Nyt en oikeasti tiedä, mitä tehdä. Valitako mies vai sairas lapsi? Rakenneultrassa paljastui

sulle, että käy tämän huolenaiheesi kanssa, että minkä ratkaisun tekisit, Healing Roomissa. Uskon, että voit saada sieltä rohkaisua, toivoa ja ehkä jotakin uutta. Kaikkea hyvää ihan koko elämäänne!

http://www.healingrooms.fi

"Terveenkin" lapsen vanhempana on välillä todella rankkaa esimerkiksi flunssa ja korvakierteissä, joten uskoisin että kehitysvammaisen lapsen vanhempana elämääsi mahtuisi hyvin paljon onnea, mutta myös jatkuvia lääkärikäyntejä, huolta ja surua lapsen puolesta kun joutuu käymään paljon läpi erilaisia hoitoja, terapiaa, tutkimuksia jne.



Millainen olo sinulle tulee jos lapsesi alkaa kyselemään,masentumaan miksi ei ole samanlainen kuin muut, miksi ei voi tehdä asioita, miksi on kipuja jne. Jos olette sopimuksen miehesi kanssa tehneet mielestäni siinä pitäisi pysyä vaikka tuskallista abortin tekeminen varmasti on ja et unohda sitä koskaan. Vertaa sitä kuitenkin tuskaan kun katsot lastasi mahdollisesti kärsimässä vammastaan lopun elämänsä ja pelkäät mitä seuraavaksi joutuu, joudutte kohtaamaan.

sulle, että käy tämän huolenaiheesi kanssa, että minkä ratkaisun tekisit, Healing Roomissa. Uskon, että voit saada sieltä rohkaisua, toivoa ja ehkä jotakin uutta. Kaikkea hyvää ihan koko elämäänne!

<a href="http://www.healingrooms.fi" alt="http://www.healingrooms.fi">http://www.healingrooms.fi</a&gt;

Että tälläisen aiheen kanssa rukousfoorumille.. Ette nyt jaksais tungea uskon asioita joka paikkaan.

Kenelläkään ei ole mahdollisuutta vertailla omaa elämäänsä siihen, miltä tuntuisi olla joku toinen ihminen toisenlaisella kohtalolla.

Esim. monet ympärileikatut naiset ovat puolustamassa tätä perinnettä ja aktiivisesti siirtämässä sitä omille lapsilleen, vaikka ulkopuolisen näkökulmasta on selvää, että naisen elämä on onnellisempaa ilman tällaista silpomista. Objektiivista tietoa aiheesta ei voi saada kysymällä näiltä naisilta itseltään.

Minusta sellaista ei voi edes olla. Ainoa millä on merkitystä on subjektiivinen kokemus elämän mielekkyydestä. Jos henkilö ainakin pääosan ajasta kokee että elämä on mielekästä, että hän ennen valitsee elämänsä rajoituksineen kuin että olisi jäänyt kokonaan syntymättä ja olematta, se elämä on arvokasta.

Se ns. objektiivinen mielipide ei voi olla muuta kuin jonkun toisen tai toisten (esim. enemmistön) subjektiivinen mielipide. Jonkun kauniin, rikkaan ja menestyneen mielestä esim. mun elämä voisi olla ei-elämisen-arvoista, koska olen pelkkä keskinkertaisuus - mutta mitä tällisella vertailulla kellekään arvoa on? Minä koen elämäni mielekkääksi ja se riittää. Sama koskee kehitys- tai muuten vammaisia ihmisiä.

En osaa suoraan neuvoa antaa. Satuitko hiljattain näkemään hyvin koskettavan dokumentin Arvo-pojasta ja hänen yksinhuoltajaäidistään? Ehkä sen näkisi vielä yle arenasta, kannattaisi todellakin katsoa. Arvolla vaikea sydänvika ym.



Olen itse useamman lapsen äiti, ja yhdestä lapsestani olen joutunut noilla viikoilla luopumaan, sillä rakenneultrassa selvisi, ettei odotetulla lapsella olisi elinmahdollisuuksia kohdun ulkopuolella rakennepoikkeavuudesta johtuen. Tapahtuma oli järkyttävä ja jätti ikuiset arvet.



Tässä haluaisin kertoa sen, että ensinnäkin kaikki vammat eivät todellakaan vielä näy np-ultrassa, ja että lääkäri ei käytännössä saa koskaan suoraan suositella keskeytystä, se on jokaisen äidin itse päätettävä ja sitten vielä erikseen anottava teo:lta, joka sitten antaa tai ei anna lupaa lääkärien lausunnon perusteella noin myöhäisillä viikoilla tehtävälle keskeytykselle. Eipä kai lupia evätä, jos lääkärit tilanteen sellaiseksi arvioivat.



Suosittelisin kirjautumaan Enkelinkosketus-keskustelupalstalle, se on suljettu ryhmä, josta tukea saa myös keskeytystä harkitseva.



Vielä kerran voimia.

Minusta tässä keskustelussa taas hyvin korostuu se, että isän mielipiteillä ei ole mitään väliä. Miksi muka nainen saa muuttaa mieltään, mutta mies onkin sitten se keskenkasvuinen kun ei halua muuttaa mieltään vaan haluaa pitää kiinni yhteisesti sovitusta?



Mutta ap:n on varmasti tehtävä niinkuin tuntee parhaaksi, ei sitä pysty kukaan muu päättämään. Jos et tee aborttia niin mies saattaa lähteä. Toisaalta sitten jos teet niin pystytkö itse elämään asian kanssa? Minä tekisin abortin ihan itseni ja oman jaksamiseni vuoksi, mutta kukin tekee omat ratkaisunsa.

koska kirjoittamasi tekstin perusteella olet jo niin kiintynyt tulevaan lapseen, että katuisit aborttipäätöstä lopun elämääsi. Tahtoisin myös uskoa, että miehesikin lopulta vauvan nähtyään rakastuu häneen oitis. Tsemppiä! Terveisin vaikeasti vammaisen lapsen äiti, joka ei toista lasta odottaessa edes suostunut seulontoihin.

Kun pidät lapsen, älä KOSKAAN valita, miten raskasta on olla sairaan lapsen yh. Olet täysin tietoisena kaikesta valintasi tehnyt.



Ikävää miehelle, että joutuu elarit kuitenkin maksamaan, vaikket pidä sopimusta.

Kuulostaa siltä, että parisuhteenne näillä tiedoilla päättyisi eroon joka tapauksessa. Joko mies lähtee vammaisen lapsen takia, tai sinä lähdet abortin katkeroittamana. Voin kokemuksesta sanoa että abortin jälkeen tunteet miestä kohtaan muuttuvat.

Ei välttämättä tunteet miestä kohden muutu abortin takia. Meillä oli aikanaan yllätysraskaus, jonka aikana kävi ilmi, että mies ei vain ollut valmis isäksi. Itse olin epävarma, mutta tulin lopulta siihen tulokseen, että abortti oli paras ratkaisu. Tavallaan säälitti, koska tuntui että olisin ehkä halunnut valita toisin jos mies olisi ollut valmiimpi. Joka tapauksessa hän tuki minua ja oli läsnä koko abortin läpikäynnin ajan, jonka jälkeen surimme sitä yhdessä. En ole jälkeenpäin ollenkaan katkeroitunut miehelle, ymmärrän edelleen, ettei hän ollut siihen tilanteeseen valmis ja se oli myös minulle kaikista paras ratkaisu. Lähinnä tämä kokemus tuntui lähentävän meitä, ja joskus tulevaisuudessa saamme toivottavasti yhdessä lapsia.

Muutenkin ärsyttää, miten näissä keskusteluissa aina tuntuu, että ihmiset olettaa suhteen kaatuvan joka tapauksessa ja että ehdottomasti pitää se sairaskin lapsi saada maailmaan. En suosittele aborttia kenellekään oman kokemukseni perusteella, mutta joissakin tapauksissa se on oikeasti se paras ratkaisu.

Kenelläkään ei ole mahdollisuutta vertailla omaa elämäänsä siihen, miltä tuntuisi olla joku toinen ihminen toisenlaisella kohtalolla.

Esim. monet ympärileikatut naiset ovat puolustamassa tätä perinnettä ja aktiivisesti siirtämässä sitä omille lapsilleen, vaikka ulkopuolisen näkökulmasta on selvää, että naisen elämä on onnellisempaa ilman tällaista silpomista. Objektiivista tietoa aiheesta ei voi saada kysymällä näiltä naisilta itseltään.

Minusta sellaista ei voi edes olla. Ainoa millä on merkitystä on subjektiivinen kokemus elämän mielekkyydestä. Jos henkilö ainakin pääosan ajasta kokee että elämä on mielekästä, että hän ennen valitsee elämänsä rajoituksineen kuin että olisi jäänyt kokonaan syntymättä ja olematta, se elämä on arvokasta.

Se ns. objektiivinen mielipide ei voi olla muuta kuin jonkun toisen tai toisten (esim. enemmistön) subjektiivinen mielipide. Jonkun kauniin, rikkaan ja menestyneen mielestä esim. mun elämä voisi olla ei-elämisen-arvoista, koska olen pelkkä keskinkertaisuus - mutta mitä tällisella vertailulla kellekään arvoa on? Minä koen elämäni mielekkääksi ja se riittää. Sama koskee kehitys- tai muuten vammaisia ihmisiä.

Joo, mutta toisessa vaakakupissa on se syntymätön lapsi, joka voisi myös subjektiivisesti olla sitä mieltä että oli hyvä ajatus säästää hänet kivulta ja kärsimykseltä. Häneltä ei vain voi käydä asiaa kysymässä.

Sitten tässä on vielä vanhempien elämä, jolla silläkin on jotain arvoa. Jos vanhemmat uupuvat koska ovat valinneet huonosti, lapsi kärsii. Laiminlyödynkin lapsen subjektiivinen mielipide voi olla, että elämä on ihan hyvää. Mutta onko tämä silti riittävän hyvä syy hankkiutua tilanteeseen, jossa lapsi joutuu kestämään laiminlyöntiä? Minusta ei ole.

Lapsella siis todettiin hyvin merkittävä rakenteellinen poikkeavuus. Ei tule selviämään itsenäisesti ilman avustajaa. Tämän lisäksi löytyi sydävika. Muista mahdollisista liitännäissairauksista/-vammoista lääkäri totesi tässä vaiheessa vain, että ne ovat "mahdollisia". Käytiin kaikissa "seulonnoissa"mitä saatiin (joita ei ollut montaa, koska ollaan nuoria vielä, ja perusterveitä), missään aiemmin ei huomattu mitään poikkeavaa. ap

Mä en vaan voi sille mitään, että vaikka sellaisistakin elävistä ihmisistä olen lukenut, että on syntynyt ilman jalkoja ja käsiä, niin mun mielestä sellainen elämä ei ole ihmisarvoista ja on ihan järkyttävää että joku ehdointahdoin antaa sellaisen lapsen syntyä.

Ihan sama kuin jos neliraajahalvaantuisin, toivoisin eutanasiaa. Tai jos mieheni neliraajahalvaantuisi, tukisin häntä päätöksessään jos hän toivoisi eutanasiaa.

Monet ns. normaalinakin syntyneet kärsivät koko ajan elämästään.

Se nyt vaan on epäkorrektia sanoa, ettei synnyttäisi vammaista lasta. Ja silti näitä rakenneultria yms tutkimuksia tehdään ja moni niihin menee.

Ja minä olen muutenkin ajatellut jo nuoresta että en haluaisi vammaista lasta, ihan lapsen takiakin, ei se vammaisen ihmisen elämä yleensä niin hääviä ole.

Niitä on itse asiassa varsin vähän jotka jatkuvasti kärsivät siitä etteivät ole täysin normaaleja. Vammaiset ovat erilaisia, mutta toisaalta kun syntyy vammaisena, vammaansa sopeutuu, useimmat hämmästyttävän hyvin. Useimmat vammaiset kokevat elämänsä mielekkääksi ja nautittavaksi kuten muutkin, eivätkä varmasti vastaisi kysymykseen että toivoisitko että sinut olisi abortoitu jo pienenä ettei sun olisi tarvinnut syntyäkään kauhistuneena että en tietenkään! Raskaimpia ovat varmaan sellaiset poikkeavuudet, jotka vaativat isoja ja toistuvia leikkauksia lapsuusiässä. Niihin lapsi voi väsyä kovastikin, ja voi olla rankkaa kun lapsi alkaa olla iässä jossa hänellä on oma tahto ja osaa sen ilmaista, ja huutaa ettei tahto lääkäriin eikä sairaalaan eikä leikkaukseen, pelkää ja kammoaa, ja kuitenkin on pakko.

olisi valmis tappamaan vastasyntyneen vauvan, koska se on vammainen?



Miten rv 21 sikiö käytännössä eroaa vastasyntyneestä vauvasta muuten kuin ikänsä ja kehitysasteensa perusteella? Ihan sama lapsi se joka tapauksessa on. Vähän niin kuin vastasyntynyt ja yksivuotias ovat ihan sama lapsi, mutta se yksivuotias on paljon kehittyneempi kaikin puolin vastasyntyneeseen verrattuna.



Tämä siis teille, jotka lässyttävät "elämän antamisesta" ja "saako syntyä maailmaan" jne... Se lapsi ON JO tässä maailmassa, vaikka sijaintipaikka onkin yhä kohtu. Ja se lapsi ON JO elossa tällä hetkellä, äitinsä kohdussa.



Lopputuloksen kannalta on ihan sama, tappaako lapsen kohtuun vai esim. heti syntymän jälkeen. (Tosin, syntymän jälkeisessä tappamisessa lapsi olisi saanut elää vajaat 20 viikkoa pidempään.) Jostain minulle käsittämättömästä syystä valtaosa abortin puolustelijoista hyväksyy kohtuun tappamisen, mutta tuomitsee vastasyntyneen tapon.



Eikö muutenkin olisi paljon parempi muuttaa vammaisabortit vasta synnytyksen jälkeen tapahtuviksi, koska ultraäänet ja lapsivesitutkimukset eivät ole lähellekään yhtä tarkkoja, kuin kohdusta ulos saadun elävän lapsen tutkiminen? Voitaisiin varmistua vamman laadusta ja vakavuudesta ja tehdä vasta sitten se abortti... JOS siis abortin perusteena on lapsen odotettavissa oleva kurja elämä!

mietittiin monta kertaa aborttia, olin jo sairaalassakin sen takia. Viime hetkellä sanoin, että en halua tätä.



Mies suuttui viime hetken päätöksestäni. Halusi erota. Olimme erossa kuukauden, kun hän aneli takaisin.



Nyt meillä on terve lapsi, vauvassa ei ollut mitään vammaa, vaikka piti olla.

olisi valmis tappamaan vastasyntyneen vauvan, koska se on vammainen?

Meillä on primitiivireaktioita, jotka hankaloittavat ihmisen tappamista - myös vastasyntyneen vauvan. Reaktio on luonnollinen ja se on olemassa lajin säilymisen varmistamiseksi.

Yhtä luonnollista on sekin, että moni vakavasti viallinen vauva kuolee ilman nykyaikaisen lääketieteen puuttumista. Sekin mekanismi on olemassa lajin elinkelpoisuuden varmistamiseksi.

Abortin avulla saadaan tuo sama lopputulos mutta vähennetään kärsimystä monella tavalla. Raskaus on aina äidin elimistölle rasitus, joten jos lopputuloksena olisi kuitenkin kuoleva vauva, on järkevämpää keskeyttää raskaus jo alkuvaiheessa. Myös kuolevan vauvan kannalta on sitä parempi, mitä varhaisemmassa kehitysvaiheessa tämä tapahtuu. Mitä kehittyneempi yksilö, sitä todennäköisemmin esim. kokee fyysistä kipua.

Se, että lääketieteen keinoilla pystytään nykyään pitämään hengissä myös monia luontaisesti elinkelvottomia yksilöitä, ei muuta sitä tosiasiaa että jotkut meistä on luonto/Jumala (tai mihin nyt kukakin uskoo) tarkoittanut olemaan maailmassa vain vähän aikaa. Abortti tehdään, jotta kaikkien osapuolien kokemaa kärsimystä voitaisiin vähentää.

Tämä siis teille, jotka lässyttävät "elämän antamisesta" ja "saako syntyä maailmaan" jne... Se lapsi ON JO tässä maailmassa, vaikka sijaintipaikka onkin yhä kohtu. Ja se lapsi ON JO elossa tällä hetkellä, äitinsä kohdussa.

Kukas sitten lässyttää, kun lapsi on synnytetty, kunto alkaa heiketä, ja käy ilmi että lapsi onkin tässä maailmassa vain hetken? Jos et tuossa tilanteessa vaatisi minkäänlaista hoitoa, ymmärrän kantasi. Muuten en.

Jos kerran valitsemme haluamissamme tilanteissa puuttua elämän jatkamiseen, on aivan yhtä perusteltua toisissa tilanteissa puuttua sen päättämiseen.

Aivan hirveä tilanne. Moni muu on varmasti sanonut samaa, mutta minunkin mielestäni sinun kannattaa miettiä nyt vain sitä, haluatko pitää lapsen ja pystytkö hoitamaan sen (luultavasti yksin).



Kun on kysymys näin perustavanlaatuisesta asiasta eli oman lapsen elämästä tai kuolemasta, niin sillä, mitä olette aiemmin miehen kanssa sopineet, ei ole mitään merkitystä. Silloin kun olette asiasta päättäneet, et ole vielä ollut raskaana etkä ole voinut tietää, kuinka paljon sikiötäkin voi rakastaa. Sulla on siis täysi oikeus muuttaa mielesi.



Toisaalta ymmärrän kyllä myös miehesi reaktion ja sen, jos häneltä menee tämän jutun myötä luottamus suhun. Sille ei sitten vain voi mitään... :(

niin miettisin asiaa ainoastaan omalta kannaltani ja lapsen hyvän elämän kannalta.



Näissä asioissa sopimukset ei pidä. Liikaa tunnetta ja kiintymystä naisella pelissä.



Asettaisin kaksi kysymystä: Jaksanko olla omaishoitaja yksin? Apua tuskin tulet saamaan mistään. Epäilen puolisosi auttamishaluja. Tällä kysymyksellä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, jättääkö mies sinut vai ei.



Millaista lapsen elämä on vammojen kanssa? Mitä sen elämisen laatu on? Millainen tulevaisuus hänellä on aikuisena?



Lapsia ei saa valmiiksi takuutuotteina. Sukulaiseni lapsi sairasti syövän ja on nyt vammainen.



Itse en ehdoin tahdoin toisi tähän maailmaan hyvin sairasta lasta kärsimään, jos voin vaikuttaa asiaan. Jos lapsen elämä olisi ainaista sängyssä makaamista, pistämistä, leikkauksia, sairaalareissuja, letkuissa roikkumista ja yksinäisyyttä ja lyhyen elämän ennuste ilman kavereita sylki suusta valuen vaipoissa ja koskaan puhumaankaan oppimatta, miettisin hyvin tarkkaan, mikä on kaikenkaikkiaan järkevä ratkaisu. Jotkut rakenneviat viittaavat myös kehitysvammoihin.



Miehestäsi älä piittaa.

Miten rv 21 sikiö käytännössä eroaa vastasyntyneestä vauvasta muuten kuin ikänsä ja kehitysasteensa perusteella?

Kaipa nuo viikot, johon asti abortti on sallittu, on laadittu lääketieteellisin perustein. Ei niitä varmaan ihan hatusta ole repäisty.

Vammaisen lapsen syntymä on aina vanhemmilleen kriisi. Vammoja on monenlaisia, et kerro mistä teillä on kyse ja ihan ymmärrettävästä syystä. Äiti luo suhteen lapseen jo kohtulaisena, isä "syntyy" vasta kun lapsi syntyy. Tämän vuoksi tunnesidettä ei samalla tavalla heti ole. Ja voi olla että mies pelkää myös kykyään rakastaa vammaista lastaan, vaikka yleensä luonto asian korjaa ja vanhemmat rakastavat lapsiaan kaikesta huolimatta.



Kuuntele itseäsi, miten koet elämäsi keskeytyksen jälkeen? Pystytkö antamaan miehellesi anteeksi jos hän sinulta keskeytystä vaatii ja ennen kaikkea, annatko itsellesi anteeksi? Tilanteessa ei ole oikeaa eikä väärää ratkaisua. On vain ratkaisu joka tuntuu tällä hetkellä parhaimmalle.



Vammaisen lapsen kanssa eläminen ja hänen kasvattaminen on raskasta, mutta ei mahdotonta. Mieti omia voimavaroja ja muita tukiverkkoja, selviätkö, saatko apua muualta jos miehesi ei halua olla isä lapselleen?



Sinulla on viikkoja ilmeisesti sen verran että jos valiset keskeytyksen, se käynnostetään lääkkeillä ja tavallaan "synnytät" sikiön. Se sattuu ja voi olla traumaattista muutenkin. 15 viikkoinen sikiö on ihan ihmisen lpasen näköinen, sillä on sormet, varpaat, sukupuolen erottaa hyvin. Voisit kertoa miehellesi myös mitä joudut käymään läpi jos keskeytys tehdään. Se ei ole mikään pikkujuttu sekään. Jos hän aikuisesti asiaa ajattelee, ajattelee hän myös mitä laittaa rakastamansa ihmisen läpi käymään. Minä en ole puolesta enkä vastaan, päätöshän ei ole minun. Vaikeita asioita nämä.



Voimia ja iso halaus!