Perhehelvetti. Tuolla toisessa ketjussa viitattiin usein siihen.

Ymmärsin että juuri miehille "tavallinen" perhearki on perhehelvetti. Minä olen aina kuvitellut että perhehelvetti liittyy jotenkin alkoholismiin, narkomaaneihin, perheväkivaltaan tms.

Miehille tuntui tuon ketjun perusteella olevan helvettiä nimenomaan se että joutuu olemaan perheen kanssa, eikä ole aikaa enää tehdä omia juttuja.

Tuliko se jotenkin yllätyksenä että jos perustaa perheen, ( ja tekee vielä 2-3 lasta ihan peräkkäin) niin siinä on aika paljon sitten tekemistä, eikä ole aikaa ja voimia enää niin paljon harrastaa muualla kuin kotona?

Eikö voi sitten ajatella, että nämä muutamat vuodet kun lapset on pieniä, on nyt sitten tätä perhearkea, lapset ovat pääosassa, ja sitten myöhemmin voi taas keskittyä omiin menoihin? Luulisin että suurimmalle osalle naisia tämä ajattelu on ihan luonnollista ja itsestäänselvyys.

Meillä on miehen kanssa se tilanne että kotitöitä ei jaksa oikein kumpikaan tehdä, minä tylsistyn kotona lasten kanssa ja miehellä on raskas vuorotyö. Meillä molemmilla on kyllä muutakin elämää, kumpikaan ei estä toista menemästä, vaikka minusta tuntuukin että on epäreilua että mies voi lähteä kotoa miettimättä kuka lapset hoitaa.

Mietin juuri sitä, että kun itse olen tuntenut itseni uupuneeksi siitä lähtien kun aloin odottaa kaksosia, että miten tuo mieskin on niin uupunut, vaikka ei siitä puhu. Valittaa kyllä että töissä on rankkaa, haluaisi mielummin olla lasten kanssa kotona. Mutta minua huolestuttaa se, että me kumpikin ollaan uupuneita. Miten tästä voi toipua kumpikaan kun toinen ei pysty "paikkaamaan" toisen töitä? Minä en voi hänen työtaakkaansa keventää mitenkään, ja hänkään ei jaksa tehdä kotitöitä joihin minä tarvisin apua. Minä en voi sairaslomaa hakea lääkäriltä kun olen jo muutenkin kotona, ja mies ei voi kun pelkää että sitten ei rahat riitä jos hän ei ole töissä.

Mietin että onko tässä enää kyse siitä että on pienet lapset, vai olemmeko vaan molemmat sairastuneet uupumukseen? Ja apua ei saa mistään. Yhteistä aikaa miehen kanssa ei ole ollut vuosikausiin, ei tahdo jaksaa enää edes sitä alkaa järjestämään. Pelkään että meillä on tässä joku henkilökohtainen helvetti meneillään molemmilla, ja perhe kärsii siitä liikaa.

Mielestäni on turha valittaa, jos ainoa helvetti perhearjessa on se, että pitää vaimon tai lasten kanssa käydä jossain puuhamaassa tai perennataimistolla. Sellaiset ongelmathan on helppo selvittää, puhuu vaan vaimon kanssa että haluan ensi viikonloppuna mennä omiin juttuihin, ja järjestää lastenhoidon jos vaimollakin on jotain omaa juttua.