edes menneen mieheni vanhemmat ja uusi miesystävä

ja nyt olet jo tiineenä uudelle miehelle?



Ehkä sun anoppisi vaan suree vähän kauemmin?

Kaikille nuo ihmiset eivät ole vaihdettavissa kuin sukat.

Jatka elämääsi, niinhän varmasti rakastava miehesikin olisi toivonut. Anoppi on tietysti vaikeuksissa asian kanssa, koska ei ole hyväksynyt poikansa kohtaloa, mutta ei ole sinun tehtäväsi järjestää anopin päätä. Älä missään nimessä peittele tai häpeä onneasi.

Missä kohtaa AP sanoo miehensä olleen "rakastava"? Tekstistä voi rivien välistä lukea, että avioliitto ei ollut mitenkään onnellinen. Naapurin mieskin löytyi aika nopeesti lohduttelemaan.

kyllä meillä oli erittäin hyvä ja rakastettu avioliitto. Meillä ei ollut ikinä sen suurempia ongelmia eikä riitoja, toisin sanoen avioliittomme oli tasapainoinen ja hyvä. Ilman tätä "naapurin miehen" tukea ja apua en olisi ikinä päässyt näinkään nopeasti jaloilleni. Kyllä hän tietää sanomattakin ettei pysty ikinä täyttämään sitä tiettyä koloa sydämestäni ja etten kykene ikinä välittämään taikka rakastamaan häntä samalla tavalla kuin edesmennyttä.

Minä en ole ollenkaan pahoillani enkä anteeksi pyyntö velvollinen kenellekkään varsinkaan tältä palstalta löytyville törkeyksiään huuteleville ihmisille.

Joku aikaisemmin sanoi täällä, että jos äiti on onnellinen niin silloin on lapsikin, kyllähän toi osaltaan pitää paikkansa ja tässä tapauksessa varmasti täysin. Eihän noinkaan pieni lapsi joka minulla on ymärrä vielä tilannetta, varmasti kaipaa ja ihmettelee että missä isi on. Ei hän kärsi, käytin lasta psykiatrilla ja siellä sanoivat näin ja minä kyllä uskon ammatti ihmistä.

On sen anopinkin osattava käyttäytyä, ei suru enää 2,5 vuoden kuluttua ole niin vahva että sen varjolla saa käyttäytyä ihan miten tahtoo. Ja miniällä on oikeus sanoa että nyt riittää, haluan elää elämääni kuten tahdon ja kotiini ei tarvitse tulla haukkumaan, ei minua eikä puolisoani. Jos anoppi ei surustaan pääse yli, niin hakekoon ammattiapua. Ei omaa pahaa oloaan voi vuosikausia kipata edes miniän niskaan. Myös anopilla on velvollisuus pitää hyviä välejä miniän kanssa, ei se yksin miniän vastuulla ole. Ei se niin voi mennä, että anoppi voi vaan marssia kahville ja haukkua ap:n ja miehensä, eikä ap saa muka sanoa mitään, pitää vaan ymmärtää anoppia loputtomiin. Jossain se raja tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin. Lapsikin alkaa jo kohta ymmärtää mummonsa jutut ja onko se kovin hyvä sitten?

joka muutti samantien lapsineen perheen kotiin. Siskonlapset menettivät omat huoneensa, koti uusittiin muutenkin uuden naisen maun mukaan. Anoppi eli äitini katsottiin ongelmaksi, tämä kun meni sanomaan ääneen, että kuolinpesää ei ole jaettu ja että lapsilla on sanansa sanottavana siihen, mitä kodissaan tapahtuu. Ei heidän tavaroitaan saa myydä kirppiksellä, tai äidin hääpukua.



Välit poikki isoäitiin samantien.



Äitini joutui tapaamaan lapsenlapsia päiväkodin aidan takaa. Sieltä hän ujutti joululahjat ja synttärimuistamiset, kun muuten ei saanut tavata.



Tästä on nyt yli 10 vuotta. Lapset kieltäytyvät nykyisin tapaamasta isäänsä ja äitipuolta, omaisuuden jakaminen on käsitelty oikeudessa ja äitipuoli todettu maksuvelvolliseksi ja isoäiti tapaa lapsenlapsiaan viikottain. Loppu hyvin. Mutta se äidin hääpuvun myyminen on edelleen paha paikka.

ja nyt olet jo tiineenä uudelle miehelle? Ehkä sun anoppisi vaan suree vähän kauemmin? Kaikille nuo ihmiset eivät ole vaihdettavissa kuin sukat.

Lapsihan ei ole yhtään tärkeä, kun asioiden järjestys näyttää elämässä kulkevan juuri noita uuvuttavan ongelmallisia uria, joissa aikuiset keuhkoavat omasta asemastaan.

Ap ei vauhtisokeutensa ja itsekkyytensä takia sitä oivalla, että kaasuttaa surutta maassa makaavan lapsen yli.

tätä raskautta ei ole suunniteltu, ehkäisy petti enkä kykene enkä edes halua tekemään aborttia. Meidän suhteemme syntyi myös ns vahingossa. Hän on pitkäaikainen tuttuni joka oli tuki ja turvani mieheni kuoltua, meidän juttumme vain syveni ja huomasimme pian että nautimme toistemme seurasta ja molemmilla on hyvä olla yhdessä. Minulla on turvallinen, rakastettu ja ymmärretty olo hänen seurassaan. Terv Ap

Mistähän tuohonkin ikuisuuskysymykseen ehkäisyn pettämiseen löytäisi lääkkeen...

tätä raskautta ei ole suunniteltu, ehkäisy petti enkä kykene enkä edes halua tekemään aborttia. Meidän suhteemme syntyi myös ns vahingossa. Hän on pitkäaikainen tuttuni joka oli tuki ja turvani mieheni kuoltua, meidän juttumme vain syveni ja huomasimme pian että nautimme toistemme seurasta ja molemmilla on hyvä olla yhdessä. Minulla on turvallinen, rakastettu ja ymmärretty olo hänen seurassaan. Terv Ap

Mistähän tuohonkin ikuisuuskysymykseen ehkäisyn pettämiseen löytäisi lääkkeen...

ei ole.

ja nyt olet jo tiineenä uudelle miehelle? Ehkä sun anoppisi vaan suree vähän kauemmin? Kaikille nuo ihmiset eivät ole vaihdettavissa kuin sukat.

Lapsihan ei ole yhtään tärkeä, kun asioiden järjestys näyttää elämässä kulkevan juuri noita uuvuttavan ongelmallisia uria, joissa aikuiset keuhkoavat omasta asemastaan.

Ap ei vauhtisokeutensa ja itsekkyytensä takia sitä oivalla, että kaasuttaa surutta maassa makaavan lapsen yli.

aukaisit ja tämän sanoit niin voisitko perustellakkin, että miten niin teen näin?

Terv Ap

Isoäiti menee liian pitkälle, jokaisella on oikeus jatkaa elämäänsä tällaisen tapahtuman jälkeen.



Jollakin menee vuosi toipua, jollakin 5 vuotta ja joku taas suree 10 vuotta ellei kauemminkin. Ajalla ei ole merkitystä. Pääasia, että on saanut surtua ja on saanut apua suruunsa.

Isoäiti ilmiselvästi vielä suree, mutta se sureminen ei tarkoita sitä, että hänellä on oikeus haukkua toista ihmistä. Jokainen tekee omat valintansa.

Että kun hän suree kun menetti isänsä. Jos lapsi on nyt 4 vuotias, hän ei muista 2,5 vuotta sitten kuollutta isäänsä, hän luultavasti ajattelee uuden miesystävän, joka asuu heillä, olevan isänsä.

Varmasti on ikävä juttu lapselle ollut silloin kun isi kuoli, hetken ikävöi, sitten unohti. Ja varmaan sitten isompana kun ymmärtää mitä on menettänyt on vaikeaa.

mutta ap:lla ollut kova vauhti hakea itselleen tukea ja hyväksyntää, ei siinä vauhdissa varmaan muista ehkäisyäkään? Eikä edes rakasta uutta miestään?



Mutta saahan olemassa oleva lapsi nyt sisaruksen.

joka muutti samantien lapsineen perheen kotiin. Siskonlapset menettivät omat huoneensa, koti uusittiin muutenkin uuden naisen maun mukaan. Anoppi eli äitini katsottiin ongelmaksi, tämä kun meni sanomaan ääneen, että kuolinpesää ei ole jaettu ja että lapsilla on sanansa sanottavana siihen, mitä kodissaan tapahtuu. Ei heidän tavaroitaan saa myydä kirppiksellä, tai äidin hääpukua.

Välit poikki isoäitiin samantien.

Äitini joutui tapaamaan lapsenlapsia päiväkodin aidan takaa. Sieltä hän ujutti joululahjat ja synttärimuistamiset, kun muuten ei saanut tavata.

Tästä on nyt yli 10 vuotta. Lapset kieltäytyvät nykyisin tapaamasta isäänsä ja äitipuolta, omaisuuden jakaminen on käsitelty oikeudessa ja äitipuoli todettu maksuvelvolliseksi ja isoäiti tapaa lapsenlapsiaan viikottain. Loppu hyvin. Mutta se äidin hääpuvun myyminen on edelleen paha paikka.

tämän tyylisten tilanteiden takia aijo pitää isvanhemmat lähellä pojan elämää vaikka meidän välit käriytyisivätkin mahdottomiksi. Sitä en titenkään toivo.

Terv Ap

joka muutti samantien lapsineen perheen kotiin. Siskonlapset menettivät omat huoneensa, koti uusittiin muutenkin uuden naisen maun mukaan. Anoppi eli äitini katsottiin ongelmaksi, tämä kun meni sanomaan ääneen, että kuolinpesää ei ole jaettu ja että lapsilla on sanansa sanottavana siihen, mitä kodissaan tapahtuu. Ei heidän tavaroitaan saa myydä kirppiksellä, tai äidin hääpukua.

Välit poikki isoäitiin samantien.

Äitini joutui tapaamaan lapsenlapsia päiväkodin aidan takaa. Sieltä hän ujutti joululahjat ja synttärimuistamiset, kun muuten ei saanut tavata.

Tästä on nyt yli 10 vuotta. Lapset kieltäytyvät nykyisin tapaamasta isäänsä ja äitipuolta, omaisuuden jakaminen on käsitelty oikeudessa ja äitipuoli todettu maksuvelvolliseksi ja isoäiti tapaa lapsenlapsiaan viikottain. Loppu hyvin. Mutta se äidin hääpuvun myyminen on edelleen paha paikka.

tämän tyylisten tilanteiden takia aijo pitää isvanhemmat lähellä pojan elämää vaikka meidän välit käriytyisivätkin mahdottomiksi. Sitä en titenkään toivo.

Terv Ap

Että kun hän suree kun menetti isänsä. Jos lapsi on nyt 4 vuotias, hän ei muista 2,5 vuotta sitten kuollutta isäänsä, hän luultavasti ajattelee uuden miesystävän, joka asuu heillä, olevan isänsä. Varmasti on ikävä juttu lapselle ollut silloin kun isi kuoli, hetken ikävöi, sitten unohti. Ja varmaan sitten isompana kun ymmärtää mitä on menettänyt on vaikeaa.

Veljentyttö oli 4v, kun isänsä kuoli. Tyttö on nyt 15v, eikä todellakaan pidä äidin uutta puolisoa isänään eikä ole unohtanut isäänsä! Joskus 6v iässä oli suorastaan raastavan surkea surussaan, halusi metroon katsomaan, jos isä olisi siellä maan alla jne.

mutta ap:lla ollut kova vauhti hakea itselleen tukea ja hyväksyntää, ei siinä vauhdissa varmaan muista ehkäisyäkään? Eikä edes rakasta uutta miestään?

Mutta saahan olemassa oleva lapsi nyt sisaruksen.

Mikä olisi sinun mielestäsi hyvä aika uudelle parisuhteelle? 5 vuotta vai ei ollenkaan enää?

2,5 vuotta kuitenkin, ei se ole niin ihmeellisen nopea vauhti. Vuosi kuolemasta-> löytää uuden miehen. 1,5 vuotta siitä->uusi raskaus.

Olen varmaan outo, mutta ei tuo minun mielestäni ole mitenkään nopeaa toimintaa.

Nopeaa olisi, jos tuossa vaiheessa se vauva olisi jo syntynyt yms.

Sori ruma ilmaus, mutta vähempi ei tässä tapauksessa riitä. Miten helvetillistä paskaa pitää oman elämän olla, että kokee tarvetta kommentoida näin??

ja nyt olet jo tiineenä uudelle miehelle?

Ehkä sun anoppisi vaan suree vähän kauemmin?

Kaikille nuo ihmiset eivät ole vaihdettavissa kuin sukat.

Että kun hän suree kun menetti isänsä. Jos lapsi on nyt 4 vuotias, hän ei muista 2,5 vuotta sitten kuollutta isäänsä, hän luultavasti ajattelee uuden miesystävän, joka asuu heillä, olevan isänsä. Varmasti on ikävä juttu lapselle ollut silloin kun isi kuoli, hetken ikävöi, sitten unohti. Ja varmaan sitten isompana kun ymmärtää mitä on menettänyt on vaikeaa.

Veljentyttö oli 4v, kun isänsä kuoli. Tyttö on nyt 15v, eikä todellakaan pidä äidin uutta puolisoa isänään eikä ole unohtanut isäänsä! Joskus 6v iässä oli suorastaan raastavan surkea surussaan, halusi metroon katsomaan, jos isä olisi siellä maan alla jne.

"Eihän noinkaan pieni lapsi joka minulla on ymärrä vielä tilannetta, varmasti kaipaa ja ihmettelee että missä isi on. Ei hän kärsi, käytin lasta psykiatrilla ja siellä sanoivat näin ja minä kyllä uskon ammatti ihmistä."



Noin lapsi ei todellakaan kykene vielä ajattelemaan johdonmukaisesti, ei hän ei vielä voi käsittää, että isä ei tulee enää takaisin, eikä täten myöskään vielä kärsi.



Psykiatri varmasti kertoi myös sinulle, että lapset ymmärtävät vasta vaiheittain, että kuolema on lopullinen ja pysyvä ja näitä voimakkaita syyllisyyden tunteita omien tekojensa vaikuttavuudesta isän kuolemaan saattaa tulla vasta myöhemmin.



Lapsi saattaa vasta murrosiässä ymmärtää kuoleman lopullisuuden. Silloin hän saatta muutua epätasapainoiseksi ja yksinäiseksi, johtuen juurikin tästä jonkun mainitsemasta vauhtisokeudesta.

Eihän teidän tarvitse edes sietää toisianne! Teidän välisellä suhteella ei ole mitään merkitystä. Tärkeää on vain isovanhempien ja lapsen välinen suhde.

Ihan oikeasi on ihan sama, oletteko hyvissä vai huonoissa väleissä. Tärkeää on, että isovanhempien ja lapsen välinen yhteys tehdään mahdollisimman helpoksi.

Pieni kommentin korjaus, erääseen v... viestiin.

Että lapsi menetti jo isänsä ja nyt sitten pitäsi menettää vielä isovanhempansakin?

lapsihan sai just uuden iskän, ja saa kaikkea uutta kivaa, ei lapsen surulla ole mitään merkitystä, koska lapsi on onnellinen kun äitikin on.

Äidillä on kaikki oikeudet katkaista välit lapsen toisen puolen sukuun, jos äiskää sattuu hotsittaan. Lapsesta viis, tärkeintä on av-lehmän onni.

ap:han teki selväks ettei aijo riistää isovanhemmilta lapsenlasta ja aikoo pysyä mukana heidän elämässään ja päinvastoin. Tais mainita senki ettei tästä uudesta miehestä olla tekemässä lapselle isää, varmaan toimii isä hahmona mut laps saa tietää totuuden kunhan ikä antaa myöten

jotka kehotti ap:ta kiristämään lapsella yms. järkevää.

Pahoittelen jos tuo kohdennus ei tullut selväksi. Ap. on selvästi ihan järkeävä ihminen ikävässä tilanteessa.

Voisiko joku ulkopuolinen avata tilannettanne? Veljeni kuoleman jälkeen oma jo edesmennyt iäkäs isoäitini, puhui meille muille kauniisti siitä että nuori ihminen jatkaa elämäänsä ennemmin tai myöhemmin.



Kun veljeni vaimo sitten löysi uuden miehen (ja pikemmin kuin sinä ap) me muutkaan emme lähteneet asiaa vastaan sotimaan.