Lue keskustelun säännöt.
Mun lapset ovat kyllä saaneet ja oppineet sisaruudesta paljonkin
04.11.2012 |
Ovat erittäin hyviä jakamaan ja ottamaan muita huomioon. Eivät koskaan kilju että pitää saada ekaks jotain jne. Ovat avuliaita ja valmiita ottamaan vastuuta pienemmistään.
En sano tätä ollenkaan pahalla mutta kylmä totuus on että aika harva ainokainen osaa näitä asioita kovinkaan hyvin. Se ei ole lasten vika eikä eders kasvatuksen vaan ihan olosuhteiden pakosta. Aika vaikeaa sitä onkaan oppia kantamaan vastuuta toisesta kun ei ole sitä toista josta kantaa vastuuta. Vaikeaa myös oppia odottamaan vuoroaan kun on tottunut että kotona ei tarvi odotella vaan on se ainokainen vanhemmilleen.
Juu tiedän että tämä herättää nyt kiivasta keskustelua ja veikkaan että todella monella menee herneet nenään mutta sille ei voi mitään.
Korostan vielä että tunnen paljon hyväkäytöksisiä ainokaisia ja vähemmän hyväkäytöksisiä lapsia joilla on sisaruksia. Silti olen huomannut että lukuisten kokemusteni mukaan on "helpompaa" kasvattaa ainokaisesta itsekäs.
Kommentit (4)
helposti se vaan menee niin että varsinkin nykypäivänä ainokaiset saavat ihan liikaakin sitä huomiota ja tahtoaan läpi. Vanhemmat kai yrittävät korvata jollain tapaa sitä "yksinäisyyttä".
Mun tytöllä oli pitkään parhaana kaverina ainokainen tyttö joka olisi asunut aamusta iltaan meillä ja se oli tosi raskasta. Lisäkis olki juuri sellainen hieman joustamaton kun vielä 10vuotiaanakin vei toisilta kynätkin kädestä. Ei vaan tajunnut ettei niin saa tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sen, että oppi pitämään puoliaan. Ei saanut "taistelukoulutusta" sisaruksiltaan ja katsoi vaan ihmeissään kun tavarat vietiin käsistä...
...jotka ovat koko ajan meillä ja jotka hakkaavat toisiaan ihan jatkuvasti. Kun pitää siivota leikki, oma itsekäs ainokaiseni on tottunut, että siivota pitää ja hän siivoaa. Näillä kahdella sällillä menee koko aika vahtiessa sitä, että eihän vain tule siivottua enemmän kuin veli, jolloin kumpikaan ei tule siivonneeksi yhtään mitään.
Itselläni ei ole sisaruksia, miehellä on. Hän ei ole lainkaan läheinen veljensä kanssa, vaan kokee tämän lähinnä vastenmielisenä öykkärinä. Itse en ole koskaan osannut kaivata sisaruksia.
Mutta niin, ei kai näitä voi yleistää. Ainokaisten suhteen on vähän se sama kuin maahanmuuttajien. Jos yksi mokaa, se johtuu hänen erityisyydestään, ei siitä, että hän nyt vain olisi oma persoonansa. Minulla meni vuosia tajuta, etten ole yhtään sen itsekeskeisempi kuin kukaan mukaan ja esim. assertiivisuuden opettelemisessa meni varmasti 10ensimmäistä työvuotta. Tämä vain siksi, että jos jotakin minulle kuuluvaa vaadin, se tulkittiin ainokaisen itsekeskeisyydeksi. Jos sisaruksellinen vaati samaa, se oli normaalia suoraselkäisyyttä.
Meillä taas on vähän toisenlaisia kokemuksia. Esikoinen oli ainoa lapsi lähes 10 vuotta, ja "kiltimpää" lasta saa hakea: oli jo pienestä asti hyvin empaattinen ja otti aina muut tarhakaverit huomioon. Sisaruksensa, jotka ovat syntyneet vuoden välein, ovat sitten ihan toisenlaisia, jatkuvasti toinen toistensa niskassa, eivät millään halua jakaa mitään toisen kanssa ja koko ajan kärttävät huomiota eivätkä jaksa odottaa vuoroaan...