Lue keskustelun säännöt.
15v POIKA avautuu.. Auttakaa äidit! :(
19.10.2012 |
noh.. nyt menin niin alas kun voi.. avaudun jossakin vauva.fi sivulla.. no luotan teihin äiteihin/tuleviin.. alotan nyt. muiden silmissä koulussa olen se suosittu, iloinen, urheilullinen urheiluluokan jalkapallo poika.. mutta todellisuus on kaikkea muuta.. mullon ollut masennus päält 4,5 vuotta äitini kuoleman takia.. isäni on alkoholisti joten en ole ikinä asunut hänen luonaan. olen asunut nyt 4,5 vuotta isoäitini luona ja täällä asuminen oli alussa kurjaa mutta nyt olet ottunutkin siihen. mulla ei ole oikeasti ketään OIKEAA kaveria.. tuntuu että kaikki on mun kavereita mun ''suosion'' takia? ei ketään kelle oikeasti puhua.. mulla ei ole isää eikä äitiä? mummille turha puhua kun en halua vanhaa sydänvikasta ihmistä häiritä turhalla extra stressillä.. ei ole KETÄÄN ihmistä kenen seurassa voin olla 100% oma itteni.. oon usein kotona jumissa oman itseinhon kanssa.. kyllähän mulla on facebookissa +100 tykkäytä kuvissa ja tytöt näyttää tykkäävän mutta mua kiusattiin ala-asteella maailman turhimmasta syystä.. se syy oli se että MUN ÄITI OLI KUOLLUT?! en tajua mitä niitten kiusaajien päässä likku.. ja heidän ansiosta musta tuntuu että se oli mun syy..? mulla on nyt kokonaan kadonnut elämän ilo/halu.. onko itsekästä tehdä itsemurha jos kukaan ei välitä tarpeeksi pistääkseen tikkua ristiin ja sanoa edes yhtä hyvää sanaa?
Kommentit (44)
mä haluan olla sun ystävä. mistä juteltaisiin? :)
ikää mulla on tosin vaan 23v. joten olenko liian vanhus sulle ystäväksi, ei kai?
mutta voisit olla vähän minulle niin kuin pikkuveli. *sydän*
itse minkä neuvoksi annan: PUHU niille tyypeille ketkä silleen kuitenkin sun seurassa pyörii ja kuvistasi tykkäilee. ja sano suoraan miltä susta tuntuu ja mitä haluaisit. ja katso mitä vastaukseksi saat. muuten tuskin pystyt lähtemään ratkomaan tätä juttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyse on niin isosta asiasta että tarvitset jonkun kenen kanssa puhua. Onko sinulla ketään aikuista johon voit luottaa ja jonka kanssa keskustella? Voisitko ajatella että puhuisit vaikka koulussa jollekin aikuiselle?
Itsemurha ei ole ratkaisu! Sinulla on pitkä ja hyvä elämä edessäsi kunhan saat hoidettua itsesi kuntoon!
Omasta mielestäni itsemurha on aina itsekästä, mutta kukin tietysti päättää mitä omalla elämällään tekee.
Juuri masennuksen takia koet, ettei kukaan välitä tai että olisit arvoton. Sitä sinä et ole ja tulet huomaamaan sen vielä.
Olen itsekin ollut masentunut nuori ja tunnistan itseni melko hyvin tekstistäsi. Ensimmäisenä mene vaikka juttelemaan koulukuraattorin kanssa. Hän ohjaa sinua eteenpäin, jotta saat tarvitsemasi tuen ja avun.
Ei tästä varmasti kauheasti apua ollut, mutta toivotan kovasti tsemppiä sinulle.
Olet rukouksissani.
Kannattaa vaikka kouluterkalle jutella ja hän neuvoo sinua eteenpäin. On tärkeää että saat puhua tästä kaikesta, varsinkin äitisi kuolemasta. Puhuminen helpottaa ja saat elämänhalusi takaisin.
Mä oon todella huono tässä. Niin kovasti kuin haluaisin sua auttaakin. En tiedä, mitä mun pitäis sanoa, että sulla olis parempi olla. Mutta älä missään tapauksessa tee itsellesi mitään. Sulla on koko elämä edessä ja siitä voi tulla vielä kaunis.
Mulla on neljä lasta ja jos olisit mun poikani, niin haluaisin ottaa sut syliini ja halata ja kuunnella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hae apua. Sulla on ollut todella kova elämä ja olet 15 ikävuoteen mennessä käymään läpi enemmän kuin moni 50-kymppinen. Äitisi menetys on ollut hyvin traumaattista ja on edelleen. Tarvitset ammattiapua ja sitä saat kun vain haet. Mene kouluterveydenhoitajan puheille. Saat ehkä lääkityksen ja terapiaa. Sun täytyy ottaa se ensimmäinen askel. Kun saat oman pääsi kuntoon, on sulla resursseja muodostaa muitakin, hyviä ihmissuhteita, siis ystävyyssuhteita. Voimia!
Äidit on niin eripuraista porukkaa, että täällä ne haukkuu toisiaankin...Mutta olet oikeassa jokainen tarvitsee sen OIKEAN kaverin. Olet sen ikäinen että kirjeenvaihtokaverit ei oikein taida olla pop, mutta löytäisitköhän netin kautta jonkun 'kohtalotoverin'. Tunnen yhden pojan, jolla aika sama tilanne kuin sinulla, mutta valitettavasti hän on jo reilusti 18 v, joten olette ehkä liian eri-ikäisiä.
Oletko jutellut koulussa kuraattorin kanssa? Olisiko siellä koulussa ketään opettajaa johon voisit luottaa? Masennukseen sinun on joka tapauksessa saatava nyt apua, ennen kuin se pilaa elämäsi. Olisit tarvinnut varmaan terapiaa jo ajat sitten. Nuorelle kuolema on monesti aika tuntematon asia. Mummoni kuoli kun oli alle 10 v, ja silloin ei oikein tiennyt mistään mitään. Olin jo 45v ennen kuin koin ensimmäisen läheisen ihmisen kuoleman, ja vasta silloin tajusin miltä se tuntuu. Ennen en ollut osannut tukea omia hyviä ystäviäni, kun heillä oli joskus erittäin vaikeakin surutyö menossa. Ja arvaa harmittaako! Tältä pohjalta ymmärrän että jonkun nuoren mielestä se voi olla jopa kiusaamisen arvoista kun joku on niin erilainen että ei ole äitiä, mutta ei ne tajua millaista se on. Siis olla ilman äitiä kiusattuna olemisesta monella on kokemusta.
Mutta heti ensi tilassa otat yhteyttä koulun terveydenhoitajaan/kuraattoriin/koulupsykologiin mihin vaan helpoiten saat ja annat aikuisten hoitaa yhteydet oikeaan suuntaan. Kaikesta huolimatta erittäin hyvää syksyä sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
noh... oon mä päässäni miettiny kuraattorilla käymistä mutta olen vähän ujo ja pelkään.. ahdistun ajatuksestakin mennä kuraattorille puhumaan asiasta.. uskon että mä sen kyllä teen.. en kestä kauvaa..
ei sellaisia, joissa ollaan vaan isoskoulutuksessa, vaan etsiydy uskovien nuorten seuraan. Sieltä voit löytää sen oikean kaverin, joka näkee sinut tärkeänä sinun itsesi vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nyt 33v. perheenäiti, mutta muistan hyvin, miten ahdistavia teinivuodet olivat. Asuin myös isovanhemmilla, toinen vanhemmista oli kuollut.Pääsin eteenpäin kun rohkaistuin oikeasti ystävystymään. Se on kuitenkin sun omasta asenteesta ja käyttäytymisestä kiinni. Jos löytäisit hyvän tyttöystävän, niin se voisi olla avuksi. Itse perheellistyin nuorena, koska tarvitsin sitä, kun lapsuudenperhe "meni alta". Älä luovuta, käänne parempaan voi olla ihan nurkan takana!
Sen sijaan tunnistan yhden vakiprovoilijan tyylin. Huono mikä huono tällä kertaa. Edes aihe ei ole niin hyvä, että kannattaisi jatkaa. Heippa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
noh... oon mä päässäni miettiny kuraattorilla käymistä mutta olen vähän ujo ja pelkään.. ahdistun ajatuksestakin mennä kuraattorille puhumaan asiasta.. uskon että mä sen kyllä teen.. en kestä kauvaa..
Mutta usko pois, puhuminen helpottaa. Kuraattorilla tms. edetään ihan sinun tahtiisi.
Minusta on myös hienoa, että tulit tänne purkamaan tunteitasi ettet joudu olemaan ihan yksin niiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kiusaavat äidin kuoleman vuoksi... Olen tosi pahoillani sun puolesta.
Mä uskon, että siellä satojen FB-tykkääjien joukossa on varmasti monia, jotka ihan oikeasti välittävät susta ja haluaisivat tutustua suhun paremmin, mutta sun on vaikea luottaa kehenkään.
Mä oon samaa mieltä kun monet muutkin sulle vastanneet, eli tarvitset ammattiapua. Olet nuoreksi ihmiseksi kokenut paljon traumaattista. Uskon, että terveydenhoitaja tai koulukuraattori pystyy auttamaan sua eteenpäin. Jos et pysty asiasta heille puhumaan kasvotusten, niin lähesty vaikka aluksi sähköpostilla tai Wilma-viestillä.
Tosi paljon tsemppiä sinulle!
Jos susta tuntuu, ettei sulla ole oikeita kavereita. niin suosittelisin sulle koulukuraattoria. En tiedä miten se systeemi teilläpäin toimii, mutta uskon, että hänen juttusilleen pääset.
Oma poikani on käynyt kuraattorin kanssa keskustelemssa, pelaamassa lautapeliä samalla. On tehnyt hyvää hänen itsetunnolleen.
Tää alkoi jo ala-asteella ja yläasteella jatkui. On päässyt pahimmista möröistään eroon.
Hänellä ei ole muita aikuisia ihmisiä, jolle kertoa ja meille ei halua/osaa kertoa, joten kuraattori on ollut pelastus.
Kavereita hänellä on paljon, mutta hän näkee ne kaveri suhteen pinnallisena. Jopa on kerran sanonut, että systerin perässä ne on.. ja osasta olen samaa mieltä.
Tsemppiä sulle hurjan paljon. Uskon, että sunkin elämän halu löytyy, kunhan vaan annat sille aikaa. Päivässä tai parissa kuussa se ei tapahdu.
Isäni, veljeni ja kahden ystäväni itsemurhat läpi käyneenä voin sanoa, että se on helvettiä läheisille. Se ei varmasti ole sunkaan tilanteessa ratkaisu. Sä olet jo jäljillä, kun avaudut netissä. Lämmintä jatkoa.
Muista että koulun aikuiset ovat siellä teitä varten! Kuraattorin luona käy tosi moni, osalla on pieniä asioita ja osalla isompia, kuraattori auttaa löytämään keinoja helpottamaan sinun oloasi.
Kuraattorilla on myös vaitiolovelvollisuus joten puhua siellä luottamuksellisesti ihan mistä vain.
Tsemppiä! Hakeudu heti maanantaina kuraattorin juttusille.
noh... oon mä päässäni miettiny kuraattorilla käymistä mutta olen vähän ujo ja pelkään.. ahdistun ajatuksestakin mennä kuraattorille puhumaan asiasta.. uskon että mä sen kyllä teen.. en kestä kauvaa..
noh... oon mä päässäni miettiny kuraattorilla käymistä mutta olen vähän ujo ja pelkään.. ahdistun ajatuksestakin mennä kuraattorille puhumaan asiasta.. uskon että mä sen kyllä teen.. en kestä kauvaa..
Mutta usko pois, puhuminen helpottaa. Kuraattorilla tms. edetään ihan sinun tahtiisi.
Minusta on myös hienoa, että tulit tänne purkamaan tunteitasi ettet joudu olemaan ihan yksin niiden kanssa.
joka päivä ajattelen et ''ajattele positiivisesti'' mut ei se vaan onnistu.. oli pakko tulla puhumaan ymmärtäväisille ihmisille.. äitini oli ihana ihminen.. ymmärsi kaiken mitä kerroin :'
Vaan elämä.
Sinusta pidetään huoli. Olisi Äitisikin tahto varmasti RAKAS TEINI, ETTÄ ELÄT JA TULET VIELÄ NÄKEMÄÄN PALJON AURINKOISIA PÄIVIÄ. Ja kenties tulevaisuudessa auttaa muita. Siunausta toivoo itse nuori 30+ ikäinen samanikäisen teinin äiti. Vaikeaa on ollut, poikaani kiusattiin 4,5 v. myös aiemmin ja nykyisin jo menee paremmin.
Epäilemättä sulla on ollut rankka elämä, otan osaa äitisi kuoleman johdosta. Harmi että isästäkään ei ole ollut kunnon isäksi. Sulla on paljon elämänkokemusta noin nuoreksi kundiksi. Oot joutunut miettimään paljon sellaisia asioita, joita sun ikäisten nuorten ei vielä tarvitsisi pahemmin miettiä, kuten kuolemaa ja sitä miten epäreilua elämä oikeasti on joskus.
Nyt tuntuu varmasti tosi vaikealta, mutta ootahan muutama vuosi. Sulla jos jollain on ymmärrystä elämästä, se koituu lopulta sun voitoksi jos pelaat hyvin. Elämällä on sulle niin paljon annettavaa vielä. Älä ihmeessä lannistu! Säkin saat vielä joskus oman ihanan perheen kun aika tulee, ja huomaat että sun ympärillä on monta ihmistä jotka rakastaa sua sydämensä pohjasta. Ja sä ainakin osaat arvostaa sitä, kun tiedät mitä on olla perheetön. On paljon auttavia tahoja, voisit aloittaa menemällä vaikka kouluterkalle kertomaan ajatuksistasi. Hän ottaa sut vakavasti ja auttaa sua etsimään apua masennukseen.
Oot ehdottomasti liian nuori kuolemaan, sulla on niin tuhottomasti mahdollisuuksia tulevaisuudessa vaikka mihin. Ja se tulevaisuuden rakentaminen voi ihan hyvin alkaa jo tänään. Ensinnäkin, hoida koulu hyvin, niin pääset helpommin opiskelemaan alaa josta tykkäät. Jos syrjäydyt, on elämästä aina hankalampaa saada otetta.
Sun iässä kaverisuhteet on aika pinnallisia, mutta voit olla varma että moni nuori pitää sisällään asioita joista ei uskalla puhua muille avoimesti. Mun 14-vuotias tyttäreni on nätti, suosittu, cool ja vaikka mitä, mutta täällä kotona kertoo kuitenkin sellaisista asioista mistä ei ikinä voisi kuvitellakaan kertovansa kavereille koulussa.
Ja hei, älä ikinä ajattele että äitisi kuolema olisi syytäsi. Kiusaajat eivät tiedä mitä puhuvat, heillä itsellään on huono itsetunto ja pelkäävät muiden mielipiteitä. He ovat myös ajattelemattomia.
Mun mielestä voit hyvin puhua ajatuksistasi mummillesi. Mieluummin puhut hänelle kuin yllätät hänet ikävästi tekemällä itsarin. Siitähän se vasta sydärin saisi.
Tsemppiä! Olet ainakin tämän äidin ajatuksissa :o)
ja/tai kuraattorille tuntemuksistasi. Sitä kautta voit päästä asiassa eteenpäin. On olemassa ihmisiä, jotka välittävät ja jotka haluavat auttaa.