Ex-mies ja uusi vaimo varastivat lapsemme nimen!!!
Siis aivan käsittämätöntä..
Olen eronnut exästäni 6 vuotta sitten, nyt odotan poikavauvaa uudelle miehelleni viikoilla 36+2. Minulla ja exällä on kaksi yhteistä lasta.
Entinen mieheni ja hänen uusi vaimonsa saivat esikoisensa kuukausi sitten, ja nyt sain kuulla, että he ovat antaneet pojalleen tismalleen juuri sen nimen (siis sekä ensimmäinen että toinen nimi) jonka olin AINA halunnut antaa lapselleni, jos hän on poika. Kyseessä on siis minun suvussani kulkevat nimet, ja nyt ex-mies on siis varastanut kyseisen nimen.
Suututtaa ja itkettää. Toki voisin edelleen lain mukaan antaa tuon nimen omalla pojalleni, mutta edellisestä liitosta olemassa olevat lapsemme eivät ehkä ymmärtäisi, jos heillä on tismalleen saman niminen velipuoli sekä isän että äidin kotona.
Minusta tuo oli niin käsittämättömän törkeä temppu exältä, etten voi todeksi uskoa. Vai mitä mieltä te olette? Voinko yhä antaa tuon nimen vai mitä ihmettä oikein teen..? :(
Kommentit (133)
Eikä sisaruksillasi tai serkuillasikaan ole poikalasta tai mahdollisuutta vielä saada poika, jolle yhtälailla nuo nimet kuuluisi?
Minulla on yksi sisko, serkuillani ei ole vielä lapsia lainkaan. Toki joku heistä voi vielä saada poikalapsen, mutta juju onkin juuri siinä, että on suuri kunnia saada olla se perinteen jatkaja, joten joka sukupolvessa toivotaan sitä ensimmäistä poikaa.
Ja nyt se olisi syntymässä minulle muutaman viikon päästä, mutta exän inhottava akka ehti antaa heidän lapselleen nimen, jonka olen halunnut antaa pojalleni jo 34 vuotta..! Joten kyllä minua ihan oikeasti ja todella suututtaa.
ap
Ap, olepas nyt rehellinen. Se inhottava akka ei voi tietää, mitä nimiä teillä on suvussanne perinteenä.Miksi ihmeessä et kykene ja pysty syyttämään sitä, jonka vika koko homma on? Exäsi on kusettanut samalla omaa nykyistä vaimoaan viemällä teidän sukunne nimet. Voisit asiallisesti hoitaa tilanteen soittamalla exällesi ja ihan kertomalla, että nimet ovat vaarisi ja isovaarisi, että sukunne perinteenä ne annetaan ekalle poikalapselle ja että olet tosiaan loukkaantunut, että exä ne varasti. Sitten kerrot, että annat ne samat nimet ja että exälläsi on nyt vähän selitettävää sekä lapsille että vaimolleen. Voihan olla, että ex ei edes ole tajunnut, mistä on nimiyhdistelmän napannut ja nolostuu kovasti.
Joka tapauksessa tarina, missä ex kertoo nyxälle, että ex-vaimon suvussa on tapana antaa näitä nimiä ja nyxä on heti, että jes, siinä meillekin nimi, ei ole uskottava vaan kertoo siitä, että koet nyxän uhkana itsellesi ja jotenkin edelleen haikailet vaaleanpunaisin lasein ex-miehesi perään. Miten muuten on selitettävissä se, että suutut nimenomaan tälle naiselle? Siis sille toiselle kusetetulle?
Miten muuten on selitettävissä se, että suutut nimenomaan tälle naiselle? Siis sille toiselle kusetetulle?
Ehkä siksi, että ap:n exä kertoi ap:lle, että oli itse kertonut ap:n haluavan pojalleen tuon nimen jonka jälkeen exän nyxä sitä nimeä välttämättä vaati omalleen.
Miksi hänellä muuten olisi ollut tarve napata ap:n suvun nimet pojalleen?
Minä antaisin sen nimen edelleen eli kyllä lempinimillä lapset sitten erotetaan.
Menee kuule luu kurkkuun sillä ämmällä.
Ymmärrän tosi hyvin, että sua harmittaa. Kuulostaa hyvin erikoiselta ja hyvin lapselliselta käytökseltä ex:n puolelta. Tähän on varmasti syynä katkeruus tms. ja jos yhä on sellaisia tunteita sua kohtaan niin eikö se ole sitten hänen ongelmansa? Teko oli todella itsekäs, lapsellinen ja typerä. Parasta asiassa ehkä on se, että et seurustele hänen kanssaan enää. Ymmärrän että sua surettaa ja suututtaa, elä ne tunteet aikasi ja uutta kohden.
Jos minulla olisi joku tarkea nimi suunniteltuna niin en kylla kenellekaan siita kertoisi
varsinkaan isälle ei kannata kertoa. Saahan tuo tietää sitten ristiäisissä, mitä ÄITI on päättänyt.
kuin esimerkissäsi, niin todennäköisintä on se, että halusivat vain helpon tavisnimen. Ja tuskin heille nyt kukaan kuitenkaan "nauraa"... Lienet ainoa.
minä olen Xxxx katariina, äitini xxx katariina,. mummoni xxxx katariina, isoäitini xxx katariina. Nyt exän ja hänen nyxänsä tyttö on XXXX katariina. ... Mutta oikeasti kaikki nauraa tuolle nyxälle
Meillä on suvussa ollut tapana antaa aina ensimmäiselle poikalapselle isoisän nimi. Tämä perinne on kulkeutunut niinkin kaukaa kuin 1700-luvun puolivälistä!!! Siski tämä nimiasia on minulle ihan oikeasti todella tärkeä. Eli sinänsä ei ole merkitystä, kuka lapsen isä on, olen jo pienestä tytöstä asti ajatellut, että mahdollinen poikalapseni saa vaarini nimen. Se, miksi toinen nimi on taas isovaariltani, johtuu siitä, että isälläni ja hänen sisaruksillaan on vain tyttöjä, joten heistä kukaan ei ole voinut antaa isovaarin nimeä eteenpäin..
Että sinä yksin olisit voinut päättää nimiasioita. Ei tule mieleen, että ehkä miehenkin suvussa on perinteitä nimiasioiden suhteen ja totta kai lapsen ISÄNKIN puolen suku on merkityksellinen, eikä vain sinä ja sun vaaris.
Minullekin kävi niin että serkkutyttö vei lapselleen juuri sen kaksiosaisen nimen jota itse olin ajatellut... kyllä se on harmittanut kun olin sen tarkkaan miettinyt ja sillä oli minulle merkitystä. Serkkuni nappasi sen vain koska "kuulosti kivalle". Nyt en voikaan enää antaa sitä omalleni :(
Jos olit ajatellut nimeksi "Matti Teppoa", niin voisitko antaakin nimeksi "Teppo Matti"? Näin toinen poika olisi kutsumanimeltään "Matti" ja toinen "Teppo", saisit silti haluamasi nimet. Exän nyxän kanssa sukuineen sinun ei onneksi tarvitse olla tekemisissä sen enempää.
kuin teidän suvun esikoistyttäret??
ihme touhua kun pyritään nimetkin omimaan. Minusta on aivan yks ja sama minkä nimen kukakin lapselleen keksii...
Mutta erikoiselta minustakin tuntui, että ex-mieheni laittoi heidän lapselleen nimeksi meidän suvussa kulkevan tytön nimen, joka kulkee esikoistytöltä esikoistytölle. Eli meillä on exän kanssa 2 poikaa ja minä olen Xxxx katariina, äitini xxx katariina,. mummoni xxxx katariina, isoäitini xxx katariina. Nyt exän ja hänen nyxänsä tyttö on XXXX katariina. Hiukan kyllä asiaa ihmettelin ja sanoin tästä ääneen nyxällekin. Kaipa se ajattelee, että olen katkera ja vittumainen exä. Mutta oikeasti kaikki nauraa tuolle nyxälle, että laittoi tytölleen meidän esikoistytöltä esikoistytölle kulkevan nimen.
Odotin esikoista, ja olin jo lapsena päättänyt, minkä nimen annan pojalleni, jos sellaisen saan. Heti kun miehen katkera exä kuuli, että odotamme lasta, niin hän lähetti tekstarilla pitkän listan nimistä, jotka on varattu hänelle. "Näitä te ette käytä, nää on varattu mulle." Exä ei siis ollut edes raskaana, eikä hänellä miestäkään ollut. No, tietty se "mun" nimi löytyi myös siltä listalta (nimiä oli noin 10), mutta mua ei kyllä vähempää voinut kiinnostaa hänen varailut, joten annoin lapselleni juuri sen nimen, minkä halusin. Nyt 6 vuotta myöhemmin exä on tullut raskaaksi. Pitäiskö mun vuorostani lähettää hänelle lista nimistä, joita hän ei saa käyttää ;)
Nimi ei miestä pahenna mutta ei myöskään paranna! Nimi ei ole kunnia eikä sitä tuo
jotka korostavat sukunne kasitysta etta pojat ovat toivotumpia kuin tytot? Suuri kunnia... haha
Lähetä onnittelukortti, jossa kerrot, että olet hämmentynyt mutta liikuttunut siitä, että ex-miehesi halusi vaalia sinun sukusi muistoa antamalla lapselleen vaariesi nimet ja sinun ikiaikaisen suosikkinimesi. Sano, että olet kiitollinen, että mies kantaa mukanaan jo päättynyttä avioliittoanne ja sinunkin perhettäsi, vaikka on jo perustanut uuden.
Voi olla, että nimi vaihtuu.
jotka korostavat sukunne kasitysta etta pojat ovat toivotumpia kuin tytot?
Suuri kunnia... haha
äidiltä tyttärelle?
Se katariina, jonka exän uusi vaimo päätti myös heidän tyttärelleen laittaa nimeksi katariina, vaikka minä olen katariina, äitini katariina, mummoni katariina jne...
Minulla käy lähinnä vain sääliksi se lapsi kun tulee kuulemaan loppuelämänsä, että ei ole oikea katariina, koska katariina on kulkenut meidän suvussa nimenä ja kuinka lapsellinen hänen äitinsä oli kun yritti sillä muka loukata minua.
eikä varmasti enää vuosien päästä haittaa. Mut mun mielestä rehellisyys on ainoa mikä elämässä kannattaa. Mun mielestäni ap voi hyvin mainita sille uudelle äipälle että ne nimet ovat hänen suvusta, että he haaveilivat ex-n kanssa pojasta ja siitä olis tullut tuon niminen. Sehän on ihan neutraali fakta. Samalla nyxälle seliää miltä tää ap,sta tuntuu ja miettiä itse tykönään asiaa. Ihme juttua et pitäsi teeskennellä jotain tai vaihtoehtoisesti vittuilla. Kyllä voi ihan aidosti tuntea ja myös puhua siitä mitä tuntee. Yleensä se on myös paras tapa, kaikkien osalta ja minimoi sekä pahan mielen että mahdollisuuden pottuilla. Jos tää nyxä on fiksu niin tajuaa tehneensä vähän kyseenalaisen kämmmin- mut jos se on hälle ok niin on. Jos taas tuo on pottuilua, niin silloinhan pottuilu osuu sinne minne pitääkin eli sinne nyxän perheeseen. Kerro ap heille miltä asia susta tuntuu ja anna sitten olla; saat mielenrauhan ja nyxät siellä sitten voivat velloa tunteissaan.
erikoiset, harvinaiset nimet vai ihan tavallsiet tyyliin Joona Juhani? Kenties lapsen äitikin on haaveilltu samoista nimistä ja kenteis ne kulkevat hänelläkin suvussa? Parasta on, kun kysyt rouvalta, miten he keksivät nuo nimet (et kerro hänelle etukäteen omia suunnitelmiasi).
kohtalo halusi että poikasi isäkin saa vaikuttaa oman lapsensa nimeen...
Itse en todellakaan olisi halunnut omille lapsillemme nimiä, joita mieheni on suunnitellut omilleen exänsä kanssa. kaikki sellaiset raakattiin heti alkuvaiheessa pois.
Mistä tiedät, vaikka ko. nimi olisi exän nyxänkin suosiossa ja suvun nimi? Nimiä ei voi varata, valitan. Tottakai sua voi harmittaa, mutta kiukuttelemalla teet itsesi vain naurettavaksi.
No, aika epätodennäköistä, että minun vaarini ja isovaarini nimet, jotka ovat vieläpä melko harvinaisia, olisivat sattumalta sen naisen suosikki-nimiä...
Ja vaikka olisivatkin, niin kyllähän exä tiesi ihan tasan tarkkaan, että jos saan poikalapsen niin siitä tulee sen ja sen niminen. minun ja exän lapset nyt vain olivat molemmat tyttöjä, joten en päässyt kyseistä nimeä silloin antamaan..
Joten aika törkeää tuo exältä kyllä on!
ap
Kuka vaimo haluaa lapselleen samat nimet kuin mies on halunnut ex-vaimonsa kanssa. Aika omituista.
erikoiset, harvinaiset nimet vai ihan tavallsiet tyyliin Joona Juhani? Kenties lapsen äitikin on haaveilltu samoista nimistä ja kenteis ne kulkevat hänelläkin suvussa? Parasta on, kun kysyt rouvalta, miten he keksivät nuo nimet (et kerro hänelle etukäteen omia suunnitelmiasi).
KUKAAN ei anna rakkaalle lapselleen nimeä vittuillakseen sillä jollekulle. Omalle lapselle valitaan se nimi, joka vanhempien mielestä on kaikkein kaunein. Niin ovat tehneet exäsi ja hänen lapsensa äiti. Sinun täytyy päästä yli siitä.
Jos olisikin vain yksi nimi, mutta kun kyseessä on sekä ensimmäinen että toinen nimi.
Ja ne ovat minun vaarini ja isovaarini nimet, minkä exä tietää kyllä.
Eli ihan silkkaa vittuiluahan tuo on.
ap
lapsellesi jonka olit jo päättänyt. Kyllä ne lapset (sisarukset) keksivät molemmille velipuolilleen lempinimen, jolla erottavat toisistaan.
Ihan tahallaan ja kiusallaan exältä tehty. Mutta älä näytä kiukkuasi hänelle koska todennäköisesti sitä toivookin. Sulattele pahin kiukku itseksesi ja näytä heille hymyilevää naamaa kun tulee nimestä puhetta. Keksit sitten ajan kanssa kun olet rauhoittunut, toisen nimen lapsellesi. Voithan vielä laittaa jomman kumman nimen lapsen toiseksi nimeksi?