G: Olisitko ollut 20 vuotiaana tarpeeksi kypsä vakavaan parisuhteeseen?
Kommentit (70)
20-vuotiaana seurustella nykyisen mieheni kanssa, nyt ollaan oltu yhdessä yli 12 vuotta ja yksi lapsikin on. Mutta muutimme yhteen vasta 5 vuotta myöhemmin eli seurusteluvaihe kesti pitkään. Olen kyllä joskus miettinyt, että olisimme voineet tavata hieman myöhemmin. Mutta onneksi tapasimme ylipäätään, koska mieheni on minulle ehdottomasti se oikea.
tapasimme miehni kanssa silloin, ja yhdessä ollaan edelleen. Naimisiin mentiin 23-vuotiaina ja aviossa oltu nyt 14 vuotta.
mutta onneks pahemmilta vahingoilta vältyttiin :)
jo aiemminkin. Aloin tuolloin seurustella nykyisen mieheni kanssa (yhdessä oltu yli 10 v ja lapsiakin on). Sitä ennen minulla oli jo useamman vuoden kestänyt suhde, joka oli vakava suhde silloin ja ajattelen niin edelleen. Yksilöllisiä juttuja nämä.
Silloin kuuluu liikkua ja tapailla monia. Tutustua moniin. En tarkoita mitään intiimiä siis.
Silloin kävin diskoissa ja seurustelin välillä aina vuoden verran.
Vakkkarin löysin 24-vuotiaana.
19 vuotiaana aloitettiin seurusteöu ja samassa suhteessa olen edelleen, nyt on ikää 41v.
En olisi. Mutta vaimoni oli. Meillä on 8 vuotta ikäeroa, mutta hän oli jo tuolloin minua kypsempi ja viisaampi. Ja on vieläkin.
Upea ihminen.
tapasin silloin nykyisen aviomieheni. Mulla tosin oli ollut jo teinistä saakka haaveissa pysyvä parisuhde ja perheen perustaminen, en ole koskaan kaivannut lyhyitä suhteita.
ollaan oltu yhdessä pian 13 vuotta, ollaan alta kolmekymppisiä. Ei mitään ongelmia.
Me vaan ollaan unelmapari :)
Aloin seurustella mieheni kanssa 17-vuotiaana. 20-vuotiaina muutettiin yhteen, 25-vuotiana mentiin naimisiin, esikoinen syntyi kun oltiin 27v, kuopus kun oltiin 29v. Nyt ollaan 32v, edelleen onnellisia ja rakastuneita, talollisia ja velallisia :)
Asuin 20v:na saman miehen kanssa jonka kanssa olen nyt naimisissa 20v myöhemmin.
Tuolloin 20v:na en ollut tarpeeksi kypsä vakavaan parisuhteeseen, mutta onneksi sain kasvaa siinä suhteessa kypsäksi. Eli suhde opetti kypsyyttä.
Ei aina tarvitse olla kypsä, vaan on lupa olla myös keskeneräinen ja antaa elämän/tilanteiden opettaa.
Meninne naimisiin kun olimmet molemmat 19v.
Olimme tuolloin jo seurustelleet 4,5 vuotta ja kihloissa oltu vuosi.
Edelleen olemme onnellisesti yhdessä, 2 lasta ja kissa tullut perheeseemme lisää.
Vaikka jotkut sitä kovasti vastustikin..
Lähti nuoremman mukaan 8 avioliittovuoden ja 3 lpasen jälkeen.
18 vuotiaana alettiin seurusteleen ja yhdessä ollaan edelleen. Oltiin 22v, kun lapsi syntyi ja nyt ikää on jo 30. Yhdessä ja erikseen on menomme menty ja mennään edelleen :)
vielä sen jälkeen. Ennen avoliittoa,olimme olleet yhdessä 1.5 vuotta
Opiskelut vielä kesken ja elämä kokematta.
Olinkin silloin vakavassa suhteessa ja sama suhde jatkuu edelleen 3 vuotta myöhemmin.
mieheni kanssa, jonka kanssa vietettiin lopulta häitä ja saatiin lapsia.
Ainoa mikä puuttui, oli se toinen osapuoli.