Entäs jos ei pelkää sitä, että omaa kiusataan vaan että oma alkaa kiusaamaan tai omaa pelätään?

Vaikea aihe. Mietin kuinka paljon tarhassa jää näkemättä aikuisilta? Kysyn joka päivä mitä lapsi on tehnyt ja varmistanut, ettei varmasti ole tullut yhteenottoja, riehumista tai häirintää. Yhteenotot lähinnä ovat olleet sitä, että poika on viety jäähylle väkisin eli kannettu, koska aiheuttaa häiriötä. Ei siis vielä tovereihin kohdistettua, mutta mietin, että mahtaako sekin päivä tulla. Näitä fyysisiä yhteenottoja on lähinnä ollut veljien, naapuruston monta vuotta vanhempien lapsien kanssa.



Ehkä annan esimerkin miksi olen huolissani. Olin lähdössä tarhan pihasta. Peruutuspeilistä näin kun oma lapseni nosti molemmat nyrkit pystyyn toisen lapsen naaman edessä, katsoi tuimasti ja sanoi jotain. Asiaa selvittäessä kävi ilmi, että kyseinen poika oli juuri se, joka hetkeä aikaisemmin oli ottanut keuhkojensa verran iloa irti, eli kirkui suoraa kurkkua jonossa. Poikani sanoi, että toinen poika kiljui hänestä turhaan ja se sattui korviin liikaa. Pojallani on jonkin sortin ääniyliherkkyyttä ja liian kovat, tietyn tason äänet aiheuttavat reagoinnin, yleensä ärtymisen, kiukun, vihaisuuden, vihanpuuskan joskus jähmettymisen.



Tätä ei-toivottua käytöstä karsitaan, lasta ohjaillaan, odotetaan toimintaterapiaankin, yritetään olla johdonmukaisia kasvatuksessa. Kuumapäisyys, kovapäisyys, tunteiden heittely, vilkkaus jh uhamkkuusjoskus ne tuntuu olevan sellainen kuuma peruna, ettei käsissä pysy.



Voinko luottaa siihen, että saan varmasti tietää mitä lapseni tekee? Entä mitä jos lapsi satuttaakin jotain? Tiedän tietysti, että sitten asia otetaan käsittelyyn etenkin satutetun vanhempien kanssa. Onko tyhmää ottaa näin paljon stressiä, kun se vaikuttaa jo omiin voimiin.