Missä olit kun WTC:hen lennettin 11.9.?

mulla oli lento lähdössä. Ei ole ikinä millään lennolla pelottanut niin paljon, olin varma että räjäyttää sen koneen alas...

Katsoimme lähetystä tv:stä ja eräs työkaverini toisti toistamistaan että nyt tulee maailmanloppu. Onneksi sitä ei kuitenkaan tullut.

asuntolaan. Toisen koneen näin livenä tv:sta.

20.3.2003?

juuri tullut synnytysvalmennuksesta ja asiasta kuulin 2-vuotishääpäiväillallisella.

Matkalla vanhempieni luokse. Auton radiosta kuulin ensimmäisestä iskusta. Toisen iskun näin sitten suorana tv:stä. Oli järkyttävää ja vieläkin asia koskettaa. Poikkeuksetta kaikki dokumentit saavat kyynelehtimään. Niin paljon menrtystä ja surua - niin turhaa... :(

20.3.2003?

Missä itse olit? Mä olin ensin kotona, sitten töissä, sitten kotona.

kavereiden kanssa ulkona. kuulin vasta illalla kotona. enkä ollenkaan tajunnut, että mikä siinä oli niin järkyttävää, vanhemmat tai opettaja ei kai osanneet selittää kunnolla. eikä vieläkään kyllä järkytä. olin silloin 12.

mutta luultavasti kotona. Olin 10v. Äiti kauhisteli uutisia ja pyysi kaikki katsomaan.

Helsingissä. Taisin olla kotiutunut koulusta tai töistä, muistaakseni olin päiväunilla tai niiltä herännyt ja soitin poikaystävälle. Meillä oli ollut jotain riitaa, ja aloin sitä puimaan puhelimessa ja hän kysyi tiedänkö mitä on tapahtunut. Laitoin välittömästi telkkarin päälle ja näin kaikki kamaluudet, kello oli siinä neljän pintaan.

Olin´töissä tavarantoimittajalla, ja olin inventoimassa tuotteitamme, kun osastonhoitaja/päämyyjä tuli sanomaan, että Manhattanille on osunut ohjus, ja että se on maan tasalla.



Riensimme viereiselle tv-osastolle, jossa oli jo muitakin katsomassa suoraa kuvaa savuavasta tornista CNN:ltä. Tässä vaiheessa siis vasta toinen koneista oli osunut.



Inventointi suoritettiin pikaisesti loppuun ja autossa matkalla kotiin olikin sitten radio päällä, ja siellä päivitettiin tilannetta koko ajan.

Kohta olin kännissä kuin käki, ja seuraavana päivän ihmettelin teeveestä, et mitens tällästä on ehtiny tapahtua...

kävelin sotkuun munkille ja kahville.

kotona, muistaakseni mulla oli kaveri kylässä ja istuttiin mun sinisellä säkkituolilla kattomassa telkusta jotain hömpänpömppää kun yläreunaan tuli teksti, että lentokone törmännyt wtc-torniin. Äiti oli keittiössä laittamassa ruokaa ja huusin sille, että tule kattomaan. Siinä sitten koko ilta seurattiin uutisia, äiti oli ihan järkyttynyt kun olivat isän kanssa tasan viikko ennen iskuja olleet wtc-torneissa... Olin 12-vuotias ja kyllä se silloin järkytti vaikka vasta myöhemmin tajunnut asian paremmin.

Kävimme katsomassa häntä. Vieraili meni todella hyvin, ja mummokin oli alkanut toipua. Istuimme autossa kun radiosta alkoi kuulua tietoa tapahtuneesta. Muistan että itkimme siskoni kanssa koko matkan kotiin, ja sen jälkeen vahtasimme televisiota.

Olin ollut urheilemassa ja kotona ei ollut telkkaria.



Luin lööpeistä seuraavana päivänä. Ja olin ihan pihalla. Mikä viikonpäivä se oli?

kotona.Tuli olo, että ihan kuin katsoisi jännää elokuvaa. Ei oikein tajunnut, että sellaista voi oikeasti tapahtua.

Minulla oli radio auki.Tapahtumaa selvitettiin ylimääräisessä uutislähetyksessä. Työkaverini oli naimisissa muslimin kanssa ja oli tapahtumasta hyvin iloinen???Se on oikein noille, hän huusi. Me muut olimme järkyttyneitä. Kysyimme että miksi tämä on sinusta hyvä.Hän vastasi että Amerikkalaisten politiikka on niin syvätä. Olen usein miettinyt että tiesikö hän etukäteen tästä.

nukkumassa vielä silloin aamupäivällä. Kaveri soitti ja käski äkkiä heille (meillä ei ollut telkkua) ja sanoi, että on tapahtunut ihan hirveitä ja USAan on hyökätty. Mentiin sitten kaverin kämpille ja katsottiin sieltä, se tuli uudelleen ja uudelleen se sama tornipätkä. Sitten alkoi tulla tietoa myös Pentagonista. Radiosta ei muusta kerrottukaan, haastateltiin paikallaolijoita, palomiehiä jne., ei enää poppia tai hupiohjelmaa koko päivänä.



Tunnin päästä oli kaupungin ensimmäiset muslimit hakattu sairaalakuntoon, sen jälkeen ei muslimeja enää näkynyt kaduilla koko loppuviikkona.

vakavan sairauden vuoksi. Olin ihan hajalla siksi, kun ei tiedetty selviääkö koira vaiko ei. Klinikalla joku puhui asiasta, mutta evvk - ei kiinnostanut yhtään, vaikka yleensä olen ihan kärppänä kun jotakin erikoista tapahtuu. No kotimatkalla veli soitti ja kertoi mitä on tapahtunut.... siinä vaiheessa pahin jännityskin oli jo itseltä lauennut ja ulkomaailma alkoi kiinnostaa, joten loppuilta meni telkkua töllätessä.



Parin päivän (vai viikon?) päästä bongasin Muhammed Attan kuolinilmoituksen Hesarista ja sanoin miehelle, että nyt löytyy meikäläisistäkin lehdistä uhrien nimiä. No, kysehän oli propagandasta, kuten jälkikäteen kuulimme.