Tiedätkö ketään joka on AINA yksin?
Ei kavereita, ei parisuhdetta, ei lapsia, ei minkäänlaista sosiaalista elämää. Käy ehkä töissä tai opiskelee tai sitten ei tätäkään, mutta vapaa-ajalla ei koskaan tapaa ketään eikä käy "missään". Millainen hän on ihmisenä?
Kommentit (54)
[quote author="Vierailija" time="14.09.2012 klo 03:59"]Yksin jäin,kun sairastuin masennukseen. Sukulaiset ja "ystävät" heittivät kivellä.
Nyt toipuneena teen vapaaehtoistyötä,lähinnä autan mummoja;kaupassa,lääkärissä ym.
[/quote]
olet enkeli ♡
Kuulostat aika paljon samalta kuin mä, sama elämäntilannekin!
Netti on mun kaveri :) nykyään en edes tarvitse ihmiskontakteja, olen tottunut yksinäisyyteen. Tosin, lapsen koulukaverien vanhemmat ahdistavat, jos täytyy olla jossain kontaktissa heihin. Osaan kyllä näytellä silloin roolini, saatana olla oikeinkin puhelias, hyväntuulinen ja sosiaalinen, mutta vain sen hetken aikaa tosiaankin.
[quote author="Vierailija" time="15.10.2014 klo 13:30"]
No olen ollut tuollainen aina yksin tyyppi. Nykyään olen yh-äippä. Lapsesta on hyvää seuraa. Tosin kyllä mulla kavereita olisi, jos vain pitäisin yhteyttä. Minun on helppo tutustua ihmiseen, mutta sen jälkeen tökkii joku ja pahasti. Heittäydyn mykäksi. En tee sitä siksi että olisin vihainen muille tai pahuuttani. En vain saa sanaa suusta. Se on kai opittu malli käyttäytyä. Minä olen ollut tarha- ja koulukiusattu. Lisäksi olen kärsinyt koko ikäni sosiaalisista peloista ja itsetunto-ongelmia riittää. En oikein itsekään käsitä miksi vetäydyn syrjään, vaikka olisi todella kiinnostavaa ei-pelottavaa seuraa. Tämän takia elämässäni on tapahtunut todella traagisiakin asioita. Kyllä tämä käytösmallin johdosta olen joutunut luopumaan paljosta. Viihdyn kyllä hyvin itsekseni, minulla on oma maailmani pääni sisällä ja omat jutut. Tosin juttukaveria kaipaisin välillä kovasti. Rakastan syvällisiä keskusteluita, yhdessä puuhaamista ja väittelyä.
[/quote]
Siis saatan, ei saatana.
[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 13:14"]
Kuulostat aika paljon samalta kuin mä, sama elämäntilannekin!
Netti on mun kaveri :) nykyään en edes tarvitse ihmiskontakteja, olen tottunut yksinäisyyteen. Tosin, lapsen koulukaverien vanhemmat ahdistavat, jos täytyy olla jossain kontaktissa heihin. Osaan kyllä näytellä silloin roolini, saatana olla oikeinkin puhelias, hyväntuulinen ja sosiaalinen, mutta vain sen hetken aikaa tosiaankin.
[quote author="Vierailija" time="15.10.2014 klo 13:30"]
No olen ollut tuollainen aina yksin tyyppi. Nykyään olen yh-äippä. Lapsesta on hyvää seuraa. Tosin kyllä mulla kavereita olisi, jos vain pitäisin yhteyttä. Minun on helppo tutustua ihmiseen, mutta sen jälkeen tökkii joku ja pahasti. Heittäydyn mykäksi. En tee sitä siksi että olisin vihainen muille tai pahuuttani. En vain saa sanaa suusta. Se on kai opittu malli käyttäytyä. Minä olen ollut tarha- ja koulukiusattu. Lisäksi olen kärsinyt koko ikäni sosiaalisista peloista ja itsetunto-ongelmia riittää. En oikein itsekään käsitä miksi vetäydyn syrjään, vaikka olisi todella kiinnostavaa ei-pelottavaa seuraa. Tämän takia elämässäni on tapahtunut todella traagisiakin asioita. Kyllä tämä käytösmallin johdosta olen joutunut luopumaan paljosta. Viihdyn kyllä hyvin itsekseni, minulla on oma maailmani pääni sisällä ja omat jutut. Tosin juttukaveria kaipaisin välillä kovasti. Rakastan syvällisiä keskusteluita, yhdessä puuhaamista ja väittelyä.
[/quote]
[/quote]
Olen juuri tuollainen. Olen aina ollut luonteeltani ujo ja hiljainen. Nuorempana jouduin koulukiusatuksi, koska en ollut hyvä koulussa ja muutenkin luonteelta, ruumiinrakenteelta ja pukeutumiselta erilainen kuin muut. Sehän se tietysti aloitti monen vuoden masennus ringin joka jatkuu edelleen, sekä alkanut pelätä olla ihmisten huomion keskipisteenä. Siksi olenkin tottunut olemaan yksin, enkä hakeudu ihmisten seuraan, elleivät he hakeudu minun. Ainoat läheiset kontaksit mitä minulla on ovat isäni ja pari sukulaista joiden luona vierailen joka viikonloppu, sekä pari kaveria joita näen ehka kerran kuussa. Käyn tällä hetkellä ammattikorkeakoulua, jossa luokkani on ylisosiaalinen, joten tunnen itseni aina ulkopuoliseksi ja usein jäänkin suosiolla muiden varjoon. Onhan se valitettavaa, mutta elämä on tätä ja siihen on vain totuttava.
minä.
Joskus menee joku kuukausi, etten puhu kellekään muulle ääneen, kuin kaupan kassalle "kiitos" kerran viikossa-parissa.
minä.
Joskus menee joku kuukausi, etten puhu kellekään muulle ääneen, kuin kaupan kassalle "kiitos" kerran viikossa-parissa.
Onko oma valintasi vai miten olet ajautunut tuohon tilanteeseen? Oletko tyytyväinen vai toivoisitko muutosta? Oletko epäsosiaalinen myös esim. töissä vai osaatko kuitenkin olla muiden seurassa?
yksi av-palstaileva , jonka tiedän:
http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1558778/olen_persoon…
käyn töissä, mutta muuten jaksan vain harvoja ihmissuhteita; sosiaaliset koukerot ja teennäisyys on mulle vaan liikaa.
Minä olin melkein tuollainen teininä. Tai no asuin kotona ja puhuin tietysti vanhemmille ja veljelle, mutta muuten elämä oli koulussa käyntiä ja tietokoneella istumista. Ei ollut oma valinta, mutta kavereita ei ollut, koska olin kamalan ujo.
Tiedän kyllä pari täysin toivotonta tapausta, jotka tuskin olisivat kykeneviä mihinkään kunnollisiin ihmissuhteisiin, mutta kyllä hekin pyrkivät pitämään yhteyttä harvoihin etäisiin tuttaviinsa ja tapaavat ihmisiä harrastuksissa ym.
minä.
Joskus menee joku kuukausi, etten puhu kellekään muulle ääneen, kuin kaupan kassalle "kiitos" kerran viikossa-parissa.
Onko oma valintasi vai miten olet ajautunut tuohon tilanteeseen? Oletko tyytyväinen vai toivoisitko muutosta? Oletko epäsosiaalinen myös esim. töissä vai osaatko kuitenkin olla muiden seurassa?
Jos olisin jossain yhteisössä, niin luultavasti yrittäisin viihdyttää porukkaa, ja jutella aikani kuluksi.
Usein mulla onkin ollut hauskaa useankin työ- yms. kaverin kanssa, ja jotenkin olisin odottanut heidänkin jatkavan yhteydenpitoa kyseisen pätkätyön loputtua, mutta aina se yhteydenpito on vain jäänyt. En mäkään kovin innokkaasti toki ole yrittänyt niitä suhteita vaalia, kun en ole viitsinyt tuppautuakaan.
Jotenkin olen kait jo lapsesta tottunut siihen, ettei kukaan vain halua olla mun kaveri, kai mussa on jotain vialla.
Koulussa ystävystyin usein ensimmäisenä uusiin oppilaisiin, joita muut karttoivat aluksi, mutta heti kun nämä hyväksyttiin porukkaan, ja saivat jonkun muun ystävän, mä jäin taas ulkopuoliseksi.
Jos mulla jonkinlaisia kavereita oli, ne olivat aina keskenään niitä bestiksiä, mulla ei sellaista ole koskaan ollut.
Ja parisuhteeseen on kyllä yritystä ollut, mutta siihen, että taidan sinkkuna pysyä loppuelämäni, ei kyllä sosiaalisuuteni tai sen puute ole syynä, vaan se, että mä saan vain hulluja, väkivaltaisia miehiä.
Silloin kun olen ollut suhteessa, mulle on kyllä riittänyt ystäväksi se kumppani.
Ei mulla enää ole voimia mihinkään sosiaaliseen elämään, kyläilyyn ja sellaiseen, mutta asunhan mä täällä av:lla, ja fb:ssäkin olis ihan kiva jutskailla ihmisten kanssa. Ketään ei vain kiinnosta kirjoitella mun kanssa.
En kyllä käytä fb:tä, mutta sähköposti olisi.
monet vanhukset kärsivät yksinäisyydestä.
Tässä heitän haasteen kaikille kynnelle kykeneville mammoille: Menkää tervehtimään yksinäisiä naapurin mummoja ja pappoja.
Yksin jäin,kun sairastuin masennukseen. Sukulaiset ja "ystävät" heittivät kivellä.
Nyt toipuneena teen vapaaehtoistyötä,lähinnä autan mummoja;kaupassa,lääkärissä ym.
En uskaltanut vielä opiskelun alkuaikoina mukaan bileisiin ja loppuaikoina olin aika masentunut ja syrjäänvetäytyvä, joten kavereikseni jäivät ne hiljaiset kotona nyhrääjät. Ihan kivoja ihmisiä, mutta kun ne sitten kuitenkin hankkivat miehen, niin niiden tarvitsemat sosiaaliset kontaktit olivatkin nähtävästi sitten siinä.
Jos ei saa jostain syystä kavereita uudesta koulusta tai työpaikalta. Mikäli muuttoja kertyy vielä lisää, kasvaa riskitkin.
Jos ei saa jostain syystä kavereita uudesta koulusta tai työpaikalta. Mikäli muuttoja kertyy vielä lisää, kasvaa riskitkin.
t: muuttanut aikuisiällä ainakin 6kertaa.
Jos ei saa jostain syystä kavereita uudesta koulusta tai työpaikalta. Mikäli muuttoja kertyy vielä lisää, kasvaa riskitkin.
t: muuttanut aikuisiällä ainakin 6kertaa.
Olen tällainen. Kavereita minulla ei ole ollut koskaan, olen koulussa ollut jo kiusattu ja aina ihmisten hyljeksimä joka paikassa. Rumalle hylkiölle ei ole miestäkään löytynyt vaikka kovasti olisin halunnut perheen. Nyt on ikää jo 38 joten ne haaveet on jo kuopattu.
En harrasta mitään, en käy missään muualla kuin töissä. En oikein tykkää vieraiden ihmisten seurasta enkä paikoista missä on muita ihmisiä. Ne stressaavat minua. Töissä joudun jonkun verran olemaan sosiaalinen ja voimani menevät siihen. Kaipaisin elämääni yhden läheisen ihmissuhteen, sen parisuhteen, mutta se minulle riittäisi hyvin.
Millainen sitten olen? Aika tavallinen ujo, sisäänpäinkääntynyt ja aika tylsä 38-vuotias nainen, tavallisen näköinen. Akateemisesti koulutettu teknisen alan asiantuntijakonsultti. Persoonana eniten minua taitaa leimata tuo tylsyys, ymmärrän hyvin ettei kukaan minusta kiinnostu koska minulle ei oikein ole heille mitään kiinnostavaa tarjottavaa itsestäni.
Minä itse. No, muutaman kerran vuodessa tapaan paria vanhaa kaveria. Ja mutsia tapaan välillä "liikaakin". Tai hän tapaa mua ;)
Olen aina viihtynyt itsekseni, mitä enemmän ikää tulee, sitä paremmin. En kaipaa tämän kummempaa sosiaalista elämää. Naapurit rassaa varsinkin kesäisin kun eivät ymmärrä, että haluan olla omalla pihallani rauhassa. Sosiaaliset tilanteet luonnistuu kyllä, sivustakatsoja olen luonteeltani enkä viihdy isommissa porukoissa, joissa saatan olla hiljaisempi, mutta muuten käsittääkseni ihan ok olen.