätä minä tarkoitin, kun aiemmin kirjoitin marttyyriäitien manööveristä, eli siksi nukutetaan, kun se on ÄIDILLE niin tärkeää.

Tavanomaisena pidän sellaista, joka ei tuota kohtuutonta työtä ja vaivaa, eli iltasatu, laulu, iltaruokous tms. Se menee jo hankalammaksi, jos pitää koko ajan olla vieressä siihen saakka, että lapsi nukahtaa. Siinä kun voi päivähoitopaikan päiväunien jälkeen mennä monta tuntia.

Paitsi jos vanhemmat ovat itsekin vuoteessa nukkumaan menossa siinä vieressä.

Oletteko ymmärtäneet väärin tahallanne? Ei lasta jätetä yksi huutamaan, turvattomana ja hädissään.

Tässä niitä vaihtoehtoja, jos ei nukahda muuten.

B) Häntä käydään lohduttamassa ja peittelemässä, mutta ei nosteta pois sängystä, ei hössötetä ja häärätä.

C) Otetaan syliin ja rauhoitellaan hetki. Tämä varsinkin koliikkivauvoille, joilla on oikeasti kipua tai muu hätä, joka helpottaa näin.

D) Annetaan vauvalle iltaisin tarpeeksi ruokaa, ettei tarvitsee huutaa ja heräillä nälissään.

Mikä siinä on ettei tajua lukemaansa? Meillä lapset nukahtaa kun heidät nukutetaan. Vertaa siihen miten tarhassakin toimitaan: ollaan samassa tilassa.

Sinä itse vedit nyt tarhan tähän keskusteluun. Teen samoin kuin tarhassa tekevät, olen läsnä. Ja omat lapset nukkuu päiväunia + 4- vuotiaanakin. Päiväunet on viikonloppuisinkin ollut pienillä ja aamulla herätään aikaisin eikä unta tartte illalla kauaa odottaa.

Kyllä se yleisempää on että valitetaan miten lapsi ei nukahda kun hänet "nukuttaa" vaikka todellisuudessa jättää huoneeseen ja palaa 500 kertaa takaisin. Tätä sinäkin olet tainnut tehdä?

Menee sitä aikaa siinäkin. Mutta ravaaminen on varmaan jotenkin inhimillisempää sinusta kuin nukuttaa?

Siinä se sinun oma aikasi on kun laitat lapsen petiin yksinään ja palaat illan mittaan laittamaan aina uudestaan ja uudestaan sänkyyn kuin että istuisit vieressä.

Sinulla on sellainen ongelma että et pystykään jäämään lapsesi luokse nauttimaan nukahtamisesta koska se on lapsellesi uutta ja lapsi valvoisi tunteja vaan ihmetellen miksi olet siinä! Ja sitten sinun täytyy epäonnistumisesi taakse piiloutua ja väittää ettei nukuttaminen ole edes hyvä ja toimiva.

Mistä ihmeen nälästä sinä puhut? Tottakai lapsi kuuluu ravita riittävästi, pitkin päivää.

Kaikkien vanhempien kannattaisi lukea varhaisesta vuorovaikutuksesta. Niin ymmärtää vähän lapsen psykologista kehitystä suhteessa vanhempiin, ja sen vaikutusta lapsen myöhempään elämään. Eli ihansyntymästä lähtien lapsen perusluottamuksen ja itsetunnon synnystä.

Se liittyy aika paljon juuri näihin.

31

Miksi jotlut sanovat että "elämä on helpompaa kun nakkaa vaan lapset sänkyyn ja ne nukahtaa"? Mielestäni on ihanaa illalla katsella omaa pikkuista (4v) joka on juuri nukahtamassa :) lapsena äiti oli minun ja sisarusteni huoneessa nukkumaanmennessä tai teki jotain kuuloetäisyyden päässä. Se tuntui hyvältä kun aikuinen oli lähellä.

Viisikuinen tyttö, joka todellakin vaatii heijausta ja läheisyyttä nukahtaakseen. Harjoiteltiin pinnasängyssä nukkumista, mutta eipä siitä mitään tullut kun neiti heräsi n. tunnin välein ja itki ihan täysillä, yksinkö olisi pitänyt jättää huutamaan? vai silitellä?



Päiväunet nukutaan tissillä, auta armias jos yrittää siirtää! Kerran on vahingossa nukahtanut vaunuihin, muuten huutaa kunnes syliin pääsee. Tutti tai pullo eivät kelpaa (on harjoiteltu, ihan tiedoksi niille, jotka kuitenkin tästä tulevat nirputtamaan)Tyttö käyttää minua tuttina ja saa käyttääkin kunnes aloitetaan kiinteät ja ruvetaan pikkuhiljaa vieroittamaan rinnasta.



Nyt on muutamana iltana iltatoimien jälkeen menty sänkyyn köllimään,(aiemmin heihjattu) tyttö telmii ja kun väsy alkaa painaa ryömii rinnalle ja uinahtaa siihen. Ja tällä tavalla aion jatkossakin menetellä, niin kauan kunnes tyttö on kypsä nukkumaan itse.

Minä tai mies nukuttaa meillä edelleen lapset - ikää nyt 4 ja 7. Emme koe että meidän olisi pakko tehdä se, vaan haluamme. Toki meillä ei nukahtamiseen mene tuntitolkulla (jos jollain lapsella menee niin kauan joka ilta, en ymmärrä miksi täytyy laittaa sellaiseen aikaan sänkyyn kun ei uni kuitenkaan tule). Koko prosessi iltasatuineen ja iltalauluineen sekä nukahtamisineen kestää max puoli tuntia. Kyllä minulla on sen verran aikaa lapsilleni iltaisin, se on mukava yhteinen rupattelu - ja rauhoittumishetki. Muutenkaan en ole kauheasti kannattanut sitä, että pienen pitäisi olla yksin ja/tai itsenäistyä mahdollisimman aikaisin, en näe siinä mitään lisäarvoa. Mutta, jokainen tavallaan. Ei minua erityisesti närästä se, jos joku tekee toisin.

mutta lyhykäisesti tarkoitin NUKUTTAMISELLA sitä, että itutaan tunti tolkulla lapsen sängyn vieressä niin kauan, että lapsi nukahtaa. Pidetään kädestä kiinni, lauletaan ja keksitään ties mitä sirkusesityksiä, että lapsi nukahtaa. Sitä minä en ymmärrä.



Kyllä minäkin luen iltasadut, annan halit ja pusut. Ne on niitä RUTIINEJA, jotka toistuvat joka ilta ja lapsen on turvallista jäädä sänkyyn ja nukahtaa.



Jos iltasadun aikana lapsi ei ole nukahtanut, en jää erikseen sängyn viereen odottelemaan, vaan poistun huoneesta ja jätän oven rakoselleen.



Jos lapsi alkaa itkemään, menen silittämään/peittelemään ja taas poistun paikalta.



En istu ja odota, että lapsi nukahtaa. Lapset meillä tietävät, että äiti/isä on viereisessä huoneessa aina "saatavilla", jos on joku hätä.



-ap-

Oikeasti. Minua ei lohduta se, että kerrot miten se normaalisti menee. Meillä mikään ei mene normaalisti. Paatoksellinen käsityksesi siitä miten asiat muka menisi kaikilla jos vain olisi opetettu on minusta vain säälittävä todistus siitä että olet yksinkertainen.



Lapsissa vaan on eroja. Joka kymmenes on jollakin tavalla siitä muusta massasta poikkeava, ja näillä kaikki ei mene kuten kuvittelet.

Noin pienellehän ei kukaan suosittele huudatusta, joten tällaiset kommentit voi jättää huomioimatta.

Ja niille, jotak tarvii rautalangasta vääntämistä, niin moni vauva on vastasyntyneenä todella herkkä ja äidin läheisyyttä kaipaava, ja sellainen sitten huutaa, jos sen laittaa yksin sänkyyn. Ei auta silittelyt, tassuttelut, hyssyttelyt. Joten ainoa keino "opettaa" olisi huudatus, mikä taas on vastasyntyneen kohdalla pois laskuista.

Juuri näin. AP:lla on pari ruuvia irti.

Tyttäreni siirtyi n. 2-vuotiaana omaan huoneeseensa nukkumaan ja silloin totutin hänet nukahtamaan itsekseen (sadun, laulun ja halimisen jälkeen).



Nyt 4-vuotiaana kuitenkin on alkanut (ilman mitään erityistä syytä) pelätä yksin nukkumista, eikä millään nukahda yksin. Heräilee myös yöllä ja kömpii mun viereen. Eikä ole _koskaan_ aikaisemmin tullut mun viereen yöllä.



Minkäs teet? Eipä ole siis paljoakaan merkitystä mihin lapsensa totuttaa. Lapset kun ovat tuollaisia eläviä olentoja, joista jokainen on erilainen, eivätkä aina tee niin kuin äiti toivoisi.

mutta lyhykäisesti tarkoitin NUKUTTAMISELLA sitä, että itutaan tunti tolkulla lapsen sängyn vieressä niin kauan, että lapsi nukahtaa. Pidetään kädestä kiinni, lauletaan ja keksitään ties mitä sirkusesityksiä, että lapsi nukahtaa. Sitä minä en ymmärrä.

Kyllä minäkin luen iltasadut, annan halit ja pusut. Ne on niitä RUTIINEJA, jotka toistuvat joka ilta ja lapsen on turvallista jäädä sänkyyn ja nukahtaa.

Jos iltasadun aikana lapsi ei ole nukahtanut, en jää erikseen sängyn viereen odottelemaan, vaan poistun huoneesta ja jätän oven rakoselleen.

Jos lapsi alkaa itkemään, menen silittämään/peittelemään ja taas poistun paikalta.

En istu ja odota, että lapsi nukahtaa. Lapset meillä tietävät, että äiti/isä on viereisessä huoneessa aina "saatavilla", jos on joku hätä.

-ap-

Lapset ovat neurologisella tasolla keskenään varsin poikkeavia. Ne ominaisuudet ovat periytyviä ja siksi lapsenne ovat keskenään melko samanlaisia, toki sattumiakin tapahtuu ja erot joskus merkittäviäkin. Siksi se paatos siitä että tiedät miten asiat muilla ovat tai miten muilla pitäisi olla ovat naurettavia. Lukisit pari alan teosta aivojen rakenteesta ja toiminnoista, sitten ymmärtäisit että eri temperamenttien ihmiset reagoivat eri tavalla lapsina ja aikuisina. Ymmärtäisit että kaikilla ei voi olla asiat kuten sinulla. Ja ei, neurologiset ominaisuudet eivät tässä viittaa sairauteen, neurologisia ominaisuuksia on sinullakin ja lapsillasi. Ne neurologiset seikat myös toki saattavat toimia rajoittavana tekijänä sen suhteen miten sinä voit käsittää, että muilla asiat eivät ole kuten teillä.

että lapseton erilaisia. Toiselle nukahtaminen on luonnostaan helpompaa kuin toiselle.



Meidän esikoinen oli koliikkivauva ja itki iltaisin tuntitolkulla ja häntä hytkyteltiin sylissä koko ilta. Usein nukahtkin sitten syliin, josta varovarovasti vietiin omaan sänkyyn nukkumaan. 4kk:n ikään asti nukahti ainoastaan syliin tai vaunuihin. 'Unikoulutimme' hänet lopulta pikkuhiljaa nukahtamaan sänkyynsä, mutta helppoa nukkumaanmeno ei ole vieläkään. Lapselle on selvästi hankalaa rauhoittua sänkyynsä ja helpoimmalla pääsen kun istun sen 15-20min vieressä ja laulan muutaman laulun. Yleensä lapsi on vielä hereillä kun poistun, mutta jo selvästi rauhoittunut ja valmistautuu nukahtamaan. Jos vain jätän lapsen sänkyyn, hän takuuvarmasti juoksee sieltä monen monta kertaa pois, oli sitten kuinka väsynyt tahansa.



Kuopus taas on nukahtanut varsin helposti melko pienestä asti omaan sänkyyn. Ja nukahtaa edelleen. Ilmeisesti olen kehittynyt kasvattajana ;)



Miksi ihmeessä jotakuta häiritsee se, että joku toinen nukuttaa lapsensa? Siis jossei se nukuttajaa häiritse. Tietysti, jos nukuttajaa rassaa jokailtainen nukutusrumba, niin jotain kannattasi asialle tehdä. Mutta jos nukuttaminen on mieluista sekä lapselle, että vanhemmalle, niin mikä on tämä maaginen syy miksi niin ei saisi tehdä?

Tyttäreni siirtyi n. 2-vuotiaana omaan huoneeseensa nukkumaan ja silloin totutin hänet nukahtamaan itsekseen (sadun, laulun ja halimisen jälkeen).

Nyt 4-vuotiaana kuitenkin on alkanut (ilman mitään erityistä syytä) pelätä yksin nukkumista, eikä millään nukahda yksin. Heräilee myös yöllä ja kömpii mun viereen. Eikä ole _koskaan_ aikaisemmin tullut mun viereen yöllä.

Minkäs teet? Eipä ole siis paljoakaan merkitystä mihin lapsensa totuttaa. Lapset kun ovat tuollaisia eläviä olentoja, joista jokainen on erilainen, eivätkä aina tee niin kuin äiti toivoisi.

Puolisentoista vuotta nukkui omassa huoneessa jonne heti totutettiin nukahtamaan. Sitten alkoi itse mennä vanhempien sänkyyn nukkumaan ja nukkuu vain siellä. Lapsissa on eroa kuin lumihiutaleissa.

Minä menin esikoisen kanssa ap;n linjoilla. Ylpeänä nautin kuinka meidän 4kk ikäisen sai viedä viereiseen huoneeseen ja nukahti itsekseen (joskus vähän itkaisi mutta harvoin). Lapsi nukkui hyvin 11 tuntia heräämättä kertaakaan.

Toisen kanssa koetettiin mennä samalla tavalla mutta yllätys yllätys tämä vauva ei nukahtanut yksin eikä nukkunut öitä kuin pienissä pätkissä. Vielä 7v iässäkin heräilee usein öisin ja haluaa äidin viereen. AIkanaan pidettiin unikouluakin lapselle mutta onneksi ei kauaa sillä sittemmin lapselta on paljastunut monta eri vaivaa jotka vaivaavat pahiten nimenomaan makuuasennossa. Eli eipä tuo suotta heräillyt jne. No Toisen kanssa olen nukkunut lukemattomia öitä niin että lapsi on ollut sylissä kun muuten huusi kivusta jos yritti makuuasennossa nukkua.

Ja mikäkö on lopputuolos. Meillä on esikoinen joka näkee jokapuolella herkästi vaikeuksia ja ongelmia. Ja kuopus joka on helppo, luottavainen ja ratkoo helposti ongelmia koska luottaa että selviää niistä jos ei itse niin muiden avulla. Täytyy myöntää että jos pystyisin palaaman takaisin menneeseen niin ehkä esikoinenkin olisi saanut nukkua enemmän vieressä jne. En tiedä olisiko se vaikuttanut elämänasenteeseen vai onko se saatu jo synnyttäessä. Mutta liikaa läheisyyttä ei lapset taida kovin herkästi saada.

Ja tätäkin kirjoittelen pimeässä lasten makkarissa samalla kun lapset juuri tuossa nukahtavat. Osaavat kyllä nukahtaa yksinkin isot lapset mutta nauttivat siitä kun välillä hemmottelen heitä "nukuttamalla" vieläkin.

7 vuotiaan pitäisi yksin pystyä käymään koulua, opiskella ja hoitaa omat sosiaalliset asiansa. Miten hän voi sen tehdä jos hän ei edes pysty nukkumaan ilman äitiä?

Juuri tuollaisista tulee niitä jotka ovat hätää kärsimässä tässä maailmassa. Äiti ei voi olla koko ajan hoitamassa toisen asioita.

Tyttäreni siirtyi n. 2-vuotiaana omaan huoneeseensa nukkumaan ja silloin totutin hänet nukahtamaan itsekseen (sadun, laulun ja halimisen jälkeen).

Nyt 4-vuotiaana kuitenkin on alkanut (ilman mitään erityistä syytä) pelätä yksin nukkumista, eikä millään nukahda yksin. Heräilee myös yöllä ja kömpii mun viereen. Eikä ole _koskaan_ aikaisemmin tullut mun viereen yöllä.

Minkäs teet? Eipä ole siis paljoakaan merkitystä mihin lapsensa totuttaa. Lapset kun ovat tuollaisia eläviä olentoja, joista jokainen on erilainen, eivätkä aina tee niin kuin äiti toivoisi.

Puolisentoista vuotta nukkui omassa huoneessa jonne heti totutettiin nukahtamaan. Sitten alkoi itse mennä vanhempien sänkyyn nukkumaan ja nukkuu vain siellä. Lapsissa on eroa kuin lumihiutaleissa.

Kyllä tuon ikäisen PITÄÄ jo pystyä nukkumaan ilman äitiä.

normaalisti kehittyneitä lapsia. NORMAALI sana lienee väärä tässä yhteydessä ja seuraavaksi tartutte siihen ;) mutta siis onhan se itsestään selvää, että esim koliikkivauvat tarvitsevat enemmän syliä, samoin erityislapset, joilla jokin kehitysvamma jne.



Ihan niin julma en ole, että jättäisin itkevän vauvan YKSIN sänkyyn huutamaan. Miten sadistisena minua oikein pidätte? Haluatte ihan tahalleen ymmärtää väärin sanomiseni.



-ap-

Minä ihmettelen sirkusta joka pyörii lasten nukahtamisen ja syömisen ympärillä. Elämän perusjuttuja, jotka tehdään ilman sen suurempia operaatioita. Syödään ku syödään ilman leluja, kirjoja, vetureita tai lentokoneita suuhun ja nukkumaan mennään kun on aika. Leikinaika on muulloin. Minä hellittelen lapsia paljon päivän aikaan, pidän sylissä, loruttelen yms. Meillä omat iltarutiinit, johon kuuluu satu kainalossa joka ilta ja nukahtavat sen jälkeen nopeasti itse. Lapset nukkuvat sikeästi koko yön ilman heräämisiä. Ja virkeä (vauvan, taaperon ja isomman) äiti kiittää, joka öisistä kunnon yöunista.