Lue keskustelun säännöt.
Mä olen sitä mieltä, ettei rakkaudesta tiedä mitään ennen omia lapsia
18.09.2012 |
Ihan vaan tuli mieleen, kun katsoin omiani tänä aamuna.
Kommentit (100)
vaikka minulla onkin lapsia. Rakastan enemmän miestäni. Tietysti eri tavalla, mutta tunnen että rakkautta on enemmän. Lapsia suojelen ja rakastan ja yritän olla niille hyvä ja kasvattaa ja opettaa, mutta miestäni rakastan ihmisenä. Lapsia rakastan koska ne on pieniä ja avuttomia ja mun täytyy niistä huolehtia. Jos ne olisi jonkun muun, en varmaan ihmisinä niistä niin paljon pitäisi.
Mies taas on sellainen, jota kunnioitan ja arvostan ja rakastan syvästi, sen takia mitä kaikkea hän on, hänen luonnettaan ja viisauttaan ja hyvyyttään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, ja sitten jossakin vaiheessa pääsee itku ja tullaan haukkumaan kumppania vaikka tänne, kun parisuhde onkin yllätys yllätys pilalla kun esim. sille ei koskaan annettukaan mitään arvoa, eli se oli vain pelkkä väline lisääntymiseen. Kun ei edes koskaan oikeasti rakastettu sitä kumppania, tehtiin vaan niin kuin tapana on. Ihan vinkkinä se että ne lapset joskus itsenäistyvät ja lähtevät maailmalle, jollei heistä ole alistanut läheisriippuvaisia palvelijoita itselleen. Sitten voi olla aika tyhjää, jos ainoa rakkaus mitä elämässään tunsi, oli niitä omia lapsia kohtaan.
"Eli parempi olla rakastamatta lasta, koska muuten on itserakasa? Ja tässähän yhteiskunnassa itserakkaus on punainen vaate.. Itse olen sitä mieltä, että rakkaus omaan lapseen on niin erilaista, niin vahvaa. Äidinrakkaus ei sanele eikä tuomitse."
On muutakin rakkautta, joka on aika ehdotonta, mutta jollei sun pieni pääsi siihen veny, niin ei se onneksi mun murheeni ole. Have a nice day.
Minusta on kyllä törkeätä sanoa, ettei rakkaudesta tiedä mitään ilman omia lapsia. Rakkautta on monenlaista.
Mutta omalla kohdalla on totta, että lapsia kohtaan tunnen niin suurta ehdotonta pyyteetöntä rakkautta, jota en ennen lasten syntymää tiennyt olevan olemassakaan. Kaikilla se ei silti mene niin. Minä en saanut lapsuudessa sellaista rakkautta, joten oma äitini ei tuntenut näin.
Suurta ja ääretöntä on myös lapsilta saamani rakkaus. Oman lapsuuteni takia en ennen sitä tiennyt, miltä tuntuu olla sillä tavalla rakastettu. Rakkaus puolisoon ei ole samalla tavalla ehdotonta. Lisäksi varmaan tuon oman lapsuuteni takia en ole uskonut, että kukaan rakastaisi minua aidosti. Tämä siis toimii molempiin suuntiin, lapsilta saamani rakkaus on yhtä ainutlaatuista kuin heihin tuntemani rakkaus.
voin lakata rakastamasta, lapsiani en. Tekevät ne mitä hyvänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
juuri tämä on syynä suuriin avioerolukuihin. Mammat on niin lastensa pauloissa, että mies unohtuu ja jää syrjään. Kaiken alku on kuitenkin naisen ja miehen välinen rakkaus, ja lapset ovat seurausta siitä.
Jos rakastaa lapsiaan enemmän kuin miestään, ollaan pahasti hakoteillä.
Ja lisäksi, oli muuten aloittajalta aika tylysti sanottu lapsettomia kohtaan...
Miestäni voin lakata rakastamasta, lapsiani en. Tekevät ne mitä hyvänsä.
Minä varmaan lakkaisin rakastamasta lapsiani, jos ne kasvaisivat jotenkin kieroon ja niistä tulisi juoppoja vaimonhakkaajia, typeriä kusipäitä ja inhottavia ihmisiä. En varmasti voisi rakastaa sellaisia ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
rakkaudesta. Sääli lapsiasi, sillä olisihan se hienoa olla todellinen rakkauslapsi! Kahden aikuisen välistä rakkautta on mahdotonta ja tarpeetonta verrata rakkauteen vanhemman ja lapsen välillä.
täältä nii näkee, kenellä on lapsia ja kenellä ei :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään ymmärtänyt miten valtavan voimakas tunne se on ennen kuin lapseni sain. Vastapuolena siinä tietysti on koko loppuelämän jatkuva huoli ja pelko.
Mutta luonnollistahan se tietysi on että tunneside omaan jälkeläiseen on se elämän voimakkain tunneside. Ei lajimme muuten edes olisi olemassa.
juuri tämä on syynä suuriin avioerolukuihin. Mammat on niin lastensa pauloissa, että mies unohtuu ja jää syrjään. Kaiken alku on kuitenkin naisen ja miehen välinen rakkaus, ja lapset ovat seurausta siitä.
Jos rakastaa lapsiaan enemmän kuin miestään, ollaan pahasti hakoteillä.Ja lisäksi, oli muuten aloittajalta aika tylysti sanottu lapsettomia kohtaan...
Varmaan on aikojen alusta ollut niin, että lapsen täytyy herättää niin voimakasta rakkautta, koska hän ei selviä yksin.
Kaiken alku ei sitäpaitsi ole miehen ja naisen välinen rakkaus, vaan perheenperustamisvietti.
Ja vielä, kyllä minusta ennemmin ollaan hakoteillä, jos lasta rakastetaan vähemmän, kuin puolisoa. Se ei tarkoita sitä, että lapsista huolehditaan parisuhteen kustannuksella, ei se lasten rakastaminen tarkoita, että heitä 24/7 paapotaan ja passataan. Minun mielestäni kyse ei ole ollenkaan siitä, että jotain rakastettaisiin enemmän tai vähemmän kuin toista. Kaikkien intresseissä pitäisi olla toimiva perhe, kaikkien pitäisi rakastaa toisiaan, myös sen isän lapsiaan. Kamalaa on sekin, mitä paljon näkee, että isä on äidistä mustasukkainen lapsille. Siis omille lapsilleen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miestäni voin lakata rakastamasta, lapsiani en. Tekevät ne mitä hyvänsä.
Minä varmaan lakkaisin rakastamasta lapsiani, jos ne kasvaisivat jotenkin kieroon ja niistä tulisi juoppoja vaimonhakkaajia, typeriä kusipäitä ja inhottavia ihmisiä. En varmasti voisi rakastaa sellaisia ihmisiä.
Vaikka en hyväksyisi heidän tekojaan, en lakkaisi rakastamasta.
"Jos rakastaa lapsiaan enemmän kuin miestään, ollaan pahasti hakoteillä"
Minä olen ihan eri mieltä. Mutta toisaalta. Olen nyt kolmannessa avoliitossa ja pitkiä suhteita on ollut, enkä ole siis mikään ensirakkauteni kanssa koko elämäni viettänyt nainen. Lapset on tehty kaikki tämän viimeisimmän kanssa ja to-del-la-kin rakastan lapsiani enemmän kuin miestäni.
Ihan huvittava ajatuskin että mies menisi lasten edelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
saimme miehen kanssa yhteisen lapsen (esikoiseni oli silloin jo ekaluokkalainen). mieheni sanoi minulle eräänä päivänä, että rakkaus omaa lasta kohtaan on ihan erilaista kuin rakkaus avopuolisoa kohtaan. ja hän on ihan oikeassa. miestäni saatan vihata välillä todella paljon, mutta lastani en koskaan. häntä rakastan aina.
Rakkaus, mitä se kullekkin sitten on ja kuinka syvää, itselläni omia laspia ja isompana perheeseen tulleita ei itse synnyttämiä, kyllä minulla tunne aivan valtava koko konkkaronkkaa kohden, isompana perheeseen tulleiden osalta se ehdoton rakkauden tunne muhi vähän pidempään mutta yhtä syvä se nykyään on kuin itse synnyttäneitä kohtaan.Tiedän ihmisiä jotka jopa omista lapsista kokee että vain yhtä rakastaa täysillä ja sisaruksille ei samaa tunnetta pysty saamaan, vivottelee sitten sitä, ihan kuin se lasten vika jotenkin minun mielestä se outoa mutta eihän toisten tunteista pysty mitenkään tietää saatika ohjata. No ne jotka pystyy rakastamaan vaan omiaan tuskin vieraille tai sukulaislapsille kotiaan aukaisee, meille mahtuu, ai niinon muutama ei meillä asuva läheinen lapsi joita myös ehdoitta rakastan.....
En muista enää henkilöiden nimiä mutta idea oli tämä:
Minni syntyi. (Minni = lapsi)
Minna syntyi. (Minna = äiti)
Maailma syntyi.
Näin se meni minullakin.
Ja syitä etten rakastaisi olisi kyllä ollut paljonkin, mutta AINA hän on jollakin tapaa mulle todella hyvin rakas ja tärkeä ihminen. Edelleen. Enhän minä turhan takia hänen kanssaan ollut vuosikausia, ja tein pyytettömän rakkaudentunteen vuoksi paljonkin hänen eteensä. Meillä jokaisella on oma tunnemaailmamme, ja on oikeasti ihan rumaa kuvitella tietävänsä paremmin toisten ihmisten tunnekokemukset ja vieläpä vähätellä niitä, verrata niitä mitätöiden omaan paremmuuteensa. Narsistista!
Kukaanhan ei tässä ketjussa edes yritä kiistää äidinrakkautta ja sen valtavaa voimaa. Mutta katsokaa ls-tilastoja... ei ehkä kannata ihan jeesustelemaan alkaa...
Mutta ei, mähän en lapsettomana ihmisenä tiedä mistään mitään, enkä rakasta nykyistä ihanaa miestänikään mitenkään oikeasti, enkä oikeasti muitakaan tärkeitä ihmisiäni, vaikka tosi tilanteessa kulkisin mieheni vuoksi vaikka alasti kadulla jos se häntä auttaisi.
...en mä sellaista kaipaa, josta en mitään tiedä.
Rakastan itseäni :-) ja se suhde ei lopu koskaan.
Minulla on kaksi lasta, hyvä mies ja kaksi lemmikkieläintä. Rakastan niitä kaikkia, ja minusta rakkaus kaikkia niitä kohtaan on samaa rakkautta, vaikka toki ilmeneekin eri tavalla, esim. vain miestä kohtaan seksuaalisena, eläintä kohtaan toisin kuin ihmislasta jne.
Mutta kyllä minä koen tunteneeni rakkautta, ihan oikeaa, jo silloin kun olin sinkku jolla oli vain koira. Totta kai suhde koiraan on monella tapaa "köyhempi" kuin saman lajin jäseneen ja vielä omaan jälkeläiseen, mutta se rakkauden tunne pohjalla on ihan sama.
Mä käytän suomeksi sanontaa "pyytteetön rakkaus".
Joskus luin ihanan runon jossa verrattiin tätä asiaa siihen että lapsen saannin jälkeen tietää millaista on kun oma sydän kulkee ruumiin ulkopuolella, ja näinhän se on.