Totuus hotellien "glamourista" (lukekaa!)
Tämä asia on vaivannut minua jo jonkin aikaa, joten pakko nyt avautua siitä. Olin syksyllä kerroshoitajana yhdessä kaupungin "tasokkaimmaksi" luokitellussa hotellissa. Siivouksesta vastasi suuri ja tunnettu suomalainen siivousfirma, joka pyrki tekemään vain mahdollisimman suurta voittoa ja seurauksena oli se, että työntekijöiltä vaadittiin mahdottomuuksia. Lisäksi suurin osa työntekijöistä oli vieläpä ulkomaalaistaustaisia, joten heillä ei ollut mitään käsitystä oikeuksistaan tai pahimmassa tapauksessa edes työsopimusta. Siivousvälineet olivat täysin kelvottomia (tyyliin muutama rätti/30huonetta) ja yhteen huoneeseen käytetty aika oli niin pieni (n. 15min/huone), että siinä ei oikeasti ehtinyt muuta kuin tehdä huoneesta näennäisesti siistin.
Kaikille hotellivieraille siis neuvoksi seuraavat asiat:
1. Älä IKINÄ juo huoneessa olevista laseista (saatetaan nimittäin vain huuhdella ja kääntää ympäri)
2. Käytä AINA jotain kenkiä, kun käyt suihkussa (lattiaa ei käytännössä ikinä pestä, näkyvät roskat vain poistetaan)
3. Älä aseta mitään lavuaaritasolle (saatetaan pyyhkiä välillä samalla rätillä kuin wc-pöntöt!!)
4. Älä koskaan päästä pieniä lapsiasi konttailemaan pitkin lattioita (huone nimittäin kuljetaan yleensä vain päästä päähän likaisen mopin kanssa)
5. Tutkaile lakanoiden puhtautta ja sileyttä hieman tarkemmin (eräs ex-kolleega nimittäin jätti välillä huhun mukaan lakanat vaihtamatta, suoristi vain edellisen jäljiltä)
Tämä kaikki siis hotellissa, jossa itse työskentelin. Voi olla, että muualla ei toimita näin moraalittomasti. Halusin vain kertoa kokemuksistani, sillä mielestäni on väärin, että ihmiset maksavat satojakin euroja hotelliöistä tietämättä lainkaan, että totuus hygieniatasosta on tämä.
Älkää siis antako "ylellisten" valkoisten lakanoiden ja "taiteellisesti" taiteltujen pyyhkeiden ja wc-paperirullien hämätä itseänne!
Kommentit (277)
Mulla on pari kertaa ollut oma pesuaine ( tolusuihke ) mukana, jolla olen pyyhkinyt allastason, lattian ja pytyn, sekä huuhdellut suihkun lattian ja kaikki hanat. Mieheni on katsellut puuhasteluani säälien/nauraen, päätään pyöritellen. En tiedä oliko niitä pesty vai ei - ja jos niin kuinka hyvin - koska mitään näkyvää likaa ei kuitenkaan missään ollut. Ehkei se suihkiminenkaan juuri mitään ole auttanut, mutta ainakin se on helpottanut minua henkisesti.
...Nää on näitä yltäkylläisyydessä elävän ihmisen jättimäisiä ongelmia...
No ja kiireessä ne jotka siivoaa ilman paria, tai sitten pari siivoaa sillä välin kylppäriä, niin Miten toimii ne työssään nopeaksi oppineet ihmiset, jotka jaksaa ilman burnista tehä sitä työtä vuodesta toiseen "siistin näkösesti"... Ei siinä justiisa ole sillo väliä miten tekee ja millä hanskoilla kun kukaan ei ole edes näkemässä, työparikaan...
pahimpia paskapaikkoja käsitykseni mukaan on ollu jotkut Omput... Kattelin just hesan keskustan hintoja niin olikohan omenakin vain kympin halvempi kuin joku Glo hotelli, missä on nyt kahdesti peräkkäin ollut ihan siisti huone (munkilla?!)... Glo hotellissa on myös aina myynnissä se pehmonalle, joka istuu joka huoneen päiväpeitolla siihen asti kunnes joku sen ostaa ja uusi tulee tilalle :) kuka ihme sen spermisnallen ostaa?!
Olispa hauska hankkia sellanen pieni uv valo jolla tsekata se nalle ja muut paikat :D
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 16:28"][quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 11:18"] lakanat ja pyyhkeet loppuvat ja niitä täytyy lähteä hakemaan eri kerroksesta lisää...
[/quote]
Miksi ne loppuvat kesken? Eikö se ole tiedossa montako pitää vaihtaa? Ymmärrän, jos huoneen yksi ainoa asukas onkin käyttänyt kaikki pyyhkeet huoneesta, mutta jos tuollaista tapahtuu koko ajan, niin kierrokselle pitäisi ottaa aina varmuudeksi koko huoneen varustus.
[/quote]
joo mutta kun niitä huoneita on siinä yhdessä kerroksessa n. 40 eli 40x5 pyyhettä on 200pyyhettä eli ei ihan saa yhdellä kertaa siivouskärryyn tungettua + että nii harvoin on montaakaan ylimääräistä edes olemassa joten hankala hamstrata etukäteen...
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 17:07"]
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 17:05"][quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 16:56"]Aikalailla kaikissa isommissa hotelleissa on 15-20min huoneisiin, mutta osassa se ei ole niin tarkkaa. [/quote] tuokin on oikesti todella vähän, jos mietit, että siinä ajassa pitäisi ehtiä ottamaan vanhat lakanat pois, vaihtamaan uudet tilalle, vaihtamaan pyyhkeet, pesemään wc ja suihku, viemään vanhat tiskit pois ja tuomaan uudet lasit yms teepussit tilalle, pyyhkimään pinnat, moppaamaan lattiat, keräämään roskat ja kuittaamaan huone.. [/quote]Kyllä rivakka työihminen pystyy, mutta hitaalle vaatoilijalle ei riitä mikään.
[/quote]
Ihanaa, tee heti ilmainen, leikkaamaton opetusvideo youtubeen.
Niin tässäpä se onkin asian ydin. Rahalla saa, mutta siivouksista päättävät tuijottavat, vain hintaa. Kyllä jokainen täydellä järjellä varustettu ihminen tajuaa sen, että tuollaisilla ajoilla=hinnoilla ei tehdä kunnon siivousta, mutta johdolle riittä, että asiaks ei valita ja, kun valittaa syy on siivoojan.
Jos hotelleissa haluttaisi ostaa oikeaaa siivousta he olisivat valmiita maksamaan enemmän, mutta halutaan ostaa säästöä.
[quote author="Vierailija" time="06.02.2015 klo 10:34"]Hyvä ja ammattitaitoinen siivooja saa siivottua huoneen kunnollakin 20 minuutissa. Voitte kokeilla kotona. Hotelleissa on ihan hyvästä syystä valkoiset pyyhkeet ja lakanat, nehän kestävät pesun kuumassa ja kuumuus tappaa hyvin useimmat bakteerit. En ole kuullut kenenkään sairastuneen hotellin lakanoista tai pyyhkeistä.
[/quote]
Ammattitaitoinen siivooja on toki ripeä, mutta ei pysty oikaisemaan niin paljoa, että saisi 2 petiä pedattua suoriksi siististi, vaihtaa 2 hlön pyyhkeitä, tuomaan laseja, minibaaritavaroita ynnä muita tilpehöörejä, pyyhkimään pölyjä, suoristeleen hengarit yms, siivoamaan vessaa puhtaaksi (huom! Puhtaaksi!!!), imuroimaan ja moppaamaan. Kaikkea sitä tavaramäärää ei saa yhdellä kerralla tuotua huoneeseen aina. Jos huoneessa on yöpynyt yksi asiakas ja ollut siististi niin huoneen saa siistiksi suht hyvin 20 min.
Tää alotus on niin totta. Ikävä kyllä. Vaaditaan sovittuja oerussiivouksia ja kun ne tehdään niin ei saa maksaa mitään, ilmasta pitäis olla. Ja tämäkin, että mikä helkkari siinä on kun ei ikinä ole niitä siivousvälineitä tarpeeksi?! Varmaan homma sujuis pikkasen paremmin jos vehkeet edes pelittäis?
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 17:24"][quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 17:19"]
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 17:13"]Vessathan siivotaan niillä pesuun lähtevillä pyyhkeillä. [/quote] totta...
[/quote]
what? Hyi!!! Siis käsi ja kylpypyyhleellä pyyhitään paskoja?
[/quote]
Sairaalassakin käyttämäsi pyyhe on saattanut ennen pesua olla vaikka hiviä ja kuppaa sairastavan ripulissa tai superdeekun verioksennuksessa :)
Joo ei koske pelkästään ketjuhotelleja tämä paska hygieniataso, itse yksityisessä hotellissa harjoittelussa olleena huomasin, miten päiväpeitot olivat pölyisiä ja ties milloin viimeksi pestyjä, siivousvälineet olivat tosi surkeat, ei ollut kovin montaa ylimääräistä rättiä, samoilla käytiin läpi kaikki huoneet, eikä niitä sen kummemmin pesty tai vaihdettu kertaakaan uusiin ainakaan sinä aikana kun siellä olin.
[quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 22:38"]
[quote author="Vierailija" time="06.02.2015 klo 10:34"]Hyvä ja ammattitaitoinen siivooja saa siivottua huoneen kunnollakin 20 minuutissa. Voitte kokeilla kotona. Hotelleissa on ihan hyvästä syystä valkoiset pyyhkeet ja lakanat, nehän kestävät pesun kuumassa ja kuumuus tappaa hyvin useimmat bakteerit. En ole kuullut kenenkään sairastuneen hotellin lakanoista tai pyyhkeistä. [/quote] Ammattitaitoinen siivooja on toki ripeä, mutta ei pysty oikaisemaan niin paljoa, että saisi 2 petiä pedattua suoriksi siististi, vaihtaa 2 hlön pyyhkeitä, tuomaan laseja, minibaaritavaroita ynnä muita tilpehöörejä, pyyhkimään pölyjä, suoristeleen hengarit yms, siivoamaan vessaa puhtaaksi (huom! Puhtaaksi!!!), imuroimaan ja moppaamaan. Kaikkea sitä tavaramäärää ei saa yhdellä kerralla tuotua huoneeseen aina. Jos huoneessa on yöpynyt yksi asiakas ja ollut siististi niin huoneen saa siistiksi suht hyvin 20 min. Tää alotus on niin totta. Ikävä kyllä. Vaaditaan sovittuja oerussiivouksia ja kun ne tehdään niin ei saa maksaa mitään, ilmasta pitäis olla. Ja tämäkin, että mikä helkkari siinä on kun ei ikinä ole niitä siivousvälineitä tarpeeksi?! Varmaan homma sujuis pikkasen paremmin jos vehkeet edes pelittäis?
[/quote]
amen to this
Ei yllätä.
Lapselta aikoinaan putosi unilelu sängyn alle, siellä se nökötti edellisten asiakkaiden käyttettyjen kondomien vieressä. Sanomattakin selvää etten ko. hotelliin enää jatkossa menty.
Tietenkin kannattaa aina valittaa , jos siivouksesta on sanottavaa. Se ei kuitenkaan vaikuta välttämättä siivouksen tasoon. Huonoa jälkeä tehnyt siivooja saa potkut ja tilalle otetaan toinen tekemään samaa tahtia, alle 9 euron palkalla.
Vaasan Tropiclandian kylpylähotellissa olimme varanneet allergikkohuoneen, kun perheessä on eläinallergikko. Illalla, kun otettiin päiväpeite sängystä pois, selvisi, että toinen puoli parisängystä oli yltä päältä koirankarvoissa. Ja mitä saimme korvaukseksi: yhdet kylpytossut.
Olin aikoinaan laivasiivoaja ja koko siivous piti hoitaa parin tunnin aikana kun laiva oli satamassa.
Joskus ei ollut tuotakaan aikaa. Olihan siellä laivassa jonkin verran laivahenkilökuntaa että jos ei kaikkia 300 hyttiä ehtinyt edes käydä läpi ennen laivan lähtöä, niin saivat vaihdettua silti lakanat vesillä ollessa.
Tuo oli kyllä todella kiireistä hommaa, mutta nuorena sitä teki, hiki tuli kyllä.
Laivalla varmaan on keskimäärin huomavasti sotkuisemmat asiakkaat, kuin keskiverto hotellissa. Oksennuksia oli harva se kerta.
Joo mun työtoveri pesi samalla rätillä millä vessaa on pesty ni huoneen puolta myös, mm kaukosäätimen ja pölyt.
Laivoissa on nykyään todella likaista. Käsidesillä pitää desinfoida wc ja hanat ennenkuin uskaltaa käyttää.
Laivojen yleiset tilat ovat myös todella likaisia.
Vierailija kirjoitti:
Laivoissa on nykyään todella likaista. Käsidesillä pitää desinfoida wc ja hanat ennenkuin uskaltaa käyttää.
Laivojen yleiset tilat ovat myös todella likaisia.
Case Noro siis ilmeisesti oli ennustettavissa...
Eiköhän laivalla myös ovissa tule vastaan ulkomaalaisten tiimi puhdistamaan. Tuskin nämä asiat ovat yllätys hotelleissa yöpyneille.