Ryven itsesäälissä taas hetken :( taas ne lähtivät

enkä kirppiksille enkä huutonetteilyyn.



Ole ylpeästi oma itsesi, ota ilo irti ulkoilusta LASTEN kanssa! Tai jos lapset tahtovat leikkiä muiden lasten kanssa, vie heidät sinne, mutta istu itse syrjemmällä ja tee muuta. Käsitöitä, lue, kuuntele musiikkia, kirjoita kirjaa puistoäideistä.



Nauti elämästä lastesi kanssa, vie heidät uimahalliin, patonkiravintolaan, musiikkitapahtumaan, metsäretkelle. Ole iloinen ja reipas, nyökkää vain muille naisille aurinkoisena kun palaatte kotiin heidän ohitseen.

sinne puistoon ja ota vaikka kirja mukaan niin ei tarvitse olla kenenkään vaikeana tai leiki niiden lasten kanssa jos haluat olla helpommin lähestyttävä. Ehkä sä vaan tulkkaat, että ne lähtee karkuun. Ne äidit voi hyvin olla hyviä kavereita keskenään ja ehkä ne ei oikein tiedä miten sut pitäisi ottaa joukkoon mukaan vai pitäisikö? Ja jos ne todella lähtee karkuun, niin oma on häpeänsä.

Mulla oli vähän sama tilanne, tosin minä olin se joka lähti puistoon omalta pihalta. Mutta siellä puistossa oli aina muitakin kavereita sekä lapselle että itselle. Lisäksi se oli aidattu ja siellä oli enemmän tekemistä lapsille kuin kotipihassa.

En muutenkaan viettänyt aikaa naapuriäitien kanssa, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, joiden kanssa olen ystävä ilman lapsiakin. Ystävällinen kyllä olin ja kerroin jos puistossa oli jotain erikoista, kuten kahvila tai kirppis tiedossa. Muutettiin tuolta pihalta sittemmin pois.



Kaikkien kanssa ei vaan natsaa ja pelkät lapset ei riitä puheenaiheeksi ja kaveruudeksi.

Kaikkien kanssa ei vaan natsaa ja pelkät lapset ei riitä puheenaiheeksi ja kaveruudeksi.

Pitäisi riittää puheenaiheeksi sen verran, että sietää yhdessä leikkiä.

Kaikkien kanssa ei vaan natsaa ja pelkät lapset ei riitä puheenaiheeksi ja kaveruudeksi.

Pitäisi riittää puheenaiheeksi sen verran, että sietää yhdessä leikkiä.

Jos jäisivät pihaan, aikovat sietää, siksi menevät muualle, ettei tarvii.

Täälläkin välillä on oikein ohjeita miten pitäisi uuden äidin käyttäytyä tullessaan leikkipuistoon, leikkipuistoetiketti! Tai kehoitetaan vain tutustumaan uusiin ihmisiin. Sitä ei oteta huomioon, kuinka joillekin on vaikea saada uusia tuttavuuksia tai "uskaltaa" puhua tuntemattomille ihmisille. Toisilta se käy helposti, mutta toisille, kuten minulle, se on todella hankalaa. Myönnän, että minulla on huono itsetunto. Osittain kyse on luonteesta, mutta myös koulukiusaaminen lapsena ja nuorena jätti isot arvet itsetuntoon.



Kotiäitiys on kyllä pahimmillaan todella yksinäistä! Menneenä kesänä saattoi viikon ainut aikuinen kontakti oman miehen lisäksi olla kaupan kassa! Nyt onneksi pääsee taas perhekerhoon, jolloin edes ohjaajat ovat pienen hetken juttukaverina, vaikka ei äitirinkiin mukaan pääsisi.

Kaikkien kanssa ei vaan natsaa ja pelkät lapset ei riitä puheenaiheeksi ja kaveruudeksi.

Pitäisi riittää puheenaiheeksi sen verran, että sietää yhdessä leikkiä.

Jos jäisivät pihaan, aikovat sietää, siksi menevät muualle, ettei tarvii.

Ei mun mielestä mulla aikuisena ole velvoitetta kysyä joka ikiseltä naapurin äidiltä, että tuutko puistoon. Etenkin kun ei muutenkaan juuri jutella tervehtimistä kummempaa.

Vaikka molemmilla on lapsia, ei se tarkoita sitä että on kiinnostunut toisen lapsesta. Lapset voi kyllä keskenään leikkiä ja olla kavereita, mutta ei kai vanhempien tarvitse?

5

Suhtautuvatko nuivasti, jos tuot lapsesi puistoon heidän lastensa kanssa leikkimään, siis niin ettet itse tuppaudu näiden äitien seuraan? Jos suhtautuvat, niin sitten ovat kyllä aika juntteja.



Jos taas eivät halua sinua omaan seuraansa niin ymmärrän että se tuntuu ikävältä, mutta kuten joku sanoikin niin kaikkien kanssa ei vaan aina synkkaa. Toki pitää olla kohtelias ja perusystävällinen, ja vaikka joskus pyytääkin mukaan jos vaikka pihalla kohdataan, mutta mielestäni heillä ei ole velvoitetta ottaa sinua porukkaan mukaan "täysivaltaisesti" jos juttelevat mielummin kahdestaan. Ikävää mutta totta. Pää pystyyn ap ja muita kavereita hankkimaan!

Mene sinne puistoon tutustu niihin ja mene jatkossa itse kymmeneksi sinne puistoon! Tai mihin muuhun aikaan vaan kun huomaat että ne on siellä.





Ruikutiruikuti. Hieman itseluottamusta nainen!

tsempistä ! Oma itseni olenkin mutta joskus tulee näitä hetkiä :) En jää rypemään itsesäälissä. Laitoin aloitukseni ko. aiheesta sillä tiedän, että muitakin samassa tilanteessa olevia äitejä on. Taatusti. Niitä äitejä, jotka jäävät usein porukan ulkopuolelle.



Kyllä me ollaan joskus tuossa pihassa yhdessä. Puistossa niiden on pakko jotain mulle puhua, jos olen ensin ehtinyt sinne ennen heitä.



Olen asunut ennen noita kahta äitiä tässä taloyhtiössä. Olen pyytänyt kylään, tarjonnut lapsenhoitoapua jne. Enkä ole ollut mielestäni liian tungetteleva. Vastakaikua en ole kahden vuoden aikana enää saanut. Kylässä kävivät "tarkistamassa paikat". Meandikutsuille ym. kyllä pyydetään, ilmeiseti kun niissä on joku vieräsmäärätavoite ?



Totta kai samanhenkiset ovat keskenään mieluummin, sen ymmärrän. Omat kaksi vanhinta ovat jo koulussa joten mulla on pihapiirin vanhimmat lapset. Yksi kolmesta lapsestani on omanlaatuinen persoonansa, johtajatyyppi joka pomottaa valitettavasti, siksi meidän seura ole ykkössijalla :) Lisäksi vanhempana saattaa antaa pahoja vaikutteita näiden pienempien lapsille. Esimerkkeinä Carsit, jotka olivat myrkkyä. Mun täytyi jopa pyytää poikaani ettei naapurien lasten kanssa leikkiessään ehdota Carsin agenttileikkejä. Kyllä, alennuin moiseen :(



Angry Birdseistä puhumattakaan, nehän ovat suoraan s_ _ _ _ _ _sta ;)



Kai me ollaan liian taviksia, alaluokkaa tmv kun ollaan, mies kiroilee, mä oon erehtynyt kertomaan katsovani esim. Big Brotheria, mies on perusduunari jne.... juntteja jonkin mittapuun mukaan?



Mä vaan en jaksaisi jaotella lapsia ja vanhempien aseman mukaan yhteiskunnassa. Tärkeintä on, että lapset leikkivät ja oppivat toisten huomioonottamista. Olipa sitten akateeminen tai perusduunari. Ei mun lapsuudessakaan jaoteltu, MIKSI tää on tänään niin yleistä ? Palataanko me 1950-luvulle ? Itse tykkäisin myös jutella asioista aikuisten kanssa. Aina ei viitsisi lähteä kauempana asuvien kaverine luokse, kiva pyöriä ihan omassa pihassa kiireettömästi.





ap

kirjaan? Tai oikeastaan fiilis on inhottavampi, sellainen annaleenahärkösmäisen kolea.

mtään sellaista aatemaailmaa tai juttuseuraa, jota oikeasti kaipaisit. Miksi siis väkisin pyrkiä seuraan, jossa et viihdy ja joiden malli ei vastaa myöskään sitä, jonka tahdot opettaa lapsillesi?



Etsi itsellesi sopivaa seuraa muualta. Vie lapset taidenäyttelyyn, kirjaston satutunnille tms. MIssä viihtyvät ne ihmiset, joiden kanssa haluat olla tekemisissä????

Samanlaista oli mennä isänä leikkipuistoon: olet aina ulkopuolinen ja katselet sivusta äitien klikkejä. Muutaman sanan voi äitien kanssa vaihtaa. Pitempi jutustelu koetaan tungetteluna. Miehen ei onneksi tarvitse hävetä ettei kuulu joukkoon, mutta yksinäistä siellä on. Miehen ei myöskään ole sopivaa istua puiston laidalla katselemassa, koska silloin hänen oletetaan olevan laiska isä, joka näin hoitaa lasten ulkoiluttamisen helpoimmalla tavalla. Niinpä vähät puistossa käyvät miehet leikkivät lyhyen aikaa satasella lastensa kanssa ja lähtevät sitten pois. Aika pian oppii keksimään muuta puuhaa ja kiertämään puistot kaukaa, koska ohi mennessä lapsi kuitenkin haluaisi juosta muiden lasten luokse.

Kun ei ole puistoissa hirveästi ollut juttuseuraa joka huomion veisi, niin on ollut mahdollista tarkkailla äitien seurapiirien käyttäytymistä lasta kiikuttaessaa. Koti-isä, olen huomannut saman :) Ja olen omin korvin useasti kuullut kuinka näistä isistä juorutaan samalla lailla kuten äideistä. Koti-isät ovat outoja "sivareita" valitettavan monen mielstä. Eli näiden vuosien aikana olen tullut siihen tulokseen, että varsin nuoret ajattelevat vanhanaiakaisetsi: äiti kotona, isä töissä.

Mä taas aattelen, että mielenkiinnon kohteista, harrastuksista, asemasta jne. huolimatta meitä kaikkia yhdistää äitiys ja vanhemmuus. Sitä kautta voidaan tutustua toisiimme. Ollaan ikäänkuin työtovereita, kaikista ei tarvitse tykätä mutta toimeen on tultava :) Mua vaan ihmetyttää nää "klikit". Kai se on jotain vallantunnetta.

Mutta nyt ulos ennenkuin alkaa satamaan. Kiva jos aiheesta tulee keskustelua. Joskus on tehnyt mieli perustaa joku suljettu keskusteluryhä meille kolmansille pyörille. Ehkäpä sieltä saisi ulkoiluseuraa ne, jotka eivät ole suosituimpia.

Aurinkoista ulkoilua kaikille ! Olkaa ystävällisiä kanssaäideille ja isille myös :D

ap

Samanlaista oli mennä isänä leikkipuistoon: olet aina ulkopuolinen ja katselet sivusta äitien klikkejä. Muutaman sanan voi äitien kanssa vaihtaa. Pitempi jutustelu koetaan tungetteluna. Miehen ei onneksi tarvitse hävetä ettei kuulu joukkoon, mutta yksinäistä siellä on. Miehen ei myöskään ole sopivaa istua puiston laidalla katselemassa, koska silloin hänen oletetaan olevan laiska isä, joka näin hoitaa lasten ulkoiluttamisen helpoimmalla tavalla. Niinpä vähät puistossa käyvät miehet leikkivät lyhyen aikaa satasella lastensa kanssa ja lähtevät sitten pois. Aika pian oppii keksimään muuta puuhaa ja kiertämään puistot kaukaa, koska ohi mennessä lapsi kuitenkin haluaisi juosta muiden lasten luokse.

Ja mua noi klikit alkoi siinä määrin ottaa pannuun että esikoisen jälkeen seuraavat mukulat on ulkoilleet aamupäivän puistotädillä. Suosittelen. Avoin kysymys klikittelijöille, miksi? Kun kaikilla olisi kivampaa jos kaikki mahtuisivat mukaan ja kaikille voisi jutella small talk- tyyliin edes vähän. Kai sentään hoidatte ne " todelliset" ystävyyssuhteet muualla kun siellä hiekkiksen reunalla? Otettaisko oppia muista maista, esim oltiin tossa Tanskassa, missä kaikkiin rattaita työntäviin suhtauduttiin positiivisesti, vieraillekin hymyiltiin, ei kyräilty. Keneltä olisi iloisempi kulttuuri pois??

kirjaan? Tai oikeastaan fiilis on inhottavampi, sellainen annaleenahärkösmäisen kolea.

Täällä on tänäänkin muutama sellainen aloitus, että olen lukenut ihan öönä. Käyn tosi harvoin koko palstalla ja ajattelin samaa, että kerääkä joku aineistoa kirjaan.

Nimittäin missään, en koskaan oikeassa elämässä ole tavannut tällaisia juttuja, mitä täällä on.

Kun minä sain lapsen, oli taloyhtiössämme paljon kotona olevia pienten lasten äitejä. Yksi näistä äideistä oli joukon "pomo", joka jostain syystä päätti jättää minut ulkopuoliseksi. Kun hän oli kerännyt äitiringin pihalla ympärilleen, ei kukaan äideistä edes tervehtinyt. Alkuun yritin mennä mukaan mutta luovuin aika pian, kun kukaan ei noteerannut mitään, mitä minä sanoin; puhuivat päälle ihan sumeilematta. Tai no ehkä muut olisivatkin jutelleet kanssani, mutta tämä yksi äiti puhui koko ajan päälle ja veti näin huomion itseensä pois minusta. Jos muut äidit olivat yksin tai ilman tätä yhtä, niin he yleensä kyllä tervehtivät ja jopa puhuivat mulle muutaman sanan. Turha varmaan edes mainita, että mua ei koskaan pyydetty mihinkään yhteisiin rientoihin. Muut menivät retkille iloisesti yhtenä joukkona, mua ei oltu pyydetty mukaan.



Keksin kyllä sitten ihan omia menoja ja opin olemaan välittämättä mutta kyllä se silti kirpaisi. Lapselleni yritän opettaa, että kaikkien kanssa pitäisi yrittää tulla toimeen ja naapuria on kohteliasta tervehtiä. Nykyisin tämä kyseinen äiti kääntää selkänsä kun satutaan kohdakkain; hän ei suostu puhumaan mulle, vaikka lapsemme käyvät yökylässä toistensa luona. Olen ajatellut, että hänellä on jotain ongelmia itsensä kanssa, kyse ei ehkä olekaan niinkään minusta. Ehkä minä vaan edustan jotain, jota hän kadehtii ja/tai inhoaa. Muut äidit ovat osittain muuttaneet pois ja jäljellä oleviin mulla on ihan hyvät välit; tervehditään ja jutellaan joskus pihalla. Ystäviä en taloyhtiöstä ole saanut.