Totuus hotellien "glamourista" (lukekaa!)
Tämä asia on vaivannut minua jo jonkin aikaa, joten pakko nyt avautua siitä. Olin syksyllä kerroshoitajana yhdessä kaupungin "tasokkaimmaksi" luokitellussa hotellissa. Siivouksesta vastasi suuri ja tunnettu suomalainen siivousfirma, joka pyrki tekemään vain mahdollisimman suurta voittoa ja seurauksena oli se, että työntekijöiltä vaadittiin mahdottomuuksia. Lisäksi suurin osa työntekijöistä oli vieläpä ulkomaalaistaustaisia, joten heillä ei ollut mitään käsitystä oikeuksistaan tai pahimmassa tapauksessa edes työsopimusta. Siivousvälineet olivat täysin kelvottomia (tyyliin muutama rätti/30huonetta) ja yhteen huoneeseen käytetty aika oli niin pieni (n. 15min/huone), että siinä ei oikeasti ehtinyt muuta kuin tehdä huoneesta näennäisesti siistin.
Kaikille hotellivieraille siis neuvoksi seuraavat asiat:
1. Älä IKINÄ juo huoneessa olevista laseista (saatetaan nimittäin vain huuhdella ja kääntää ympäri)
2. Käytä AINA jotain kenkiä, kun käyt suihkussa (lattiaa ei käytännössä ikinä pestä, näkyvät roskat vain poistetaan)
3. Älä aseta mitään lavuaaritasolle (saatetaan pyyhkiä välillä samalla rätillä kuin wc-pöntöt!!)
4. Älä koskaan päästä pieniä lapsiasi konttailemaan pitkin lattioita (huone nimittäin kuljetaan yleensä vain päästä päähän likaisen mopin kanssa)
5. Tutkaile lakanoiden puhtautta ja sileyttä hieman tarkemmin (eräs ex-kolleega nimittäin jätti välillä huhun mukaan lakanat vaihtamatta, suoristi vain edellisen jäljiltä)
Tämä kaikki siis hotellissa, jossa itse työskentelin. Voi olla, että muualla ei toimita näin moraalittomasti. Halusin vain kertoa kokemuksistani, sillä mielestäni on väärin, että ihmiset maksavat satojakin euroja hotelliöistä tietämättä lainkaan, että totuus hygieniatasosta on tämä.
Älkää siis antako "ylellisten" valkoisten lakanoiden ja "taiteellisesti" taiteltujen pyyhkeiden ja wc-paperirullien hämätä itseänne!
Kommentit (277)
Minulla on muutamasta hotellista kokemusta kerrossivvouksen osalta. Nämä ovat tosin liittyneet opintojen ohessa suoritettavaan harjoitteluun, mutta ovat kestäneet noin pari kuukautta kukin. 15-20 vuotta sitten tilanne oli kuin eri planeetalta verrattuna nykyiseen. Ennenkin tehtiin töitä rivakkaan tahtiin, mutta oli oikeasti aikaa siivota huolellisesti. Viimeisin "harjoittelu" oli aika karua (iso firma hoiti siivouksen-ja kiinteistöhuollon). Minua moitittiin, jos käytin yhden siivousliinan per huone (eli pyyhin huoneen pinnat yms. ja lopuksi samalla liinalla vessan), samalla siivous- ja vessaliinalla ammattilaiset kuulemma selviävät pitkällekin. Olin liian hidas (halusin siivota peruusteellisemmin, en vain kiilllotella näkyviä pintoja), mutta ohjaajani kyllä suositteli minua enemmin sairaalasiivoukseen (kommentilla "x kun siivoaa, niin paskaa ei ole kyllä missään".
Eli tuon edellisen kommentin kirjoittajana, voin nykypäivänä suositella ripeille ja suurpiirteillisille ihmisille, pedantit siivoojat eivät siellä valitettavasti menesty.
Luin vaan ekan viestin mutta meillä oikeasti siivotaan ihan siedettävästi. Lasit tulee AINA ravintolan keittiöstä ja lattiat kyllä pestään. Ja ei kyllä käytetä missään nimessä wc rättiä pöntön lisäksi muualla. Eihän se mitään himodesinfiointia se siivous ole koska ajat on tiukat mutta ei nyt ihan tuollaistakaan. Lakanoita jos ei vaihda saa potkut jne. Ihan keskitason hotelli ja siivousfirma yks näistä isoista. Taitaa olla vaan ihan hotellikohtaista. Meillä on onneksi rättejäkin aina tarpeeksi. Sanotaanko näin että joisin siinä hotellissa lasissa mutten nuolisi pöytiä tai lavuaaria.
Suomessa hotellien ja motellien hinnat ei ole missään suhteessa tasoon. Hinnan määrää lähinnä yöpaikan kysyntä. Olen esim. maksanut lähes 80 euroa huoneesta, jossa yöpöydällä edellisen asukkaan varpaankynsiä... Mutta pakko mennä uudelleen samaan paikkaan, koska muita ei ollut vapaana. Ja seuraavalla kerralla oli varpaankynsiä parvekkeella! Ja joissain pikkukauungeissa on työmatkailijoiden vuoksi viikolla jopa 50 euroa kalliimmat hinnat huoneissa kuin viikonloppuisin, vaikka viikonloppuisin on rauhallisempaa ja parempi aamiainen. Siivouksen yleisestä tasosta en viitsi edes aloittaa... Käytän aina suihkukenkiä ja pakastepussia kaukosäätimen suojana, enkä laita mitään tavaroitani limaisille pöydille muuta kuin paperin päälle. Luojan kiitos vessanpönttö on ollut aina suht koht siisti.
Itsellä niin paha jalkasieni että ei se enää pahemmaksi voi muuttua joten tessuttelen aina paljain jaloin hotellihuoneessa. Pornoa kun katselen niin lasken mällit aina juomalasiin joten en myöskään itse suosittele juomaan laseista. Kaukosäädin on myös aika paskainen ihan kirjamellisesti joten suosittelen minigrip pussin tai kortonkin käyttöä kaukkarin päällä. Käsisuihkuja suosittelen myös tarkkailemaan sillä moni tunkee käsisuihkun perseeseensä suihkuttaen vettä suoleen kuten itse jos olen kovalla.
T: Työmatkustaja.
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 18:43"]
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 18:37"]Ja suurin osa maailman ihmisistä elää puu- tai peltihökkeleissä, kokkaa avotulella ja käy maakuopassa tarpeillaan. Täällä napistaan, jos suihkukoppia ei ole steriloitu ja patjassa (jonka päällä on puhtaat lakanat) on joku läiskä ja jokaiselle asiakkaalle ei olekaan upouutta patjaa, peittoa ja tyynyä... Miettikää nyt vähän. [/quote] huoh, aina jonkun on pakko tulla jeesustelemaan.. tässä nyt vain analysoidaan palvelun tasoa maksavan asiakkaan näkökulmasta, on hiukan kaukaa haettua verrata sitä johonkin kehitysmaiden elinoloihin mikä taas on asia erikseen (vaikka tärkeää sinänsä.
[/quote]
No mieti itte ennen kuin tulet syyttelemään jeesustelusta. Samat naamat ramppaavat kalliilla hinnalla thaikuissa ja intiassa ja nukkuvat jälkimäisessä joku apina olalla kuppasten huorien kanssa, kävelevät päivällä jalat mudassa ja ovat kaiken maailman ökkömöntiäisten armoilla kauheassa paskanhajussa. Takaisin tultua yövytään sokos hotel vantaalla ja itketään, kun hotellin taso ei vastaa hintaansa kun pytyssä on viisto kakkaraita. Ebola vähintään tuli siitä läiskästä.
Suomen hotellien siivouksessa on käytännössä kaksi yritystä Sol ja nclean, toki muitakin on mutta nämä hallitsee markkinoita.
En lähtis koko yritystä morkkaamaan, niin paljon kiinni muistakin asioista kun talosta. Suurin syyllinen on hotellit itse, mikään ei saa maksaa yhtään mitään mutta laatua pitäisi silti saada. Kyllähän sen jokainen tietää että vartissa ei paljon kerkiä, mutta ketjut eivät ole valmiita maksamaan.
Toki joukossa on niitäkin kerroshoitajia jotka vartissa siivoavat huoneen kunnolla. Hyviä tekijöitä on vaan niin vähän, palkka on mitä on. Koskee koko siivousalaa, oli se toimisto tai marketti jne....
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 18:32"]
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 17:56"][quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 17:47"] [quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 17:24"][quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 17:19"] [quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 17:13"]Vessathan siivotaan niillä pesuun lähtevillä pyyhkeillä. [/quote] totta... [/quote] what? Hyi!!! Siis käsi ja kylpypyyhleellä pyyhitään paskoja? [/quote] niin no jos ne siinä odottaa kylpyhuoneen lattialla jo valmiiksi niin helpostihan niillä tulee lattia pyyhkäistyä [/quote] Kaippa ne pestään 95 °C, jossei pesula myös harrasta näitä "säästötoimenpiteitä". [/quote] jep mut onhan se tietty ajatuksena tosi iljettävä et pyyhit naamasi pyyhkeeseen, jolla on puunattu wc:n lattiaa!
[/quote]
Lähinnä iljettävää on ajatus, että joku kuivaa takapuolensa pyyhkeeseen ja jättää sen sitten lattialle vaihdettavaksi.
Sitten tulee siivooja ja "siivoaa" tällä täynnä ulostebakteereja olevalla persepyyhkeellä koko vessan!
Ulostebakteerit hierotaan seiniin, lattialle ja tasoille.... HYI HELVETTI!
Olin aikanani 14-vuotiaana TET harjoittelussa 2 viikkoa. Pääsin koulukaverini kanssa jo ekalla viikolla kahdestaan siivoamaan hotellin parasta sviittiä sekä muutamaa pienempää. :D eikä siis mitään kokemusta edes siivoamisesta, ei kunnon ohjeita tms. Tämäkin hotelli rankattu helsingin top 5 parhaimpiin.
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 20:06"]
Itsekin olen ajatellut, että näin karua tää on...mieheni esimerkiksi ei koskaan mene hotellissa päiväpeiton päälle makaamaan, ti)es milloin pesty! ) Eikä käytä mielellään kaukosäädintäkään (ties miten monet spermaiset kädet koskenut).
[/quote]
Minulla on aina Minigrip-pusseja mukana ja ensimmäiseksi sujautan kaukosäätimen pussiin. Näin niitä paskaisia kaukosäätimiä voi käyttää käsiään likaamatta.
Lisäksi mukanani on aina myös desinfioivia kosteuspyyhkeitä. Niillä pyyhin ovenkahvat ja valokatkaisijat. Niihin kun on pakko koskea.
Joku käski tarkistamaan sängyn luteitten varalta hotellissa. Siis tarkoittaako tämä myös suomalaisia hotelleja?! Oon vähän maalta ja menossa etelä-Suomeen hotelliin... Valistakaa?
Mä en ole mikään pöpöneurootikko ja olen aina ollut tyytyväinen hotellien siisteystasoon, mutta välillä ällöttää, kun ajattelee, mitä kaikkea niissä patjoissa ja peitoissa täytyy olla. Matkustin viikonloppuna Ruotsista Suomeen Viking Amorellalla, seuraavana yönä siellä tapahtuneen hyttiraiskauksen jälkeen. Ajatella, että teoriassa olisi varmaan mahdollista, että nukuin samassa hytissä ja jopa sängyssä, samalla patjalla, jossa edellisenä yönä oli tapahtunut joukkoraiskaus.
Yh hyi ja yök... Kiva, oon aina käyttäny niitä hotellin laseja jos ei oo näkyny likaa. Ja joku työmatkaaja tossa sano että runkkaa lasiin. No, loogistahan se on tavallaa, se on yleensä siinä ulottuvilla! Miten ei oo tullu naisena tollanen mahdollisuus mieleen...
Eiköhän se lasiin runkkaus ja käsisuihkun tunkeminen takaluukkuun ollut pelkkä vitsi. Tai niin ainakin toivon.
Itseasiassa miehet tuntien ne voisi käyttää lasia hyvinkin tohon... Sitä käsisuihkujuttua kyllä epäilen kanssa.
Tämä ketju kannattaisi kyllä oikeasti vinkata Iltasanomille ja/tai -lehdelle, koska tällaisista aiheista kirjoittavat usein ja aihe kiinnostaa monia. Lehti saattaisi samalla haastatella maan suurimpia hotellisiivousfirmoja ja ne saattaisivat EHKÄ tuntea piston sydämessä / pelkoa p*rseessä ja muuttaa tapojaan. On myös hyvä lisätä asiakkaiden tietoisuutta (niin hotellien kuin hotellivieraiden) ja nostaa tärkeä asia framille.
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 18:32"]
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 17:56"][quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 17:47"] [quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 17:24"][quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 17:19"] [quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 17:13"]Vessathan siivotaan niillä pesuun lähtevillä pyyhkeillä. [/quote] totta... [/quote] what? Hyi!!! Siis käsi ja kylpypyyhleellä pyyhitään paskoja? [/quote] niin no jos ne siinä odottaa kylpyhuoneen lattialla jo valmiiksi niin helpostihan niillä tulee lattia pyyhkäistyä [/quote] Kaippa ne pestään 95 °C, jossei pesula myös harrasta näitä "säästötoimenpiteitä". [/quote] jep mut onhan se tietty ajatuksena tosi iljettävä et pyyhit naamasi pyyhkeeseen, jolla on puunattu wc:n lattiaa!
[/quote]
Ihan offtopiccina, noilla hotellien pikkupyyhkeillä saa tehtyä hyvän alapesun/ vuodepesun avustettavalle. Eli kyllä niillä tehdään vaikka mitä.
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 16:57"]mä työskentelen yhden kesäkaupingin hotellissa siivoojana, eikä meilläkään ole kuin 20min pär huone
[/quote]no kyllä 20 min on riittävä aika.
Olisiko kenelläkään vinkkejä siihen mikä mahtaisi olla esim. pääkaupunkiseudulla puhtain hotelli?
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 18:42"]
Miksi kaikki uv-valon paljastamat tahrat olisi aina spermaa? [/quote] Niin voi se olla myös kusta, muuta vuotoa tai eritettä.
Hoitoainetta, hoitoainetta...