Isot lapset ja vauvahaave tai jotain...

Kirjoittelen vain ajatuksiani omasta elämästäni tällä hetkellä ja toivoisin kenties vertaistukea tai kokemusten vaihtoa.

Olemme miehen kanssa päättäneet, että meidän perheeseen mahtuisi vielä yksi lapsi. Vauvan teko ei sitten olekaan ollut mitenkään helppoa oman hormonitoiminnan ym. takia. Ennestään on jo pari lasta ja olen heistä todella onnellinen. Mutta, mutta, siltikin tuntuu kuin olisin jäämässä lapsettomaksi. Suru siitä, että meille ei välttämättä tulekaan enää vauvaa on todella musertava. Rankkoihin lapsettomuushoitoihin kumpikaan ei ole oikein valmis lähtemään ja ollaan kyllä puhuttu miten helppoa elämä nyt on, kun lapset ovat isoja.

Muutenkin on viime aikoina tuntunut, ettei mikään tunnu miltään. Miehen kanssa menee hyvin. Sen olen kyllä huomannut, että minun hellyyden tarpeeni on kasvanut sitä mukaan, kun haave vauvasta hiipuu. Keskustelu miehen kanssa on vähän vaikeaa, kun hän perusluonteeltaan inhorealisti, joka ottaa asiat sellaisina kuin ne ovat, eikä esim. ymmärrä minun pettymystäni vauva-asiassa. Asiathan ovat hyvin ja niinhän ne oikeastaan ovatkin, mutta silti...

Tällä hetkellä elämässäni ei ole mitään uusia tuulia. Töissä menee hyvin, opiskelemaan ei nyt kiinnosta lähteä, urheilu kuuluu arkeen, lasten harrastukset vievät aikaa, ym. Jotain minun elämäni kaipaa ja jos se vauva ei ole mahdollinen, niin mitäs sitten?