Minulla on korkeakoulututkinto alalta josta en oikeastaan tajua mitään

enkä tajua vieläkään pääaineestani paljon mitään. Se on vähän teoreettinen ala. Minulla ei ole koskaan ollut oppimisvaikeuksia ja koulut ovat menneet keskitason yläpuolelta, mutta tässä asiassa on melkein kuin jokin oppimisongelma. En oikein tajua, mikä siinä on niin vaikeaa. Teoreettiset asiat sinänsä eivät tuota vaikeuksia ja pidänkin sellaisista. Tuntuu, että voisin oppia paremmin melkein mitä tahansa muuta alaa. Valitsin aikoinaan ko. valintakokeen, koska aineessa oli kiinnostavia puolia. Huoh.

enkä tajua vieläkään pääaineestani paljon mitään. Se on vähän teoreettinen ala. Minulla ei ole koskaan ollut oppimisvaikeuksia ja koulut ovat menneet keskitason yläpuolelta, mutta tässä asiassa on melkein kuin jokin oppimisongelma. En oikein tajua, mikä siinä on niin vaikeaa. Teoreettiset asiat sinänsä eivät tuota vaikeuksia ja pidänkin sellaisista. Tuntuu, että voisin oppia paremmin melkein mitä tahansa muuta alaa. Valitsin aikoinaan ko. valintakokeen, koska aineessa oli kiinnostavia puolia. Huoh.

Mulla vähän sama paitsi että vielä hullummin tein. Minä olen aina ollut todella huono matematiikassa ja inhonnut tekniikkaa ja koneita, ja minäpä sitten valitsin kuitenkin matemaattisen ja teknisen alan koulutuksen, koska minusta oli hienoa mennä miehiselle alalle josta voi saada paljon palkkaa.

Valitettavasti vielä opiskeluajan uskoin itse omaan lahjattomuuteeni (peruskoulun ja lukion koulunumerot siitä todistivat) ja siksi se opiskelu oli ihan helvetin vaikeaa ja ahdistavaa. Työelämässä olen havainnut omalla kohdallani epätodeksi että olisin matemaattisesti lahjaton, oikeastaan päinvastoin. Täytyi vaan murtautua jonkun omassa päässä olleen ajatusesteen läpi, sellaisen joka hoki "sinä et osaa, sinä et pysty, sinä et ole tehnyt tätä pikkukakarasta asti huviksesi kuten nämä kaikki miehet alalla"...

t. 8

jotka todella osaavat jotain. Ja sekin osaaminen on yleensä aina hankittu työssä eli kokemuksen kautta.



NÖyrä asenne on paras meriitti myös akateemisille vasta-alkajille. Työssä kyllä oppii jos ei kuvittele itsestään liikoja.



Eniten ihmettelen silti kielten maistereita, jotka ovat selvinneet opintonsa läpi oppimatta puhumaan pääainekieltään. Tämäkin on mahdollista, ja tiedän eläviä esimerkkejä.

Minulle kävi noin... en osaa sujuvasti puhua kieltä, jonka "huippuosaajana" minua pidetään.

Muutoinkin tunsin aina suurta huonommuutta kys alan osaajana. Sen takia olen tehnyt alan vaihdosta, mutta ei ole vielä onnistunut. Hankin siis muuta koulutusta.

Eniten ihmettelen silti kielten maistereita, jotka ovat selvinneet opintonsa läpi oppimatta puhumaan pääainekieltään. Tämäkin on mahdollista, ja tiedän eläviä esimerkkejä.

Valmistuin erittäin hyvin arvosanoin ensin maisteriksi ja sitten lisensiaatiksi, nyt jos joku kysyy, mihin kieliperheeseen suomi kuuluu, vastaukseksi tulee......?????



Täällä siis lingvisti/vieraiden kielten osaaja. Kaiken teorian ihan kaikesta olen unohtanut, mikä on sääli, koska olin ahkera ja innostunut opiskelija. Ovareita pitkälle yli 200, ja mitä jäi käteen? Paperit, jyrkästi kasvava unohduskäyrä, epämiellyttävä tunne siitä, että en sittenkään oikeasti osaa opiskelemiani kieliä, taito sotkea kolmen eri kielen pilkkusäännöt keskenään, aavistus siitä, että akateemiset opinnot kasvattivat lähinnä kärsivällisyyttä ja että samat olisin oppinut ihan vaan tätä nykyistä työtä tehden.



Mutta eipä mitään, oli kivaa opiskella ja kiva kun on oppiarvo ja kiva, että sitä nykyisellä alalla arvostetaan :-)



Indoeurooppalaiset kielet, öh, mitä ne olikaan? Onko se plosiivi nyt sama kuin klusiivi? Mikä ihmeen suuri vokaalisiirtymä??

luottamuslause suomalaiselle yliopistojärjestelmälle ;)



Hyvä me, mitään ei opittu, mutta paperit saatiin ulos!

joka ei koskaan saanut virallisen kääntäjän tutkintoa suoritettua, koska ei ollut oppinut sitä varsinaista kääntämistä kuuden vuoden yo-koulutuksen aikana. Tästä on kylläkin aikaa.



Nykyään muistaakseni kaikki käännöstieteen maisterit saavat automaattisesti akkreditoidun kääntäjän 'pätevyyden', mutta varmasti joukossa on paljon porukkaa, joka ei oikeasti osaa hommiaan.

Vanha kansakin sen jo tiesi, että työ tekijänsä opettaa.



Itsekin olen tuota ihmetellyt, että kun on perehtynyt johonkin asiaan muutaman opintopisteen kurssin varran, niin loppujen lopuksi on sitten ammattilainen. Ja saa enem,män palkkaa kuin esim. joku hoitoapulainen, joka on ollut talossa vaikka 30 vuotta..



Niin, että luokitellaan vaan ihmiset tittelin ja tulojen mukaan.

Valmistuin erittäin hyvin arvosanoin ensin maisteriksi ja sitten lisensiaatiksi, nyt jos joku kysyy, mihin kieliperheeseen suomi kuuluu, vastaukseksi tulee......????? Täällä siis lingvisti/vieraiden kielten osaaja. Kaiken teorian ihan kaikesta olen unohtanut, mikä on sääli, koska olin ahkera ja innostunut opiskelija. Ovareita pitkälle yli 200, ja mitä jäi käteen? Paperit, jyrkästi kasvava unohduskäyrä, epämiellyttävä tunne siitä, että en sittenkään oikeasti osaa opiskelemiani kieliä, taito sotkea kolmen eri kielen pilkkusäännöt keskenään, aavistus siitä, että akateemiset opinnot kasvattivat lähinnä kärsivällisyyttä ja että samat olisin oppinut ihan vaan tätä nykyistä työtä tehden. Mutta eipä mitään, oli kivaa opiskella ja kiva kun on oppiarvo ja kiva, että sitä nykyisellä alalla arvostetaan :-) Indoeurooppalaiset kielet, öh, mitä ne olikaan? Onko se plosiivi nyt sama kuin klusiivi? Mikä ihmeen suuri vokaalisiirtymä??

jos ei kaikkia uralilaisia kieliä muista ulkoa:) Kieliaineissa, ainakin lingvistiikassa, on termistöä varsin paljon enkä ole varma, hallitseeko sitä täysin kukaan.

Kyllähän se opetuksestakin riippuu. Jos teoreettisempia/abstrakteja asioita ei riittävästi sidota johonkin konkretiaan, ne jäävät helposti kuolleeksi tiedoksi.

mitä olen aina epäillyt.

Akateemista yksinkertaisuutta.

Minä arvostan paljon enemmän niitä ihmisiä jotka osaa, tekee ja tietää, eli tavallisia duunareita.

Olen opiskellut myös paljon kieliä ja koulutukseni vuoksi minun kuvitellaan osaavan sujuvasti ainakin englantia ja ruotsia. Tai ainakin jos hakisin koulutustani vastaavaan työhön, joutuisin tod.näk. hoitamaan kansainvälisiä suhteita. Ziisus sentään.



Ekan kerran törmäsin kielipuolisuuteeni ollessani Ruotsissa kesätöissä opiskeluaikana, kaiken lisäksi vielä länsirannikolla. En tajunnut siis YHTÄÄN mitä minulle puhuttiin. Pomoni ottikin minut puhutteluun ja sanoi, että he tuntevat itsensä huijatuksi. Olivat papereiden perusteella luulleet, että osaan ruotsia hyvin. Minut oli pakko siirtää toisiin tehtäviin loppukesän ajaksi, hyvä etteivät kotiin lähettäneet.



Olin yo -kirjoituksissa saanut laudaturin sekä ruotsista että englannista.



Olen opikellut elämäni aikana myös ranskaa ja saksaa (tämä korkeakoulussa). Näitä kieliä en osaa lainkaan.



Olen oikeasti alkanut epäillä, että minulla on päässä jotain vikaa. Olisikohan jotain apua saatavilla?

ja yleensä nopeammin kuin ei-akateemiset, koska heidän oppimiskykynsä on parempi. Minusta tämä ketju kyseenalaistaa korkeintaan yliopisto-opetuksen tason.

Minullakin on ruotsista laudatur ja myös virkamiesruotsi suoritettuna, enkä osaa kieltä lainkaan. Jos saan sanakirjan kanssa lukea jotain Iltasanomat-tyyppistä korkeakirjallista tuotosta, pystyn puolessa tunnissa arvaamaan suurin piirtein lyhyen uutisen sisällön. Puhetta en pysty tuottamaan lainkaan, ja kirjoitustaitokin on olematon.



Englanti onneksi sujuu, mutta ei yliopisto-opintojen ansiosta vaan siksi, että olen asunut vuosia Englannissa. Eli en pidä itseäni oppimiskyvyttömänä vaikka yliopistossa en kieltä oppinutkaan.

ja yleensä nopeammin kuin ei-akateemiset, koska heidän oppimiskykynsä on parempi. Minusta tämä ketju kyseenalaistaa korkeintaan yliopisto-opetuksen tason.

Yliopiston kun ei ole tarkoituskaan olla mikään ammattiin valmistava koulu vaan siellä opetetaan tekemään tiedettä. Ne tiedot mitä siellä oppii voivat toimia toki perustietona ammatissakin mutta kyllä harvassa on alat joissa yliopisto suoraan opettaa johonkin tiettyyn työhön.

koska heidän oppimiskykynsä on parempi.

Ei tämäkään ole mikään kiveen hakattu fakta. On monia syitä, miksi ihminen ei hakeudu akateemiselle uralle, vaikka hänen oppimiskykynsä olisi kuinka hyvä.

luottamuslause suomalaiselle yliopistojärjestelmälle ;)

Hyvä me, mitään ei opittu, mutta paperit saatiin ulos!

tai edes jotain?

Naiset kompastuu juuri tuollaiseen itsensä vähättelyyn. Yleensä mitä pidemmälle on opiskellut sitä kriittisemmin suhtautuu tietoon (myös omaansa). Kaikissa työpaikoissa ei tajuta tätä vaan työt menee miehille joilla isommat luulot.

Aloitin tutkijan hommissa 90-luvulla ja maisterin paperit saatuani huomasin, etten oikeastaan tajua paljon mitään pääaineestani. Sitkeästi kuitenkin jatkoin alalla, tosin erikoistumisala vaihtui siinä vaiheessa. Näyryyden myötä tuli uudenlainen kyky opettaa itselleen asioita - tärkeimmäksi muodostui se, mitä osaa, eikä se, mitä näyttää osaavan (vrt. tenttijärjestelmä). Pari vuotta sitten julkaisuja väsättyäni alkoi lopulta tuntua siltä, että oikeasti osaankin jotakin. Nyt olen mielestäni jo ihan hyvä tutkija omalla kapealla erikoisalallani.



Nyt jälkeenpäin ajatellen suurin vikani oli huono itsetunto, koska sen takia en oppinut kyseenalaistamista, joka on ulkoaoppimisen vastakohta. Miehethän opetetaan seisomaan omilla pienestä pitäen ja kyseenalaistamaan auktoriteetit. Tytöiltä ei myöskään vaadita yhtä paljon kuin pojilta ja taustalla on jo valmiiksi itsetunnon lyttäävä uskomus, "ettei se kumminkaan tajua". Kaikkein tärkeintä on uskoa itseensä, eikä koskaan saa antaa periksi!

Mullakin on ihan sama tilanne. Ei sitä muutamassa vuodessa kaikkea voi oppia, yritän ajatella. Toisaalta ei sitä kyllä vaadittukaan. Kielioppi joo on loistavasti hanskassa, mutta sanaston kanssa takkuaa, kun sitä ei käyty juuri yhtään läpi. Ja kaikki kuvittelevat minun tietävän tyyliin jokaisen maailman sanan tällä kielellä, just joo :)

Siis ihan ammattikoulututkinto vain, mutta tuntuu, että en tajua siitä alasta paljonkaan. En osaisi käyttää videokameraa tai ymmärtäisi paljon mitään sen tekniikasta, en osaisi tehdä web-sivuja tai animaatiota, saati säätää ääni- tai valopöydän kanssa. Siis mitään, mistä voisi oikeasti olla hyötyä alalle työllistymistä ajatellen.



Valokuvia osaan ottaa ja adoben ohjelmien, photarin sun muun käyttö sujuu, mutta siinä se. Tuntuu, että koulussa mihinkään ei oikein paneuduttu tarpeeksi. Iso osa oppilaista tykkäsi keskittyä enemmän juhlimiseen kuin koulunkäyntiin ja tietyt tyypit oli aina poissa. Opettajatkin opetti vähän vasemmalla kädellä. Koko koulunkäynti oli vähän kaaosta. Mä olin rauhallisimpia oppilaita ja useimmiten paikalla, joten sain hyviä arvosanoja.



En todennäköisesti tee mitään noilla papereilla ja nyt olen menossa opiskelemaan aivan toisenlaista alaa. Olipa sentään ihan kivat reilu kaksi opiskeluvuotta.