Vauva vuodelle 2014 :)
Onhan tää vielä vähä aikasta haaveilua ja miettimistä, mut pakko suunnitella kun on perussairaus ja koulu vielä vähä kesken.. Ollaan oltu miehen kanssa 5vuotta yhessä ja mentiin kesällä naimisiin ja ihan aikuisen iässäkii tässä ollaan..
Mut onkos muita sille vuodelle suunnittelevia? :)ois kiva vaihtaa ajatuksia :)
Kommentit (1501)
Sannakk: suuren suuret onnen toivotukset plussasta, ihanaa <3
Kirjoitan tässä ensimmäistä viestiäni ikinä tälle palstalle. Pitkään olen kuitenkin jo käynyt keskusteluja lukemassa, kun vauvakuume on vaivannut konkreettisena viimeisen vuoden ajan. Varsinainen vauvan yrittäminen alkoi kuitenkin vasta elokuussa, eli tälllä hetkellä toinen kierto meneillään yrittämistä. Ensimmäinen kierto tosin taisi kaatua jo omaan mahdottomuuteensa, kun jouduin ovulaation aikana syömään voimakkaita särkylääkkeitä useita kertoja päivässä lähes viikon ajan. Pakkausselosteessakin oli maininta että lääke voi hankaloittaa raskaaksi tulemista, joten enpä oikein odottanutkaan, että mitään tapahtuisi. Tässä toisessa kierrossa olen pyrkinyt edistämään raskautumista mm. greippimehun ja raskausvitamiinien avulla. Kiertoni on hieman epätasainen ja kestoltaan se on viimeisen puolen vuoden ajalla ollut 29 pv, 30 pv, 33 pv, 29 pv, 29 pv ja nyt eletään tässä kierrossa päivää 33. Testasin Yliopiston apteekin omalla raskaustestillä ensin viime perjantaina negatiivisen ja tänä aamuna toistamiseen. On siis kai jo uskottava, ettei tässä kierrossa tärpännyt. Vuoto ei kuitenkaan ole edelleenkään alkanut, mutta eihän se tavatonta ole ottaen huomioon aiemmat kuukaudet. Ärsyttää vaan, kun kierto venyy ylipitkäksi.
Anteeksi pitkä avautumiseni, mutta kun minulla ei varsinaisesti ole ystäviä joiden kanssa haluaisin puhua näin yksityisistä asioista. Tiedän toki, että yrittämisemmekin on vielä kovin alussa, mutta on rasittavaa ajatella joutuvansa elämään kuukausikaupalla sykleissä. Ensin yritetään määritellä ovulaatio ja sitten odotetaan taas kuukautisia. On vaikea käsitellä päässään sitä, että vaikka on toivonut vauvaa jo yli vuoden, niin oikea yritys on kestänyt vasta pari kuukautta ja syytä huolestumiseen ei vielä ole.
ONNEA Sannakk !! :)) Toivotaan sullekkin parasta että kaikki menis hyvin! :)
Jotenki alkaa pikkuhiljaa pakostikin vähän ahdistaa ja pienoinen epätoivo iskeä kun ihmiset saa täällä plussia plussan perään ja itsellä ei vaan onnistu.. Siis tietysti olen iloinen että niitä plussia tulee, ja toivon jokaiselle pelkkää hyvää, siihen plussaanhan me kaikki tällä palstalla tähdätään, mutta.. kyllähän te tiedätte tunteen, huoh.. Musta tuntuu että mä oon kohta yksin täällä huutelemassa tyhjille seinille..kaikki muut on poistunu plussanneiden joukkoon toisille palstoille :D :/
Anteeks nyt tämmönen avautuminen.. Mä siis olen iloinen jokaisen plussanneen puolesta (parhaani yritän ainakin!) :) Plussia toivottelen myös muille - toivon mukaan myös itselläni tulis se päivä vielä eteen kun näen ne 2 viivaa raskaustestissä, tai digissä sanan "raskaana" :)
Muutoin ei tänne mitään ihmeellistä. Ovistestissä ei vieläkään näy mitään, pelkkää kontrolliviivaa vaan näyttää, ei edes hailakkaa toista viivaa.. Näinköhän ovuloin ollenkaan..alkaa jo hiipiä epäilys senkin asian suhteen, kun ei ota onnistuakseen vaikka kuinka yritetään.. jep, ja saatiinhan tästäkin kunnon valitussaarna :D :D Kiitos ja anteeksi, olen puhunut, poistun takavasemmalle :D haha
kp 12/24-29 Yk 5.
Hei vaan kaikille! :) Toivottavasti mahtuu joukkoon kuumeilemaan. Oon taustaillut muutaman kuukauden ja nyt päätin rohkaistua mukaan! Mulla e-pillereitä takana 10v, viimenen liuska loppui syyskuun alkupuolella ja ekat menkat tuli viimeviikolla eli "ajallaan".
Olen 25-vuotias, mies huomattavasti vanhempi. Vuoden verran ollaan seurusteltu ja puolisen vuotta asuttu yhdessä. Pikaistahan tää jonku mielestä saattaa olla,mutta meille tuntuu just oikealta. :)
Asustellaan pääkaupunkiseudulla, miehellä vakkariduuni ja mulla määräaikainen tällä hetkellä helmikuuhun saakka,mutta jatkoa onneksi luvassa. Asutaan miehen omistamassa rivitalokaksiossa. Mies on tän syksyn enemmän tai vähemmän reissuhommissa, joten varsinainen "yrittäminen" alkaa vasta alkuvuodesta, nyt saa tulla jos tulee ja kovasti odotettu pikkuinen olisi. :)
Mitäs muuta.. kyselkää jos haluatte ja onnea hurjasti jo plussanneille!
Ompa huojentavaa kuulla että on muitakin samoista oireista kärsiviä! Kiitos vastauksista Rima84 ja Vauvaunelmia!
Hummingbird, mä menin gynelle alunperinkin nimenomaan tuon tuhruttelun vuoksi, halusin ennenkaikkea tietää etten kärsi mistään tulehduksesta tms. ja saada kuulla, ettei kyse ole mistään vakavasta, mä meinaan osaan kuvitella päässäni aina kaikki kauhuskenaariot läpi. Gyne kertoi vain minulla olevan jonkinlainen hormonihäiriö, johon saisi avun teroluteista. Kertoi mullekkin sen voivan auttaa raskautumisessa ja kierron asettumisessa säännölliseksi, vaikka hormonaalista ehkäisyä en olekkaan enää vuoteen käyttänyt. Sitä hän ei kertonut, vaikuttaako tuo itse tuhruttelu kiinnittymiseen tms... Jokatapauksessa, aion ainakin uskaltautua kokeilemaan noita teroja, jos saisi kropan toimimaan oikein :) Onhan se muutenkin inhottavaa, kun joutuu kulkemaan puolet kuukaudesta side pöksyissä... :/
Hei,
ajattelin nyt viimein littyä mukaan keskusteluun - pari viikkoa sitten tänne löysin ja taisin lukaista kaikki nelisen kymmentä sivua yhdeltä istumalta (!!!!).
Meillä tilanne on se, että YK 2 on juurikin tällä hetkellä menossa ja meillä molemmilla on odotukset korkealla, miehelläni varmaan jopa enemmän. Hän on minua 6 vuotta vanhempi (itse olen 32v juuri täyttänyt ja mieheni 38v) ja hän on yrittänyt lasta jo entisessä parisuhteessaan ( lähemmäs kymmenen vuotta kestänyt suhde, 2 vuotta yritystä). Tapasimme vähän yli vuosi sitten ja jo muutaman kk:den seurustelun jälkeen oli meille molemmille selvää että yhteinen lapsi halutaan.
En ole käyttänyt hormonaalista ehkäisyä varmaan 12 vuoteen ja menkat ovatkin aina olleet säännölliset ja suht kivuttomat. Viimeiselle gynekäynnillä otettiin Papa-koe ja normaalilta näyttää. MUTTA lääkäri tunsi alavatsassani munasarjojen kohdalla jotain ja epäilee kystaa, nyt pitäisi odotella vielä yli viikko että pääsee ultraan ja saa tiedon mikä siellä on - toivon todella että kyseessä olisi vain hyvälaatuinen kysta (itse en tuota ollut tuntenutkaan eikä mitään oireita ole ollut). Miehellä on myös sperma tutkittu ja todettu että suurin osa uimareista on räkäpäitä että sekin vielä hankaloittaa onnistumista. Ei se toivotonta ole muttei varmasti suju kuin elokuvissa.. En ole alkanut vielä ovulaatioita tikuttelemaan vaan käytän puhelimen app:eja, niistä ainakin viitettä saa. Mutta nyt siis taas alkaa kaksi viikkoa pitkä odotus...
Moikka :)
L TIINA L: Tervetuloa joukkoon :) tulehan kertomaan miten tilanne siellä etenee, jospa se kierto venyisi tällä kerralla ihan syystä, hyvästä syystä siis...eikä menkat tulisi olleskaan vaan olisit jo saanut kyytiläisen <3
SOTILAANVAIMO: Tervetuloa :) pikaista etenemistä tai ei, mutta kyllä jokainen oman tahtinsa tietää ja omien tuntemusten mukaan on mentävä :) tsemppiä teille yrityksen odottamiseen ja voihan se olla ettette ennätä alkaa edes varsinaista yritystä ;)
ERIKAM: Tervetuloa :) tsemppiä ultra-ajan odotukseen ja toivotaan että sieltä ei mitään vakavaa selviä!!! Peukut pystyssä täällä, muutoinkin tsemppiä yrityksiin :)
KIMALLUS-84: Voi tuo sun avautuminen oli täynnä aivan samoja ajatuksia, joita itsellänikin välillä.... ei sille vain voi mitään, kun ajoittain epätoivo iskee... onhan tämä todella turhauttavaa, kun yhtään ei voi tietää millon raskaaksi tulee, jos ylipäätään tulee... välillä tuntuu, että tämä on yhtä epätoivosta ku lottoaminen, samat mahdollisuudet saada pääpotti molemmissa, eli todella olemattomat.... etkä sä tänne yksi jää, mäkin olen täällä :D ja mehän mennään varmasti muiden mukana plussanneiden puolelle <3 tsemppiä :)
ON: elikkäs sunnuntaina oli se kp 6, jolloin sain sen hymynaaman ovistestiin.... ajattelin kuitenkin jatkaa testausta, koska en oikein luottanut siihen ovisplussaan... no joo olisin jatkanut maanantaina testausta, mutta se samperin hymynaama oli edelleen siinä testissä, eikä sillä voi tehdä uutta testausta ennen kuin se häviää... just joo, ja se säily siinä kaks päivää eli tähän aamuun saakka.... siinä meni kaks aamua ihan huti nyt sitten.... tänään tein ihan sit muodon vuoksi sen testin iltapäivällä ja tyhjä ympyrä tuli.... et en sit tiiä oisko se ovis ollut oikeesti jo sillon sunnuntaina.... no peittoja on heiluteltu sunnuntai-iltana vasta, maanantaina ja tänään.... ei mulla kyl ole minkäälaisia tuntemuksia, jos yrittäis sitä ovista niiden mukaan bongata... noh, jätän ne loput testit sit seuraavaan kiertoon niin katsotaan miten sit käy..... paitsi kaikista parastahan olis, ku ne vois jättää vaan kaappiin ja seuraavaa kiertoa ei tuliskaan, mut joopajoo lehmät lentää jne.... sori alkaa vaan itelläkin usko loppumaan välillä, vaikka välillä taas herää toivon kipinä, kun tulee jotain tuntemuksia :D mä varmaan kehittelen kohta itselleni valeraskauden, jos ei muuta =D joo tällästä tällä kertaa....
Rima kp 8/30-46 yk 10
Hei kaikki! Tein sen hailakan plussan sunnuntaina ja maanantain jätin sitten testaamatta sillä ajatuksella että se raskaushormonin määrä tuplaantuu joka toinen päivä... No, tiistaina testasin yöllä hailakamman viivan kuin edellinen, näkyi kuitenkin vielä tihrustamattakin. Sitten tuli lähtö sairaalaan esikoisen kanssa ka täällä ollaan sitten varmaan ainakin pari päivää. inhottava epätietoisuus.. Mies saa luvan tuoda tänne mulle testejä tai sit se täti vaan vois tulla kylään että saisi edes jonkun vastauksen siihen oliko onnittelut plussasta liian aikaisia...
sotilaanvaimolle: me muutettiin miehen kanssa kolmansilla treffeillä yhteen ja 3kk tapaamisen jälkeen oltiin kihloissa ;) ei se nopea eteneminen väärin ole. Sain kyllä kuulla silloin ihmisiltä kommentteja että onko kiva olla monta kertaa kihloissa yms mutta tässä sitä edelleen ollaan yhdessä. raskaaksi tulin kun oltiin oltu 2v kihloissa ja nyt toista yritetään, seitsemän vuoden yhdessä olon jälkeen :)
siru dpo 16 kp 29/30
Gynellä oltu. Otti papa-kokeen ja kaikki tuntui olevan kunnossa. Selvittelin itsekin vähän jo ennen käyntiä, että milloin tiputteluvuoto on yleensä alkanut. Mut eipä se ookaan ihan viikkoa ennen menkkoja vaan aika säännöllisesti 2-3 pv ennen. Saattanee johtua tästä mun kilpirauhasestakin. Gyne ei kyl ollu siitä tiputtelusta kovin huolissaan. Pitänee sit myöhemmin mennä uusiks, jos ei ala raskaus tärpätä.
Seuraavana onki sit jännät ajat edessä. Mul oli aika varmasti ovulaatio tuossa kp 10-11, ovislimoista päätellen. Nyt ollaan taas ihan "kuivilla". Oudon aikaisin vaan tuntui olevan tällä kertaa. Saa nähdä :).
yk 1, kp 14/26-34
Rima84: Voi kiitos noista mukavista lohdutuksen sanoista :) Mutta kuten itsekin sanoit, niin välillä tulee kyllä noita epätoivon hetkiä, yleensä mulla just silloin kun tulee ihmisillä plussia kuin sieniä sateella. No, eihän tässä auta kuin jatkaa yritystä :) Ja meillä ei edes ole yritystä takana niin paljon kuin teillä siellä.. Joten tsemppiä sinnekkin siis että plussa tulis mahdollisimman pian! Ehkä teillä tää yk 10 on sitten vihdoin se plussakierto, eli tulis se "napakymppi" ;)
Mä muuten kanssa mietin että jos tässäkään kierrossa ei tärppää, niin mä hankkisin ens kiertoon kans ton clearbluen ovistestin (eikös sulla ollut clearblue?). Kun jotenki toi viivojen tihrustaminen alkaa ärsyttää kun välillä sitä luulee näkevänsä testissä toisenkin hailakan viivan, ja sitten koittaa eri valoja vasten peilata että "onko siinä viiva vai ei, vai onko toi kenties vaan pelkkä viivanpaikka..?" ja lopulta silmät on niin ristissä ettei tiiä että mitä sitä siinä testissä näkee :D Mutta nyt kun luin ton sun kokemuksen tuosta kyseisestä testistä niin aloin miettiä uudelleen..siis pysyykö se hymynaama siinä näkyvissä parikin päivää?? ihan tyhmää, eihän sitä sitte voi testata joka päivä? o.O Menee ihan plörinäksi testaamiset kun jää pari päivää sen takia välistä..hö..
Täällä ei muuta ihmeellistä, kp 14/24-29 Yk 5. Oviksen tikuttaminen jatkuu edelleen, mutta plussaa en ole saanut edelleenkään. Olen testannut 2 kertaa päivässä, eilen aamulla ihan puhdas nega, ja illalla EHKÄ hailakkaakin hailakampi toinen viiva..en ole kyllä varma, voi olla että taas vaan kuvittelin, kun halusin niin kovasti nähdä siinä jotain, tai sitten se oli vaan viivanpaikka joka sieltä alta kajasti läpi :D Peittoja heiluteltu suunnilleen joka toinen päivä heti menkkojen loppumisen jälkeen, saapa nähdä taas mitä tästä kierrosta tulee.. en kyllä ole kovinkaan toiveikkaalla mielellä, eiköhän ne menkat taas kumminkin tuu, huoh..
Sannakk onnea :) nyt vaan autuasta odotusaikaa, toivottavasti selviät vähillä oireilla :)
Tervetuloa uusille!!
Menhir niin tuommoinen pari päivää ennen menkkoja on kait ihan normaalia. Kiva että meni hyvin gynellä :)
Toiveilijasiru toivottavasti esikoisella kuitenkin kaikki hyvin! toivotaan että se plussakin sulle ilmestyy :)
Kimallus-84 allekirjoitan noi sun tunteet :/ välillä mä mietin että onko tää palsta sittenkin pahasta. Tai yleensä kun luen jotain muuta palstaa ja tuntemattomat plussaa niin tulee semmonen olo et mikä mussa on vikana. Tuttujen plussat tekee enemmän iloiseksi... Niin siis kun saat plussan ovistestiin niin eihän sen jälkeen (ohjeiden mukaan) tarvitsisi enää testailla. Et sen takia se nassu ei pitäs haitata, mut jos tahtoo testata niin se on eri asia. Mekin mietittiin miehen kanssa et jos taas tikuttais, mut tultiin siihen tulokseen et kumpikaa ei taho maksaa niitä :D yritän vielä suostutella sitä maksaa kun mä maksoin edelliset tikut. Mut eipä tässä kuitenkaan mitään tapahdu.
Täällä mennään kp5 ja oon ihan pihalla mitä tapahtuu. Mun menkat kestää sen 3 päivää ja niin kävi nytkin. Sit yhtäkkiä tänään alko tuhruttelu ja sit tuli vertakin. Mä en jaksais enään. Ei ois yhtä paha jos ei tulis raskaaksi ja kierto normaali. Nyt ei oo yhtään fiilistä edes heilutella peittoa kun tuntuu etten mä raskaudu kuitenkaan. Mulla on selkeesti joku hormonihäiriö. En oikeen tiiä mitä mun pitäs tehdä. Sain muutaman viikon päähän soittopyynnön omalle gynelle, mut oon jääny miettimään pitäskö mun sittenkin varata ihan oikee aika. en millään haluis venata melkeen 3 viikkoa. Pitäsköhän vaan ittekseen alottaa ne terot kp15 vai mitä ihmettä. Olisi kiva saada kilpirauhaskokeetkin varuiksi otettua. Töissäkin ollut aika peffasta. Täällä ei siis mitkään mieltä ylentävät fiilikset. Onneksi huomenna jo torstai niin viikonloppu tulee pian. Onneksi parisuhde on hyvä :) mies palaa kohta kotiin ja taidampahan vähän halailla mussukkaani :)
Heiiii!!
Myös allekirjoitan nuo tunteet joista ootte puhunu..joten ite ymmärrän jos negatiivisiakin tunteita täällä purkaa!!:)
Mua ittee nyt v*****aa tää näppyjen määrä naamassa!!! Ainaku ottanu noin5pv noita teroluteja nii naama räjähtää! Aina ollu hyvä iho niin noi perhanan lääkkeet pilaa sen. Muutenki masentaa ku ei tuu plussaa ja sit pitäs vielä kestää finnejä.:D
Muutama tenttiki tulossa, huomenna ja perjantaina..remonttia taas tehdään, nyt vuorossa eteinen. Ainaki on siis tekemistä ja muuta mietittävää, mikä on tässä vaiheessa kiertoa kyllä hhyvä.:)
Hummingbird: sanottiinko sulle aikasemmin tosta terolutien alottamisesta mitään? Siis sen keskenmenon jälkeen? Ymmärrän että varmasti tuskalliset fiilikset kun kierto ja hormonit päin prinkkalaa! Toivotaan että molemmilla tasottuis. Mä oon nyt niin hormoniehkäisyä vastaan enkä ikinä alota enää..jos olisin tän tienny ku alotin niin en olis ruvennu käyttään. Oma hormonitoiminta ihan sekasin saati lainkaan toimi.:(
Menhir: kiva kun gynellä oli hyviä uutisia, toivotaan että tärppää itsellään
Toiveilijasiru: toivotaan että plussa säilyy ja vahvistuu!:)
Yökyöpeli täällä kuukkuu :) yövuorossa siis parhaillaan....
kimallus-84: juu mulla on niitä clearblue digi ovistestejä, mut se ei ole se ihan tavallinen, vaan se joku digital with dual hormone indicator... sen pitäis tunnistaa jotkut kaksi hormonia ja sen ansiosta osoittaa neljä hedelmällisintä päivää. Eli joko näyttöön tulee tyhjä ympyrä, vilkkuva hymynaama tai pysyvä hymynaama. Ja ainakin toi pysyvä hymynaama säily siinä sen kaks päivää. Mut kuten hummingbird totesi niin eihän sitä ovista tarttis enää tikuttaa kun sen hymynaaman saa, joten sillonhan sitä hymynaamaa vois kattellaki siin näytös montakin päivää :) itse vain olisin halunnut testata ihan vain uteliaisuuttani koko kierron ajan, koska en ole aikasemmin testannut... Lopetin nyt sit kuitenkin sen testauksen, kun ne kaks päivää jäi välistä... joten seuraavaan kiertoon :)
niin ja en sit tiedä miten luotettavia ne on.... en tiedä, jotenkin kyllä epäilen, et näinköhän se ovis olis noin aikasin ollut, kun yleensä kierto on pitkä ja menee aina yli 30 päivän.... no joo, emmä nyt siitä sen enempää ressiä vedä, mut kunhan mietin :D vielä noista testeistä, et melkee kannattaa varmaan tilata se ihan perus clearblue digital, niin mä ainakin seuraavaks tilaan, jos tilaan vielä niitä... raskauskeijun sivuilla oli 10 kpl 25 e, et ei kovin pahan hintanen...tarjouksessa siis....
vauvaunelmia: munkin pitäis alkaa kp 15 syömään niitä teroja, mut jotenkin jo valmiiks ottaa aivoon, jos niiden takia iskee joku finnihyökkäys naamaan...
:( noh, sithän sen näkee.... onnea tentteihin :) ja remontintekointoa :)
ON täällä talletukset jäikin sit noihin kolmeen päivään eli su-ti... seuraavaks päästää hommiin vasta ens sunnuntai-iltana, jos jaksaa sillonkaan. Tää vuorotyö asettaa kyllä omat haasteensa tuohon peittojen heilutteluihin... loppuviikosta meillä olis yhteistä aikaa kyllä, mut mun pitääkin lähteä koulutukseen, joten sit tosiaan nähdään vasta sunnuntai-iltana... on tää kyl tällasta... hitto, jos joku tulee mulle ikinä koskaan sanomaan et on tullut vahingossa raskaaks, niiiin..... ei sellasta kyllä oikeestikaan voi edes tapahtua, koska kyllä nyt luulis jokaisen tietävän, että seksiä harrastamalla on aina mahdollisuus tulla raskaaks.... toisilla on toisilla ei.... anteeksi epätoivon vuodatukset taas.... tää on taas tätä tässä vaiheessa :) oireista muuten sen verran, että etovaa oloa on ollut parina päivänä ja hullu päänsärky, tosin nää "oireet" on ihan vaan näistä yövuoroista johtuvia varmaankin, mutta kunhan kerroin :D jeps, noh, eipä muuta :)
Rima kp10/30-46 yk10
Moi!
Ovisplussa, ovisplussa :)) Vihdoin ja viimein, kp 15! Eli se haalea viivantapanen minkä pari päivää sitten illalla testissä näin, oli siis hailakka viiva, en kuvitellut :D
Eilen tuli heiluteltua peittoja, tänään ei tule hyödynnettyä, mutta huomenna täytyy vielä talletella :) Eikös se ovulaatio tapahdu 24-36h sisällä plussasta, tai jotain..?? Joten sillä perusteella huomenna vielä ehtis.. :)
Gyneltäkin tuli jo tulokset, kävin siis viime torstaina. Edelleen vaan löytyy tuo luokka 2, benigniä atypiaa, HÖ :/ Mä en tajuu..mikä siellä nyt on "vialla", ikinä ei oo mitään kummallista ollu papassa tätä ennen. Onneks gyne sanoi että ei oo mitään syytä huoleen jos nyt vielä löytyy luokka kakkosta, ja kirjeessäkin lukee "tämä tarkoittaa edelleen hyvänlaatuista korjautuvaa muutosta". Lisäksi lukee että "jos papassa on kolme kertaa peräkkäin luokka 2, on kohdunsuuta syytä tutkia tarkemmin." Toivottavasti ei nyt olis mitään.. :/ En ymmärrä.. ei mulla mitään oireita oo ollu mistään, ei mitään kummallisia vuotoja, ei ylimäärästä kipuilua, ei mitään hiivoja koskaan ja menkatkin Ok joten... Mä en vaan tajuu mistä toi voi johtua.. Noh, 6kk päästä taas uudelleen papaan, eikai siinä muu auta!
Kimallus-84 kp 15/24-29 Yk 5.
Kimallus84: onnea ovisplussasta ja hyvä kun pääsitte hyödyntämään.<3 Harmi tosta papa kokeesta, ihme juttu, en kyllä osaa yhtään sanoa mistä toi johtuu. Mutta luulis että korjaantuu kun sulla ei oo mitään oireitakaan.:) Toivotaan sulle tärppiä tässä kierrossa.
Tulin lähinnä tänne pohtimaan omaa olotilaa..nyt muutamana päivänä ollu ihmeellinen olo joka tulee siis yhtäkkiä, heikotus, huono olo, ja ala vatsassakin nipistelee. Voisko tää olla jotain positiivista mahdollisesti raskautumisesta?? Tai sit jotain muuta vaan.:/
Nyt siis menossa kp21/28. Koska niitä oireita voi alkaa tulla?
Kimallus-84: jeeeee sait ovisplussan, onnittelut :) toivottavasti tärppi kävis tässä kierrossa <3
Vauvaunelmia: vaikea tosiaan noista oireista sanoa, mutta toivotaan niiden kertovan raskautumisesta, kyllähän ne sellaisilta oireilta kuullostaa <3 toivon, että olis tärppi sielläkin käynyt :)
...ja toivon tärppiä kaikille muillekin, ei muuta kuin paljon plussatuulia kaikille <3
kimallus -84: jaan tuntemuksesi! Ovisplussa onnittelut. Täällä ovis VASTA kp 20! Viime yönä töissä tikuttelin ja varmistin kotona. Eli siis ovis tänään.. eilen. =D.
Vauvaunelmia: remontti on loistavaa ajatuksen siirtoa. Meillä alkaa makkari remppa olla loppu suoralla. Listoja vaille valmis. Ja sitten alkaa TAAS se ihana remonttijälkien siivous. Mies ilmoitti että seuraavaksi on kyllä autotalli vuorossa (kumma juttu) että saa sinne tilaa. nyt se muistuttaa kaatopaikkaa.
ON: tämä kierto on ollut ihan erilainen kuin aiemmin. Kivut lakanneet (paitsi ovis kun tuli niin niin oli järkkyjä kramppeja että!). Ovis siis vasta kp 20. Sitkeästi tikutin joka päivä. olin jo varma että ei tässä kuussa tulle lainkaan. Eli tämän kuun kierto meni sitten tosi pitkäksi. peittoja heiluteltiin parikertaa remontin välissä. Nyt sitten vaan odotellaan. Nyt on kyllä seesteinen olo ja en usko plussaan. Toivottavasti ei tulekkaan mitään turhia odotuksia taas. Niistä kun vaan tulee niin raastavan paha mieli. Miehen kanssa otettiin asiasta jo vähän yhteen yks yö. Kun sanoin että en usko raskautumisen mahdollisuuteen (tämä oli ennen ovista, kun ei sitä kuulunut eikä näkynyt). Mies hieman suutahti. Ja kävi taas ilmi että ei ymmärrä yhtään naisen hormonitoiminnasta mitään. Yritin sanoa että on normaalia että ennen menkkoja "flippaan" (mies kutsui sitä näin.. eli itku kohtaukset) ja kun menkat tulee niin sitten vituttaa. Ja yhdessä oltu "vasta" se 10vuotta. Tosin siitä se 9v pillereillä... miehelle en ole osannut kertoa ystäväni raskaudesta joka nyt julkista tietoa. Pelkään että mies reogoi siihen niin että mun pitäs saada vauva sen takia kun ystäväkin saa. Kuulostaa lapselliselta mutta mieheni suhteemme aikana monesti kuvitellut minun haluavan asioita kun jollain toisellakin on. En tajua mistä se noita ajatuksiaan repii. Tottakai ympäristössä tapahtuvat asiat vaikuttavat myös omaan ajatteluun vääjäämättä. mutta eiköhän kolmekymppinen jo osaa ihan itse päätää mitä elämässään haluaa.
Harmikseni olen huomannut että ystäväni, se ainoa joka on ollut vauva haaveita "vastaan" on ikäänkuin kadonnut elämästä. Ja huomaan sen olevan molemmin puolista. Minä en laita hänelle viestiä koska ei ole mitään sanottavaa. Ja hän ei laita minulle viestiä koska ei hänelläkään ole ilmeisesti minulle mitään sanottavaa. Jotenkin ärsyttää että ihminen jonka kuvittelin olevan ystävä ei sitten ehkä olekkaan. Miten kertoa ihmisele joka ei tunne samoin miltä itsestä tuntuu? Tarkoitan kuinka selittää se valtava halu saada lapsi ihmiselle joka ei sitä halua. Itse olin ennen samanlainen enkä osaa itsekkään selittää mikä muuttui. Ja mistä se tavallaan tyhjä olo tulee. Ehkä pitäisi laittaa viestiä ja kysyä kuulumisia...... Olla se aikuisempi......
Nyt on ne kuuluisat talletukset tehty tälle kierrolle ja pitkä odotus alkakoon - mies on niin ihana, tietää hyvin miten hankalaa meille tämä raskautuminen on mut jaksaa silti pysyä positiivisena.. Mulla vähän vaikeampaa. Puhuttiin myös endimmäistä kertaa ns. Keinohedelmöityksestä; hän kun on edellisessä suhteessaan tosiaan yrittänyt lasta kaksi vuotta ja siinä ajassa ehtivät myös tekemään sperman talletuksenkin - että sitä siel olisi pakkasessa kättärillä jos ei normaalilla tavalla tule tulosta. Mut en tiiä olenko tosi hölmö, mut mä en yhtään haluaisi käyttää sitä - kun se on kuitenkin tehty toisen naisen kanssa.. tyhmää ajatella noin, eikö??
Ruthless: mulla on sama tilanne mun yhden parhaista kavereista kanssa :( hän ei ikinä halua lapsia ja oli todella shokissa kun kerroin et ollaan alettu yrittää.. harmillista koska mulla ei kamalasti kavereita täällä pääkaupunkiseudulla ole( olen Savosta kotoisin ja asunut myös 4 v. Ulkomailla)..
Hei kaikki!
tänään päästy esikoisen kanssa kotia ja kaikki ihan ok, ollut vähän hengitysongelmia mutta nyt taas parempaan päin.. Tein laitoksella tälläisen wondflon testin ja tämä tulos sai kyllä sen viime viikonlopun hailakan haamuplussan näyttämään siltä että siinä meni toiveet tässä kierrossa.. Kyseessä oli kuitenkin jo dpo 16.
ajattelin sitten seuraavana päivänä törsätä tämän kalliin diginkin epätoivoissani ja sehän olikin sitten tälläinen yllätys! Dpo17...
mitähän tässä nyt pitäisi ajatella, oviksen kuitenkin tikutin ihan vahvasti 23.9 että kyllä sen mukaan pitäisi olla jo vahvempaa menoa tollaisessa viiva tikkuun-testissäkin, vai? :D
rinnat on kipeytynyt kyllä mutta muilta osin oireet kaikonneet, paitsi että herään jo 06 pirteänä vaikka yleensä olen ääääärettömän aamu-uninen..
olipa kiva tehdä noita testejä siellä sairaalassa :) mies on jotenkin skeptinen ja sanoi, että iloitsee vasta kun täti ei tule kylään, eli nyt maanantaina... Tosin viime kierrossa alko päivämäärältään jo eilen että jos siihen on uskominen ni on jo päivän myöhässä :D
jos tämä matkalainen pysyy mukana niin laskettu aika heittää vain kolmella päivällä siitä mikä esikoisella oli :D se tosin meni täydet kaksi viikkoa yliaikaiseksi :)
Heips kaikille pitkästä aikaa!!
No niin, onkin vähän aikaa kun viimeksi kävin täällä kirjoittelemassa. Olen yrittänyt olla stressaamatta ja ajattelematta koko vauva-juttua. No menkkoja ei edelleenkään ollut kuulunut, perjantaina oli alamaha niin kipeä että luulin, että nyt ne alkaa! Menkat siis reilu pari viikkoa myöhässä. Sunnuntai-iltana tein sitten testin ja se olikin PLUSSA!!!! Mies sanoi, että hän vähän arvelikin, koska mulla ei ikinä ole menkat ollut noin myöhässä, eikä ne ole ikinä välistäkään jäänyt! No tänä aamuna tein sitten uuden testin, ja plussa se on, täytyy vihdoinkin uskoa!
Nyt täytyy vain toivoa että kaikki menee hyvin! En millään malta odottaa että saa kertoa kaikille! Tänään pitää ihan pokkana yrittää olla töissä :)
Mutta tosi paljon tsemppiä teille kaikille! Elkää liikaa stressatko (tiedän, helpommin sanottu kuin tehty).