Miksi niin monet ihmiset hankkii useampia lapsia pienellä ikäerolla?

En myöskään oikein tavoita tuota yleistä ajatusta, että "hoidetaan rankka pikkulapsiaika kerralla". Eikö se kuitenkin ole tuplasti rankempaa, kun on monta vaippapeppua yhtä aikaa? Jos sisaruksilla olisi enemmän ikäeroa, isompi/isommat leikkisivät jo omatoimisesti eikä olisi kuin yksi jatkuvaa hoivaa tarviva pikkuinen kerrallaan.



Itse ajattelen myös niin, että haluaisin pystyä nauttimaan jokaisen lapsen vauvavaiheesta kunnolla, koska se on niin ohikiitävää ja ainutlaatuista aikaa. Meillä esikoinen on reilu 2-vuotias ja toista ei ole vielä alettu edes tekemään.



Ymmärrän kyllä, jos ikä painaa päälle ja siksi ei voi odotella, mutta tunnen kyllä monia, jotka nuoremmallakin iällä ovat ryhtyneet tähän "kaikki putkeen" -meininkiin. Tottakai jokainen tekee tavallaan, mutta se kyllä ärsyttää, kun ajatus lapsista pienellä ikäerolla tuntuu olevan lähes jokin normi, johon kaikkien pitäisi mennä, ja ystävien ja sukulaisten taholta tulee ihmettelyä, kun ei olla vielä edes haluttu sitä toista.

Olen aina ihmetellyt tuota "tehdään lapset kertarysäyksellä" ja "sittenpä on se pikkulapsiaika kerralla ohi" tai menee siinä samassa sumussa". Minulle se vauva-aika ja myös odotuskin on ollut jokaisen lapsen (3 kpl)kanssa ihanaa aikaa. Toki olen ollut väsynyt yövalvomisista mutta muuten olen kyllä nauttinut kiireettömyydestä ja keskittymisestä kotiin ja perheeseen. Meillä ikäeroa on ollut 3 vuotta jokaisen lapsen välillä, joten vauva on saanut olla vauva ja taaperon ei ole tarvinnut olla isompi kuin mitä oikeasti on ollutkaan.



En vain jaksa käsittää näitä "kertarysäyksiä". Miten omien lasten vauva-ajasta haluaa päästä eroon? Enkä ymmärrä tuotakaan ajatusta, että jokaisesta lapsen vaiheesta pitää päästä mahdollisimman nopeasti eroon. Kyllä meidän 3-vuotias on paljon muutakin kuin uhmaikäinen. Jokainen lapsemme on oma persoonansa erilaisine vaiheineen enkä pysty niputtamaan heitä yhteen vaiheeseen, josta pitäisi nopeasti päästä eroon.



En pidä ajatuksesta, että pikkulapsivaihe tai murrosikä on asia, josta pitää sinnitellä läpi.

että itsellä oli 4,5 vuotta nuorempi sisko ja meillä ei koskaan leikit ja tekemiset sopineet yhteen. Kun olin 6, sisko oli "vauva", kun olin 10, sisko oli vieläkin pikkulapsi, kun olin 15 olimme kaikkein kauimpana toisistamme.



Vasta aikuisina meillä on ollut yhteistä puhuttavaa ja tehtävää vaikka muuten olemmekin hyvissä väleissä. Omille lapsille halusin muuta. Terveisin numero 13.

kyllä mun tekee pahaa, kun eräs sukulaisnainen on taas raskaana ja esikoinen 4kk. Eihän se jaksa edes esikoista hoitaa, kun sekin on mummulla joka viikko pari yötä ja parisuhde natisee liitoksissaan. Sitten on vaan pakkomielle tehdä toinen, kun "on sitten kerralla ohi ja lapsista toisilleen seuraa". Joopa joo. Katsoisi itseään peilistä ja miettisi, miksi vauvan yökylät, oma aika ja parisuhteen ongelmat ei riitä syyksi, että antaisi elämän edes ensin sujahtaa uomaansa ja miettisi sitten toisen. Olisi odottanut edes lähemmäksi esikoisen 1-vuotissynttäreitä.



Miksi se muuten pitää olla kerralla ohi? Eikö lapsesta voi nauttia sellaisena kuin on? Ja kyllä minusta juuri 1 täyttänyt on vielä liian pieni antamaan vauvapaikkansa pois.

"hömmelö"

että itsellä oli 4,5 vuotta nuorempi sisko ja meillä ei koskaan leikit ja tekemiset sopineet yhteen. Kun olin 6, sisko oli "vauva", kun olin 10, sisko oli vieläkin pikkulapsi, kun olin 15 olimme kaikkein kauimpana toisistamme.

Vasta aikuisina meillä on ollut yhteistä puhuttavaa ja tehtävää vaikka muuten olemmekin hyvissä väleissä. Omille lapsille halusin muuta. Terveisin numero 13.

että kuitenkin, vaikka tiedän että en haluaisi lapsia pienellä ikäerolla, ajattelen kuitenkin että mistä esikoinen nyt jää paitsi. Jos/kun myöhemmin tulee hänelle sisaruksia, ikäero on aika suuri. Jos päätämme myöhemmin, että kolmas tai vaikka neljäskin saa tulla pian kakkosen perään, siinä on sitten yksi yksikkö koko lapsuutensa ajan, ne pienet, ja esikoinen yksinään. Hänellä ei juuri ole saman ikäisiä serkkujakaan, joiden kanssa olla tiivistä porukkaa.

Mutta samaan aikaan tiedän, että vaikka nyt jälkikäteen (esikoinen on kohta neljä) olisi ehkä jaksettu ihan hyvinkin toisen samanlaisen vauvan kanssa, niin silloin kun esikoinen oli noin vuoden ikäinen, en olisi mistään sitä jaksamista voinut ennakoida niin että olisin voinut ruveta hankkiutumaan uudestaan raskaaksi. Eihän siinä tiennyt edes koko esikoisesta paljon mitään, kun hän "vasta" oli syntynyt ja totuteltiin perheenä siitä sylivauvavaiheesta seuraavaan vaiheeseen siirtymiseen.

On niitä joihin ei ensimmäistäkään lasta pitäisi tehdä. Osa näistä sitten hankkii lisää lapsia, miksi, ehkä koska "kuuluu", ehkä useammasta lapsesta tuntee itsensä tärkeämmäksi, ehkä ajatellaan että parisuhde pelastuu, ehkä ei tosiaan tajuta omia voimavaroja. Ja on niitä, joissa asiat tehdään harkiten omia voimia kuulostellen ja pärjätään sen päätöksen kanssa, oli se sitten kumpaan suuntaan tahansa. Sitten on niitä, joilla omat suunnitelmat on menneet sattuneesta syystä uusiksi. Ja siltä väliltä.



-ap-

meillä lapset valitsivat itse ikäeronsa;)

Lapsia on neljä

ekan ja tokan ikäero on 3v 10kk

tokan ja kolmannen tasan 2v (kolmas on keskonen)

kolmosen ja nelosen ikäero on 1v 8kk.

Viidettä lasta en koskaan saanut(yrityksessä ei ollut puutetta)

Hyvin pärjäsin lasten kanssa muutoin, mutta sairastelut olivat rankkoja, koska mies teki pitkääpäivää ja oli reissuhommissa. Lapsista kahdella astma ja infektiokierre.

Nykyään ehkäisen, koska lapset jo isompia ja minulla liikaa ikää

On niitä joihin ei ensimmäistäkään lasta pitäisi tehdä. Osa näistä sitten hankkii lisää lapsia, miksi, ehkä koska "kuuluu", ehkä useammasta lapsesta tuntee itsensä tärkeämmäksi, ehkä ajatellaan että parisuhde pelastuu, ehkä ei tosiaan tajuta omia voimavaroja. Ja on niitä, joissa asiat tehdään harkiten omia voimia kuulostellen ja pärjätään sen päätöksen kanssa, oli se sitten kumpaan suuntaan tahansa. Sitten on niitä, joilla omat suunnitelmat on menneet sattuneesta syystä uusiksi. Ja siltä väliltä.

-ap-

Itse olin tosiaan jo 30v kun sain esikoiseni. Olin ollut monta vuotta töissä päiväkodissa, niinpä halusin, että meidän lapset hoidetaan kotona.

Olin ollut (ja olen vieläkin)töissä myös lastenkuntoutuksen parissa, se taas vahvisti lisää sitä ajatusta, että perhekeskeinen ja huolehtivainen lastenkasvatus on meidän perheen juttu. Ihmisillä on niin erilaisia arvoja.

13

Ja minustakin se oli aivan liian lyhyt ikäero! Olin ihan kuin unessa ekat 0,5 v. toisen vauvan synnyttyä, enkä muista tuosta ajasta juuri mitään.



Vahingosta viisastuneena toisen ja kolmannen lapen ikäero on noin 4 v. ja samoin kolmannen ja neljännen lapsen ikäero. Tuo noin 4 v:n ikäero on osoittautunut aivan loistavaksi: jaksan paremmin, mies jaksaa paremmin, ja lapsetkin saavat omaa yksilöllistä huomiota omiin tarpeisiinsa.



Lisäksi toinen ja kolmas lapsi ovat samaa sukupuolta (poikia), ja he ovat aina olleet mitä parhaimmat kaverukset. Sen sijaan esikoinen on hakenut kaverinsa enimmäkseen perheen ulkopuolelta. Nuorimmainen on vasta vauva, joten hänestä ei vielä osaa sanoa juuri mitään.

ikäeroa kaksi vuotta, koska



-haluttiin, että on läheiset (minulla ja miehellä molemilla neljä vuotta eroa siskoihimme, ja molemmista tuntui lapsena, että se on liikaa)



-halutaan hoitaa vauva- ja taapero-ajat sekä herätykset kerralla pois



-halutaan päästä elämässä eteenpäin eli matkustella suht helposti kun lapset on isompia



-minä olen jo sen verran vanha, ettei kannattanut odotella kauempaa

"se on sitten ohi". Kun lapset vähän kasvaa, pääsee taas baareihin, eikä tarvitse vaihtaa vaippoja.. Esikoinen on 1,5 ja toinen syntynee alkuvuodesta.

miksi niin moni nopeassa tahdissa sikiävistä lapsiperheistä on vieläpä sellaisia, että jo sen ensimmäisen lapsen kanssa on oltu ihan loppu. Hämärtyykö arvostelukyky siinä univajeessa, vai tuntuuko, jos hetkellisesti esikoisen kasvaessa helpottaa, että nonnih, nyt onkin helppoa tämän jälkeen joten äkkiä se kakkonen... (Tietenkin voi olla, että toinen lapsi on joissain tapauksissa vahinko, mutta ei kyllä kaikilla.)



Mä onneksi hankin koiria ensin, ja totesin että mulla ei mene edes kaksi koiraa siinä missä yksi ja kolmatta koiraa en todellakaan halua, joten tiedän sitten lasten kanssa varautua samaan.

4 lasta tehtiin putkeen sen takia, että se koko rankka pikkulapsia aika meni yhdellä syssyllä. Olisi ollut aika vaikeaa aloittaa alusta koko rumba aina kun edellinen olisi kasvanut jo helppoon ikään. Ja ei tämä nyt mitään kauhean rankkaa ole ollut, eikä kaaottista. Ihan ihanaa elämää, jota varmasti joskus muistellaan haikeudella.

Musta tuntuu, että vain ne, jotka ihan oikeasti ei jaksa ja yrittää vaan pitää pään pinnalla, pitää meteliä ittestään. Sitten ollaan me, jotka ollaan haluttu monta lasta ja mieluiten samaan rysäykseen ettei tarvi viiskymmpisenä vauvoja hoitaa, ja joiden elämä menee ihan lepposasti eteenpäin.



Mäkin olen periaatteessa laiska ja hedonistinen, nautin joka hetkestä jonka saan viettää yksin ilman lapsia esim kaupungilla tai salilla tms., mutta en ole kertaakaan aikaisemmin elämässäni kokenut itseäni niin onnelliseksi kuin nyt. Ne lapset vaan on niin käsittämättömän rakkaita, ja ehkä ne ei oo niin haastavia lapsia sitten kuin sillä ääripäällä, joka koko ajan joutuu kovaan ääneen valittamaan. Tosin on meilläkin ollut rankkoja aikoja kun nuorin lapsi oli vakavasti sairas, mutta siitäkin selvittiin.

Aika loppuu kesken kun kumminkin haluamme toisenkin lapsen.



- nelikymppinen äiti

raskasta, äärettömän raskasta. Mutta kasvatuksen suhteen teen parhaani. HUH! No rakkaus ja sen "jakaminen" ei sinäänsä vaadi voimavaroja, enemmänkin se fyysinen jaksaminen on koetuksella. Lapsia ei tule meille enää, vaikka ovatkin aivan ihania ja rakkaita kultakimpaleita.

Vai vastasiko tilanne odotuksianne, tuntuiko että jaksatte hyvin ja varareserviäkin olisi vielä jäljellä? Oliko missään välissä tiukkaa, ajattelitko että ette selviä tai nitisikö parisuhde tai talous tai jotain muuta liitoksistaan?

ikäeroa kaksi vuotta, koska

-haluttiin, että on läheiset (minulla ja miehellä molemilla neljä vuotta eroa siskoihimme, ja molemmista tuntui lapsena, että se on liikaa)

-halutaan hoitaa vauva- ja taapero-ajat sekä herätykset kerralla pois

-halutaan päästä elämässä eteenpäin eli matkustella suht helposti kun lapset on isompia

-minä olen jo sen verran vanha, ettei kannattanut odotella kauempaa

Kiitos muillekin kommenteista, en huomannut kirjoittaessani että oli näin monta vastausta jo tullut :).



ap taas

Lapset perustyytyvälisiä luonteiltaan ja nyt kouluiässäkin edelleen läheiset toisilleen. On todella kivaa, että voimme perheenä puuhata asioita yhdessä, esim. reissata, pelata tennistä ja vaikkapa nauttia huvipuistopäivästä yhdessä laitteissa käyden. Jos tässä vaiheessa olisi vielä pieniä lapsia, ei se olisi samalla lailla mahdollista. Ai niin, lapsilla ikäeroa 1v 5kk, nyt jo kouluikäisiä.

Itselläni oli iso ikäero siskooni, ja kärsim siitä.

"se on sitten ohi". Kun lapset vähän kasvaa, pääsee taas baareihin, eikä tarvitse vaihtaa vaippoja.. Esikoinen on 1,5 ja toinen syntynee alkuvuodesta.