Pystyykö masentunut näyttelemään läheisilleen

Tuli vain sellainen tunne silloin, että ainakin osa ryhmäläisistä kannustaa toisiaan pysymään masentuneena. Hyvää siinä oli, että voi tunnustaa itselleen olevansa masentunut. Taakka lähtee harteilta, kun ymmärtää, että en olekaan huono ja kelvoton ihminen, vaan sairas. Huonoa sitten se asetelma, että ollaan ikään kuin vihaisia koko muulle maailmalle, ja rakennetaan yhdessä aitaa ympärille.

se että päätit että muiden pitää edetä ja toimia samalla lailla kuin sinä ja kun niin ei käynytkään niin se on automaattisesti huono juttu. Se mikä näyttää ulkopuolisesta järjettömältä toiminnalta voi olla sitä tai sitten tarpeellinen vaihe joka on vaan läpikäytävä, ennenkuin syntyy jotain uutta.

Kärsin masennuksesta toistakymmentä vuotta ja pääsin masennuskausista eroon kun ymmärsin että masennus olikin tukahdutettua vihaa. Sen jälkeen olin vihainen yhteen menoon kaksi vuotta. !!! Sillä lailla että joka ilta oikein varta vasten kuuntelin ennen nukkumaanmenoa että onko vihaa, ja olihan sitä vaikka kuinka paljon. Vihaa pursusi esiin vähän joka tilanteessa, vaikka ulkopuolelle en sitä toki näyttänyt. Tunnistin vain että jaahas, nyt olen taas todella vihainen enkä edes kunnolla tiedä mikä sen laukaisi. Sitten se vaan pikkuhiljaa loppui, ja nyt olen vihainen silloin kun siihen on syytä. Viha on omalla paikallaan luomassa rajoja minun ja maailman väliin.

ei ole osannut hommaansa.

Oli ihan nettikeskusteluryhmä, jossa jaettiin kokemuksia, vertaistukiryhmä siis.

Parasta lääkettä on hyvä teraputti ja vertaisryhmä.

se että päätit että muiden pitää edetä ja toimia samalla lailla kuin sinä ja kun niin ei käynytkään niin se on automaattisesti huono juttu.

Toimivassa vertaistukiryhmässä, jos joku kertoo hyvästä olosta, hänelle ei kerrota, että se on pelkkää harhaa, joka menee kohta ohi. En liioin sanallakaan koskaan ottanut kantaa siihen, mitä ratkaisuja muiden pitäisi omassa elämässään tehdä, ei tullut edes mieleen, että jonkun toisen pitäisi toimia, niin kuin minä. Mutta turha minun on tätä täällä jankata, saat toki pitää käsityksesi.

Se mikä näyttää ulkopuolisesta järjettömältä toiminnalta voi olla sitä tai sitten tarpeellinen vaihe joka on vaan läpikäytävä, ennenkuin syntyy jotain uutta.

Tämän allekirjoitan täysin.

Minä myös kärsin masennuksesta yli 20 vuotta. Toki välillä oli parempia kausia, mutta lähes koko sen ajan elämä tuntui kivikuormalta, jota piti kyyneleet silmissä vetää perässä, vuodesta toiseen.

Hetkittäin harmittaa, etten tajunnut aikaisemmin pysähtyä kuuntelemaan itseäni, kun hukkasin noin suuren osan elämästäni. Mutta enimmäkseen olen silti onnellinen, että edes tästä eteenpäin elämä ei ole pelkkää hengissä selviämistä seuraavaan päivään, vaan elän oikeasti.

Masennus ei todellakaan ole mikään tunnetila,

Onhan. On ihan normaalia olla välillä masentunut. Mikä ketäkin masentaa. Se on nimenomaan tunnetila. Lääketieteellisessä mielessä masennus on sitten asia erikseen.

Tottakai ihminen on jsoksu alavireessä, melankolinenkin; hetken. masennuksen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Ei ole normaalia olla masentunut. Ja edelleen; masennus ei ole tunnetila. Voit ihan rauhassa jankuttaa vaikka maailman tappiin tätä asiaa, mutta masennus on häiriö tunteiden toiminnassa. Jos olet masentunut, kyse ei ole tunteesta; tunteet tulevat ja menevät vaan häiriöstä. Eikä siinä ole mitään normaalia.

Niin lääkäri sanoi ettei tuo ole masennusta vaan normaalia suremista.

Nykyään tunteet monesti niputetaan liiaksi hyvään ja pahaan, migreeniä on tavallinen päänsärky ja työssä monella on burn out!

Suomessa syö moni masennuslääkkeitä, pitäisi kyseenalaistaa niiden syöminen.

Sulla on todella paljon suremista:( En kasto olevani mikään neuvomaan sua, näiden kirjoituten perusteella ajattelen että jos saa tukea ja apua ja osaa surra, niin tuossakaan tilanteessa ei masennu, mutta jos sureminen jotenkin estyy, seurauksena on masennus. En tietenkään voi tietää, mikä tilanteesi on. Mut varmaan nykyään on niin etteivät ihmiset usein kestä tunteitaan tai osaa edes tuntea niitä, ja siksi niin moni on masentunut, koska tunteet kuitenkin ovat, mutta sitten ne patoutuvat. ja tulee kaikenlaisia fyysisiä oireita. Ja niihin sitten pilleriä, vaikka oikeasti auttaisi vain niiden tunteiden toimimaan saaminen. me eletään maailmassa jossa ei saisi tuntea juuri mitään ja jossa ihmiset määritellään ulkoisesti, ei sisäisesti. Eihän sellaista kukaan kestä. paisti hyvin narsistiset ihmiset jotka ei ole kiinnostuneita muiden tunteista.

Pystyn käymään töissä ja olemaan ihan iloinenkin. Huono kohtelu tai vastoinkäymiset saattavat kuitenkin laukaista itkun ja ahdistuksen.

Minä ainakin allekirjoitan tämän täysin, ja kuljen ihan terveen papereilla täällä.

mutta kotona rooli ei pysy- kiljutaan, tiuskitaan perheelle jne



t. masentuneen vaimo

Ja aina ei edes tarvitse näytellä; kyllä masentununutkin voi olla iloinen, mutta kärsiä esim. aloite- tai keskittymiskyvyn puutteesta.

Minua lämmitti kun Kuustonen kertoi että hänet oli valittu jossakin äänestyksessä positiivisimmsksi, vaikka samaan aikaan kärsi masuksesta.