Lue keskustelun säännöt.
VIHA! luoja miten voimakas tunne
17.10.2012 |
En ole koskaan tähän menessä vielä vihannut ketään. Inhonnut tai tuntenut suurta vastenmielisyyttä joitakin ihmisiä kohtaan, mutta vihan tunteita en ole ennen kokenut ennen kuin nyt.
Se on voimakkain tunne mitä olen joutunut käsittelemään. Se syö pikkuhiljaa sisältäpäin ja kuristaa sisäelimiä, eikä ajatukset enää liiku muualla kuin vihan kohteessa aiheuttaen ahdistusta ja tuskaa.
Vihan kohteeni on mieheni teini-ikäinen tytär. Raivostun kun kuulen, että hän on soittanut isälleen tai toisinpäin. Ulospäin en näytä mitään, ehkä pieni tiuskaisu johonkin asiaan ja sitten poistun paikalta.
En estä tietenkään heidän kanssakäymistä, mutta minun eteen hänellä ei ole mitään asiaa ja sen tietää miehenikin. Tytär kuvittelee, että saa sanoa ja tehdä mitä haluaa kenelle haluaa ja paskat välittää seurauksista.
En pysty menemään samaan paikkaan tämän tyttären kanssa, esim juhliin jos tiedän että tyttö on siellä myös. Jään mielummin kotiin. En luota itseeni niin paljoa, että uskoisin voivani olla hiljaa kun näkisin tämän.
Se mikä tämän kamalan tunteen minussa aiheuttaa on yli vuoden kestänyt mustamaalaus ja suoranainen valehtelu minusta muulle suvulle ja tutuille. En tiedä kuinka moni häntä uskoo, mutta itse en vaan siedä moista käytöstä.
Vihaan tätä vihan tunnetta, mutta en tiedä miten saisin oloni muuttumaan ja kanavoitua johonkin muuhun asiaan.
Kivittäkää, haukkukaa, ihan sama.
Kommentit (5)
Ehkä näet hänessä itsesi tuon ikäisenä ja vanhempasi ovat olleet kanssasi yhtä neuvottomia. Et siksi osaa käsitellä tuon ikäisten tunteita. Vajoat ihan primitiivisesti vain vihaamaan ja pakenemaan sen sijaan, että puhuisit lapsen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko yrittänyt tavata tyttöä ihan kahden kesken? Ja jutella asiat halki?
Laitoin viestin jossa sanoin että ei näin voi jatkua, että selvitetään välit, niin hän vastasi
"hah, mä en tarvii sulta mitään"
AP
Ps. tämä oli siis viime keväänä
Okei. Kovasti oli yritystä. Mutta ainakin tunne on molemminpuolinen, olisi kamalaa jos se teini pitäisi sinusta ja yrittäisi epätoivoisesti olla mieliksi. Se nyt ei vaan kerta kaikkiaan voi sietää sinua ja sekös korpeaa.
sen vihan tunteen, ajatella että sinulla on siihen oikeus ja että pystyt kyllä elämään sen kanssa. Sinä olet myös aikuisena vahvempi ja tavallaan "voitolla", sanoo tai tekee tyttö mitä vaan, koska sinähän olet saanut tytön isän itsellesi. Voisit siis yrittää vahvempana ja voittajana myös vähän sääliä tyttöä, se voisi vähentää vihan tunnetta.
Yritä myös ajatella, että teini-ikä on vähän kuin sairaus, siinä iässä ihmisestä oikeasti tulee vähän tavallista tyhmempi, kun aivot "järjestäytyvät" uudelleen. Eli tyttö on ikävä, mutta hän ei itse vaan voi sille mitään ja saattaa mahdollisesti jopa joskus aikuisena katua asiaa. Ainakin hän tulee aikuisena näkemään asian vähän laajemmastakin näkökulmasta kuin nyt, se katuminen ei ole ihan varmaa ja se riippuu varmaan paljon myös siitä, miten sinä onnistut asiaa käsittelemään.
Minäkin olen kerran tuntenut samanlaista vihaa, mutta se meni ohi. Minua auttoi se, että lopetin sen häpeämisen (että tunnen vihaa), myönsin tavallaan olevani heikko kun en pystynyt kontrolloimaan tunteitani. Lisäksi ymmärsin, että vihani kohde on sairas, hän ei ole itse valinnut asiaa ja varmasti itsekin kärsii asiasta, vaikka ei sitä tietoisesti ymmärräkään.
Oletko yrittänyt tavata tyttöä ihan kahden kesken? Ja jutella asiat halki?