edes menneen mieheni vanhemmat ja uusi miesystävä

"Se on tutkittu ja todettu juttu, että paljon tasapainoisempia lapsia tulee perheestä jossa on molemmat roolimallit" Normaaleja terveitä lapsia on kautta-aikojen kasvanut myös yhdenvanhemman perheissä. Jos jotain olen oppinut leskenä oloni aikana, onni orastaa hiljaa ja minnekään ei ole kiire. Oletko edes itse luonut identiteettisi uudestaan. Tuo suhtesi kuullostaa todellakin vain tyypilliseltä laastarisuhteelta vanhan tutun kanssa. Mies piti seuraa, kuunteli ja auttoi, kun jäljellä ei ollut, kuin vain kaipaus ja yksinäisyys. Voi olle, että suhde oli jo hiipumassa, kunnes saittui tämä vahingo. Näytät ottavan ulkopuolisten sanomisetkin arvosteluna tavallista herkemmin, kokemalla anoppisi paheksuvan sinua, voisiko mukana olla yhtään omien syyllisyydentunteiden kanssa kamppailua. Lapsihan tarvitsee elämäänsä mies hahmon ja nyt sinulla on 'uhrimies' ja olette hankkiutuneet raskaaksikin. Onnea! Olen positiivisesti yllättynyt, jos suhde kestää.

kuvittelet että vain sinun tapasi elää on se oikea. Ja vielä tiedät noin hyvin ap:n suhteenkin, että oikein "uhrimies" ja suhdekin hiipumassa. Sinun tapauksessasi miettisin vain sitä omaa suhdettani, jotainhan sun elämässäsi ja suhteessasi on pielessä kun pitää noin kärkkäästi arvostella muiden valintoja.

Minä kirjotikin jo aiemmin, oman uusperheeni kompuroinnista, kun 5- vuotias tyttäreni, tekee selväksi, että hänen isänsä kuolema on minun ja mieheni syytä. Kuinka mies on vain tunkeutuja, joka tuli tuhomaan meidän perheen. Kuinka me emme tarvitse häntä. Lapsi on oli tosiaan vasta kolmen, kun isä kuoli. Ja asia tulee nyt vasta pari vuotta myöhemmin silmille. Kyllä minun oman pääni totuus on, että miehen, jonka rooli perheesä on vasta muotoutumassa, ei tehdä lapsia, edes niitä vahinko lapsia. Ja eikö tämä olekkaan kokemuten ja mielikuvien jakamista, uusien asioiden tuomista keskusteluun?! Myötäily harvemmin synnyttää keskustelua, pitää osata provosoida ja provosoitua, kuten nyt minulle kävi. Enhän minä tiedä ap suhteesta, kun sen minkä hän on kirjoittanut, joten ei mitää henkilökohtaista, ap.

ja perusteluna on se että sun perheessä on ongelmia isänsä menettäneen lapsen kanssa. Joten niitä on pakko tulla myös ap:n perheeseen ja siksi tämän olis hyvä tehdä abortti. On se aika raju ehdotus tilanteessa, jossa ei oikeasti tiedä perheestä juuri mitään. Että abortti vaan ja ero miehen kanssa. Ja kun ongelmana tais olla ex-anoppi, ei niinkään se lapsi tai mies tai uusi raskaus. Ihan vaan varuilta, että jos se lapsi alkaa sitten joskus oirehtia. Ei ap koskaan voi poistaa kaikkia uhkia esikoisensa elämästä, tämä voi oireilla vaikka minkä asian takia tulevaisuudessa. Ap:n on vain yritettävä parhaansa ja hankittava apua jos sitä kaikesta huolimatta tarvitaan. Tässä tilanteessa parasta on se, että elää normaalia mukavaa elämää perheensä kanssa. Ja yrittää selvittää välit ex-anopin kanssa, sillä se jos mikä voi aiheuttaa esikoiselle ja koko perheelle niitä ongelmia tulevaisuudessa. Lapsen on vaikea luovia oman rakkaan perheen ja mummin välissä, jos mummi koko ajan haukkuu ja arvostelee lapsen muuta perhettä. Itse tiedän asian, sillä olen elänyt vastaavassa tilanteessa. Isäni vanhemmat eivät hyväksyneet äitiäni ja haukkuivat tätä meille lapsillekin joka kyläreissulla. Ja voin sanoa että eniten siinä kärsi isovanhemmat, ei me isompina sinne haluttu mennä haukkumista kuuntelemaan. Mutta kyllä se myös minuun sattui, olinhan perinyt näitä huonon äitini geenejä ja olin siis huono itsekin. Ikävä kyllä tätä tilannetta ei ap pysty yksin ratkaisemaan, vaan myös mummin on tajuttava oma osuutensa ja lopetettava arvosteleminen ja haukkuminen. Eikä tähän tilanteeseen auta se että ap tekee abortin ja jättää miehen. Tuskin se mummi hyväksyy seuraavaakaan miestä vaikka ap suris säädetyt 20 vuotta ja vasta sitten alkaisi seurustella.

En minä mitään ehdottele. Kuhan KESKUSTELUPALSTALLA kirjoitan mielipiteen ja testaan sitä, suhteessa toiseen osapuoleen.

en ikinä tekisi lapselleni sitä, että riistäisin häneltä turvaverkoston. Minulle on tärkeää se että lapsellani on mahdollisimman monta läheistä ympärillään jotka rakastavat ja tukevat häntä. Ei tulisi mieleenkään alkaa harventaa sitä tukijoukkoa mistään itsekkäästä syystä. Ymmärrän anoppia, mutta ymmärrän myös miniää. Älkää sulkeko lapsen isovanhempia pois hänen elämästään kuten jotkut lapsilla kiristäjät täällä ovat tunteettomasti ehdottaneet.

T. Miniä

turvaverkko. Kuinka sellainen ihminen voi olla lapselle turvana? Sen sijaan että toisi turvaa lapsen elämään isovanhmmat tuovatkin ristiriitoja ja toraa, sysäävät oman surunsa ja katkeruutensa lapsen ja tämän äidin niskaan. Onko se sitten millään tavalla lapsen edun mukaista, onko se lapsen rakastamista ja tukemista?

Karua mutta totta, joskus on lapsen edun mukaista katkaista välit isovanhempiin. Sitä on toki punnittava ja mietittävä tarkkaan ja tehtävä kaikki mitä vain voi sen estääkseen. Joskus ei vain ole muita vaihtoehtoja. Omaa lastaan ja perhettään on suojeltava, myös isovanhemmilta jos tarve vaatii.

Luokaa tapamismalli, ottakaa esim. mallia eroperheiden luomista tapaamismalleista.

Mitää varsinaista ongelmaa ei kuitenkaan taida olla. Välinne ovat kertomasi perusteella hyvät ja teillä on keskusteluyhteys.



Ehdottaisin avointa keskustelua sinun ja "anoppin" kesken, ilman kummallakaan on kotikenttä etua, vaikka kahvilassa. Ja pian.