Tahtoisin kasvattaa lapseni vanhan hyvän tavan mukaan.

Oli ennenkin häirikkötapauksia, joihin käytettiin vain kuria vaikka taustalla olisi oppimishäiriöitä yms.



Selkäänsä on saanut yllättävän moni vielä 80-luvulla syntyneistä, ainakin maaseudulla. Sen nyt en usko vaikuttavan ihmisten "kunnollisuuteen", ehkä vain aiheuttavan pelkoa vanhempia kohtaan.



Nykyvanhemmat pelkäävät omia lapsiaan.

Minä kasvatan kurilla ja rakkaudella, vaan eipä se hänen sairauksiaan poista, vähentää ihmisten ilmoilla oireilua vain. Kunnollinen poika minulla kasvaa, tottelevainen ja kiltti.

muistellut sekä omaa lapsuuttani että kysellyt vanhemmilta ihmisiltä asioita.



Olen tullut siihen lopputulokseen, että kyse oli siitä, että lapsiin ei kiinnitetty kauheasti huomiota, he eivät olleet huomion keskipiste. Tämä tarkoittaa, ettei heitä kohtaan ollut myöskään suuria paineistavia odotuksia ja vaatimuksia millaisia heidän toivotaan olevan. Ketään ei stressannut esimerkiksi, jos lapsi oli ujo tai sitten tosi vilkas, ne nyt vaan on mukuloita ja mukuloita on erilaisia kuten ihmisiä yleensä. Siinä ne kasvoivat "mukulat" maatilan hoidon ja muun arjen ohessa, ikään kuin sivussa. Jos ihan överiksi meni, toki kuriakin oli, mutta enimmäkseen kuulemma asiat meni hyvin ilmankin.



Hassua kyllä, tämän saman ilmiön olen muuten koirankasvattajana havainnut koiramaailmasta. Itse olen hyvin rento koiranpitäjä, meillä koirat on vähän kuin ennen lapset, "menee siinä sivussa", eikä niitä erityisesti kouluteta, opeteta valtavasti eri käytöksiä, tarkkailla koko ajan että onko jotain ongelmaa ja kiikuteta ties minne koiraterapeutille tai koirafysioterapeutille - ja meillä ei ole koskaan ollut koirilla käytösongelmia. Sama koskee kaikkia tietämiäni rentoja koiranpitäjiä, joita on erityisesti maaseudun vanhassa väessä paljon - olisi ennenkuulumatonta että jonkun rakin kanssa aletaan kauheasti pelaamaan. Sitten taas on näitä tosi hyvää tarkoittavia eläimistä välittäviä kasvatinomistajia ja muita, jotka on saaneet koiran ja yhteiselämänsä sen kanssa ihan solmuun, vaikka stressaavat ylen paljon ruokinnasta, koulutuksesta, liikunnasta, harrastamisesta tms.

mutta omien lasteni ja erityisesti näiden serkkujen kohdalla olen havahtunut tajuamaan yhden asian: kun itse olin lapsi, meillä eikä monella muullakaan ollut pelikonsoleita, telkkarista tuli harvoin mitään kiinnostavaa niiltä kolmelta kanavalta jne. Oli usein vähän "tylsää". Ja sitä tylsyyttä sitten torjuttiin leikkimällä ulkona, järjestämällä kaikenlaista puuhaa, juostiin, hypittiin hyppynarua ja twistiä jne.



Nykyään tällaista näkee hyvin vähän. Kun on hetki vapaa-aikaa, käteen napataan pelikone tai tietokone. Jos kaveri tulee kylään, ei tekemistä välttämättä keksitä lainkaan ja sitten vain pelataan.



Lasten aistimaailmassa on tapahtunut hyvin isoja muutoksia lyhyessä ajassa, jos ymmärrätte mitä tarkoitan...

Nyt ollaan niin yksilöitä ja lapset lapsia ja kukaan ei kunnioita ketään.

Niin ja ei se diagnosoimattomuus ole oikea vastaus, koska diagnosoimattomat adhd:t 30:n oppilaan luokassa olisi taatusti häirinnyt luokkarauhaa ja oppimistuloksia. Luokallani kuitenkin oli hyvä luokkahenki, oppimisrauha, opettajan kunnioitus ja erinomaiset oppimistulokset.

ap

Oli ennenkin häirikkötapauksia, joihin käytettiin vain kuria vaikka taustalla olisi oppimishäiriöitä yms.

Selkäänsä on saanut yllättävän moni vielä 80-luvulla syntyneistä, ainakin maaseudulla. Sen nyt en usko vaikuttavan ihmisten "kunnollisuuteen", ehkä vain aiheuttavan pelkoa vanhempia kohtaan.

Nykyvanhemmat pelkäävät omia lapsiaan.

Minusta ei vain uskalleta komentaa ja pitää kuria. Luetaan liikaa kaiken maailman kehitysoppaita jne. On tavallaan se oma maalaisjärki kadonnut jonnekin kun lapset kasvatetaan kirjojen mukaan. Ei sillä, että ne aina haitaksi olisivat.

Tämä on siis oma näkemykseni asiaan.

-80-luvulla syntynyt-

"vanha tapa" tuotti paljon onnettomia aikuisia.

Sen sijaan lue kasvatusoppaita ja luo oma tapasi kasvattaa. Tärkeintä on että rakastat lastasi ja ositat sen hänelle myös ja olet niin paljon läsnä kuin suinkin voit.

Mä uskon, että jos lastansa aidosti rakastaa ja sen myös lapselle osoittaa, kasvatuksessa onnistuu pakostakin. Ei voi mennä kovin pahasti pieleen jos kaiken minkä tekee, tekee rakkaudesta ja oikeasti yrittää parhaansa.

Tunnistan paljon tämän kirjoittajan ajatuksista. Aikuiset ovat nykyään erilaisia, joten lapsetkin ovat. Lapsuudesta on tullut projekti, jota vanhemmat suorittavat jostain omaksumiensa tavoitteiden suuntaan.

Vaikka osa lapsista näyttää kyllä edelleen menevän siinä sivussa, ihan liikaakin. On niitä, joiden vanhemmilla ei ole mitään elämisen eväitä itselläänkään.

muistellut sekä omaa lapsuuttani että kysellyt vanhemmilta ihmisiltä asioita.

Olen tullut siihen lopputulokseen, että kyse oli siitä, että lapsiin ei kiinnitetty kauheasti huomiota, he eivät olleet huomion keskipiste. Tämä tarkoittaa, ettei heitä kohtaan ollut myöskään suuria paineistavia odotuksia ja vaatimuksia millaisia heidän toivotaan olevan. Ketään ei stressannut esimerkiksi, jos lapsi oli ujo tai sitten tosi vilkas, ne nyt vaan on mukuloita ja mukuloita on erilaisia kuten ihmisiä yleensä. Siinä ne kasvoivat "mukulat" maatilan hoidon ja muun arjen ohessa, ikään kuin sivussa. Jos ihan överiksi meni, toki kuriakin oli, mutta enimmäkseen kuulemma asiat meni hyvin ilmankin.

Hassua kyllä, tämän saman ilmiön olen muuten koirankasvattajana havainnut koiramaailmasta. Itse olen hyvin rento koiranpitäjä, meillä koirat on vähän kuin ennen lapset, "menee siinä sivussa", eikä niitä erityisesti kouluteta, opeteta valtavasti eri käytöksiä, tarkkailla koko ajan että onko jotain ongelmaa ja kiikuteta ties minne koiraterapeutille tai koirafysioterapeutille - ja meillä ei ole koskaan ollut koirilla käytösongelmia. Sama koskee kaikkia tietämiäni rentoja koiranpitäjiä, joita on erityisesti maaseudun vanhassa väessä paljon - olisi ennenkuulumatonta että jonkun rakin kanssa aletaan kauheasti pelaamaan. Sitten taas on näitä tosi hyvää tarkoittavia eläimistä välittäviä kasvatinomistajia ja muita, jotka on saaneet koiran ja yhteiselämänsä sen kanssa ihan solmuun, vaikka stressaavat ylen paljon ruokinnasta, koulutuksesta, liikunnasta, harrastamisesta tms.

Minä kasvatan kurilla ja rakkaudella, vaan eipä se hänen sairauksiaan poista, vähentää ihmisten ilmoilla oireilua vain. Kunnollinen poika minulla kasvaa, tottelevainen ja kiltti.

varsinaisia oikeita erityislapsia, joiden kohtelu ja vointi tosiaan on varmasti vain parantunut entisajoista. Ennenhän heidät vaan laitettiin tavalliseen kouluun, ja siellä he sitten tekivät mitä tekivät. Jos ei koulunkäynnistä tullut mtiään ja häiritsivät liikaa, laitettiin pois koulusta, kotiin nurkkiin roikkumaan. Mutta aika sairaita siellä vanhempien ihmisten kertoman mukaan oli esim. 1950-luvulla tavallisissa luokissa, esim. kehitysvammaisia tai älyllisesti jälkeenjääneitä jotka vain haahuilivat luokassa ja päästelivät sekavia huudahduksia, tai piirtelivät kaikki tunnit. Äitini esimerkiksi kertoi, että kaikki muut oppilaat tykkäsivät näistä koska niiden käytös järjesti hupia tylsään kouluun, mutta ihan varmaan ei hyvä paikka tällaisen lapsen kehityksen kannalta.

Sen sijaan kyllä minusta on ihan tosi ilmiö tuo että nykyisin ihmisillä, joilla ei ole mitään neurologista tai muuta sairautta, on jo lapsesta asti paljon ahdistusta ja henkistä pahoinvointia ja siitä seuraava kapinaa ja ongelmakäytöstä. Jotain tehdään väärin mitä ennen tehtiin oikein selvästikin, kun nykyisin neljäsosa kansasta syö masennuslääkkeitäkin.

t. 5

"vanha tapa" tuotti paljon onnettomia aikuisia.

Sen sijaan lue kasvatusoppaita ja luo oma tapasi kasvattaa. Tärkeintä on että rakastat lastasi ja ositat sen hänelle myös ja olet niin paljon läsnä kuin suinkin voit.

Mä uskon, että jos lastansa aidosti rakastaa ja sen myös lapselle osoittaa, kasvatuksessa onnistuu pakostakin. Ei voi mennä kovin pahasti pieleen jos kaiken minkä tekee, tekee rakkaudesta ja oikeasti yrittää parhaansa.

Tosiaan saattaa olla, että ne ongelmat ovat liiallinen viihdeteknologia ja erityisesti lasten nostaminen keskiöön, kaiken keskipisteeksi pieniksi kuninkaiksi ja kuningattariksi. Ei sillä tavalla ainakaan toisten kunnioitusta ja nöyryyttä opi.

Ja johtui ongelmat mistä vain, niin tietysti on hyvä, että ongelmia yritetään hoitaa.



Voisi myös miettiä, että miksi niitä neurologisia ongelmia on nykyisin niin paljon. Mitäs jos jossakin vaiheessa huomataan, että jokin yleisesti käytössä oleva kemikaali, lisäaine tms. aiheuttaa raskausaikana käytettynä vaikkapa adhd:ta ja aspergeria... vaikka joku deodorantin tai hiusvärin ainesosa tms.

ap

mutta omien lasteni ja erityisesti näiden serkkujen kohdalla olen havahtunut tajuamaan yhden asian: kun itse olin lapsi, meillä eikä monella muullakaan ollut pelikonsoleita, telkkarista tuli harvoin mitään kiinnostavaa niiltä kolmelta kanavalta jne. Oli usein vähän "tylsää". Ja sitä tylsyyttä sitten torjuttiin leikkimällä ulkona, järjestämällä kaikenlaista puuhaa, juostiin, hypittiin hyppynarua ja twistiä jne.

Nykyään tällaista näkee hyvin vähän. Kun on hetki vapaa-aikaa, käteen napataan pelikone tai tietokone. Jos kaveri tulee kylään, ei tekemistä välttämättä keksitä lainkaan ja sitten vain pelataan.

Lasten aistimaailmassa on tapahtunut hyvin isoja muutoksia lyhyessä ajassa, jos ymmärrätte mitä tarkoitan...

vai vaikuttaako mitenkään, tietääkseni tutkimustietoa asiasta ei ole.

Meidän perhe oli tuossa vähän edelläkävijä, koska isä on elektroniikka-alan ihminen, ja meillä oli jos 1980-luvulla tietokoneita, joihin me lapset heti ihastuimme. Istua napitimme koneilla illat pitkät, ja varsinkin opettajat olivat kauhuissaan (kun eivät tunteneet koko koneita) ja vanhemmillemme yrittivät tolkuttaa että ei saa antaa lasten antaa paljon vaan semmoisia koneita käyttää... No meidän annettiin niitä vapaasti käyttää, ja meistä kehittyi jo tosi nuorena taitavia tekemään tietokoneilla kaikkea aika hienoa, ihan kilpailtiinkin tekemillämme demoilla joihin tehtiin itse grafiikat, äänet ja kaikki.

Itse en koe, että tietokoneet olisivat olleet mitenkään haitallinen asia vaan päinvastoin erittäin kehittävä. Ohjelmointi 7-vuotiaaasta asti (Sinclair ZX81-koneen Basic-kielellä aluksi) kehittää kummasti loogista ajattelua, samoin englannin kielen taito tuli kuin itsestään koneita käyttäessä ja pelatessa. Luovaa hommaa tuo koneella käkkiminen meillä ainakin oli samoin kuin ne vanhan ajan pihaleikitkin. Ja IT:stä tuli meille kaikille kolmelle sisarukselle ihan ammattikin. Tietty vähän eri asia jos pelkästään mättää vihollisia hengiltä räiskintäpeleissä (tehtiin mekin sitäkin, mutta myös omia luovia juttuja).

Aina, ihan aina ihmisillä on ollut ongelmia. Itse olen jo 4-kymppinen ja kyllä mun nuoruudessa oli lapsilla ja nuorilla ongelmia, niihin ei vaan kiinnitetty huomiota. Näistä ja myös niistä joilla näytti lapsuus ja nuoruus sujuvan ongelmitta on aikuisena ollut suuria ongelmia; alkoholismia, avioeroja, lasten huostaanottoja, masennusta...



Moni aikuinen kärsii juurikin siitä, että heitä ei ole huomioitu lapsuudessa, he eivät ole tunteneet itseään rakastetuksi.



Minusta lastenhoidon ja kasvatuksen tärkein asia on: Rakasta lastasi, aina ja ehdoitta! Kuuntele lasta, pidä sylissä, juttele, teiniäkin voi halata. Kerro lapsellesi usein että rakastat häntä. Pidä hänet lähelläsi, anna hänelle aikaasi.



Ja tämä ei tarkoita että lapsi olisi kaiken keskipiste, vaan osa perhettä. Ja ajan antaminen ei tarkoita että keskityt pelkästään lapseen, vaan jotain yhteistä tekemistä vaikka tiskikoneen tyhjennystä, lehtien haravointia, lumen luontia, koiran ulkoiluttamista.



Näillä "opeilla" meillä on pärjätty hienosti. Teinien kapinakin on varsin vaimeaa, sellaista jota saakin olla.

Olen itse syntynyt 1973 eli vanha käpy jo, joten jotkut tämän päivän ilmiöt tuntuvat epäterveiltä ja mielestäni vaikuttavat lapsiin:



1. Lasten fyysinen kunto on surkea. Pelaaminen ja median käyttö vie valtavan ison osan lasten hereilläoloajasta. Lapsen aivot tarvitsisivat kehittyäkseen paljon liikuntaa mutta sitä ei saada. Ravitsemus on pielessä.



2. Ihmisiä ei nykyään hävetä enää mikään - käytöstavoilla ei ole enää väliä eikä mikään ole kiellettyä tai moraalitonta tai väärin. BB on esimerkki tällaisesta "rappiosta" ja se kauhistuttaa minua, miten aikuiset ihmiset (ja varmaan lapsetkin) seuraavat innolla niin nolostuttavaa käytöstä



3. Aikuiset ovat itse tehneet itsestään ja toisistaan täysin hampaattomia lasten suhteen. Kukaan ei saa kieltää ketään eikä opettaa, miten käyttäydytään. Yhdessä on paha olla sen takia.



4. Suhteellisuudentaju on kadonnut. Lillukanvarsia puidaan loputtomiin mutta oikeasti taustalla vaikuttaviin syihin ei saa puuttua eikä niistä saa puhua.

Olen syntynyt -78 ja olen pari kertaa saanut vitsaa. Muutenkin oli tiukka kuri, mutta kuitenkin vanhemmat olivat johdonmukaisia eivätkä kurittaneet suuttumuksen vallassa, vaan myöhemmin, sittennkun olin hakenut vitsan koivusta.....

En tiedä luokkakavereiden fyysisestä kurituksesta, enkä kertonut muistaakseni kavereilleni....miten sinä muka tiedät ettei ketäön kuritettu fyysisesti?

Kotien kurinpitoon on vaikea puuttua, liian tiukkaan tai liian löysään, mutta koulussa pitäisi olla keinot häiritsijöiden hiljentämiseksi, niin että opettajilla ja oppilailla olisi rauha tehdä työtään ja oppia.

mutta monille käy niin ettei muuta sitten osata enää tehdäkään kuin pelata ja näprätä. Kone ja pelit koukuttavat tehokkaasti, ja meillä kaikilla kun on vain se tietty määrä hereilläolotunteja vuorokaudessa niin jostainhan se on pois. Yleensä liikkumisesta.

Ja lapsi tarvitsisi paljon liikuntaa - siitä on runsaasti kiistattomia tutkimustuloksia, miten suotuisasti liikunta vaikuttaa aivojen kehitykseen ja oppimiseen. Puhumattakaan liikunnan mielihyvävaikutuksista ja merkityksestä koko loppuelämän terveydelle.

Monesti masentuneet ja muut ongelmaiset pyörivät koko ajan netissä (myös öisin) ja pelien parissa, mikä ei taida ainakaan parantaa heidän vointiaan...

mutta omien lasteni ja erityisesti näiden serkkujen kohdalla olen havahtunut tajuamaan yhden asian: kun itse olin lapsi, meillä eikä monella muullakaan ollut pelikonsoleita, telkkarista tuli harvoin mitään kiinnostavaa niiltä kolmelta kanavalta jne. Oli usein vähän "tylsää". Ja sitä tylsyyttä sitten torjuttiin leikkimällä ulkona, järjestämällä kaikenlaista puuhaa, juostiin, hypittiin hyppynarua ja twistiä jne.

Nykyään tällaista näkee hyvin vähän. Kun on hetki vapaa-aikaa, käteen napataan pelikone tai tietokone. Jos kaveri tulee kylään, ei tekemistä välttämättä keksitä lainkaan ja sitten vain pelataan.

Lasten aistimaailmassa on tapahtunut hyvin isoja muutoksia lyhyessä ajassa, jos ymmärrätte mitä tarkoitan...

vai vaikuttaako mitenkään, tietääkseni tutkimustietoa asiasta ei ole.

Meidän perhe oli tuossa vähän edelläkävijä, koska isä on elektroniikka-alan ihminen, ja meillä oli jos 1980-luvulla tietokoneita, joihin me lapset heti ihastuimme. Istua napitimme koneilla illat pitkät, ja varsinkin opettajat olivat kauhuissaan (kun eivät tunteneet koko koneita) ja vanhemmillemme yrittivät tolkuttaa että ei saa antaa lasten antaa paljon vaan semmoisia koneita käyttää... No meidän annettiin niitä vapaasti käyttää, ja meistä kehittyi jo tosi nuorena taitavia tekemään tietokoneilla kaikkea aika hienoa, ihan kilpailtiinkin tekemillämme demoilla joihin tehtiin itse grafiikat, äänet ja kaikki.

Itse en koe, että tietokoneet olisivat olleet mitenkään haitallinen asia vaan päinvastoin erittäin kehittävä. Ohjelmointi 7-vuotiaaasta asti (Sinclair ZX81-koneen Basic-kielellä aluksi) kehittää kummasti loogista ajattelua, samoin englannin kielen taito tuli kuin itsestään koneita käyttäessä ja pelatessa. Luovaa hommaa tuo koneella käkkiminen meillä ainakin oli samoin kuin ne vanhan ajan pihaleikitkin. Ja IT:stä tuli meille kaikille kolmelle sisarukselle ihan ammattikin. Tietty vähän eri asia jos pelkästään mättää vihollisia hengiltä räiskintäpeleissä (tehtiin mekin sitäkin, mutta myös omia luovia juttuja).

"vanha tapa" tuotti paljon onnettomia aikuisia.

Sen sijaan lue kasvatusoppaita ja luo oma tapasi kasvattaa. Tärkeintä on että rakastat lastasi ja ositat sen hänelle myös ja olet niin paljon läsnä kuin suinkin voit.

Mä uskon, että jos lastansa aidosti rakastaa ja sen myös lapselle osoittaa, kasvatuksessa onnistuu pakostakin. Ei voi mennä kovin pahasti pieleen jos kaiken minkä tekee, tekee rakkaudesta ja oikeasti yrittää parhaansa.

Tosiaan saattaa olla, että ne ongelmat ovat liiallinen viihdeteknologia ja erityisesti lasten nostaminen keskiöön, kaiken keskipisteeksi pieniksi kuninkaiksi ja kuningattariksi. Ei sillä tavalla ainakaan toisten kunnioitusta ja nöyryyttä opi.

Omat lapseni olen tällä tyylillä saanut kasvatettua fiksuiksi nuoriksi. Joten, sen perustella uskallan tätä suositella muillekin. En tietenkään tiedä miten muut kasvattavat, joten heidän puolestaan en voi vastata mutta mulla tämä on toiminut hyvin.

Mä olen kanssa tota miettinyt. Tuo pelimaalima on tullut kuvioon jotenkin niin hyvin samaan aikaan noiden käytöshommien kanssa. Sitä kyllä sietäis tosiaan tutkia enemmänkin.



Just esimerkiksi tuo, että sitä tylsyyttä ei ole opittu sietämään ollenkaan. Ja kuinka tärkeä taito se elämässä kuitenkin on.



Voisiko jopa vaikuttaa aivojen hermoratojen kehittymiseen?



Tähän sitten lisäksi vanhempien uraohjustelu ja minäkeskeisyys (Subjektiivinen päivähoito..?), tavaran ja ulkonäön palvonta.

se oikeastaan riittäisi jo hyvin pitkälle lastenkasvatuksessa. Kaikilla ihmisillä on oikeuksia mutta samalla velvollisuus toimia niin ettei riko toisten oikeuksia.



Kasvata lapsesi niin, että he tietävät sinun rakastavan heitä ehdoitta ja aina. Hyväksyt heidät täysin.



Et kuitenkaan hyväksy sellaista käytöstä, joka rikkoo toisten oikeuksia (oikeus omaan omaisuuteen, henkilökohtainen koskemattomuus jne.).



Minusta se olisi sitä vanhaa "hyvää" tapaa. Ei se, että loukataan toisen henkilökohtaista koskemattomuutta piiskaamalla tai oikeutta turvalliseen lapsuuteen antamalla mukuloiden juosta kylillä miten sattuu.