Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies ei halua minun sukunimeäni enkä minä hänen..
22.08.2012 |
eikä hän myöskään halua että pidän omani "siinähän menis kaikki ihan sekaisin!". Molemmilla on suht harvinainen sukunimi, mutta olen jo suhteen alusta asti sanonut että omaani en vaihda. Nyt kun naimisiinmeno on tullut puheeksi, mies on kuin ei olisi asiasta kuullutkaan. Ei siis olla varsinaisesti tapeltu aiheesta, mutta pientä naljailua ollut.
Onko muilla ollut tällaista tilannetta?
Kommentit (66)
Mutta jos olette aikeissa tehdä lapsia, kannattaa varmaan miettiä ja sopia heidän tuleva sukunimensä jo nyt niin ei tarvitse sitten pienen käärön äärellä tapella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kymmenen vuoden naimisissaolon (ja ekan poikalapsen) kunniaksi vaihdettiin mienen sukunimi. Silloin olin jo vissiin "aikuistunut" sen verran, että ei väliä.
Aika moni töissä luuli, että olin eronnut ja mennyt uudelleen naimisiin.
Miksi teette asiasta niin suuren numeron? Kunnioittakaa perinteitä, koko perheelle miehen sukunimi. Kyllä siihen kaikki tottuu alkuhämmennyksen laannuttua.
NO NIMENOMAAN!
Vai onko se "lahtinen" niin hieno nimi että ei raaski perkele luopua ei sitten kirveelläkään :D tai vielä parempaa kun ottaa kaksiosaisena tollaset Lahtinen-Hämäläinen...Hohhoijaa.
Kyllä asioita selkeyttää, jos perheellä on sama nimi. Inhoan työssäni sitä epäselvyyttä, mikä väkisin tulee, kun perheessä on useita nimiä eikä oikeasti voi tietää, kuka on kenenkin lapsi ja vanhempi. Musta ainoa oikea ratkaisu on perheen oma nimi.
olla kuin toisella.
Otatte kaksiosaisen molemmat. eli ensin vaikka sinun nimesi, sitten miehen, tyyliin Lahti-Vaarala (joo tosi harvinaiset esimerkit ;).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli ensin vaikka sinun nimesi, sitten miehen, tyyliin Lahti-Vaarala
Sinä voit olla Lahti-Vaarala, tai miehesi voi olla Vaarala-Lahti, mutta yhteiseksi te ette sitä saa.
Eikö voi avioituessa esim. nainen ottaa kaksiosaisen nimen, ja mies muutattaa sen omansa kaksiosaiseksi saman kaavan mukaan maistraatissa myöhemmin, että saa saman nimen kuin puolisolla?? Tai toisin päin?
Miksi teette asiasta niin suuren numeron? Kunnioittakaa perinteitä, koko perheelle miehen sukunimi. Kyllä siihen kaikki tottuu alkuhämmennyksen laannuttua.
NO NIMENOMAAN!
Vai onko se "lahtinen" niin hieno nimi että ei raaski perkele luopua ei sitten kirveelläkään :D tai vielä parempaa kun ottaa kaksiosaisena tollaset Lahtinen-Hämäläinen...Hohhoijaa.
Itse asiassa nämä kaikkien parjaamat nen-päätteiset nimet ovat yleensä huomattavasti vanhempia ja perinteikkäämpiä kuin uudehkot päästä keksityt, kuten Helmenkalastaja ja Pilvilinna, tai esim. pohjalaiset, paikkaa tarkoittavat sukunimet tyyliin Ala-Mäkkylä.
En myöskään ymmärrä, miksi kahden nen-päätteisen nimen yhdistäminen olisi erityisen rumaa. Minusta esim. vaikkapa Lahtinen-Leinonen on paljon selkeämpi kuin vaikka joku Alatalo-Näkkäläjärvi...
Onko sulla itselläsi identiteettiongelma, kun noin kovasti harmittaa muiden sukunimipäätökset?
Terv. Oman nimensä pitänyt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli ensin vaikka sinun nimesi, sitten miehen, tyyliin Lahti-Vaarala
Sinä voit olla Lahti-Vaarala, tai miehesi voi olla Vaarala-Lahti, mutta yhteiseksi te ette sitä saa.
Eikö voi avioituessa esim. nainen ottaa kaksiosaisen nimen, ja mies muutattaa sen omansa kaksiosaiseksi saman kaavan mukaan maistraatissa myöhemmin, että saa saman nimen kuin puolisolla?? Tai toisin päin?
Se nyt vaan on laki että ei saa. Yhdysnimi voi olla vain toisella puolisolla. Mieti nyt kun niiden lapset menis naimisiin ja ottais puolison nimen niin oisivat jotain Hakkarainen-Mäkikuisma-Öström-Sydänmaanlakkoja.
mutta tää on mun mielestä ainiaan niin huvittava kommentti. Ihan samalla logiikalla kenelläkään ei ole "omaa sukunimeä". Miehetkin ovat saaneet sukunimensä isältään. Minulla on isäni sukunimi, ja se on nyt myös minun sukunimeni. Se on ihan yhtä paljon minun sukunimeni kuin mitä se olisi veljeni sukunimi, jos minulla olisi veli.
Ja olen naimisissa, ja lapset saivat miehen sukunimen. Ja en ymmärrä miksi miehen sukunimi olisi pojallemme enemmän oma sukunimi kuin tytöllemme?
Naisella ei ole koskaan "omaa sukunimeä" - sehän on aina jonkun miehen sukunimi JOKA TAPAUKSESSA :D
Isältäs oot nimes saanu, tai jos olet äitisi sukunimellä niin hän on sen joltain mieheltä jostain syntyessään/naimisiin mennessään saanut.
Mulle on ihan sanomattakin selvää että otan mieheltäni sukunimen kun menemme ensikesänä naimisiin. TIETTY. Ja lapset ristitään miehen nimellä kuten kuuluukin.Kyllä mä koen olevani äitini sukunimellä, koska minulla on hänen nimensä. Hänen nimensä on toki peruja hänen isältään, mutta kuitenkin. Mullehan se on äiti, eikä isä, joten olen äidin niminen? Tajuatko? Ja tottakai kaikki ovat ns. miesten nimiä, eiväthän naiset ole saaneet pitääkään nimeään kuin vasta hetkisen! Tosin taidat olla provo, mutta kuitenkin.
terv. eräs, jonka lapsi on ÄIDIN nimellä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on vain henkilökohtaisessa käytössä. Siksi ei voi myöhemminkään ottaa sitä toisen yhdistelmänimeä.
Naisella ei ole koskaan "omaa sukunimeä" - sehän on aina jonkun miehen sukunimi JOKA TAPAUKSESSA :D
Isältäs oot nimes saanu, tai jos olet äitisi sukunimellä niin hän on sen joltain mieheltä jostain syntyessään/naimisiin mennessään saanut.
Mulle on ihan sanomattakin selvää että otan mieheltäni sukunimen kun menemme ensikesänä naimisiin. TIETTY. Ja lapset ristitään miehen nimellä kuten kuuluukin.
Oma sukunimeni tulee äidiltäni, äidinäidiltäni, äidinäidinäidiltä jne. Siellä päin mistä sukuni tulee, oli tapana että mies ottaa tulevan vaimonsa sukunimen. Itseasiassa tuo tapa oli joskus aikoinaan Suomessakin, mutta taisipa olla kristinusko joka senkin tavan pilasi.
Tuo että olisi vanha perinne että nainen ottaa miehen sukunimen, on huuhaata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin väistämättä mielleyhtymä mulla tulee sellaiseen pirttihirmuun naiseen, joka pitää miestään ihan tossun alla. Jännä juttu, mut näin se vaan mulla tulee :)
taidat olla kotoisin Kyrvätperältä;) jännä juttu.
naimisiin mennessä. Lapset olivat jo olemassa ja heillä oli isänsä nimi.
Minä olen minä, en halunnut "liittyä miehen sukuun" enkä opetella uutta sukunimeä. Minulle naimisiinmeno oli kuitenkin henkilökohtainen asia enkä suoraan sanoen halua tulla tunnetuksi sen-ja-sen vaimona. Itse tiedämme olevamme naimisissa, satunnaiset tuttavuudet eivät tee sillä tiedolla mitään, olenko naimisissa ja kenen kanssa.
Meidän lapset ovat jo aikuisia ja tässä yli kahdenkymmenen vuoden aikana on kokonaiset kaksi kertaa ollut "sekaannusta" sukunimestä. Kummallakin kerralla asia selvisi kuitenkin heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naisella ei ole koskaan "omaa sukunimeä" - sehän on aina jonkun miehen sukunimi JOKA TAPAUKSESSA :D
Naisillakin on ollut oikeus omaan sukunimeen vuodesta 1985. Eli nainen on saanut pitää oman nimensä mennessään naimisiin. Ja tämä sukunimi on jo aiemminkin voinut olla äidin nimi. Yleisemmin toki isän nimi.
Ja niin, itse näen sukunimen suvun nimenä. Minulla on edelleen oman sukuni nimi, samoin miehelläni omansa. Tyttärellä on myös sukunsa nimi - isänsä suvun nimi, jos sillä on jotain väliä.
Jokaisellahan on syntyessään kaksi sukua, joihin kuuluu ja sukunimeksi pitää sitten valita niistä toinen.
Vai voisiko olla että hänkin on SAANUT nimensä jostain, esim omalta isältään?
Naisella ei ole koskaan "omaa sukunimeä" - sehän on aina jonkun miehen sukunimi JOKA TAPAUKSESSA :D
Isältäs oot nimes saanu, tai jos olet äitisi sukunimellä niin hän on sen joltain mieheltä jostain syntyessään/naimisiin mennessään saanut.
Mulle on ihan sanomattakin selvää että otan mieheltäni sukunimen kun menemme ensikesänä naimisiin. TIETTY. Ja lapset ristitään miehen nimellä kuten kuuluukin.
mies ei halunnu mun ruotsalaista sukunimeä enkä mä halunnu mieheni suomalaista sukunimeni.
pidettiin sit omat sukunimet.
paitsi että oma nimeni on hyvin yleinen, miehen todella harvinainen. En kuitenkaan halua vaihtaa, mies taas haluaisi että olisi yhteinen nimi eikä hän (toisaalta ymmärrettävästi) halua ottaa minun nimeäni.
Mitään valtavaa riitaa tästä kuitenkaan ei ole syntynyt koska mieheni toki arvostaa mielipidettäni ja itsemääräämisoikeuttani, ja uskoisin että loppujen lopuksi pidämme sopuisasti omat nimemme, ellen nyt sitten jostain syystä kuitenkin intoudu vaihtamaan. Mahdolliset lapset voivat minun puolestani mennä miehen nimelle, sillä ei ole minulle merkitystä.
mina pidin oman nimeni ja lapsi on miehen nimella. ei kukaan missaan ole mennyt 'sekaisin'. ihan ollaan perhe.
Ehkä se ennen oli "normaalia", kun mentiin naimisiin nuorina. Ei silloin naistakaan varsinaisesti tunnettu omalla vaan isänsä nimellä. Ja aika harvoilla naisilla oli oma ura, ja oma identiteetti oli muutenkin tärkeä.
Kyllä näillä keskustelupalstoillakin aika selvästi tänäkin päivänä ilmenee, että moni aikuinen nainen on edelleen jonkun tytär, jonkun vaimo ja viime aikoina foorumin luonteesta johtuen yhä enemmän jonkun äiti.
Kyllä se vaan jotenkin hassulta tuntuu, jos oma esimies, tai siis -nainen tulee jonakin aamuna töihin erinimisenä kuin ennen, kun on mennyt naimisiin ja vaihtanut miehen sukunimeen.
Alue: Aihe vapaa
Sinä voit olla Lahti-Vaarala, tai miehesi voi olla Vaarala-Lahti, mutta yhteiseksi te ette sitä saa.