Apuja erosta selviämiseen

Eikö kellään muulla ois kokemusta tai mitään vinkkejä tästä ylipääsyyn?

että jos hän tulee yhteiseen kotiinne, niin saat hänet jäämään sinne.

Päätös on ollut hänelle varmasti hirveän vaikea ja siksi hän ei halua pyörtää sitä ja joutua tekemään sitä joskus uudestaan.



Tiedän että tuo on kauheaa.. mutta aivan varmasti pääset yli. Lupaan.

erotkoon mies keskenään. Jos haluat eroon miehen tavaroista laita tekstari että hakee ne tai ovat kolme päivän päästä roskiksessa/kirpparilla/lahjoitettu pultsareille/narkkareille.



Mies saa itsekseen hankkia eropaperit yms jos kerran niin haluaa, miksi ihmeessä sinä niitä hommaisit.

Aika parantaa haavat. Klisee, mutta toimii.



Minut jätettiin pari vuotta sitten puhelimitse. Mies oli tuolloin (ja on kai vieläkin) jenkeissä, joten en saanut mitään mahdollisuutta kohdata häntä kasvotusten ja puhua asiota oikeasti halki.



Todella surulliseksi asian teki se, että olimme vastarakastuneita ja suunnittelimme tulevaisuutta yhdessä... Ja sitten, pam, mies halusikin "jonkun muun".



No kuitenkin, tänään, monen monien itkujen jälkeen pystyin myöntämään itselleni, että olen päässyt hänestä yli. Helpompaa se olisi ollut, jos olisimme voineet keskustella kasvotusten erotessamme, mutta näemmä aika oli se ainut auttava asia.



Tosin, jos olisin niitä naisia, ketä seurustelee seurustelun vuoksi tai löytää joka nurkalta uuden prinssin, niin tämäkin olisi ollut helpompaa...



Tsemppiä AP:lle!



PS: ja hyvät naiset, jättäkää kaikki "itse varmasti ansaitsit tulla jätetyksi" kommentit väliin, kiitos.

Kiitos ihanista viesteistä! :)



Naimisissa ei oltu, joten mitään eropapereita ei onneksi tarvitse alkaa selvittelemään. Tavaroiden hakuun voisin kyllä patistaa viestillä. Jotenkin on todella ristiriitainen ja hämmentynyt olo, en oikein tajua koko tilannetta. Enkä sitä miten mies teki kaiken niin julmasti minua kohtaan.

Ajan kanssa se helpottaa. Muuta ei voi sanoa

Olo on edelleen hirveä eikä mieheen saa mitään yhteyttä. Ei pää kestä kohta enää.

Paitsi että se olen minä joka joudun lähtemään yhteisestä kodista. Jaa-a, kai sitä pitäisi alkaa katsomaan asuntoa.



Miehen selitys: "Ei ole mitään fiilistä enää, meistä on tullut vain kavereita". Silti sanoo rakastavansa.



VITTU!

Paitsi että se olen minä joka joudun lähtemään yhteisestä kodista. Jaa-a, kai sitä pitäisi alkaa katsomaan asuntoa.

Miehen selitys: "Ei ole mitään fiilistä enää, meistä on tullut vain kavereita". Silti sanoo rakastavansa.

VITTU!

Voi ei. Vielä pahempi olisi varmaan jos minä joutuisin tästä lähtemään, vaikka tarpeeksi pahalta se tuntuu näinkin päin. Etenkin tämä epätietoisuus ja se etten saanut oikein kunnollista selitystä asioihin.

Paitsi että se olen minä joka joudun lähtemään yhteisestä kodista. Jaa-a, kai sitä pitäisi alkaa katsomaan asuntoa.

Miehen selitys: "Ei ole mitään fiilistä enää, meistä on tullut vain kavereita". Silti sanoo rakastavansa.

VITTU!

Voi ei. Vielä pahempi olisi varmaan jos minä joutuisin tästä lähtemään, vaikka tarpeeksi pahalta se tuntuu näinkin päin. Etenkin tämä epätietoisuus ja se etten saanut oikein kunnollista selitystä asioihin.

Paitsi että se olen minä joka joudun lähtemään yhteisestä kodista. Jaa-a, kai sitä pitäisi alkaa katsomaan asuntoa.

Miehen selitys: "Ei ole mitään fiilistä enää, meistä on tullut vain kavereita". Silti sanoo rakastavansa.

VITTU!

Voi ei. Vielä pahempi olisi varmaan jos minä joutuisin tästä lähtemään, vaikka tarpeeksi pahalta se tuntuu näinkin päin. Etenkin tämä epätietoisuus ja se etten saanut oikein kunnollista selitystä asioihin.

Ei nuo miehet kovin hyviä ole puhumaan siitä miltä niistä ihan oikeasti tuntuu. Mun mieheni puhui erosta jo viikko sitten, mutta päätettiin kuitenkin yrittää vielä. Tänään ilmoitti haluavansa olla mieluummin yksin.

Mua alkaa oksettaa, kun katselen asuntoilmoituksia netistä. Ajatus muutosta tuntuu ylivoimaiselta. Mistä ihmeestä mä revin voimat siihen?

- 9

Paitsi että se olen minä joka joudun lähtemään yhteisestä kodista. Jaa-a, kai sitä pitäisi alkaa katsomaan asuntoa.

Miehen selitys: "Ei ole mitään fiilistä enää, meistä on tullut vain kavereita". Silti sanoo rakastavansa.

VITTU!

Voi ei. Vielä pahempi olisi varmaan jos minä joutuisin tästä lähtemään, vaikka tarpeeksi pahalta se tuntuu näinkin päin. Etenkin tämä epätietoisuus ja se etten saanut oikein kunnollista selitystä asioihin.

Ei nuo miehet kovin hyviä ole puhumaan siitä miltä niistä ihan oikeasti tuntuu. Mun mieheni puhui erosta jo viikko sitten, mutta päätettiin kuitenkin yrittää vielä. Tänään ilmoitti haluavansa olla mieluummin yksin.

Mua alkaa oksettaa, kun katselen asuntoilmoituksia netistä. Ajatus muutosta tuntuu ylivoimaiselta. Mistä ihmeestä mä revin voimat siihen?

- 9

Tämä mun mieheni on kyllä ennen puhunut kaikki avoimesti, tunteensa ja muut. Veikkaan, että on löytäny toisen. On ollut hirveästi kaikenlaisia ihme menoja jo pidemmän aikaa ja sitten vielä tämä. Muuta syytä en keksi. Sinulle en oikein osaa sanoa muuta kuin voimia hirveästi! Minusta ei olisi tässä tilassa suunnittelemaan muuttoa.

kohti uusia tuulia vaan ja johan alkaa helpottaa!

Kiitos vielä lohduttavista viesteistä! Yöt on sitä pahinta aikaa, ei meinaa saada unta ja pyörin sängyssä miettimässä mitä olen tehnyt väärin tai mitä olisin voinut tehdä toisin. Luultavasti en mitään. Kun on tottunut nukkumaan toisen vieressä on tämä yksinolo aika ahdistavaa. Aika varmasti auttaa, pakko keksiä kaikenlaista tekemistä päiviksi ja koittaa väsyttää itseni niin, että uni tulee. Minusta olisi myös niin kiva hakea lohtua muualta, mutten pysty. Yhdelle läheiselle miespuoliselle ystävälle olen tästä kertonut ja häntäkään en pysty enää kasvokkain tapaamaan, jokainen mies muistuttaa vain tästä yhdestä.

Paitsi että se olen minä joka joudun lähtemään yhteisestä kodista. Jaa-a, kai sitä pitäisi alkaa katsomaan asuntoa.

Miehen selitys: "Ei ole mitään fiilistä enää, meistä on tullut vain kavereita". Silti sanoo rakastavansa.

VITTU!

Voi ei. Vielä pahempi olisi varmaan jos minä joutuisin tästä lähtemään, vaikka tarpeeksi pahalta se tuntuu näinkin päin. Etenkin tämä epätietoisuus ja se etten saanut oikein kunnollista selitystä asioihin.

Ei nuo miehet kovin hyviä ole puhumaan siitä miltä niistä ihan oikeasti tuntuu. Mun mieheni puhui erosta jo viikko sitten, mutta päätettiin kuitenkin yrittää vielä. Tänään ilmoitti haluavansa olla mieluummin yksin.

Mua alkaa oksettaa, kun katselen asuntoilmoituksia netistä. Ajatus muutosta tuntuu ylivoimaiselta. Mistä ihmeestä mä revin voimat siihen?

- 9

Tämä mun mieheni on kyllä ennen puhunut kaikki avoimesti, tunteensa ja muut. Veikkaan, että on löytäny toisen. On ollut hirveästi kaikenlaisia ihme menoja jo pidemmän aikaa ja sitten vielä tämä. Muuta syytä en keksi. Sinulle en oikein osaa sanoa muuta kuin voimia hirveästi! Minusta ei olisi tässä tilassa suunnittelemaan muuttoa.

Vai teillä on kolmas osapuoli kuviossa? On se miehes kyllä sika. Eikä siinä ole sen vertaa miestä että kertoisi totuuden.

Mä taidan lähteä vanhempieni luokse vetämään vähän henkeä. Jätän kämpän juuri siihen kuntoon, kuin se tällä hetkellä on. Siinähän sitten siivoaa ja lämmittää taloa, kun tulee väsyneenä töistä.

- 9

Monilla paikkakunnilla myös seurakunnat yhdessä Perheasiain neuvottelukeskusten kanssa järjestäävät eroryhmiä.

Vertaistuella on suuri merkitys tässäkin asiassa.

Monilla liittyy eroamiseen samantapaisia tunteita kuin sinulla.

Voit kysyä oman alueesi perheasiainkeskukselta eroryhmistä



http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/40D5B401E55B1785C225748000449ACD?Open…



Niihin saa osallistua, kuuluipa kirkkoon tai ei.



Eron jälkeinen aika on jälleenrakennuksen aikaa. Kaikki palaset on jotenkin koottava uudestaan ja myös miellettävä itsensä uudelleen. Pettymykset voivat vaihtua toivoksi ja mahdollisuudeksi. Tätä sinullekin toivon!



KirkkoSisko

jos olisin niitä naisia, ketä seurustelee seurustelun vuoksi tai löytää joka nurkalta uuden prinssin, niin tämäkin olisi ollut helpompaa

Ajattelin ihan samoin, kun erosin miehestä. Miten sille olikin niin helppo lähteä heti etsimään uutta (ei sentään ollut vielä katsottuna!), miksi minä jäin kaipaamaan. Ajattelin myös, että kun osaisin olla rennosti vaan jonkun laastarin kanssa, joka pitäisi lähellään ja hoivaisi ja antaisi mun itkeä itkuni, mutta kun ei osaa. Sen pitää tuntua joltain.

Ap kulta, se on ihan totta, että aika parantaa. Myös ne isot, syvät haavat, jotka tulevat silloin, kun tulemme jätetyiksi niiden elämämämme rakkaudeksi kuvittelemiemme taholta... Siihen menee aikaa, ehkä paljonkin aikaa, mutta muista, ettet ole yksin etkä ainoa, joka tälläkin hetkellä kärvistelee rakkautensa perään. Ja niin moni meistä on siitä kuitenkin selvinnyt. Aina ei suhteet pääty suloiseen sopuun, kun on vaan kasvettu erilleen - joskus ne päättyvät toisen osapuolen mielestä ihan kesken, kun vielä rakkautta ja halua yrittää ois, mutta kun se toinen menee ja luovuttaa. Sitä ei tahdo ymmärtää eikä varmaan toisellakaan ole antaa tyhjentävää vastausta, että miksi. Aina ei vain ole syytä, eikä se syy varsinkaan löydy aina siitä jätetystä osapuolesta.

Paljon, paljon voimaa sulle tähän surulliseen alkutalveen. Aika parantaa, mutta kun se samalla kulkee niin pirun hitaasti sitä kohti... Yritä vaan jotenkin jaksella, tee mieluisia asioita, puhu lopultakin niille ystäville. Halaus!