Kolmen lapsen äitinä (ja toisen asteen opena) täytyy kyllä ihmetellä, että
mitä niin tärkeää asiaa voi olla opelle, jota ei voi hoitaa päiväaikaan, sähköpostilla tai wilman välityksellä? Mun ei ole tarvinnut KOSKAAN soittaa lasten opettajalle illalla.
Kommentit (60)
Joo, ei meilläkään koulu anna puhelinta, mutta mulla on tytön vanha luuri käytössä ja oma kuukausimasuton liitymä puhelimessa. apyrin itse soittamaan puhelut koulussa koulun puhelimella, mutta ei tuo nyt mailmaa kaada, jos jonkun euron kuussa puheluista maksan. Koska itsellä on lapsi aon joskus helpompi, että lähtee vaikka töissä ajoissa viemään harratuksiin ja soittelee sitten paremmalla ajalla illalla.
aivan kaikkina kellonaikoina (kolmelta yöllä, kuudelta aamulla, kahdeltatoista illalla/yöllä) sekä viikonloppuisin että juhlapyhinä (mm. joulupäivänä). Kertaakaan ei näillä vanhemmilla ole ollut sellaista asiaa, jota ei olisi voinut hoitaa inhimilliseenkin aikaan.
Neljän äiti ja yläkoulun ope
voi murehduttaa niin paljon, että he haluavat keskustella asiasta illan aikana, eivätkä jätä viestintää sähköpostin tai Wilman varaan.
Itse en ottaisi opeen yhteyttä iltaisin, mutta ymmärrän, että meitä on moneen junaan.
hengähdys asian kanssa on paikallaan. Saa järjesteltyä ajatuksia ja sanottua järkevästi ja fiksusti sen, mitä haluaa. Itse tulisi ainakin kiivailtua ihan hengästyksissä, jos jotain kiusaamisjuttua soittaisin esim. heti lapselta kuultuani. Ja kun niiden muiden osapuolten kotiin ope tuskin soittaa illalla puoli ysiltä, vaikka itse soitinkin heti iltasadun jälkeen. Vai soittaako?
aivan kaikkina kellonaikoina (kolmelta yöllä, kuudelta aamulla, kahdeltatoista illalla/yöllä) sekä viikonloppuisin että juhlapyhinä (mm. joulupäivänä). Kertaakaan ei näillä vanhemmilla ole ollut sellaista asiaa, jota ei olisi voinut hoitaa inhimilliseenkin aikaan.
Neljän äiti ja yläkoulun ope
känni- tai häirikkösoittoja. Ne tavallaan "ymmärtää" sitä taustaa vasten, että soittajan henkinen harkintakyky ei ole tuollaisessa tilanteessa kohdallaan, ja silloin soittajalta voi odottaa melkein mitä tahansa.
kaikilla muillakin aloilla ihmiset vastailevat työpuheluihin ja sähköposteihin iltaisinkin. Sitä kutsutaan korkeaksi työmoraaliksi.
tyhmyydeksi ettei osaa vetää rajaa yksityiselämänsä ja työelämänsä välille. kaikille se ei ole mahdollista, mutta suotavaa olis. Mitä vanhemmaksi ja viisaammaksi ihminen tulee, sen paremmin ymmärtää ettei vapaa-aikojaan ja lomiaan pidä uhrata työlle- mitä vaativampi työ, sen selkeämmät pitää olla myös vapaa-ajat. "korkea työmoraali" on pomoportaan huijaus, millä työntekijä saadaan tuntemaan itsensä erityiseksi ja uhraamaan terveytensäkin työnantajan tienestien edestä. Ja bonuksena voi sitten saada vaikka juustohöylän. Mulla on mielestäni todella korkea työmoraali, mutta jos mulle soitetaan työpuhelu illalla, niin mietin kyllä mikä idiootti siellä soittelee kun ei ymmärrä kunnioittaa toisen pere-elämää ja lepoa.
omalle terveyskeskuslääkärille, kun unohtui viimeksi kysyä, että pidänkö niitä tukisukkia nyt jatkossa aina. Ja sitten soitin palkanlaskijalle, kun huomasin juuri, että oli tullut liian paljon palkkaa. Terveydenhoitajalta piti kysäistä, onko rokotukset kunnossa. Omalle terapeutille soitin, vaikka hän oli juuri matkoilla Lontoossa, kun taas tuntuu siltä, että pitäisi tulla pikaisesti juttusille. Näin alkuun.
julistaja niin on kyllä hyvä että käyt terapuetilla. Jos vaikka opettaisi sua arvostamaan itseäsi ja vetämään rajoja.
hengähdys asian kanssa on paikallaan. Saa järjesteltyä ajatuksia ja sanottua järkevästi ja fiksusti sen, mitä haluaa. Itse tulisi ainakin kiivailtua ihan hengästyksissä, jos jotain kiusaamisjuttua soittaisin esim. heti lapselta kuultuani. Ja kun niiden muiden osapuolten kotiin ope tuskin soittaa illalla puoli ysiltä, vaikka itse soitinkin heti iltasadun jälkeen. Vai soittaako?
esim jostain seuraavan päivän läksyjutuista, kun hän on itse unohtanut sanoa jotain tms.
edes pääse vastaamaan puoli ysiltä puhelimeen, kun laitan lapsia nukkumaan. Enkä todellakaan patistaisi sängystä enää mun ekaluokkalaista tekemään läksyjä. Hohhoijaa!
Mutta yhden lapsen opella oli tapana soitella jotain unohtunutta asiaa kymmenen kieppeillä illalla. Kovasti ihmettelin, että miksi pitää siihen aikaa soitella, eikö ehtinyt vai muistanut aiemmin? Silloin meillä oli vielä lankapuhelin ja siihen hän aina soitti, vaikka hänellä oli myös meidän kännykkänumerot. Ärsytti kun lapset olivat jo nukkumassa ja joskus itsekin.
Nyt ärsyttää se, että seiskaluokkalaisen uusi luokanvalvoja ei ilmeisesti osaa käyttää lainkaan tietokonetta, kaikki viestit tulevat paperilippusilla, vaikka wilma on käytössä ja muut opet sitä käyttää. Uskomatonta, mutta hän tekee jopa monisteet lapsille vanhaan tyyliin, käsinkirjoitettuna. Miten niin tumpelo voi opena ollakaan???
Mutta työaikana teen ahkerasti töitä ja vastaan jokaiseen puheluun ja sähköposteihin. Siitähän mulle maksetaan.
kaikilla muillakin aloilla ihmiset vastailevat työpuheluihin ja sähköposteihin iltaisinkin. Sitä kutsutaan korkeaksi työmoraaliksi.
Vai korkea työmoraali? Jos siitä ei kuule makseta niin se on suurta tyhmyyttä :-D.
En ole koskaan tuntenut tarvetta soittaa enkä open numeroa tarvitse. En myöskään itse pidä työpuhelinta päällä työajan ulkopuolella enkä anna privaattinumeroani kenellekään kollegalle / asiakkaalle. Se on todellakin tyhmyyttä, ei siitä mitään palkintoa saa.
Asiat saa kyllä hoidettua työaikana, sähköpostilla tai Wilman kautta
Meillä siis on ollut aina sellaisia opettajia, että ovat antaneet numeron. 13 vuoden aikana ei ole tarvinnut kyllä kuin kerran soittaa.
Kysyin eräästä laskusta, miten se lasketaan kun lapsi oli sairaalassa ja opetin itse häntä 2 viikkoa.
Meidänkään opettaja ei onneksi ollut av.mamma. Jopa kiitteli, että kysyin, koska sehän helpotti hänen työtään ,ettei tarvinnut antaa tukiopetusta.
Voin kuitenkin kuvitella, että joskus saattaa olla sellaisia asioita ja tilanteita, että haluaa soittaa vaikka illalla. Elämässä saattaa sattua vaikka mitä.
Onhan ihan eri asia soittaa neuvoa sairaalle lapselle kuin kesälomalle jäkättää ettei vaan joudu väärään ryhmään:D MInusta on todella röyhkeää ja epäkunnioittavaa kuvitella et ihmiset ovat aina käytettävissä mihin vaan. Ja jotkut ressukat vielä luulee et kiltisti pitää tehdä mitä käsketään.
Siis mitä asiaa on äidillä, joka soittaa lapsensa opettajalle esim. klo 20.00 illalla? Millaisella asialla ne teille soittaa?
Mä en ikimaailmassa kehtais soittaa tuohon aikaan, ellei olisi jotain todella vakavaa... enkä kyllä keksi, mikä olisi niin vakava asia, että opettaja olisi se, jolle soittaisin. Joku onnettomuus/kuolemantapaus... kyllä mun ajatukset tuollaisessa tilanteessa olisi jossain ihan muualla kuin kouluun soittamisessa. Ne ehtii sit joskus.
Mistä asiasta ylipäätään soitetaan opettajalle? Sähköposti ja sähköinen viestinvälitys on keksitty.
Okei, nyt keksin -jos lapseni olisi koulukiusauksen uhri ja asialle ei tapahtuisi ns. virallista tietä mitään niin takuulla tarttuisin luuriin. Mutta en silloinkaan klo 20.00 illalla.
ja opettajat pauhanneet, ettei heille tarvi soittaa ja ei ole yhtään syytä, että heille ei tarvitse soittaa.
Joten sairas lapsi ei ole poikkeus näiden aaveeopettajien mielestä.
Onneksi meillä alakoulun opet ei ole aaveemammoja. Ovat antaneet numeronsa ja käskeneet soittaa jos on jotain ongelmaa.
Onhan ihan eri asia soittaa neuvoa sairaalle lapselle kuin kesälomalle jäkättää ettei vaan joudu väärään ryhmään:D MInusta on todella röyhkeää ja epäkunnioittavaa kuvitella et ihmiset ovat aina käytettävissä mihin vaan. Ja jotkut ressukat vielä luulee et kiltisti pitää tehdä mitä käsketään.
Minä olen yrittäjä ja tottunut siihen, että palvelen asiakkaita silloin kun se asiakkaille sopii. Iltaisinkin ja myös viikonloppuisin sekä lomien aikana. Vastailen sähköposteihin, tekstareihin ja keskustelen puhelimessa, pyrin siihen, että asiakas on tyytyväinen. Jos en todellakaan voi asiakasta palvella, laitan puhelimeen viestin, että en juuri nyt en voi vastata, mutta jätä viesti niin otan yhteyttä. Ja yöksi äänettömälle.
Ja muuten asiakkaina ihan kaikkein vaativimpia ovat opettajat, aivan ylitse muiden. Joukosta erottuvat vielä varsinkin äidinkielen ja kielten opettajat. Opettajat myös myöhästelevät eniten, eivät pyytele anteeksi eivätkä "turhia" kiittele. He myös valittavat eniten ja soittelevat useinkin juuri sunnuntaisin. Minusta heille tekisi hyvää mennä välillä muualle töihin, että huomaisivat että ei se helpompaa ole muillakaan.
Ja itse en soittaisi työpäivän ulkopuolella opelle kuin jossain pakollisessa tapauksessa. Vielä ei ole tarvinnut, ja kohta lapset ovat peruskoulunsa käyneet.
ja opettajat pauhanneet, ettei heille tarvi soittaa ja ei ole yhtään syytä, että heille ei tarvitse soittaa.Joten sairas lapsi ei ole poikkeus näiden aaveeopettajien mielestä.
Onneksi meillä alakoulun opet ei ole aaveemammoja. Ovat antaneet numeronsa ja käskeneet soittaa jos on jotain ongelmaa.
Onhan ihan eri asia soittaa neuvoa sairaalle lapselle kuin kesälomalle jäkättää ettei vaan joudu väärään ryhmään:D MInusta on todella röyhkeää ja epäkunnioittavaa kuvitella et ihmiset ovat aina käytettävissä mihin vaan. Ja jotkut ressukat vielä luulee et kiltisti pitää tehdä mitä käsketään.
Pitääkö matikanlaskusta soittaa todellakin juuri tietyllä hetkellä, eikä sitä asiaa voi hoitaa työaikana? Tai sähköpostilla? Tai Wilmalla?
ja hui kauhea, opettaja jopa kiitteli, että olipa hyvä kun soitin.
Nyt aaveeopettaja varmaan pyörtyy kauhusta. Mikä luuseriope kun kiitteli, että soitin ja kysyin, että miten opetan tämän laskun lapselle täällä sairaalassa.
Mutta meille on tosiaan 13 vuoden aikana sattunut sellaisia alakoulun opettajia, jotka ovat itse antaneet numeron ja sanoneet, että soittakaa jos tulee ongelmia ja asiaa. Yhden kerran on siis tarvinnut soittaa.
Ja vielä kerran. Tämä opettaja vielä kiitteli, että olipa hyvä kun soitit :)
ja opettajat pauhanneet, ettei heille tarvi soittaa ja ei ole yhtään syytä, että heille ei tarvitse soittaa. Joten sairas lapsi ei ole poikkeus näiden aaveeopettajien mielestä. Onneksi meillä alakoulun opet ei ole aaveemammoja. Ovat antaneet numeronsa ja käskeneet soittaa jos on jotain ongelmaa.
Onhan ihan eri asia soittaa neuvoa sairaalle lapselle kuin kesälomalle jäkättää ettei vaan joudu väärään ryhmään:D MInusta on todella röyhkeää ja epäkunnioittavaa kuvitella et ihmiset ovat aina käytettävissä mihin vaan. Ja jotkut ressukat vielä luulee et kiltisti pitää tehdä mitä käsketään.
Pitääkö matikanlaskusta soittaa todellakin juuri tietyllä hetkellä, eikä sitä asiaa voi hoitaa työaikana? Tai sähköpostilla? Tai Wilmalla?
oli ekalla ja tokalla, antoi silloinen opettaja kännykkänumeron ja saatoin illallakin (en myöhään) laittaa tekstiviestin, ettei lapsi pääse seuraavana päivänä kouluun. Ei ollut kai mikään erikoinen käytäntö. En tietenkään mitään vastausta odottanut. En usko, että sen viestin lukemisesta (kun ehti) oli opettajalle kovin kovasti vaivaa.