G: Pitäisikö subjektiivinen päivähoito muuttaa tarvehankintaiseksi?
Monessa kunnassa ollaan talousahdingossa. Vanhustenhoito on retuperällä, kunnalliset terveyspalvelut tökkivät, opetustoimi ei skulaa. Silti on varaa antaa kaikille lapsille kunnallinen päivähoitopaikka vaikka se on kallista. Miksi on näin?
Voisiko päivähoito olla tarveharkintaista? Päivähoitopaikan saisi kun osoittaisi todellisen tarpeen. Perusteena voisi olla esim. että molemmat vanhemmat töissä tai opiskelevat, lapsi tarvitsee päivähoitoa tukitoimena kehitykselleen (lausunto erikoislääkäriltä, lastensuojelulta tms) tai vanhemman sairaus estää lapsen täysipainoisen hoitamisen (lääkärintodistus masennuksesta tms.)
Mielipiteitä? Kannatatko subjektiivista päivähoitoa? Ja perustelut mukaan.
Kommentit (88)
Jos subjektiivinen päivähoito poistettaiin nostettaiin samalla monille ihmistä sitä kynnystä avun hakemiseen.
Jos pieni lapsi viedään hoitoon ja ollaan itse kotona niin ainahan siihen on joku syy taustalla ja useimmilla varmasti hyvä sellainen. Ja jos syynä sattuisi olemaan vain laiskuus niin eiköhän silloinkin ole lapsen etu olla päiväkodissa ja päästä täten edes jonkin verran pihalle leikkimään, askartelemaan jne.
Siinä vaiheessa kun lapsi on jo olemassa ei ole enää mitään järkeä kysellä olisiko kannattanut miettiä jaksaako ne lapset hoitaakin. Siinä vaiheesa voidaan enää vain auttaa niitä jotka apua ja tukea tarvitsevat.
vaan tuo tarvehankinta olisi hyvä.
Jos kyse on lapsen oikeudesta, kumpi päättää, isä vai äiti, jos vanhemmat ovat eri mieltä? Kumman mielipide = lapsen mielipide?
Entä jos molemmat vanhemmat ovat sitä mieltä, että lasta ei viedä päivähoitoon? Eivätkö he silloin riko LAPSEN subjektiivista oikeutta?
Tässä valossa päivähoito-oikeus näyttäytyy ainakin minulle nimenomaan äidin subjektiivisena oikeutena valita sellainen hoitomuoto kuin elämäntilanteeseen sopii.
Ja tietenkin vaikka akateemisilla pätkätyöläisillä on _tarve_ saada lapsi hoitoon. Sen sijaan vaikka sellaisilla perheillä, joissa isä on pitkäaikaistyötön (=työhaluton, eli käy pari kertaa vuodessa tahallaan sössimässä työkkärin määräämät haastattelut) ja äiti kotona vauvan kanssa, ei ehkä oikeasti ole tarvetta hoitopaikalle. Paisi jos ollaan sairaita, mutta se onkin sitten asia erikseen.
Taannoin perhekahvilassa eräs raskaana ollut äiti ihmetteli, miten jaksan kahden lapsen kanssa, siinä porukassa nimittäin on enemmän sääntö kuin poikkeus viedä esikoinen hoitoon kun vauva syntyy. Itsestä taas tuntuu, että kahden kanssa on melkein helpompaa, viihdyttävät toisiaan jo aika pieninä. Isomman kanssa pystyy myös keskustelemaan jollain tavalla järkevästi, joten ainakin minulla olisi paljon tylsempää kotona pelkän vauvan kanssa.
ei vanhempien. Lapsella on oikeus varhaiskasvatukseen.
Alle kolmevuotiaan oikeus on olla osallistumatta varhaiskasvatukseen koska lapsella ei tässä iässä ole siihen tarvetta ja saattaa jopa häiritä normaalia kehitystä.
Mahdollisimman varhaisen päivähoidon tulisi olla osa oppivelvollisuutta.
Kaikkein tärkein taitohan elämässä on, taito tulla toimeen erinlaisten ihmisten kanssa, jota lapset oppivat päiväkodissa. Siellä opitaan, että on erinlaisia lapsia, kuin aikuisiakin, onhan se ihan eri, kun tuntea vain omat vanhemmat ja sisarukset.
Liian varhainen päivähoito päinvastoin häiritsee lapsen sosiaalista kehitystä.Tämä on todettu tosiasia eikä mielipide.
Subjektiivinen päivähoito-oikeus pitäisi ennemmin olla 3-6 -vuotiailla, kuin alle 3-vuotiailla, ja silloinkin vain osa-aikaisesti niin, että jos jompikumpi vanhemmista on kotona, ei olisi oikeutta kokopäivähoitoon.
Lisäksi eutanasia on tehtävä pakolliseksi tilanteesa jossa ihmiinen ei ole kykenevä huolehtimaan itsestään tai asumaan itsenäisesti.
Tässähän tuli ratkaisuja heti moneen ongelmaan :)