Lue keskustelun säännöt.
Alkaisitko seurustelemaan skitsofreenikon kanssa?
24.10.2012 |
Mulle tulis huono omatunto, jos torjuisin sen sairuaden vuoksi. :/
Kommentit (57)
parikymppisenä skitsofreniaan ja voin kertoa, että hän oli hyvin tavallinen nuori siihen aikaan kun me oltiin kavereita. Hän ei erottunut muista koululaisista sitten niin mitenkään! Oli paljon kavereita ja sosiaalinen tyttö. Nykyään hänellä on ilmeisesti lääkitys kunnossa ja sairaus tasapainossa, ja voin kuvitella että silloin on todennäköisesti aika tavallinen ihminen. Ainakin hän on löytänyt oikein komean puolison itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen uskovainen mies ja seurustellut bipolääriskitsofreenikon kanssa 5v.
Välillä yhteistä asumista, muutenkin erittäin paljon yhdessäoloa, siksi
oman rakkaan jättäminen tuntuu kaukaiselta ajatukselta. Rakkaus toimii
molemmin puolin. Puolison alkoholiriippuvuus ja tupakointi häiritsivät
alkutaipaleella, mutta ne olivat vain pakenemista yksinäisyydenpelkoa
vastaan. Voimakkaat harhaluulot ja väkivaltaisuus kuuluivat tuolloin kuvaan.
Raitistuminen ja kunnon kohottaminen, sekä itselleen rehellisenä pysyminen
auttoivat eniten parannuksen tiellä. Seuraavaksi tulivatkin jo itsensä kehittäminen
niin opiskelussa kuin työelämässäkin ja sosiaalisen elämän harjoittelu. Oma
naiseni nousi pahimmista harhoistaan, kuopastaan ylöspäin, kovan itsekurin
ja rakkauden avustamana. Sairaus täytyy myöntää, mutta ei sitä tarvitse ylikorostaa
koska oman sairauden jatkuva ajattelu heikentää henkisesti ihmistä. Skitsofreenikon kanssa voi elää toinen ihminen, aivan kuten hän elää itsekin. Mihinkään puolinaisiin suhteisiin ei kannata lähteä, jos haluaa rakastaa. Skitsofrenia ei ole tarttunut, eikä tule tarttumaan. Se on laajentanut ymmärrystä muitakin ihmisiä kohtaan.
Kyllä ja naimisiinkin mentiin. Lääkityksellä on ihan kunnossa, ei oo lisänä masennusta tai muuta ongelmaa. Muistaa ottaa lääkkeensä joka päivä eikä oo ollut mitään harhoja kohta 12 vuoteen.
Läheinen ystäväni sairastui skitsofreniaan. Sai lääkkeet ja terapiaa. Parani aika normaaliksi 15 vuodeksi, kunnes iski uudelleen. Nyt ollut täysin sekaisin jo 4 vuotta. En voi tavata häntä. Kokee mut vihollisena, noitana, joka on loitsinut hänelle kaikkea jne. Pelkään. Oli osastolla nyt puoli vuotta. Koska ei osastolla.suostunut puhuamaan rikä ottamaan lääkkeitä ei tullut kuntoon. Pelkäs hoitajia salaliittolaisiksi ja lääkkeitä myrkyksi. Vaati päästä kotiin ja nyt kaheli asuu kotonaan yksin.
Vierailija kirjoitti:
Olen uskovainen mies ja seurustellut bipolääriskitsofreenikon kanssa 5v.
Välillä yhteistä asumista, muutenkin erittäin paljon yhdessäoloa, siksi
oman rakkaan jättäminen tuntuu kaukaiselta ajatukselta. Rakkaus toimii
molemmin puolin. Puolison alkoholiriippuvuus ja tupakointi häiritsivät
alkutaipaleella, mutta ne olivat vain pakenemista yksinäisyydenpelkoa
vastaan. Voimakkaat harhaluulot ja väkivaltaisuus kuuluivat tuolloin kuvaan.
Raitistuminen ja kunnon kohottaminen, sekä itselleen rehellisenä pysyminen
auttoivat eniten parannuksen tiellä. Seuraavaksi tulivatkin jo itsensä kehittäminen
niin opiskelussa kuin työelämässäkin ja sosiaalisen elämän harjoittelu. Oma
naiseni nousi pahimmista harhoistaan, kuopastaan ylöspäin, kovan itsekurin
ja rakkauden avustamana. Sairaus täytyy myöntää, mutta ei sitä tarvitse ylikorostaa
koska oman sairauden jatkuva ajattelu heikentää henkisesti ihmistä. Skitsofreenikon kanssa voi elää toinen ihminen, aivan kuten hän elää itsekin. Mihinkään puolinaisiin suhteisiin ei kannata lähteä, jos haluaa rakastaa. Skitsofrenia ei ole tarttunut, eikä tule tarttumaan. Se on laajentanut ymmärrystä muitakin ihmisiä kohtaan.
Just. Tekstisi on propagandaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin selvää manipulointia, ettei sen selvemmäksi voi manipulointi tällaisella saitilla tullakaan, siis tuo viesti nro 44.
Tapasin sätissä yhden turkkilaisen skitsotytön, johon menin ja rakastuin. Todella mahtava ihminen ajoittain, mutta sitten kun tulee niitä epäilyksiä ja itsensä syyllistämisiä, niin jumakauta miten hirveää ahdistusta aiheutti! Seksuaalisesti oli hyperaktiivinen, joka ilmeisesti oli se "liima". Vei aikaa, ennen kuin häneen liittyvistä tunteista pääsi eroon. Pidempää parisuhdetta en voisi kuvitella missään tapauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin selvää manipulointia, ettei sen selvemmäksi voi manipulointi tällaisella saitilla tullakaan, siis tuo viesti nro 44.
Ettei tulisi liian softia kuvaa kirjoituksen vuoksi, niin lisätään siihen vielä:
Jokainen ihminen on yksilö, skitsofreniaakin sairastavissa on erilaisessa hoitotasapainossa olevia. Skitsofreenikko ei kuitenkaan ole jatkuvassa psykoosissa. Lääkityksellä (oikealla) ja tukihenkilön avulla pääsee eteenpäin. Sairaudesta tuskin paranee täysin oireettomaksi, mutta niitä voidaan lieventää.
Nykyään on ns. integroituvia hoitomuotoja, luontaislääketiede tarjoaa Suomessa
myös reseptivapaata hoitoa, lääkkeiden rinnalla. Jos taustalla on itsemurhayritys,
laitoshoitoa ja avohoitoa, niin nykyinen elämäntilanne tuntuu lottovoitolta. Eli
kumppanini on käynyt pitkän kaavan mukaan. Lisäksi, kun elämässä olevaa stressiä saadaan poistettua, esim. itsehoidon avulla, se tuntuu paremmin elämisen arvoiselta.
Hyvä fyysinen yleiskunto vaikuttaa kokonaisvaltaisesti elämisen laatuun.
Luultavasti en.
Minulla on jokin ihmeen taipumus vetää puoleeni skitsofreenikkoja: Teininä minuun ihastui yksi sellainen, mutta oltiin vain kavereita, kun tunne ei ollut molemminpuoleinen. Tämä kundi siis välillä kävi koulua ihan normaalisti, välillä vietti aikoja sairaalassa. Nykyään tietääkseni käy aika normaalisti töissä, on perheetön. Sitten pihkaannuin itse (yksipuolisesti) toiseen kaveriini, joka myöhemmin päätyi oikein rankkojen harhojen takia mielisairaalaan. Hänen nykytilastaan en tiedä mitään; mahtaako enää elääkään.
Seurustelin vuosikausia tyypin kanssa, joka vaikutti päällisin puolin normaalilta, oli arvostetussa ammatissa jne., mutta jolle tapahtui jotain aika outoja juttuja (esim. kokouksessa naispuolinen työkaveri rupeaa hivelemään hänen reittään). Vähitellen - kun muutama tällainen tapaus liittyi minuunkin - minulle alkoi valjeta, että sillähän on harhoja. Tämä oli ehkä kaikkein vaikeinta, kun mitään diagnoosia ei ollut ja henkilö itse uskoi olevansa ihan normaali ja järkevä, mutta läheltä näki, että mielessä jokin prakaa. Todellisuus ja omat kuvitelmat eivät pysy erillään. Eroon se suhde siten päättyi.
Jos skitsofreenikko myöntää olevansa sairas ja hoitaa lääkityksen asianmukaisesti, niin ehkä voisin harkita suhdetta. Mutta pitää muistaa varautua siihen, että sairaalajaksoja voi tulla. Lapsia en tuollaiseen suhteeseen hankkisi, koska lapsilla on oikeus vakaampaan ja turvallisempaan elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskustelen jo, vaikka olenkin sinkku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Itselläni on sen verran omia ongelmia, ja läheisellä myös, ettei minulla olisi voimia yhtään enempään, jos tähänkään.
Olet siis ihmisenä enimmäkseen perseestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ikinä! Ja ei mulle vaan mitään huonoa omaatuntoa siitä tulisi. Kyllä mulla on oikeus päättää kenen seurassa vietän aikaani.
En alkaisi koska haluan lapsia jossain vaiheessa ja skitsofrenia on käsittääkseni peritytyvä.
Alkaisin, jos olisin ihastunut/rakastunut, ja toinen kertoo avoimesti sairaudestaan, ja sairastuneen sairaus hallinnassa, ja hoidossa. Ja tietenkin suhteeseen tarvitaan kaksi siihen haluavaa, toista rakastamaan kykenevää ihmistä.
Monilla ei ole toimivaa suhdetta,kun mieli mennyt niin ei oo innostusta uusiinkaan suhteisiin.
Näen töissäni nuoria jotka on mielenterveyspotilaita ja sanon että se on rankkaa mitä he käyvät läpi.
Mutta elämästä ei koskaan tiedä...