Osaatko SINÄ ajaa markettien parkkipaikoilla oikein?
Tässä kaupungissa ei osaa muut kuin minä ja mieheni. Tai siltä ainakin tuntuu. Joskus vielä otan ja ajan ihan opetusmielessä pikkukolarin, kun ei ole lapsia kyytissä.
Kommentit (34)
että ap on näitä viisaita blondeja, jotka ajavat miehen kalliilla autolla, viis veisaavat siitä kolmiosta, vaan ottavat ja ajavat sun eteen aiheuttaen vaaratilanteen. Kyllähän nämä "huippu"kuskit tunnetaan!
p.s. se olin minä, joka näytti keskaria kun et noudattanut väistämisvelvollisuuttasi!
Nimen omaan, oikealta tulevia väistetään parkkipaikoilla liikennesääntöjen mukaan. Ei vaan ikinä tapaa tällaista oikeanlaista ajotapaa näillä lakeuksilla. Kyllä saa sakot, jos kämähtää. Siksi uskaltaisinkin tehdän tuon pikkuisen kolaroinnin. Sitä kun ajellaan niin kuin muita ei parkkipaikoilla olisikaan (ja juu, tähän asti olen sitten väistänyt, ja jos on oikein vituttanut, olen vähän räikättänyt).
ap
niin ainakin korvaa mun autoni vahingot. Joka ei ole miehen kallis auto, vaan itse velaksi ostamani käytetty kottero.
ap
Ainoot haastavat tilanteet on eteen juoksevat jalankulkijat ja jossain vanhoissa parkkihalleissa liian kapeat ruudut (tolppia liki kaikkien ruutujen välissä eli matkustaja jätettävä kyydistä ja sitten vasta voi parkata.)
100% ihmisistä osaa ajaa parkkipaikoilla mun näkemyksen mukaan. Ei ollut koskaan läheltä piti tilanteita. Ei väistämistäkään kannata niin tarkkaan ottaa. Pienissä nopeuksissa voi ennakoida. Kun sieltä oikealta tulee arka naiskuski ja pysäyttää jo valmiiksi, niin itse voi painaa kaasua. Johan elämä menee vaikeaksi, jos ei pienillä nopeuksilla osata luovia. Luojan kiitos suurin osa ihmisistä osaa. Jos joku tunkee vasemmalta mun eteen, niin sitten tunkee, jos itse ajan niin hiljaa, että ehtii siihen kopisematta. Tarkoituksella en aja ketään päin, tietenkään.
Vain suomalaiset voi olla näin ääliöitä. Liikennesäännöt... eikö niitä voi ottaa ohjeellisena ja tervettä järkeäkin saa käyttää? Terve järki on sitä, että ei seiso punaisissa valoissa keskellä yötä, jos yhtään autoa ei näy kilometrin säteellä. Tervettä järkeä on kävellä punaisia päin, kun ei autoja näy missään. Parkkeerauksessakin voi sitä tervettä järkeä käyttää. Miksi se nyt on niin nökön nuukaa? Pääasia, ettei ole kenenkään tiellä. Esimerkiksi jos ajan katua ja vastapuolella on parkkiruutu vapaana. Miksi pitää ajaa uukkari? Miksei voi vetää autoa nokka väärään suuntaan sille toiselle puolelle? Kun oikein mietitte, niin ette keksi mitään muuta perustetta kuin ajattelun joustamattomuuden.

Kohta alkaa tulla "Noin tekemällä vaivumme anarkiaan alta aikayksikön" -viestejä!
Säännöt ovat Sääntöjä ja niitä kuuluu -halleluja- noudattaa tinkimättä, aina ja kaikkialla. Älä sinä ajattele -viranomaiset ovat sitä varten-
WTF parkata???? nevöhööd
arvata, persu!
Minä muuten en enää sitten aio ajaakaan parkkihalleihin enkä parkkipaikoille, koska en ole satavarma osaanko ajaa oikein. Luultavasti en, koska vaikka en asu Pohjanmaalla ja ap:n kanssa samalla paikkakunnalla, on kuitenkin olemassa suuri riski, että muillakin paikkakunnilla on samankaltainen vinoutunut osaamisprofiili parkkihalli/-paikka ajamisessa. On siis erittäin mahdollista, että minä olen ainakin joskus ajanut väärin.
Minusta ap sinä voisit järjestää ihan koulutuspäivän asian tiimoilta. Hommaa megafoni ja huomioliivi ja asetu sinne parkkipaikalle jollekin korokkeelle antamaan ohjeita. Mies voi näyttää mallisuorituksen oikeaoppisista ajolinjoista ja havainnollistaa väistämisvelvollisuuden merkitystä marketalueella ajettaessa. Tästähän voi aueta teille jopa yhteinen ura, koska onhan se tavatonta että paikkakunnalla vain kaksi henkilöä osaa ajaa oikein. Tällaisia tehoiskuja voisitte yhteistyössä Poliisin kanssa järjestää ihan ympäri Suomen ja kääriä samalla sievoiset summat rahaa.
Esimerkiksi jos ajan katua ja vastapuolella on parkkiruutu vapaana. Miksi pitää ajaa uukkari? Miksei voi vetää autoa nokka väärään suuntaan sille toiselle puolelle? Kun oikein mietitte, niin ette keksi mitään muuta perustetta kuin ajattelun joustamattomuuden.
Saattaisiko syntyä hiukan yllättäviä liikennetilanteita, kun pikku AV-blondit kynsihoitolasta palatessaan tunkevat sen pikku kotteronsa nokan liikennevirtaa vastaan? No, eihän AV-blondi toki niin kiireisessä paikassa väärälle puolelle pysäköisi tai osaisi ainakin näppärästi tulla sieltä liikenteeseen ketään mitenkään häiritsemättä.
AV-blondia kummastuttaa suomalaisten hinku soittaa torvea ja tehdä äkkijarrutuksia. No, eivät osaa ajaa, kai.
Onneksi sentään on liikennesäännöt, koska kaikilla tielläliikkujilla ei ole ihan yhtä kehittynyt liikennesilmä kuin AV-blondilla!
Ei se nyt oo niin nöpön nuukaa, vähän sinne päin.... CRASH!
Tämä on täysin totta, ja sitä ei moni ihminen tajua. Liikennemerkit ovat viranomaisen asettamia merkkejä julkisilla teillä. Parkkihalli on yksityisaluetta, eikä maanomistaja tai kiinteistönhoitaja voi määrätä, millaisia liikennesääntöjä hän haluaa siellä noudatettavan. Laki määrää, että yksityisalueella väistetään aina oikealta tulevaa ja noudatetaan tilanteen vaatimaa varovaisuutta.
Ne liikennemerkin näköiset merkit ovat korkeintaan suosituksia, esimerkiksi ajosuunnasta, silloin kun molempiin suuntiin ei kunnolla mahdu ajamaan. Riitatilanteessa todennäköisesti molemmat osapuolet todetaan syyllisiksi liikenteen vaarantamiseen, jos eivät ole väistäneet syystä tai toisesta. Mutta jos parkkihallissa kolaroi "risteyksessä", jossa on sellainen pikkuinen "kärkikolmio", laki on selkeä. Oikealta tullut on syyllinen ja väistämisvelvollinen.
Tietysti käytännössä kannattaa väistää sen oikealta tulevan lisäksi varmuuden vuoksi muitakin, kun tosiaan suurin osa ei välttämättä tajua väistämissääntöjä ja miettii jotain "minä ajan tätä keskikäytävää ja tuo tulee tuolta pienemmältä sivuväylältä". Ei niiden kanssa kannata periaatteen vuoksi kolaroida.
Sitä paitsi Suomen poliisikin on monesti sellainen, että joka tilanteessa lätkäistään sakko liikenteen vaarantamisesta molemmille osapuolille, ihan vaan koska eihän sitä nyt huolelliset, tarkkaavaiset ihmiset joudu kolareihin.