Lue keskustelun säännöt.
Tiedätkö ketään joka on AINA yksin?
13.09.2012 |
Ei kavereita, ei parisuhdetta, ei lapsia, ei minkäänlaista sosiaalista elämää. Käy ehkä töissä tai opiskelee tai sitten ei tätäkään, mutta vapaa-ajalla ei koskaan tapaa ketään eikä käy "missään". Millainen hän on ihmisenä?
Kommentit (54)
No ketään ei kiinnosta mitä kuuluu. Eli elämä menee aika lailla neljän seinän sisäl itsetuhoisis ajatuksis ja koneel.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.09.2012 klo 01:06"]
Tarvitset vain oikeita huumeita. Tai ihan vaan lisäät viinankäyttöä. Mielihän on kuin raakatimantti ja viina hioo sen. Liian kauaa tai lujaa ei saa hioa tietenkään, muuten timantti kutistuu ihan oikeastikin. Ihan reippasti vedät viinaa vaikka yksin kotona telkkaria katsoessa. Ei tarvii hävetä yhtään. Katso komedioita tms. hauskaa materiaalia. Tunnelman pitää olla rento, ei ikävä. Kärsit luovuuden puutteesta. Hyvä juttu on se että luova puoli on ihmisessä ihan valmiiksiasennettuna. Se pitää vain töniä hereille. Työn eli ajattelun ja meditoinnin määrästä se on vain kiinni. Luovuutta voi harjoittaa. Sosialisointi ja keskustelu ovat luovan puolen taitolajeja.
Suosittelen chatteja. Viina ja chat ovat myös aika mukavaa ajanvietettä meille sosiaalisesti rajoittuneille. Ennen en juuri osannut ylläpitää keskustelua. Nykyään on tilanne vähän parempi. Alkoholi, online chat, kriisit, hitaasti kypsynyt huolettomuus, komediat ja iän myötä tullut pieni viisastuminen saivat yhteisvoimin sisäisen introverttini lopulta jokseenkin kuriin, lähes 30 elinvuoden jälkeen. Onnellisuus auttoi myös. En väitä että olisin ollut surkea 30v asti vaan ihan vaan tyytyväinen tai OK. OK ei ole sama kuin onnellinen. Pieni euphorian tunne ja huolettomuus auttavat roimasti. Sama se miten ne syntyvät, viinalla tai muutoin.
Ei pidä unohtaa vitutusta. Ihminenhän ei muuta itseään ennen kuin vitutus on käynyt paikalla tarkistamassa tilanteen. Itse tavallaan lopulta vittuunnuin sosiaaliseen saamattomuuteeni ja aloin sitten työstämään sitä (heikkoa) puolta itsessäni. Vuosi tai pari siinä meni "ihmissuhdetaitoja opiskellessa". Elämäsi tulee olla huumorihakuista tai neroushakuista, riippuen minkä lajin ihmisiin haluat vaikuttaa.
"It is of paramount importance that you are happy, not OK, but happy, in your life. This cannot be stressed enough. You must refuse to be OK. Demand to be happy first. After that it is OK to wind down and feel OK. Happiness breeds happiness. A single happy memory can invoke happiness in you for the rest of your life."
[/quote]
Ei kyllä toimi mulla tuo alkoholi. Olen sitä nuorempana käyttänyt ongelmanpoikaseksi asti, mutta valitettavasti minusta ei sen myötä tule hilpeää seuranaista kuten jostain muista, vaan käsittämättömiä sikailuja ja sekoiluja suorittava ärsyttävä känniääliö. Kohtuudella en osaa ottaa vaan otan aina liikaa jos alan ottaa. Esim. jos yrittäisin toteuttaa tuon ajatuksen ottaa kalsarikännit ja chattailla, tekisin niin parin ekan kaljan ajan, sitten joisin 5 lisää musiikkia kuunnellen, sitten lähtisin keskustaan ja tuhlaisin rahaa casinolla ja heräisin aamulla mistä sattuu sängystä jonkun yököttävän äijän kanssa. Ei jaksa enää tässä iässä sellaista, joten mieluummin olen raittiina.
Minä en myöskkään haluaisi saada "sisäistä introverttiani nurin". Arvostan syvästi omaa ominaisluonnettani introverttina, en pidä introverttiyttä vikana. Ja kyllä, olen onnellinen ihminen, vaikka varmaan jotkut naapurit tms mua säälii kun näkevät miten yksinäinen olen. Toki se haave puolisosta olisi ollut aikanaan olemassa mutta senkin surun etten sitä saanut olen jo surrut alta pois ja jatkan tyytyväisenä pientä tavallista elämääni. Haasteita ja luovuudenkäyttöä saan elämääni tarpeeksi (jopa liikaa) erittäin vaativasta työstäni, niitä en vapaa-ajalta kaipaa.
No olen ollut tuollainen aina yksin tyyppi. Nykyään olen yh-äippä. Lapsesta on hyvää seuraa. Tosin kyllä mulla kavereita olisi, jos vain pitäisin yhteyttä. Minun on helppo tutustua ihmiseen, mutta sen jälkeen tökkii joku ja pahasti. Heittäydyn mykäksi. En tee sitä siksi että olisin vihainen muille tai pahuuttani. En vain saa sanaa suusta. Se on kai opittu malli käyttäytyä. Minä olen ollut tarha- ja koulukiusattu. Lisäksi olen kärsinyt koko ikäni sosiaalisista peloista ja itsetunto-ongelmia riittää. En oikein itsekään käsitä miksi vetäydyn syrjään, vaikka olisi todella kiinnostavaa ei-pelottavaa seuraa. Tämän takia elämässäni on tapahtunut todella traagisiakin asioita. Kyllä tämä käytösmallin johdosta olen joutunut luopumaan paljosta. Viihdyn kyllä hyvin itsekseni, minulla on oma maailmani pääni sisällä ja omat jutut. Tosin juttukaveria kaipaisin välillä kovasti. Rakastan syvällisiä keskusteluita, yhdessä puuhaamista ja väittelyä.
Ah, miten hauskaa onkaan lukea jotakin vanhan viestiketjun kommenttia ja ajatella, että tuo on ihan kun minä! Sitten tajuta, että hitto vieköön, sehän olenkin minä...
Ala-asteella olin aina yksin. Samalla kadulla kun ei ollut saman ikäisiä ja toisen kadun lapsille olin jokin jota ei leikkeihin voinut huolia. Joskus pääsin hipaksi ja porukalla pitivät minut hippana.
Ylä-asteella mulla oli muutamia kavereita. Osa katosi sitten kun menin amikseen.
Amiksessa olin luokan ainut kotitaajamasta. Löysin uusia kavereita.
Mutta vapaa-ajalla ei ollut kuin pari kotikulmilla asuvaa kaveria.
Koulun jälkeen nämä vähätkin kaverit alkoi löytää parisuhteet. Tässä vaiheessa jäin taas yksin. Ei mulle kukaan puhunut mistään mikä liittyy parisuhteeseen. Ainoastaan työstä tai autoista. Kun kaikkien yllätykseksi löysin naisen ja muutimme yhteen, alkoi tulla kutsuja illan istujaisiin yms.
Sitten tuli ero. Exän kanssa kaikki sujui siististi ja erosimme kavereina, mutta vanhat kaverit hylkäsi. Paitsi että alkoivat selän takana ja fb puhumaan paskaa. Kohta kymmenen vuotta ollut yksin. Monet kerrat olen itkusilmässä miettiny mikä minussa on vikana. Miksi enää elän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noo kyl toi my naapuri Pertti o aik yksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naapurin pertti kirjoitti:
Miten niin
Tiedän.
Useat vanhukset kotonaan.
Kuolemaansa saakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan yksin sillä Jeesus on sydämessäni <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin ilmoittaudun.
En ole työelämässä, joten sitä kautta ei tule sos kontakteja.
Ei minulla ole oikeastaan koslaan ollut ystäviä/ystävää, vain muuyama katastrofaalinen parisuhde. Nyt vanhana ei sitäkään.
Olen myös introvertti ja aika valikoiva, en välitä ihmisistä yleensä.
En tiedä, missä tapaisin kiinnostavia persoonia, joihin haluaisin tutustua.
Tarjolla on vain tylsiä tyhjänpuhujia.
Olen siis mieluummin yksin.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan yksin sillä Jeesus on sydämessäni <3
Juu, tiedän, en minäkään. Mutta J on eri asia kuin toinen lihaa ja vertaa, tunteita ja ajatuksia osoittava ihminen. J sanoo myös "rakasta lähimmäistäsi", mutta entäs kun sitä lähimmäistä ei ole? J:lla oli myös ihmisystäviä, Esim. sisarukset Lasarus, Martta ja Maria. Hän rakasti ystäviään, he olivat Hänelle tärkeitä.
Minulla ei ole ketään ihmisystävää. Minusta ei kukaan toinen ihminen välitä.
Kukaan ei halua olla aito ystävä minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä. Melkein.
Itteni voisin tohon kyllä lukee. Aina yksin.
Minä olen useimmiten yksin. Tiedänkin, että syy on osittain minussakin. En osaa olla ihmisten kanssa luontevasti, olen hieman jännittynyt, vaikka yritän mitä. Sitten en saa ihmisiä pitämään minusta oikein millään. Aluksi joku saattaa tehdä tuttavuutta, mutta useimmiten käy niin, että kääntyykin minua vastaan tai tekee jotain ikävää, sanoo jotakin ilkeää, kiusaa tms. Johtuuko sitten minun omasta varautuneisuudestani ja jäykkyydestä. En saa luotua läheisiä ihmissuhteita, vaikka käytän samoja keinoja siihen kuin muutkin. Avautumalla ja jakamalla, osoittamalla kiinnostusta toisen elämää ja ajatuksia kohtaan, olemalla avulias ja auttavainen, pyytämällä kahville, jne. Aina kuitenkin huomaan, että siitä ei seuraa yhtään minkäänlaista, ei edes kaverisuhdetta, vaikka sillä hetkellä siltä tuntuukin. En ehkä vain osaa olla ihmisten kanssa luontevasti, en osaa luoda läheisiä suhteita, enkä osaa herättää kiinnostusta ja luottamusta ihmisissä. Minulla on kyllä onneksi perhe ja hyvä työpaikka. Että siinä mielessä en ole yksin. Työ on minulle tärkeä asia ja perhe kaikki kaikessa. Töissäkään ei kuitenkaan ole oikein ketään, jonka kanssa olisin edes kaverustunut, päin vastoin monia ikäviä tilanteita olen joutunut kokemaan myös työsuhteissa. Vähän vastaavaa kuin muuallakin. En ole mitenkään erityisen ujokaan, enkä mitenkään vastenmielisen näköinen, ennemminkin ihan tyylikäs nainen, minulla ei ole huono itsetunto, en haise, minulla on kokemuksia, joista keskustella, harrastuksia, jne. En usko, että mistään ulkoisesta on siis kysymys. Luonne ja joku kyvyttömyys ehkä.
Vierailija kirjoitti:
minä.
Joskus menee joku kuukausi, etten puhu kellekään muulle ääneen, kuin kaupan kassalle "kiitos" kerran viikossa-parissa.
Mikään ei ole muuttunut kahdeksassa vuodessa terveisin tuon kommentin kirjoittaja.
Minä.
Teen töitä kotoa käsin. Olen asunut tällä paikkakunnalla 6-vuotta, mutta en ole tutustunut kehenkään. Se ei ole viitsimättömyyttäni vaan silkkaa pelkoa.
Minuakin on kiusattu lapsena ja teininä. Se opetti minulle etten ole minkään arvoinen. Kävin terapiaa 6-vuotta, mutta pitäisi varmaan pyytää rahat takaisin, heh.
Minä tapaan noin kaksi kertaa vuodessa siskoani. Ilman häntä varmaan olisin jo tappanut itseni.
Tää tilanne on outo sekoitus harmitusta ja tyytyväisyyträ. Harmittaa ettei voi kertoa kelleen mitään, vaikka että olipa kaunis auringonnousu tai olipa hauskat euroviisut. Mut samalla tyytyväinen ettei tarvii hoitaa tai etsiä ihmissuhteita ja kaikki aika on minun omaani.
Ehkä tää yksinäisyys tekee minusta lopulta sekopään.
N32
Minä olen, en varmaan kauan..en vaan jaksa enää tätä jatkuvaa ulkonaolemista kaikesta.
Tarvitset vain oikeita huumeita. Tai ihan vaan lisäät viinankäyttöä. Mielihän on kuin raakatimantti ja viina hioo sen. Liian kauaa tai lujaa ei saa hioa tietenkään, muuten timantti kutistuu ihan oikeastikin. Ihan reippasti vedät viinaa vaikka yksin kotona telkkaria katsoessa. Ei tarvii hävetä yhtään. Katso komedioita tms. hauskaa materiaalia. Tunnelman pitää olla rento, ei ikävä. Kärsit luovuuden puutteesta. Hyvä juttu on se että luova puoli on ihmisessä ihan valmiiksiasennettuna. Se pitää vain töniä hereille. Työn eli ajattelun ja meditoinnin määrästä se on vain kiinni. Luovuutta voi harjoittaa. Sosialisointi ja keskustelu ovat luovan puolen taitolajeja.
Suosittelen chatteja. Viina ja chat ovat myös aika mukavaa ajanvietettä meille sosiaalisesti rajoittuneille. Ennen en juuri osannut ylläpitää keskustelua. Nykyään on tilanne vähän parempi. Alkoholi, online chat, kriisit, hitaasti kypsynyt huolettomuus, komediat ja iän myötä tullut pieni viisastuminen saivat yhteisvoimin sisäisen introverttini lopulta jokseenkin kuriin, lähes 30 elinvuoden jälkeen. Onnellisuus auttoi myös. En väitä että olisin ollut surkea 30v asti vaan ihan vaan tyytyväinen tai OK. OK ei ole sama kuin onnellinen. Pieni euphorian tunne ja huolettomuus auttavat roimasti. Sama se miten ne syntyvät, viinalla tai muutoin.
Ei pidä unohtaa vitutusta. Ihminenhän ei muuta itseään ennen kuin vitutus on käynyt paikalla tarkistamassa tilanteen. Itse tavallaan lopulta vittuunnuin sosiaaliseen saamattomuuteeni ja aloin sitten työstämään sitä (heikkoa) puolta itsessäni. Vuosi tai pari siinä meni "ihmissuhdetaitoja opiskellessa". Elämäsi tulee olla huumorihakuista tai neroushakuista, riippuen minkä lajin ihmisiin haluat vaikuttaa.
"It is of paramount importance that you are happy, not OK, but happy, in your life. This cannot be stressed enough. You must refuse to be OK. Demand to be happy first. After that it is OK to wind down and feel OK. Happiness breeds happiness. A single happy memory can invoke happiness in you for the rest of your life."