Mies ei halua minun sukunimeäni enkä minä hänen..

sitten kun saatte lapsiakin ellei teillä jo ole niin on se kivempaa kun kaikilla on sama sukunimi niin perhekin tuntuu yhtenäisemmältä :)

niin eikös silloin kaikilla ole sama sukunimi ja perhekin tuntuu yhtenäisemmältä?

meilä ei ole mitään riitaa ollut asiasta, mutta molemmilla omat sukunimet ja lapset on sitten laitettu miehen nimiin. :)



mutta on sitten toki sellainenki vaihtoehto että voitte miettiä jonkun ihan uuden sukunimen teille. Yksi tuttavapariskunta teki näin sillä eivät halunneet kummankaan vanhaa nimeä.

Meillä alusta asti selvää, että molemmat pitää oman nimensä. Lapsilla on isänsä sukunimi.

Oli itsestään selvää, että molemmat pitävät oman nimensä ja lapset saavat äitinsä nimen.

Ei mitään ongelmia. Miksi teette asiasta ongelman, ja riidan aiheen?

pidät oman nimesi ja sillä hyvä. Meillä myös molemmat piti oman nimensä, mies yritti vähän suostutella otttamaan omansa mutta sanoin, ettei käy. Lapset on saaneet miehen sukunimen, kun se tuntui hälle merkkaavan enemmän.

väliviivalla



Ruttunen-Kääpä



Tiedän pariskunnan joka omista nimistään teki uuden yhteisen.



Kuvitellaan että nimet ovat Koskinen ja Mäkinen niin nimestä tulee Koskimäki.



Erosivat jossain vaiheessa.

väliviivalla

Ruttunen-Kääpä

Tiedän pariskunnan joka omista nimistään teki uuden yhteisen.

Kuvitellaan että nimet ovat Koskinen ja Mäkinen niin nimestä tulee Koskimäki.

Erosivat jossain vaiheessa.

Kaksoisnimi tulee sit vain toiselle.

Kumpikin pitää tietysti oman nimensä. Siinä ei enää ole mitään ihmeellistä. Miehen täytyy herätä elämään tätä päivää, ja varmaan herääkin, kun kerrot selvästi oman kantasi ja pyydät häntä miettimään ja katselemaan ympärilleen. Yhteisen nimen ottavat nykyään vain ne, joilla vanha nimi on liian tavallinen ja vaihtaminen helpottaa elämää. Muuten nimen vaihtaminen aiheuttaa vain ongelmia. Eikä kukaan enää ihmettele, miten perheessä on eri sukunimiä.



Suurempi kysymys on, kumpi sukunimi annetaan lapsille. Jos siinä pystyt joustamaan miehen eduksi, mies saa olla todella iloinen.

Me pidimme omat nimemme. Minun sukunimeni on harvinainen, meitä on noin 70 koko Suomessa ja mies taas piti nimensä omista syistään.

Lapset ovat minun sukunimelläni, juurikin tuon harvinaisuuden takia.



Ja voi että mua huvittaa tuo "perhe on sitten yhtenäisempi kun kaikilla on sama sukunimi" perustelu. Meidän perheemme on yhtenäinen, vaikka miehellä onkin eri sukunimi kuin minulla ja lapsilla. Lapset ovat ihan yhtälailla hänen kuin minunkin. Avopareina ikuisesti elävien perheetkin ovat tuolla "yhteinäisyys" logiikalla tooosi hajalla. =D

tai keksikää kokonaan uusi nimi.

Mun miehellä myös tuo sama "lapset hämmentyy ja on paljon selkeämpää kun kaikilla on sama nimi". Minun nimeni ei tietenkään siltikään kelpaa hänelle ja lapsille... No, ainokainen lapsemme on minun nimelläni, miehen lapset entisestä liitosta ovat hänen nimellään. Jos joskus menemme naimisiin, saatan ehkä harkita nimen vaihtoa, mutta toistaiseksi pidän omasta nimestäni enemmän.



En kertakaikkiaan jaksa käsittää tuota lasten hämmentymiseen vetoamista. Olen itsekin perheestä, jossa äiti on pitänyt tyttönimensä, me lapset olemme isän nimellä. Olen pitänyt sitä aina aivan normaalina - koska kukaan ei ole tehnyt siitä mitään numeroa! Tässä asiassa en lainkaan ymmärrä miestäni... Miehen nimi vaan kaikille koska niin "kuuluu" olla, hohhoijaa!



Meille tuli tästä aikamoista riitaa kun keskusteltiin lapsemme sukunimestä. Mies oli automaattisesti olettanut, että yhteisestä lapsestamme tulee saman niminen kuin hänen aiemmat lapsensa. No miksi helvetissä tulisi? Loppujen lopuksi mies typerine argumentteineen sai minut niin kimmastumaan, että en suostunut laittamaan lapselle kuin oman nimeni. Siinähän nyt nieleskelee, kun lapset hämmentyvät. Vieläkin ottaa päähän tuollainen...

että pidän oman sukunimeni vaikka nainen olenkin. Samaten mies pitää omansa. Lapset saavat minun nimeni, eikä siihen ole miehelleä nokan koputtamista. Luonnollisinta näin.

...että tällaistakin pitää nykyaikana miettiä.

Mulle on aina ollut itsestään selvää että pidän oman nimeni ja säilyn ihan omana itsenäni ja yksilönä vaikka avioidun. Mies toki ois saanut ottaa mun nimen mutta en tietenkään sitä ees ehdottanut.

Ja sit tuo lasten nimeäminen. Erossa lapset yleensä jää äidille, eli jos lapsilla on isän nimi niin sithän taas ei ole yhtenäinen olo kun lapsilla ja äidillä eri sukunimi... Eli lapset pitäis aina laittaa äidin sukunimisiksi. (Jos mies vänkää ja vänkyttää jostain nimiasiasta niin kai se vänkyttää kaikesta muustakin ja sen kanssa on mahdoton elää?)

Ehkäpä siihen pitää vaan miehen totutella. Ei se nyt sentään mikään lopullinen päätös siihen ole, kuka sen kaapinpaikan tulevaisuudessa määrää ;)



Minä totesin kans, et omani pidän, mieskin vähän aikaa mietittyään sano, et no onhan se komeampi ja otettiin molemmat mun nimi.

mutta eipä tullut mieleenikään etten naimisiin mennessäni ottaisi mieheni sukunimeä. Kuitenkin meidän suvussa on niin paljon miehiä että nimen jatkumo ei ole minusta kiinni. Haluan että perheessämme kaikilla on sama sukunimi.

niin väistämättä mielleyhtymä mulla tulee sellaiseen pirttihirmuun naiseen, joka pitää miestään ihan tossun alla. Jännä juttu, mut näin se vaan mulla tulee :)

Tänä kesänä mies sitten muutti nimensä samaksi meidän kanssa ja kun muutetaan ensi kesänä uuteen taloon, postilaatikkoon tulee vain yksi nimi.



Rohkea päätös. Oli kuulemma harkinnut jo naimisiinmennessämme ihan vakavasti, mutta ei rohjennut vielä.



Mulla nätimpi, harvinaisempi nimi ja se tarkoittaa jotain, eikä ole tyyliin -nen tms.



Vaikka ihan yhteinen perhe ollaan oltu eri sukunimilläkin :D.

Kun oli niin edistyksellinen ja boheemi ja avarakatseinen ja edelläkävijä ja ties mitä.



Onneksi erosivat. Mutta mies piti silti sukunimemme, sitä en tajua, että miksi ihmeessä?!?! Olis vaihtanut eron jälkeen takaisin omaansa, eikö se olis loogisinta.

Naisella ei ole koskaan "omaa sukunimeä" - sehän on aina jonkun miehen sukunimi JOKA TAPAUKSESSA :D

Isältäs oot nimes saanu, tai jos olet äitisi sukunimellä niin hän on sen joltain mieheltä jostain syntyessään/naimisiin mennessään saanut.

Mulle on ihan sanomattakin selvää että otan mieheltäni sukunimen kun menemme ensikesänä naimisiin. TIETTY. Ja lapset ristitään miehen nimellä kuten kuuluukin.

Naisella ei ole koskaan "omaa sukunimeä" - sehän on aina jonkun miehen sukunimi JOKA TAPAUKSESSA :D

Isältäs oot nimes saanu, tai jos olet äitisi sukunimellä niin hän on sen joltain mieheltä jostain syntyessään/naimisiin mennessään saanut.

Mulle on ihan sanomattakin selvää että otan mieheltäni sukunimen kun menemme ensikesänä naimisiin. TIETTY. Ja lapset ristitään miehen nimellä kuten kuuluukin.

Kyllä mä koen olevani äitini sukunimellä, koska minulla on hänen nimensä. Hänen nimensä on toki peruja hänen isältään, mutta kuitenkin. Mullehan se on äiti, eikä isä, joten olen äidin niminen? Tajuatko? Ja tottakai kaikki ovat ns. miesten nimiä, eiväthän naiset ole saaneet pitääkään nimeään kuin vasta hetkisen! Tosin taidat olla provo, mutta kuitenkin.

terv. eräs, jonka lapsi on ÄIDIN nimellä