Lue keskustelun säännöt.
Mä olen sitä mieltä, ettei rakkaudesta tiedä mitään ennen omia lapsia
18.09.2012 |
Ihan vaan tuli mieleen, kun katsoin omiani tänä aamuna.
Kommentit (100)
ei lapsettomien pitäisi lukea tällaisia keskusteluja? Kyllä tuo otsikko minun mielestäni nimenomaan lapsettomille on tarkoitettu, ei tuollaista voi olla avaamatta. H..lvetin typerä ap, ei suuressa rakkaudenpuuskassaan ymmärrä, että tuolla asenteella satuttaa monia ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on aikalailla oikeassa. Vaikka lapseton vanhemmuudesta kuinka puhuisi tai sitä miettisi, niin ennen lapsen saamista ei tiedä, millaisia tunteita vanhemmuus ja lapsi oikeasti tuo tulleessaan. Tahattomasti lapsettomat voivat mielestäni nämä tunteet aavistaa, koska ovat niin kovasti toivoneet ja odottaneet lasta, monet ehkä saaneet keskenmenoja, jolloin heidän lapsensa on jo ollut todellisuutta.
En usko, että ap haluaa loukata lapsettomia.
Ja ne vastaajat, jotka sanovat rakastavansa puolisoaan enemmän kuin lapsiaan: on se mahdollista. Meitä on moneksi. Mutta väkisin tulee mieleen, että tällaisessa ihmisessä on jotain vialla. Sori mielipiteeni.
Rakkautta on monenlaista, enkä lähtisi vertaamaan romanttista rakkautta/sisarusrakkautta tms. ja äidinrakkautta toisiinsa.
Olen kahden kiltin, kovin ihanan lapsen äiti. En todellakaan tunnista itseäni enkä rakkauttani heihin ap:n kuvauksesta. Joo, ovathan he minun lapsiani, mutta siltikin koen välillä vihaa ym. heitä kohtaan. Rakkautta on niin paljon erilaista. Kaikista onnellisin olin itse nuorena asuessani ulkomailla ja tehdessäni rakastamaani työtä. Muistan vieläkin sen euforian elämästäni. Lasten kanssa on kivaa, mutta ei mitään verrattuna siihen. Miten mut nyt sitten diagnosoidaan? = huono äiti?
Millainen ihminen tekee tällaisia aloituksia, mietin vain. Outoa, jos ei mielessä käy, että toi voi tuntua tosi törkeältä varsinkin niiden mielestä, jotka tahtomattaan ovat lapsettomia. Mulla ei ole lapsia ainakaan vielä (enkä siis mitään rakkaudesta tiedä), mutta toivoisin että mieheni olisi silti mulle se ykkönen, vaikka lapsia tulisikin. En haluaisi hassahtaa tällaiseen ylitsevuotavaan äidinrakkauteen.
ei sulla kyllä ole mitään hajua siitä, mitä se äidinrakkaus on jos sulla ei ole omia lapsia :DD
Tuo se vasta ällöttävän omahyväisesti olikin sanottu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja on totta että siitä ei tiedä mitään ennen kuin on lapsia (eikä niitä tarvi edes itse synnyttää).
Voi olla että ap ei ole muita ihmisiä osannut rakastaa kuin omia lapsia ja tämä on surullinen asia.
Minkäikäisiä ap:n lapset ovat? Sillä kun lapset tulevat puberteettiin, niin heistä "tulee muita ihmisiä". Äidinrakkaus saattaa loppua kun lapset kasvavat itsenäisiksi.
ja on totta että siitä ei tiedä mitään ennen kuin on lapsia (eikä niitä tarvi edes itse synnyttää).
Voi olla että ap ei ole muita ihmisiä osannut rakastaa kuin omia lapsia ja tämä on surullinen asia.
Minkäikäisiä ap:n lapset ovat? Sillä kun lapset tulevat puberteettiin, niin heistä "tulee muita ihmisiä". Äidinrakkaus saattaa loppua kun lapset kasvavat itsenäisiksi.
rakkaus siihen lapseen mihinkään häviä, kun näistä tulee teinejä. Omat on 15 ja 17, ja aivan yhtä pohjatonta on rakkaus heitä kohtaan edelleen. Eri tavalla sitä tietenkin pitää osoittaa, antaa tilaa jne., mutta määrä on kyllä ihan entisensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on tosi hyvä ja tärkeä juttu! Monesti mietin esim. ollessani tekemisissä erään ystäväni lukioikäisten lasten kanssa, että onpas tosi rasittavia ja itsekeskeisiä nuoria naisia! Ja mikä pahinta, niin lapsellisia! Ihmettelen, miten ystäväni jaksaa heitä hehkuttaa, ja kehua miten ovat niin ihania ja täydellisiä. Viettävät tosi paljon aikaa yhdessä, ja ystäväni suoraansanottuna elää elämäänsä tyttäriensä kautta. Itse en kestäisi kokonaista päivää noiden tyttöjen seurassa menettämättä hermojani. Ja tunnen toki oikein miellyttäviäkin lukiotyttöjä, joten tämä ei ole mikään yleistys. Kyseiset tytöt vaan sattuvat olemaan luonteeltaan tosi vastenmielisiä!
Joten, tosiaan, äidinrakkaus on pyyteentöntä, ja lisäksi myös sokeaa... ;)
Miten olisivat muuten selitettävissä ne lukemattomat tapaukset, joissa ihmiset (äidit) eivät rakasta lastaan sen vertaa, että huolehtisivat edes näiden perustarpeista? He eivät ole oppineet rakastamaan itseään eivätkä siksi kykene siihen lastaankaan kohtaan. Näitä tapauksia on Suomessakin paljon, ei se äidinrakkauskaan mikään automaatio ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikka minulla onkin lapsia. Rakastan enemmän miestäni. Tietysti eri tavalla, mutta tunnen että rakkautta on enemmän. Lapsia suojelen ja rakastan ja yritän olla niille hyvä ja kasvattaa ja opettaa, mutta miestäni rakastan ihmisenä. Lapsia rakastan koska ne on pieniä ja avuttomia ja mun täytyy niistä huolehtia. Jos ne olisi jonkun muun, en varmaan ihmisinä niistä niin paljon pitäisi.
Mies taas on sellainen, jota kunnioitan ja arvostan ja rakastan syvästi, sen takia mitä kaikkea hän on, hänen luonnettaan ja viisauttaan ja hyvyyttään.
ap:n kanssa eri mieltä ja tämän kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Tässä on myös yksi viisaus pitkäkestoiseen liittoon.
Osaan myös eläytyä keskimääräistä paremmin toisen ihmisen nahkoihin, joten tiedän lähestulkoon millaista se äidinrakkauskin, ja olenhan kuitenkin ollut lapsiosapuolenakin siinä asetelmassa joskus.
mitään käsitystä siitä, millaista äidinrakkaus on, jos et ole äiti. Lapsen rakkaus äitiin tai isään on täysin eri asia, ja sen perusteella et voi siitä mitään tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja lapsettomien säälimisen sijaan kyllä todellakin säälin aloittajaa. Tietty jos on lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla vaatia. (Ja mullakin siis on lapsia.)
ja voisin kuvitella että ap:n kaltaiselle ihmiselle voisi käydä niin. Ehkä hän on ihminen, joka ei pysty rakastamaan aikuisia.
Kaikki eivät tosiaankaan rakasta lapsiaan, vaikka niin sanovat tekevänsä. Tästä esimerkkinä kaikki lapsen pahoinpitelyt ja hyväksikäytöt (ja vain osa tulee tietoon). On myös ihan tutkittu, että yleensä perheessä on yksi suosikkilapsi, joka saa eniten rakkautta jne jne.
ja on totta että siitä ei tiedä mitään ennen kuin on lapsia (eikä niitä tarvi edes itse synnyttää).
Voi olla että ap ei ole muita ihmisiä osannut rakastaa kuin omia lapsia ja tämä on surullinen asia.
Minkäikäisiä ap:n lapset ovat? Sillä kun lapset tulevat puberteettiin, niin heistä "tulee muita ihmisiä". Äidinrakkaus saattaa loppua kun lapset kasvavat itsenäisiksi.
rakkaus siihen lapseen mihinkään häviä, kun näistä tulee teinejä. Omat on 15 ja 17, ja aivan yhtä pohjatonta on rakkaus heitä kohtaan edelleen. Eri tavalla sitä tietenkin pitää osoittaa, antaa tilaa jne., mutta määrä on kyllä ihan entisensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja lapsettomien säälimisen sijaan kyllä todellakin säälin aloittajaa. Tietty jos on lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla vaatia. (Ja mullakin siis on lapsia.)
ja voisin kuvitella että ap:n kaltaiselle ihmiselle voisi käydä niin. Ehkä hän on ihminen, joka ei pysty rakastamaan aikuisia.
Kaikki eivät tosiaankaan rakasta lapsiaan, vaikka niin sanovat tekevänsä. Tästä esimerkkinä kaikki lapsen pahoinpitelyt ja hyväksikäytöt (ja vain osa tulee tietoon). On myös ihan tutkittu, että yleensä perheessä on yksi suosikkilapsi, joka saa eniten rakkautta jne jne.
ja on totta että siitä ei tiedä mitään ennen kuin on lapsia (eikä niitä tarvi edes itse synnyttää).
Voi olla että ap ei ole muita ihmisiä osannut rakastaa kuin omia lapsia ja tämä on surullinen asia.
Minkäikäisiä ap:n lapset ovat? Sillä kun lapset tulevat puberteettiin, niin heistä "tulee muita ihmisiä". Äidinrakkaus saattaa loppua kun lapset kasvavat itsenäisiksi.
rakkaus siihen lapseen mihinkään häviä, kun näistä tulee teinejä. Omat on 15 ja 17, ja aivan yhtä pohjatonta on rakkaus heitä kohtaan edelleen. Eri tavalla sitä tietenkin pitää osoittaa, antaa tilaa jne., mutta määrä on kyllä ihan entisensä.
Vastasin vain tuohon, että rakkaus lapsiin vähenisi, kun lapset tulevat puberteettiin. En liioin tarkoittanut, etteikö se jollakin voisi hiipuakin, annoin vain omakohtaisen esimerkin, ettei ainakaan välttämättä hiivu.(Olipas oudonnäköinen sana...)
t.45
En nyt ala etsiä faktoja, mutta mielestäni tutkimuksissa ei ole todettu, että "yleensä" perheessä olisi suosikkilapsi. On kyllä selvitetty, että monessa perheessä niin on, mutta "yleensä" tarkoittaisi, että tasavertainen rakastaminen ja kohtelu olisi poikkeus, ja minun ymmärtääkseni niin ei kuitenkaan ole.
ja siitä elämänkokemuksesta mitä ennen lastensaantia/saamattomuutta on sattunut kohdalle.
miettinyt sitä, että kun siitä omasta rakkaudenkokemuksesta lapsia kohtaan tulee sitten kamalan riippuvaiseksi, että koko ajan pelkää että menettää lapsen ja sitä myöten sen tunteen, niin eikö elämä ole sitten samalla melko ahdistavaa? Monethan ovat sitä mieltä, että jos lapsi kuolee, niin elämässä ei ole enää mitään jäljellä- eikö elämällä siis ole muuta pointtia kuin lisääntyminen, ja lisääntyminen, kunnes universumi poksahtaa? Mitä järkeä?
Liekö vika selaimessa vai missä, mutta kommenttinumerointi näytti ihan ihmeellisyyksiä äsken.
Availen näitä(kin) ketjuja, koska minusta on tärkeää, että ihmiset, joilla ei sitä empatiaa liiemmin ole, saisivat joskus näkökulmia muiltakin kuin kaltaisiltaan. Jos vaikka joku sitten jättäisi sanomatta jotain vastaavaa päin jonkun toisen lapsettoman naamaa.
Katkeruus on asia, jota vastaan teen ihan tosissani töitä. Haluan löytää elämälleni merkityksen, vaikka se kaikkein tärkein toiveeni jäisikin toteutumatta. Ymmärrän tämän ketjun aloittajan pointin, mutta pidän tosi tärkeänä muistuttaa, miltä se kuulostaa niiden korviin, jotka eivät syystä tai toisesta elä siinä helpossa todellisuudessa, jossa lasten hankinta on kiinni omasta toiveesta.
Olen seurannut tätä palstaa noin kymmenen vuotta. Aina en jaksa provosoitua mukaan lapsettomuusaiheisiin keskusteluihin, mutta kyllä täältä saa ihan hyvää siedätyshoitoa tosielämän koitoksiin, vierailuihin lapsiperheissä ja ajattelemattomien ihmisten kommentteihin.