Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita, joiden lapset ei syö koulussa juuri mitään?
30.11.2005 |
Meillä todella iloinen tokaluokkalainen. Syö kotona hyvin, varsinkin aamulla oikein tankkaa itsensä kouluun. Jaksaa leikkiä, on kavereita, liikkuu ja nukkuu hyvin. Koulussa syö vain leivän ja juo maitoa, lautaselle ottaa todella pienen annoksen ruokaa (ehkä pienen lusikallisen kokoisia kasoja eri ruokia). Koulun ruoka on hänestä niin pahaa, ettei saa sitä syötyä...:( Sanoo, että äidin ruoka on hyvää. Olen asiasta hänen kanssaan puhunut ja kertonut, että koulun ruoka on terveellistä ja aina ei tarvitse ruoan ollakkaan niin hyvää, silti pitäisi syödä. Tietää, että useasti pitää maistaa, ennenkuin tottuu yms. perusasioita. Nyt opettaja on todella kyllästynyt lapsemme huonoon syömiseen ja oli kiikuttanut lapsemme kouluterveydenhoitajalle....siellä lapsi oli sitten kovin itkenyt ja peloissaan sinne mennyt. Miksi ope ei puhunut vanhemmille ensin aikeistaan? Olen joskus aiemmin opelle itse asiasta soittanut ja kertonut, että kotona syö hyvin. Nyt sitten muut oppilaat olivat luokassa puhunut, että ope vei lapsemme terkkarille tiputukseen, koska syö huonosti. En todellakaan haluaisi, että lapsi leimataan joksikin ruokaongelmaiseksi ja hän syö vain koulussa huonosti. Lapsi on tähän asti käynyt aina innolla koulua ja tykännyt koulun käynnistä. Hän on kiltti, tunnollinen ja hyvä oppilas. Nyt ruokailusta on tullut suoritus ja kauhea jännitys mitä ruokaa koulussa mahtaa olla (meillä ruokalista, mutta ei se asiaa auta). En tiedä mitä nyt tekisi. Eikä tuollaisista asioista mun mielestä pitäisi puhua muiden oppilaiden kuullen. Kovasti toivon, että iän karttuessa koulun ruoka alkaisi maistua paremmin. Ope oli koulussa muutenkin puhunut lapseni ruokaongelmasta ja kysellyt samassa koulussa olevan sisaren ruokailusta hänen opeltaan. Sisar onkin oikein hyvä syömään. On tämäkin ongelma! Koulu sujuu muutoin kaikinpuolin mallikkaasti!Kotona meillä syödään monipuolisesti ja itsekin olen ravitsemusasioita opiskellut....Kertokaa kokemuksia.
Kommentit (24)
Hoitolapsissa on ihan sama. Tunnusta nyt yhden kauheuden... Minulla oli hoidossa vuosia yksi poika. Meillä on välipalana ollut paljon erilaisia rahkoja. Poika ei koskaan uskaltanut maistaa koska ne näytti jotenkin oudoilta. Lopulta kun hän oli jo esikoulainen pakotin hänet maistamaan teelusikallisen luumurahkaa. Lupasin että saa sylkäistä pois jos ei tykkää. Poika maistoin lusikallisen ja purskahti itkuun. Kysyin miksi itket, poika vastasi " no kun en tiennyt että tämä on näin hyvää" . Kerroin vanhemmille tämän tapauksen ja vanhemmat olivat tosi nolona tai sitten suuttuivat minulle perinpohjin, mutta siitä lähtien kaikki rahkat kyllä pojalle maistui ja uskalsi muutenkinmaistaa reippaammin ruokia.
Tämän takia minusta on hvyä että kotona VANHEMMAT näyttäisivät esimerkkiä siitä että muutakin voi syödä kuin jauhelihaa, kastiketta ja makaroonia. Ja ilman ennakkoluuloja kokeilisitte joskus jotain muutakin kuin samoja ruokia mitä aina teette. kaikesta ei ole pakko tykätä, mutta se pitää pystyä perustelemaan miksi ei tykkää muutenkin kuin ruuan ulkonäön perusteella tai legendojen perusteella. minä en ole koskaan syönyt koulussa kumiperunoita...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jotakin jännittävää, minkä vuoksi lapsi ei halua syödä paljon? Esim. isompia koululaisia samassa pöydässä jne. Tai eihän joku ole sanonut mitään ikävää ruokailuun liittyen, vihjannut painoon tms. Joskus myös voi hitaasti syövä lapsi pelätä jäävänsä yksin ruokailemaan, eikä siksi uskalla ottaa ruokaa tarpeeksi. Jotain tämmöistä voi olla myös syömisongelmien taustalla. Toisaalta kehoittaisin sinua luottamaan äitinä itseesi, mikäli lapsi kasvaa ja kehittyy ja kotona syö hyvin, ei nälkäkuolema aivan heti uhkaa! Mahdoton show ruokailun ympärillä luultavasti vain syventää ongelmaa. Mihinkään eväshommiin en minä todellakaan lähtisi.
Koulussakin on pakko maistaa kaikkia ruokia. Toivon, että vähitellen sitten iän karttuessa tottuu. Eikä meillä kotona todellakaan syödä yksipuolisesti ja aina samoja ruokia. Nautin itse ruoasta ja mielelläni kokeilen uusia reseptejä eikä ikävä kyllä tämän lapsen lempiruoka ole lihamakaronilaatikko, vaikka sitä syökin. Lapsi pitää kovasti marjoista, kurkusta, porkkanasta. Lihasta, kalasta ja kanasta nauttii eniten lähes sellaisenaan kypsennettyinä. Tykkää riisistä ja makaronista, perunoista voin kanssa. Yksi ongelma on se, että koulussa harvoin makaronia ja riisiä vaan tosi usein perunaa ja kastiketta. Kastikeista ei tykkää. Nuo muut söisi sellaisenaankin, jos vain olisi. Kiusauksista yms. sekoituksista ei tykkää edes kotona.
onneksi kohdalle sattui opettajia, jotka eivät pakottaneet edes maistamaan. Pelkällä näkkileivällä ja maidolla (ja puuropäivien puuroilla :) minäkin selviydyin lukioon, jossa sitten uskalsin jo joitain ruokia maistellakin. Korkeakoulussakin söin mieluummin omia eväitä kuin kävin ruokalan laitosruokia syömässä. Ja minusta siis on kehkeytynyt terve, liikunnallinen äiti-ihminen, joka on selvinnyt ulkomaillakin monenlaisista tilanteista nirsoudestaan huolimatta. Syömättömyyteni johtui siis ihan pelkästään nirsoudesta, painonhallinnan tms kanssa sillä ei ikinä ole ollut tekemistä.
Toiset ihmiset tosiaankin ovat " supermaistajia" (tästä oli prismassa jokin aika sitten ja googlettamalla " super taster" löytyy lisätietoja), jotka aistivat jotkut maut jopa 1000 kertaa voimakkaammin kuin " tavalliset" . Harmi, ettei tätä tosi seikkaa oteta huomioon kouluruokailussa!
En halua leimata sinua tai lastasi. Teen töitä anorektikkotyttöjen parissa ja peruskuvaus oikeastaa jokaisen parissa on reipas, tunnollinen ja ahkera koululainen.
Sinäänsä hyvä että joku opettaja kerrankin puuttuu, joten älä koe loukkauksena. Tokaluokkalainen on kuitenkin vielä pieni ja tarvii lounaan. Pitäkää palaveri yhdessä jossa on mukana lapsesi, terveydenhoitaja, opettaja ja te vanhemmat. Parhaimpaa tulokseen pääsette varmasti niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En muista, miten selvisin 1. ja 2. luokan, kun ruoka annosteltiin valmiiksi, mutta voi sitä iloa 3. luokalla, kun ruokaa sai ottaa itse! Sitä oli siis pakko ottaa, mutta otin aina niin vähän kun pystyin ja sitten heitin menemään. Pari kertaa muistan, kun opettaja pakotti syömään jotain karmeaa ruokaa ja oksennus meinasi tulla. Luojan kiitos meidän opettaja oli kiltti, eikä yleensä pakottanut syömään ruokia. Rinnakkaisluokan opettaja oli mielestäni hirviö, koska hänen oppilaiden (3-6 luokkalaisten) piti aina syödä lautanen tyhjäksi. Vielä yläasteellakin elin pelkällä vedellä ja näkkileivällä ja vasta lukiossa aloin toisinaan syödä kouluruokaa. Yleensä mulla oli tuolloin vanhempana eväitä mukana (leipää, hedelmiä), mutta ala-asteella ei kyllä ollut (ei olisi varmaan edes saanut olla). En muista, että olisin ollut koulussa nälkäinen. Kotona söin jotain välipalaa ja joskus klo 17 meillä oli sitten ruoka.
Tiedän siis miltä lapsestasi tuntuu! Kaikista kamalinta mitä tossa tilanteessa voitte tehdä (te tai opettaja), on pakottaa lapsi syömään. Tai niin kun nyt on käynyt (opettajan takia), että tilanteesta on tehty tollainen numero. Tietenkin olisi erittäin terveellistä, että lapsi syö koulussa, mutta jos ei halua syödä, niin ei voi mitään. Jotenkin teidän pitäisi nyt valaa lapseen uskoa, ettei kaikki kouluruoka ole pahaa. Että söisi joka päivä edes jotain. Onneksi lapsesi koulupäivät ovat vielä aika lyhyet, joten lapsi saattaa pärjätäkin koulupäivän ilman ruokaa, mutta vanhempana kun koulupäivät pidentyvät, ei kyllä varmaan tee hyvää olla koko päivää syömättä. Vaikka oli itsekin ja koulu meni aina ihan OK.
En nyt osaa enempää auttaa, mutta älkää painostako lasta asialla, ettei ongelma kasva vielä suuremmaksi!
Oikeesti kouluruoka oli mun ja monen muun mielestä tosi hyvää ja sitä kyllä syötiin. Joka luokalla oli kyllä aina se yks nirppis, jonka mielestä kaikki oli pahaa kun siinä oli sipulia tms. Voi tsiisus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin on toiminut systeemi! Annan mukaan tuhteja voileipiä ja hedelmän. 9-vuotiaani pärjää näillä hyvin iltaruokaan asti.
Luokkakavereista yksi poika tuo myös mukanaan omat eväät ja syövät ne kahdestaan luokassa avustajan valvoessa.
Minä en ainakaan lapselleni traumoja aiheuta pakottamalla häntä syömään kamalia kumiperunoita ja liukuhihnapihvejä... Ja älkää tulko valittamaan ruoan ravitsevuudesta, sillä tiedän kyllä millaisia puolivalmiita pakaste-eineksiä siellä tarjoillaan! Veljeni sisko on siellä ruokalassa nimittäin töissä.
Illalla ei syö kotona juuri mitään, mutta sitten taas voi syödä iltapalan ja vielä nukkumaan päästyäänkin nousta syömään, kun maha murisee.
Juuri tänään sanoin tästä, että pitäisi yrittää syödä oikeaa ruokaa ruoka-aikana, mutta minkäs teet!
Aamulla syö yhden lautasellisen / vajaan muroja taikka mysliä taikka weetabixia maidon taikka jogurtin kera taikka paahtoleivän ja tuoremehua.
Syö siis marginaalisesti - en ole huolestunut niinkään siitä, ettei söisi riittävästi, mutta syö kovin yksipuolisesti.
Ja aiemmat mieliruoatkin ovat nyt myrkkyä, esim. uunikala ja perunamuusi ihan out.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko koskaan ajatellut, että kaikki eivät ole samanlaisia? Mulla on esim. paljon tarkempi makuaisti kuin mun miehelläni. Tuollainenkin voi vaikuttaa siihen, miltä ruoka maistuu kenenkin suussa. Kyllä mä olisin kouluaikoina niin paljon helpommalla päässyt, jos vaan olisin tunkenut ne kauhean makuiset (ja se koostumus!) ruoat suuhuni. Mutta en silloin, enkä nyt aikuisenakaan halua syödä ruokaa, josta en tykkää. Tai sellaista voin vielä poikkeustilanteissa syödäkin, mutta en pahanmakuista ruokaa.
T:se joka inhosi kouluruokia
Minulle vaan ei le sattunut sellaista koulua, vaikka olen ollut työssä useammassa koulussa. Oppilaissa on ollut monia, joille ruoka ei ole maistunut. Meillä lapset saavat ottaa itse ruokaa sillä periaatteella, että kaikkea pitää maistaa. Jotkut ottavat sellaisen annoksen, että melkein pitäisi olla suurennuslasi sen nähdäkseen.
Ruokailusta voi keskustella oppilaiden kanssa yleisellä tasolla, mutta ketään erityistä oppilasta ei saa nostaa esimerkiksi.
Mitä mieltä ap:n toinen lapsi on ruuan laadusta? Hänhän syö hyvin?
Älkää tehkö syömisestä liian isoa numeroa. Voi pahentaa ongelmaa.
Jos hän syö aamulla kotona hyvin ja taas koulupäivän jlkeen, hän pärjää varmaan " maisteluannoksilla" . Toivottavasti tilanne korjaantuu aikaa myöten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina kysyy onko pakko tulla syömään ja sitten syö pienen annoksen. Nuorempana yritti sitä, ettei syönyt ruokaa ja kohta olisi ottanut muroja tmv mutta siitä tehtiin stoppi. Jos ei syönyt ruokaa sai ennen iltakahdeksaa ottaa vain kraanasta vettä. Klo 20 on perinteisesti iltapala-aika.
Sitä en ymmärrä kuin selviää koulupäivän kun ei syö aamiaista eikä koululounasta. Joskus jos on rahaa, ostaa lähikaupasta einespitsoja. Rahaa emme siis juurikaan anna, ettei menis niihin pitsoihin vaan söis ruokaa. Mutta kun ei niin ei; mieluummin on nälkäinen. Ja se kyllä heijastuu levottomuutena, häiriökäyttäytymisena jne. Kukaan vaan ei voi / halua tehdä asialle mitään koulussa (esim. valvottu ruokailu opettajan kanssa). Toi valvottu ruokailu ei liene mahdottomuus kun muutenkin on ko pojan kohdalla tehty paljon erityisjärjestelyjä (muutettu esim. lukkaria). Itse olen tarjonnut mahdollisuuden ottaa eväät mukaan mutta hän ei kuulemma ala mitään voileipiä syömään.
Täytynee vaan tyytyä tilanteeseen ja lopettaa turha murehtiminen. Syö mitä syö mutta kotiin ostetaan vain sitä, mitä on päätetty ostaa eikä anneta valtaa mielihaluille. Tarjolla on lämmin ruoka joka päivä samaan aikaan ja välipalatarpeita. Herkkuja ei harrasteta edes viikonloppuisin. Huomasin nimittäin senkin, että mielihaluja on mahdoton tyydyttää: ne vaihtuu usein ja se mikä eilen oli herkkua on tänään ihan p****a.
Meidän koulu ei hyväksy , että kotieväillä saisi korvata kouluruuan. Muutkin saa aihetta ryhtyä narisemaan ruuasta. Olisikohan lapsellasi jokin " lukko" , kun ei suostu syömään kouluruokaa. Kuulostaa erikoiselta noin jyrkkä asenne kouluruokaa kohtaan . varsinkin, jos kotona syö erittäin hyvällä ruokahalulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kehityin kyllä taitavaksi ruuan salakuljettajaksi jota taitoa käytin sitten kotonakin. Lukiossa en enää koskaan mennyt edes ruokalaan kun ei ollut pakko, elin kanttiinin jäätelöllä. Aamupalaakaan en aina syönyt ja koulun jälkeen oli usein harrastuksia...
Silti minusta on tullut suht koht terve aikuinen, neljän lapsen äiti...
Kyllä se syöminen on täysin yliarvostettu asia!
Jos omat lapseni kärsisivät kouluruokailusta, se riittäisi minulle syyksi ottaa heidät kotiopetukseen!
Niin taustalla on varmasti jotakin muuta. Asia kaipaa lisäselvittelyjä.
Hän oli jo viime vuonna sitä mieltä että kouluruoka on pahaa, nyt tilanne kärjistyi niin pahaksi ettei syönyt enää mitään.
Juttelin tästä opettajan kanssa ja lapsen kanssa useasti ja muutosta ei tapahtunut. Kotona syö kaikkea ja oli hyvin nälkäinen koulun jälkeen.
Opettaja sanoi ettei aio pakottaa lasta syömään.
Me saimme ajan lastenpsykiatrille ja asiaa käsiteltiin siellä opettajan, lapsemme ja meidän vanhempien kanssa.
Ja psykiatrin viesti oli, että syömään on alettava, aluksi niin että ruokaa on maistettava lusikallinen ja lasillinen maitoa ja näkkileipä. (Ei siis syönyt näkkäriä eikä leipääkään koulussa.)
Otimme käyttöön ruokapäiväkirjan, johon poika itse merkitsee syömänsä ruuan ja " hyväksyttää" sen opettajalla (saa leimoja) ja näyttää meille kotonakin.
Ruokapäiväkirjasta on tullut tärkeä ja sen avulla lapsi ylitti kynnyksen maistaa ruokia, hän oli niin ennakkoluuloinen ja epäili kaikkia ruokia ettei enää uskaltanut maistaa mitään.
Nyt hän on joistan ruuaista sanonut että ovat ollet hyviä.
Aiomme jatkaa ruokapäiväkirjan pitämistä niin kauan kuin se tuntuu mielekkäältä.
Lastenpsykiatri ehdotti palkitsemista kotona, mutta se ei ole tuntunut tarpeelliselta päivittäin. Meillä on sitten sellainen sopimus että hyvin menneen kouluruokaviikon jälkeen saa pelata tietokoneella perjantaina vähän enemmän.
Varmasti syömättämyyteen kannattaa puuttua mutta toisaalta se vaatii luottamukselliset välit ja hyvän yhteistyön opettajan kanssa. Syömään pakottaminen on väärin mutta kannustaminen maistamaan ruokalusikallinen kouluruokaa ei pitäisi olla mahdotonta.
Tsemppiä!
poikani syö vain näkkileipää ja maitoa. Kotona ollut aina hyvä syömään, mutta meillä tehdään kaikki itse, ja makeaa ei syödä lainkaan. On pitkä ja hoikka. Koulussa tästä väännetään ongelmaa, ja poikani miettii illalla viimeiseksi kuinka huomisesta selviää, kuka tulee tuputtamaan ruokaa, on ilmeisesti kunnia asia saada mies syömään. Kun katselen näitä punakoita ja pyöreähköja lapsia mitä luokaltakin löytyy useampia, eikö näihin voisi mielummin kiinnittää huomion, miksi meillä on ruokailu pakko? Tuleeko broilerin liha suomesta, käytetäänkö edelleen munuaisia jauhelihan asemasta? Ovatko nämä kouluruuasta pitävät lapset sellaisia, joille syötetään kotona valmisruokia, ja kaikki kelpaa. On hyvä että on kouluruokaa, mutta miksi pakottaa syömään jos ei maistu?
Mutta eivät ole kyllä valittaneetkaan. Kotona kaikki syövät hyvin kaikkea, ja meillä tehdään kaikki ruuat itse. Luulen kyllä syövän koulussakin, ja ainakin maistavat kaikkea.
Mielestäni millekään eväslinjalle ei missään tapauksessa pidä alkaa; siinähän toisetkin saavat sellaisen esimerkin että kouluruuassa on muka jotain vikaa. Minuakin ottaa päähän sellaiset nirsoilijat joille ei mikään kelpaa.
t.kolmen koululaisen äiti
Siis kiitos asiallisista vastauksista. Joku kysyi millaista ruokaa koulussa on ja että onko hyvin syövä sisko puhunut mitään. Sisko ja muut lapsen kaverit ovat sanoneet, että ruoka on ollut tänä syksynä aiempaa huonompaa ja pahaa, koska koulun ruoka tuotiin tähän asti muualta poikkeuksellisesta syystä. Nyt on taas oman koulun ruokaa, mikä parempaa. Ehkä siinä yksi syy, miksi hyvän makuaistin omaava lapsi syönyt poikkeuksellisen huonosti koulussa. Itse olen oikeasti hyvä laittamaan ruokaa ja ruoka tehdään kotona hyvistä ruoka-aineista. Meillä on ihan normaali ja " onnellinen" perhe. Tarkoitan, että kovasti toisiamme kaikki rakastamme eikä mitään traumoja lapsilla ole. Ruokailu on mielyttävää ja mukavaa. Tänään ruokailu oli mennyt ihan hyvin lapsen mielestä. Lasta ei ole kiusattu koulussa eikä muitakaan huolia ole. Uskon, että yksi syy ongelmaan on myös se, että koska lapsi on tunnollinen, herkkä ja älykäs, hän on ymmärtänyt jo aikaa sitten, että olisi hyvä tapa syödä lautanen tyhjäksi (ei ole vaadittu, onneksi ei opekaan) ja kun ei sitä pysty tekemään, siitä tulee paineita. Onneksi kouluth on fiksu ja ymmärsi lasta ja olisi toivonut, että ope olisi ottanut meihinkin yhteyttä. Nyt täytyy vain yittää itsekin rauhoittua, sillä painehan siitä tuli mullekkin. Pahoitin asiasta mieleni, koska todella pidän lapsistani mieheni kanssa hyvää huolta. Nyt tuntuu kurjalta, että lapseni hyvinvoinnista joku on ollut kovin huolissaan eikä ole puhunut meille mitään vaan ulkopuolisten kanssa ja muiden oppilaiden kuullen. Jos minulla olisi ollut syytä epäillä, että jokin on vialla, olisin asiaan puuttunut. Luulin, että koska olin jo asiasta opelle puhunut ja kertonut silloin, että lapsi syö kotona hyvin riitti. Näemmä ei. Toisaalta, olihan se hyvä huomata, että lapsestani välitetään ja kannetaan huolta.