Pystyykö masentunut näyttelemään läheisilleen

eivätkä haluakaan parantua. Se on ainoa tapa saada huomiota ja sitä käytetään häikäilemättä hyväksi niin kauan kun ympärillä olevat kyllästyvät. Lemppaan aika nopeasti nuo ikuisesti sairaat ympäriltäni. Ei niitä kukaan jaksa. Säälin ammattiauttajia, joiden pitää kestää noiden juonitteluja päivästä toiseen.

mutta sitä tapahtuu. Itse löysin pahimpaan aikaan netistä pienen keskustelupiirin, josta sain todella paljon tukea. Oli helpottavaa, kun joku ymmärsi, mitä kävin läpi. Itse etsin jatkuvasti keinoja nousta suosta, lääkkeitä en halunnut. Kun itse löysin liikunnasta ja pikku hiljaa muista pienistä asioista keinon ruveta nousemaan suosta, niin muu porukka ryhtyi lyttäämään minua siitä. Kuulemma rupesin neuvomaan heitä, ja he kyllä tiesivät, ettei mikään liikkuminen ulkona auttaisi. Tällaisia kommentteja sain siihen, kun kerroin, että kävin lenkillä, ja huomasin hymyileväni, kun aurinko paistoi ja luonto näytti kauniilta.

Tuli tunne, että ryhmän tarkoitus oli pysyä pienenä masentuneiden omana piirinä, eikä siinä hyväksytty sitä, että joku rupeaisi voimaan paremmin. Poistuin sieltä vähin äänin. Harmitti todella paljon, koska heistä oli kuitenkin ollut minulle suuri apu silloin aiemmin.

Masennus ei todellakaan ole mikään tunnetila,

Onhan. On ihan normaalia olla välillä masentunut. Mikä ketäkin masentaa. Se on nimenomaan tunnetila. Lääketieteellisessä mielessä masennus on sitten asia erikseen.

Huono kohtelu tai vastoinkäymiset saattavat kuitenkin laukaista itkun ja ahdistuksen.

Tällaisia kommentteja sain siihen, kun kerroin, että kävin lenkillä, ja huomasin hymyileväni, kun aurinko paistoi ja luonto näytti kauniilta.

Sä rupesit paranemaan ja se sitten näkyi erinnäisistä asioista. Itse kärsin aikanani noin 15 vuotta masennuksista ja koko sen ajan harrastin silti säännöllisesti liikuntaa lähinnä siksi, että pelkäsin hysteerisesti kaikenlaisia luulotauteja ja halusin pysyä edes fyysisesti terveenä :). En todellakaan harrastanut liikuntaa siksi että se olisi piristänyt mieltäni, koska pahimmillaan lenkit oli aivan hirveitä kun joka huokosesta tunkevaa pahaa oloa ei päässyt mihinkään karkuun.

Sitten rupesin terapian avulla availemaan solmuja ja kas, liikunnastakin tuli pakkopullan sijaan yksi elämäni suurimmista nautinnoista. Vieläkin joskus lenkillä hirvittää kun katselen upeaa auringonlaskua ja nautin siitä ja muistan minkälaista oli, kun sitä piti katsella hirveän tuskan läpi ja hartain toive olisi ollut, että siitä olisi pystynyt nauttimaan.

Sitten kun rupesin paranemaan, mulla oli hirveä tarve myös tunkea itselläni toimivia ratkaisuja muille ja varmasti ärsytin montaa ihmistä. Nyt olen rauhoittunut ja tajunnut, että se mikä toimii yhdellä ei toimi toisella.

Tällaisia kommentteja sain siihen, kun kerroin, että kävin lenkillä, ja huomasin hymyileväni, kun aurinko paistoi ja luonto näytti kauniilta.

Sä rupesit paranemaan ja se sitten näkyi erinnäisistä asioista. Itse kärsin aikanani noin 15 vuotta masennuksista ja koko sen ajan harrastin silti säännöllisesti liikuntaa lähinnä siksi, että pelkäsin hysteerisesti kaikenlaisia luulotauteja ja halusin pysyä edes fyysisesti terveenä :). En todellakaan harrastanut liikuntaa siksi että se olisi piristänyt mieltäni, koska pahimmillaan lenkit oli aivan hirveitä kun joka huokosesta tunkevaa pahaa oloa ei päässyt mihinkään karkuun.

Sitten rupesin terapian avulla availemaan solmuja ja kas, liikunnastakin tuli pakkopullan sijaan yksi elämäni suurimmista nautinnoista. Vieläkin joskus lenkillä hirvittää kun katselen upeaa auringonlaskua ja nautin siitä ja muistan minkälaista oli, kun sitä piti katsella hirveän tuskan läpi ja hartain toive olisi ollut, että siitä olisi pystynyt nauttimaan.

Sitten kun rupesin paranemaan, mulla oli hirveä tarve myös tunkea itselläni toimivia ratkaisuja muille ja varmasti ärsytin montaa ihmistä. Nyt olen rauhoittunut ja tajunnut, että se mikä toimii yhdellä ei toimi toisella.

en milloinkaan tuputtanut omia keinojani muille. Tiesin täsmälleen, miltä se tuntui, kun niitä minulle vuosia tuputettiin. Mutta en olisi saanut edes kertoa, jos joku asia tuntui hyvältä. Sitä minä kritisoin. Tuo kommentti, mistä kerroin, en todellakaan sanonut mitään muuta kuin sen, kuinka huomasin hymyileväni, niin se riitti punaiseksi vaatteeksi. Minulla oli myös ryhmän ulkopuolella tuttava, joka kärsi masennuksesta, ja hän oli puolestani iloinen, vaikka hänkään ei liikunnalle lämmennyt, enkä sitä hänellekään liioin tuputtanut.

Mutta en olisi saanut edes kertoa, jos joku asia tuntui hyvältä. Sitä minä kritisoin.

Vaikea on tietää kun ei ollut katossa kärpäsenä. Aika usein kuitenkin elämä toimii niin että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

en milloinkaan tuputtanut omia keinojani muille. Tiesin täsmälleen, miltä se tuntui, kun niitä minulle vuosia tuputettiin. Mutta en olisi saanut edes kertoa, jos joku asia tuntui hyvältä. Sitä minä kritisoin. Tuo kommentti, mistä kerroin, en todellakaan sanonut mitään muuta kuin sen, kuinka huomasin hymyileväni, niin se riitti punaiseksi vaatteeksi. Minulla oli myös ryhmän ulkopuolella tuttava, joka kärsi masennuksesta, ja hän oli puolestani iloinen, vaikka hänkään ei liikunnalle lämmennyt, enkä sitä hänellekään liioin tuputtanut.

millä ryhmästä lähdetään. Ihmisiä tulee ja menee. Jos itsellä on vaikea kausi menossa, ei ole aina helppoa hurrata sellaisen kanssa jolla näkyy valoa tunnelin päässä. Se tuntuu väistämättä kritisoinnilta ja pahalta. Tämä on osastoa elämä on.

Masennus ei todellakaan ole mikään tunnetila,

Onhan. On ihan normaalia olla välillä masentunut. Mikä ketäkin masentaa. Se on nimenomaan tunnetila. Lääketieteellisessä mielessä masennus on sitten asia erikseen.

Tottakai ihminen on jsoksu alavireessä, melankolinenkin; hetken. masennuksen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Ei ole normaalia olla masentunut. Ja edelleen; masennus ei ole tunnetila. Voit ihan rauhassa jankuttaa vaikka maailman tappiin tätä asiaa, mutta masennus on häiriö tunteiden toiminnassa. Jos olet masentunut, kyse ei ole tunteesta; tunteet tulevat ja menevät vaan häiriöstä. Eikä siinä ole mitään normaalia.

Mutta en olisi saanut edes kertoa, jos joku asia tuntui hyvältä. Sitä minä kritisoin.

Vaikea on tietää kun ei ollut katossa kärpäsenä. Aika usein kuitenkin elämä toimii niin että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

toimii myös niin, että kun toinen muuttuu, hänestä tulee itselle uhka. Pelkää, että nyt joku vaatii, että minäkin muutun. Muutos on pelottavaa.

Mikään tunnetila ei vahingoita ketään, tunteiden tunteminen ja ilmaisu on tärkeää, hyvinvoinnin ja ihmissuhteidenkin edellytys. Mikään tunne ei vahingoitta lasta, mutta tunteiden kieltäminen vahingoittaa. Mutta masennus ei edesauta hyvinvointia eikä ihmissuhteita vaan päinvastoin, estää molemmat. Koska se estää tunteet. Tunteet eivät myöskään viivy viikko-tai vuositolkulla vaan vaihtuvat koko ajan. JOtta lapset voisivat kasvaa hyvin, he tarvitsevat vanhemmat jotka osaavat kohdata heidän tunteensa. masentunut ei kohtaa yhtään mitään. Tunnetaitoisten lapset voivat hyvin, masentuneiden huonosti. Masennus ei ole tunne eikä tunnetila. OIkeesti on aika törkeää väitellä täällä jotain hatusta vedettyä höttöä. Jos olet istunut siellä kotonasi "masennustunnetilassa" pitkäänkin, tarvitset itse apua, sen sijaan että täällä infoat muita.

millä ryhmästä lähdetään. Ihmisiä tulee ja menee. Jos itsellä on vaikea kausi menossa, ei ole aina helppoa hurrata sellaisen kanssa jolla näkyy valoa tunnelin päässä. Se tuntuu väistämättä kritisoinnilta ja pahalta. Tämä on osastoa elämä on.

Tuli vain sellainen tunne silloin, että ainakin osa ryhmäläisistä kannustaa toisiaan pysymään masentuneena. Hyvää siinä oli, että voi tunnustaa itselleen olevansa masentunut. Taakka lähtee harteilta, kun ymmärtää, että en olekaan huono ja kelvoton ihminen, vaan sairas. Huonoa sitten se asetelma, että ollaan ikään kuin vihaisia koko muulle maailmalle, ja rakennetaan yhdessä aitaa ympärille.

toimii myös niin, että kun toinen muuttuu, hänestä tulee itselle uhka. Pelkää, että nyt joku vaatii, että minäkin muutun. Muutos on pelottavaa.

jos ei ole siihen valmis. Usein muuttumiseen sisältyy traumatisoituneilla ihmisillä järjetön tuskalasti, joka on pakko vastaanottaa ja käsitellä, eikä se välttämättä tapahdu synkrossa jonkun palstalaisen lenkkifiiliksien kanssa =).

Se että joku sun irl-ystävä on kohteliaasti ihastellut paranemistasi on yksi asia, toinen asia on jos kokonainen ryhmä ihmisiä sanoo shut up bitch, verkossa jossa totuus tulee huomattavasti suuremmalla todennäköisyydellä esiin. Sun oli aika ottaa hatkat siitä ryhmästä ja niin tapahtui.

millä ryhmästä lähdetään. Ihmisiä tulee ja menee. Jos itsellä on vaikea kausi menossa, ei ole aina helppoa hurrata sellaisen kanssa jolla näkyy valoa tunnelin päässä. Se tuntuu väistämättä kritisoinnilta ja pahalta. Tämä on osastoa elämä on.

Tuli vain sellainen tunne silloin, että ainakin osa ryhmäläisistä kannustaa toisiaan pysymään masentuneena. Hyvää siinä oli, että voi tunnustaa itselleen olevansa masentunut. Taakka lähtee harteilta, kun ymmärtää, että en olekaan huono ja kelvoton ihminen, vaan sairas. Huonoa sitten se asetelma, että ollaan ikään kuin vihaisia koko muulle maailmalle, ja rakennetaan yhdessä aitaa ympärille.

ei ole osannut hommaansa.

"huvittaa" kun ihmiset moittii tuota masentuneen vellomista. Vellova masentuntut on ihminen, joka yrittää ratkaista ongelmansa mutta ei osaa tai ei ole siihen vielä valmis. Mutta ainakin se yrittää. Ne jotka ei vello, löytyy hautausmaalta.

toimii myös niin, että kun toinen muuttuu, hänestä tulee itselle uhka. Pelkää, että nyt joku vaatii, että minäkin muutun. Muutos on pelottavaa.

jos ei ole siihen valmis. Usein muuttumiseen sisältyy traumatisoituneilla ihmisillä järjetön tuskalasti, joka on pakko vastaanottaa ja käsitellä, eikä se välttämättä tapahdu synkrossa jonkun palstalaisen lenkkifiiliksien kanssa =).

Se että joku sun irl-ystävä on kohteliaasti ihastellut paranemistasi on yksi asia, toinen asia on jos kokonainen ryhmä ihmisiä sanoo shut up bitch, verkossa jossa totuus tulee huomattavasti suuremmalla todennäköisyydellä esiin. Sun oli aika ottaa hatkat siitä ryhmästä ja niin tapahtui.

minä tiedän, miten asia todellisuudessa meni. En esimerkiksi ollut silloin parantunut, minulla oli hyvä hetki, jollaista en ollut vuosiin kokenut: hymyilin spontaanisti. Kukaan ei liioin käskenyt minua sulkemaan suutani.

Olen pahoillani, jos sinulle on joku tuputtanut neuvoja, sellainen on asiatonta. Kerrotko, mikä kohta kirjoituksessani oli se, mikä sai sinussa noin voimakkaan hyökkäyksen aikaan?

ei ole osannut hommaansa.

Oli ihan nettikeskusteluryhmä, jossa jaettiin kokemuksia, vertaistukiryhmä siis.

Kerrotko, mikä kohta kirjoituksessani oli se, mikä sai sinussa noin voimakkaan hyökkäyksen aikaan?

omasta menneisyydestä se kuinka sekä itse että toiset - tietysti ennenkaikkea itse - yritti pakottaa ja nopeuttaa tervehtymistä silloin kun siihen ei ollut työkaluja. Ta tavallaan tarvittavat taidot eivät olleet kehittyneet. Kun hankkii itselleen normaalia tunne-elämää, siinäkin on omat tikapuunsa joilla ei voi harppoa miten sattuu tai miten joku muu haluaa että tikapuita edettäisiin.

Yksi asia minkä myös vuosien myötä opin oli se, että ihmisen psyykessä on paljon hämmästyttävää viisautta omaa tilaan koskien, sitä pitää vain suostua kuuntelemaan.

Siis eikö joku käyttäydy kuten ajattelet että "kuuluisi" olla?

Vai epäiletkö ettei joku jaksa kotona ja feikkaa?

Apua saa tarjota tai ehdottaa jotain, Lastensuojelu sitten ajallaan toivottavasti löytää perheen jossa ei voida hyvin ja auttaa. Sinäkin voit tehdä ilmoituksen jos siltä tuntuu.

Masennus ei todellakaan ole mikään tunnetila,

Onhan. On ihan normaalia olla välillä masentunut. Mikä ketäkin masentaa. Se on nimenomaan tunnetila. Lääketieteellisessä mielessä masennus on sitten asia erikseen.

Tottakai ihminen on jsoksu alavireessä, melankolinenkin; hetken. masennuksen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Ei ole normaalia olla masentunut. Ja edelleen; masennus ei ole tunnetila. Voit ihan rauhassa jankuttaa vaikka maailman tappiin tätä asiaa, mutta masennus on häiriö tunteiden toiminnassa. Jos olet masentunut, kyse ei ole tunteesta; tunteet tulevat ja menevät vaan häiriöstä. Eikä siinä ole mitään normaalia.

Niin lääkäri sanoi ettei tuo ole masennusta vaan normaalia suremista.

Nykyään tunteet monesti niputetaan liiaksi hyvään ja pahaan, migreeniä on tavallinen päänsärky ja työssä monella on burn out!

Suomessa syö moni masennuslääkkeitä, pitäisi kyseenalaistaa niiden syöminen.

omasta menneisyydestä se kuinka sekä itse että toiset - tietysti ennenkaikkea itse - yritti pakottaa ja nopeuttaa tervehtymistä silloin kun siihen ei ollut työkaluja. Ta tavallaan tarvittavat taidot eivät olleet kehittyneet. Kun hankkii itselleen normaalia tunne-elämää, siinäkin on omat tikapuunsa joilla ei voi harppoa miten sattuu tai miten joku muu haluaa että tikapuita edettäisiin.

Yksi asia minkä myös vuosien myötä opin oli se, että ihmisen psyykessä on paljon hämmästyttävää viisautta omaa tilaan koskien, sitä pitää vain suostua kuuntelemaan.

Tämä viimeinen lause oli minullakin avain toipumiseen, ja suurin syy sairastumiseenkin oli se, että yritin niin kovin täyttää kaikkien muiden odotukset, että hukkasin sen, mitä olen ja mitä itse haluan.

Olin myöhemmin mukana muissakin vertaistukiryhmissä, enkä niissä kokenut tuollaista masentuneisuuteen kannustamista, kuin tuossa, mistä kerroin. Siksi otsikoinkin ensimmäisen viestini niin, ettei sitä pidä yleistää, mutta sitä tapahtuu.

Toivottavasti nyt ymmärrät, että minäkin ymmärrän ihan oikeasti olla tuputtamatta omia ratkaisujani muille. Ne ratkaisut pitää aina lähteä itsestä.