Onko lapsi erityisen lahjakas jos oppii lukemaan 5-vuotiaana

Opin lukemaan 4-vuotiaana, kirjoitin päiväkirjoja 5-vuotiaasta lähtien ja olisin saanut hypätä yli ekaluokan. Olin keskimäärin ysin oppilas, yliopisto-opinnot suomen kielessä. Minulla on aina ollut niin monia kiinnostuksen kohteita, että en ole saanut aikaan yhtenäistä uraa. Lapsistani 5- ja 7-vuotiaana lukemaan oppineet ovat lukutoukkia jooa arkea häiritsevässä määrin ja 6-vuotias ekaluokkalainen tuskailee, kun ei opi. Tosin viimeisen viikon aikana hän on vihdoinkin lukenut muutamia sanoja. Yhtään en ole opettanut lapsia, mutta meillä luetaan lapsille paljon. Puhumme myös päivät pitkät - olen kotiäiti. Lapsillamme on hyvät yleistiedot ja sanavarasto, toisin kuin monilla muilla lapsilla, joita tapaan. Usein lapset ovat yllättävän tietämättömiä ja eivät tunne vähänkään erikoisempia ruoka-aineita ja ruokalajeja.

Alakoulun erityisopettajamme tähdentää aina, että 80 ekaluokkalaisesta kunnolla osaa lukea keskimäärin 5 lasta., vaikka vanhemmat kovasti kehuvatkin lastensa osaavan lukea. On monenlaista älykkyyttä, lukutaito on vain lukutaitoa. Tunnen mensalaisen, joka kertoo heti ensimmäisenä kuuluvansa Mensaan - onko se älykästä? Eräs ystäväni pystyy muodostamaan huikeita lauseita ja hauskuuttaa huomaamalla yllättäviä asiayhteyksiä, mutta hänen ajankäyttönsä on holtitonta ja häneltä saattaa jäädä huomiotta lapsen poistuminen pihalta. Hän on mielestäni erittäin älykäs. Oma ÄO-lukemani hipoo Mensan rajaa ja sillä hoidan sujuvasti perhettäni kotiäitinä. Suunnittelen tosin kansallista ja kansainvälistä läpimurtoa kahdella saralla - unelmia ja päämääriä pitää olla! Lapsille sanon aina, että on hyvä olla tavallisia arvosanoja saava monipuolinen lapsi. Joissakin perheissä on pakko opiskella niin paljon, että tavalliset kaverisuhteet kärsivät ja toiset taas maksavat kympeistä. Onko se älykästä? Mihin tuolkainen johtaa?

[quote author="Vierailija" time="03.11.2012 klo 11:15"]Tai on taitava matematiikassa (laskettelee 1-5 kertotaulua helposti) esikouluikäisenä?


Minusta ei. Ei lahjakas eikä huippulahjakas. Etevä toki. Muttei lapsesta minusta voi vielä mitään neroa ennustaa.


Viittaan tuohon asperger-keskusteluun.
[/quote]

Mitä haet tällä? Jos 5v oppii lukemaan se osoittaa älykkyyttä kielellisellä osa-alueella, 1-5kertotaulun ulkoa opettelu kuulostaa toki erikoiselta....

[quote author="Vierailija" time="05.10.2014 klo 09:30"]Toivon teille vanhemmille malttia lastenne kanssa.

Antakaa lastenne kasvaa ja kehittyä ilman leimoja ja määritelmiä. Tämä uusi ilmiö, erityislahjakkaiden lasten vanhemmat (ei siis ne erityislahjakkaat lapset) kuvaa hyvin maailman muuttumista.

Tuttavapiirini on laaja ja siihen mahtuu lukuisia äitejä, jotka aina kohdatessa muistavat mainita kuinka erityisen ihmeellisiä, älykkäitä, monilahjakkuuksia ja -taitureita heidän lapsensa ovat. Oppivat nopeasti, lukivat jo 3-vuotiaina, menevät heittäen yliopistoon. Kerrotaan "humoristisia" tarinoita siitä, kuinka ihmelapsi osasi sen ja senkin asian, ajatella eikö olekin hauskaa, hän puhuu jo neljää kieltä ja seisoo päällään kertotaulua lasketellen, oppi kävelemään jo kolmikuisena, soittaa jakartalaista säkkipilliä, vikeltää ei vain hevosen vaan myös lampaiden selässä. Name droppaillaan tulevilla kouluilla, lapsen harrastuksen opettajilla. Vähätellään sitten sitä toista omaa lasta, ettei kuuntelijalle vaan tulisi paha mieli, koska eihän hänen lapsensa varmasti ole yhtä lahjakas kuin omanne.

Kun kuuntelen teitä mietin usein mielessäni, että pitäisin juhlat jonne kutsuisin vain te kilpailuhenkiset äidit ja kuuntelisin kun kehuisitte suu vaahdossa lapsianne, toistenne päälle puhuen. Kiusallista. Ette arvosta lapsianne vaan he ovat teille vain itsenne ja itsetuntonne jatke. Todiste hauraalle itsetunnollenne omasta ylivertaisuudestanne. Siksi te lapsianne kehutte. 

Minä olin juuri lastenne kaltainen, pienestä pitäen sparrattu erityislahjakas ja -älykäs lapsi. Monet aikuiset suhtautuivat minuun kuin helposti särkyvään esineeseen, tunsin aina olevani erityinen mihin tahansa meninkin. Olin luokan priimus, aina, pienellä vaivalla. Teini-iässä en osannut enää rentoutua vaan suoritin elämääni päivästä toiseen ollakseni paras, vanhempieni kehujen arvoinen.

Sain pahan burn outin ensin opiskellessa ja toisen kerran työelämässä. Romahdin. Puhti loppui, kaikkien erityisten vuosieni jälkeen. Minusta tuli lopulta valtava pettymys vanhemmilleni. Kaikki se työ, jonka he tekivät vuokseni, kaikki se panostus ja sparraus, hukkaan heitettyä. Onneksi hei saivat toisenkin lapsen, keskinkertaisen, mutta ahkeran ja aikuisena menestyneen.

Jos saisin valita nyt, haluaisin lapsuuden, jossa voisin juoksennella luonnossa, leikkiä ystävieni kanssa aamusta iltaan, olla keskinkertainen, mutta onnellinen, puhua vain yhtä kieltä kunnolla. Olla rakastettu omana lapsellisena itsenäni. Ilman jatkuvasti minua kehuvaa äitiä, ilman, että niiden vapaiden hetkienkin taustalla häilyisin se kehittämisen maku: "Sinkkosen mukaan lapsi tarvitsee myös paljon tyhjää aikaa kalenteriin kehittyäkseen" Että saisin olla vain pieni lapsi, samanlainen kuin muutkin, ilman paineita, oppisin ahkeraksi ja kovaa työtä kunnioittavaksi.

Toivon, että kirjoitukseni ärsyttää ja pistää teidät miettimään edes hetkeksi lastanne muultakin kantilta kuin lahjakkuutensa näkökulmasta. Omista rakkaista lapsistani en kerro teille mitään. Suojelen heitä omalta kohtaloltani ja pidän suuni supussa kissanristiäisissä. He ovat vasta lapsia ja toivon, että heistä tulee isona onnellisia aikuisia.

Lupaan kyllä kuunnella teitä jatkossakin ja hymyillä, mutta jos vaikutan poissaolevalta, älkää välittäkö. Nopeasta oppimisestani lapsena oli sittenkin jotakin hyötyä; tunnen tarinanne jo ennen kuin vaahto alkaa suustanne valua.

 
[/quote]

Oletpa katkera ja ilkeä ihminen. Niin kai se sitten on että kel onni on se onnen kätkeköön. Ainakin sinulta. Ettei sulle tule paha mieli :) :) Sun oma katkera lapsuutesi ei oikeuta lokeroimaan muita samaan muottiin sinun ja sun vanhempiesi kanssa!!

PS. Mun lapseni on lahjakas, koulusta tulee pelkkiä ysejä ja kymppejä. Lapsella on paljon hyviä ystäviä. Läksyt hän tekee usein vasta illalla kun on viettänyt ensin päivän kavereidensa kanssa. Harvoin tarvii läksyissä auttaa. Itseasiassa tunnen joskus vähän huonoa omaatuntoa kun keskityn niin paljon pienemmän lapsen koulunkäyntiin kun pienemmällä ei mee niin hyvin koulussa. Ja isompi tyttö joka pärjää itsenäisesti jää vähälle huomiolle. Yritän muistaa kehua häntä useammin :)

Minusta tuntuu, että nykyään on jo ihan tavallista osata lukea ennen kouluikää tai jopa eskaria. Näin päättelen muiden vanhempien puheista.

Omista lapsistani 3 on oppinut lukemaan "vasta" ekalla koulussa eikä nuoremmatkaan sisarukset ehkä opi lukutaitoa kovinkaan varhain. Silti meillä luetaan paljon ja koululaiset ovat ilokseni nykyään innokkaita lukijoita ja kirjoittavat omia tarinoitaan.

Itse opin lukemaan ja kirjpittamaan vasta ekalla, mutta lukunopeustesteissä olin tokalla jo luokkani nopein lukija ja koko kouluajan olin äidinkielessä luokkani parhaimpia. Nyt aikuisena eräs Suomen suurimpia kustantamoja on julkaissut pari romaaniani. En kirjota tätä kehuskellakseni vaan yksinomaan tähdentääkseni, ettei peli ole millään tavalla menetetty, vaikka lapsi ei vielä kouluun mennessään lukisi :)

Itse ajattelen niin, että luova ja vapaa leikki lapsuudessa on paljon kehittävämpää aivoille kuin kirjainten ja numeroiden opettelu. Ne jokainen ehtii oppia koulussa.

Varhainen lukemaan oppiminen ei todellakaan kerro mitään lapsen älykkyydestä tai lahjakkuudesta. Siskoni oppi lukemaan 5-vuotiaana ja oli aina keskinkertainen oppilas. Minä opin lukemaan vasta koulussa ja olin luokkani parhaita oppilaita. Tästä aiheesta on olemassa tutkimuksiakin. Joissakin maissa on lukemaan opettelua aikaistettu sillä seurauksella, että 10-vuotiaana lapset lukevat huonommin kuin myöhemmin lukemaan opetelleet. Lapsen aivot tarvitsevat kehittyäkseen monipuolisia asioita ja yksi tärkeimmistä on leikki.

Muistaakseni opin lukemaan täydellisesti vasta 7-vuotiaana. Silti koulumenestykseni oli aina yli keskiverron ja olen aina ollut todella lahjakas vieraissa kielissä sekä äidinkielessä. Eli tuskinpa sillä iällä on niinkään merkitystä tulevan koulumenestyksen kanssa.

[quote author="Vierailija" time="05.10.2014 klo 09:30"]Toivon teille vanhemmille malttia lastenne kanssa.

Antakaa lastenne kasvaa ja kehittyä ilman leimoja ja määritelmiä. Tämä uusi ilmiö, erityislahjakkaiden lasten vanhemmat (ei siis ne erityislahjakkaat lapset) kuvaa hyvin maailman muuttumista.

Tuttavapiirini on laaja ja siihen mahtuu lukuisia äitejä, jotka aina kohdatessa muistavat mainita kuinka erityisen ihmeellisiä, älykkäitä, monilahjakkuuksia ja -taitureita heidän lapsensa ovat. Oppivat nopeasti, lukivat jo 3-vuotiaina, menevät heittäen yliopistoon. Kerrotaan "humoristisia" tarinoita siitä, kuinka ihmelapsi osasi sen ja senkin asian, ajatella eikö olekin hauskaa, hän puhuu jo neljää kieltä ja seisoo päällään kertotaulua lasketellen, oppi kävelemään jo kolmikuisena, soittaa jakartalaista säkkipilliä, vikeltää ei vain hevosen vaan myös lampaiden selässä. Name droppaillaan tulevilla kouluilla, lapsen harrastuksen opettajilla. Vähätellään sitten sitä toista omaa lasta, ettei kuuntelijalle vaan tulisi paha mieli, koska eihän hänen lapsensa varmasti ole yhtä lahjakas kuin omanne.

Kun kuuntelen teitä mietin usein mielessäni, että pitäisin juhlat jonne kutsuisin vain te kilpailuhenkiset äidit ja kuuntelisin kun kehuisitte suu vaahdossa lapsianne, toistenne päälle puhuen. Kiusallista. Ette arvosta lapsianne vaan he ovat teille vain itsenne ja itsetuntonne jatke. Todiste hauraalle itsetunnollenne omasta ylivertaisuudestanne. Siksi te lapsianne kehutte. 

Minä olin juuri lastenne kaltainen, pienestä pitäen sparrattu erityislahjakas ja -älykäs lapsi. Monet aikuiset suhtautuivat minuun kuin helposti särkyvään esineeseen, tunsin aina olevani erityinen mihin tahansa meninkin. Olin luokan priimus, aina, pienellä vaivalla. Teini-iässä en osannut enää rentoutua vaan suoritin elämääni päivästä toiseen ollakseni paras, vanhempieni kehujen arvoinen.

Sain pahan burn outin ensin opiskellessa ja toisen kerran työelämässä. Romahdin. Puhti loppui, kaikkien erityisten vuosieni jälkeen. Minusta tuli lopulta valtava pettymys vanhemmilleni. Kaikki se työ, jonka he tekivät vuokseni, kaikki se panostus ja sparraus, hukkaan heitettyä. Onneksi hei saivat toisenkin lapsen, keskinkertaisen, mutta ahkeran ja aikuisena menestyneen.

Jos saisin valita nyt, haluaisin lapsuuden, jossa voisin juoksennella luonnossa, leikkiä ystävieni kanssa aamusta iltaan, olla keskinkertainen, mutta onnellinen, puhua vain yhtä kieltä kunnolla. Olla rakastettu omana lapsellisena itsenäni. Ilman jatkuvasti minua kehuvaa äitiä, ilman, että niiden vapaiden hetkienkin taustalla häilyisin se kehittämisen maku: "Sinkkosen mukaan lapsi tarvitsee myös paljon tyhjää aikaa kalenteriin kehittyäkseen" Että saisin olla vain pieni lapsi, samanlainen kuin muutkin, ilman paineita, oppisin ahkeraksi ja kovaa työtä kunnioittavaksi.

Toivon, että kirjoitukseni ärsyttää ja pistää teidät miettimään edes hetkeksi lastanne muultakin kantilta kuin lahjakkuutensa näkökulmasta. Omista rakkaista lapsistani en kerro teille mitään. Suojelen heitä omalta kohtaloltani ja pidän suuni supussa kissanristiäisissä. He ovat vasta lapsia ja toivon, että heistä tulee isona onnellisia aikuisia.

Lupaan kyllä kuunnella teitä jatkossakin ja hymyillä, mutta jos vaikutan poissaolevalta, älkää välittäkö. Nopeasta oppimisestani lapsena oli sittenkin jotakin hyötyä; tunnen tarinanne jo ennen kuin vaahto alkaa suustanne valua.

 
[/quote]

Sinulla ja vanhemmillasi on ollut kyllä ihan väärä toimintatapa. Onneksi näitä on tosi harvassa. Suurin osa koulussa hyvin pärjäävistä lapsista pärjää ihan itsenäisesti eivätkä vanhemmat heitä patista tai sparraa. Kuka nykypäivänä kilpailee jollain lasten koulumenestyksellä? :) :) Meillä lapsi on pärjännyt tosi hyvin koulussa ja on tosi lahjakas. Ei hän minun mielestäni kilpaile, eihän hän edes tiedä mitä numeroita muut saa kokeista. Enkä tiedä minäkään. Miten voisi kilpailla, käytännössä mahdotonta. Mutta olen tosi iloinen että meidän lapsi on niin älykäs. Ja annan lapsellenikin luvan olla siitä iloinen. Miksi Suomessa on tällainen apatia ja melankoliakulttuuri että vain surusta ja kärsimyksestä saa puhua ääneen. Menestyvät sulkekoon suunsa ja hävetköön?

Ei ehkä huippulahjakas, mutta lahjakas kyllä. Aikainen lukemaan oppiminen ennustaa hyvää koulumenestystä.

Mun lapsista toinen oppi 4-vuotiaana lukemaan ja toinen 5-vuotiaana. Aina olleet hirmu kiinnostuneita kirjoista ja lukemisesta, kirjaimet oppivat 2-vuotiaina.

Kyllä tuo kertoo siitä, että lapsella ei ainakaan ole lukivaikeutta tai vastaavaa ongelmaa matematiikan alueella. Mutta suurin osa lapsista oppii lukemaan 5-vuotiaana, jos joku heitä opettaa ja innostaa siihen, joten ei tuo mitään erityislahjakkuutta takaa.

Voi olla lahjakas tai sitten ei.

enkä ole lahjakas.

Jo lapsi on oppinut ns. "helposti" tai jopa itsenäisesti lukemaan, voi kai nimittää tavallista lahjakkaammaksi. Olen kuitenkin sitä mieltä, että "normaalilahjakaskin" lapsi oppii nuo taidot, jos vaan opetetaan ja jos lapsi on rauhallinen ja malttaa keskittyä oppimiseen. Nuo ovat monista tekijöistä kiinni.

kylläkin siitä että sopivaan herkkyyskauteen on osunut hyviä virikkeitä. Eli kun oikeassa vaiheessa tarjotaan virikkeitä oppiminen on helppoa. Suomessa koulu aloitetaan liian myöhään, meillä ei hyödynnetä lasten herkkyyskausia jotka ajoittuvat aikaan ennen kouluikää. Nämä kaudet vaihtelevat yksilöittäin hieman, joten lienee hieman haasteellista tarjota koko ikäluokalle samoja virikkeitä tiettyyn aikaan. Käytännössä kuitenkin 4 vuotiaana aloitettu koulu tukisi paremmin näitä herkkyyskausia.

opin lukemaan 4- vuotiaana ja ihan normaali koulumenestys on ollu eikä mitään erityislahjoja.

kylläkin siitä että sopivaan herkkyyskauteen on osunut hyviä virikkeitä. Eli kun oikeassa vaiheessa tarjotaan virikkeitä oppiminen on helppoa. Suomessa koulu aloitetaan liian myöhään, meillä ei hyödynnetä lasten herkkyyskausia jotka ajoittuvat aikaan ennen kouluikää. Nämä kaudet vaihtelevat yksilöittäin hieman, joten lienee hieman haasteellista tarjota koko ikäluokalle samoja virikkeitä tiettyyn aikaan. Käytännössä kuitenkin 4 vuotiaana aloitettu koulu tukisi paremmin näitä herkkyyskausia.

Maria Montessori havaitsi lapsilla herkkyyskausia, jolloin he osoittavat suurta kiinnostusta tietyn asian oppimiseen tai tietyn toiminnon omaksumiseen. Oppiminen on tämän ajanjakson aikana helpompaa kuin muulloin. Kun oppiminen tai toiminto on kehittynyt valmiiksi, herkkyys lakkaa.

Herkkyyskaudet ovat voimakkaimmillaan kuuden ensimmäisen ikävuoden aikana. Tärkeimpiä herkkyyskausia ovat aistien kehittämisen, kielellisen kehityksen, liikkeiden koordinoinnin, järjestyksen ja ryhmään orientoitumisen herkkyyskaudet.

Kannatan lämpimästi tutustumista näihin ajatuksiin. Voit helpottaa lapsesi tulevaa taivalta koulussa huomattavasti, pelkän kehittävän leikin varjolla.

Kielellisesti lahjakkaaksi suomalaista lasta voidaan sanoa, jos hän osaa lukea sujuvasti 2-3 vuoden iässä. Moni lapsi oppii lukemaan ja kirjoittamaan kolmevuotiaana tai sitä vähän vanhempana. Itse opin tuossa iässä, ja niin teki moni muukin koulukaverini. Suomi on erityisen "helppo" kieli lukemisen varhaisen oppimisen kannalta, koska kirjaimet ja äänteet ovat yksi-yhteen vastaavuussuhteessa, toisin kuin esim. englannin kielessä. Tämän vuoksi on yleistä, että suomalaiset lapset osaavat usein lukea jo ennen varsinaista kouluikää.

Opin kävelemään 10 kuukautisena, mutta lukemaan opin tokan luokan toukokuussa 8-vuotiaana. En edes yrittänyt lukea, kun se ei kiinnostanut. Lähes kaikki muistikuvani siltä ajalta liittyvät ulkona ja metsässä juoksenteluun ja hyppimiseen. Kotoa en saanut mitään tukea mihinkään. Opettaja sanoi toukokuun alussa, ettei kolmannelle pääse, jos ei osaa lukea. Opin sitten muutamassa viikossa lukemaan, kun oli pakko ;o) Sen jälkeen aika nopeaan tahtiin luin ensin lastenosaston kaikki mahdolliset kirjat ja perään aikuistenosastolta kiinnostavat. Kouluasiat eivät kiinnostaneet silti moneen vuoteen ja uskoisin olleeni alisuoriutuja. (Lapseni opettaja sanoo hänestä nykyään samaa)

Myöhemmin sitten valmistuin kolmessa vuodessa maisteriksi vaivatta kiitettävin arvosanoin ja olen monialaisesti taitava. En tiedä miten asia oikeasti on, mutta voisin kuvitella että motivaatiolla on merkittävä osuus asioiden laadullisessa ja määrällisessä oppimisessa ikään katsomatta.

Mun lapsi oppi. Ja on paljon oppimisvaikeuksia (todettu myöhemmin), ei niinkään kielellisiä eikä lukihäiriötä. Eli ei ennustanut yhtään.

Mun käsittääkseni lukemaanoppimisikä ei ennusta älykkyyttä tai opiskelumenestystä aikuisena.

(siis jos otetaan pois laskuista ne, jotka eivät opi lainkaan lukemaan tai oppivat vasta tyyliin 12-vuotiaina).