Miehen tyttö lähtee opiskelemaan yliopistoon

Lukiessani tätä ketjua, tajusin miten paska lapsuuteni ja nuoruuteni oli. 13-vuotiaasta lähtien olin kesätöissä ja niillä rahoilla ostin vaatteita, koska vanhempani eivät ostaneet niitä. Kävelin vuoden liian pienissä kengissä, koska en saanut uusia. Ei puhettakaan, että olisivat senttiäkään (tai siis penniäkään tuohon aikaan) antaneet muuttamiseen. Peruskoulun jälkeen piti vain äkkiä raapaista ammatti ja muuttaa pois, kun täytin 18 vuotta. Olen pian 30-vuotias kahden lapsen äiti, joten ei kannata enää opiskelemaankaan lähteä. Varsinkin tällä hetkellä, kun työllistyminen opintojen jälkeen ei ole ollenkaan varmaa. Katkeraksi vetää...

ja mies on jo maksanut asunnon takuuvuokran ja elokuun vuokran. Eilen kävivät ostoksilla: televisio, mikro, läppäri, kahvinkeitin, imuri jne. ja astioita: Iittala, Arabia, Hackman. -- mies hassaa puolet kuukausipalkasta tytön opiskelujen alkamiseen. Mies kohauttaa olkapäitään ja sanoo, että hän saa tehdä rahoillaan mitä tahtoo, omalle lapselle ne menee. Että pistää vihaksi.

Sehän on oikein että puolenkuun liksa. Hyvä kk palkka jos 2-3tonnin kamat ostanu. Vai onko kuitenkin halppis kamaa.

käteen jää yli 5500 e/kk. Eiköhän sillä summalla jo saa ihan kohtuulaatuista tavaraa.

Totta kai sinä hoidat OMAN lapsesi kulut ja mies OMANSA. Eri asia jos läppäriä vajaa poika olisi yhteisenne.



Siis mitä helv taas...

ja tehdä niin kuin isän kuuluu.. voi voi sentään ja nyyh nyyh vittu saatana.

Kaverini aloitti eläinlääkäriopinnot yli 30-vuotiaana ja hyvin on sujunut, vaikka useimmat kurssikaverit ovat noin 10 vuotta nuorempia.

Lukiessani tätä ketjua, tajusin miten paska lapsuuteni ja nuoruuteni oli. 13-vuotiaasta lähtien olin kesätöissä ja niillä rahoilla ostin vaatteita, koska vanhempani eivät ostaneet niitä. Kävelin vuoden liian pienissä kengissä, koska en saanut uusia. Ei puhettakaan, että olisivat senttiäkään (tai siis penniäkään tuohon aikaan) antaneet muuttamiseen. Peruskoulun jälkeen piti vain äkkiä raapaista ammatti ja muuttaa pois, kun täytin 18 vuotta. Olen pian 30-vuotias kahden lapsen äiti, joten ei kannata enää opiskelemaankaan lähteä. Varsinkin tällä hetkellä, kun työllistyminen opintojen jälkeen ei ole ollenkaan varmaa. Katkeraksi vetää...

yläkouluikäisestä lähtien, vaikka kirjoitusten jälkeen muutinkin vanhempieni ostamaan asuntoon ja asuin siinä koko opiskelun ajan. Tämä mahdollisti sen, ettei minun tarvinnut ottaa lainaa laisinkaan vaan kustansin opintoni opintorahalla ja satunnaisilla töillä + vanhempieni antamilla avustuksilla.

Eli eivät ne vanhempien ostamat asunnot ym. tarkoita automaattisesti, ettei itse tarvitsisi tehdä mitään.

ei mulle omistusasuntoa hommattu, mutta muuten autettiin taloudellisesti paljon. Myöhemmin isäni vielä kuoli ja sain ihan hyvän perinnön. Lopputuloksena oli, että vaikka en toisaalta ole mikään kulutusjuhlija ollut ikinä, en oppinut ottamaan vastuuta. Olin lukion jälkeen aika kersa vielä ja kun "kaikki" haki yliopistoon, tuli siitä mullekin päähänpinttymä. Kaikenlaiset aineyhdistelmät tuli kokeiltua ja valmistuinkin todetakseni, että haluan tehdä elämässäni ihan muuta. Sanotaan näin, että taloudellinen turvallisuus (ei ökyily, mutta vakaus) mahdollisti tuon haahuilun, joka todella söi itseäni. Jos minun olisi ollut pakko tehdä töitä opintojen ohessa tai ottaa lainaa, olisi tullut ajateltua ehkä realistisestikin... Omia lapsiani aion tukea, mutta maltillisesti ja ehkä jotain "tulosvastuuta" vaatien.

Ei kukaan väitäkään, ettei kaltaistesi tartte tehdä mitään, vaan että pääsette todella paljon helpommalla kuin sellainen, joka ei saa mitään kannustusta saati taloudellista tukea kotoa.

jos noihin meni vain puolen kuun palkka.



Saa hän lapselleen ostaa joten miehesi on täysin oikeassa.

yleensä opetetaan lapsillekin sen hoitoa. Minä ainakin olen oppinut jo kotona säästämisestä ja myös esim. osakesijoittamisesta. Ja lisää näistä opin kauppakorkeassa, jossa opiskelin. Ja kyllä, minäkin asuin opiskeluajan vanhempien omistamassa sijoitusasunnossa maksamatta itse asumiskuluja.

Silloin opitaan kaikki perusteet. Joillakin näköjään on tilanne, että kaikki annetaan valmiina ja sitten myöhemmin ollaankin vähän öönä rahan käytön suhteen.

Mutta ei se rahakaan estä esimerkiksi sairauksia tai monia muitakaan vastoinkäymisiä elämässä. Tärkeintä kai kuitenkin on rakkaus ja välittävät ihmiset.

Moni asia elämssä on tuurista kiinni, myös työelämässä. Toki omalla panoksellakin on suuri merkitys.

Ei kukaan väitäkään, ettei kaltaistesi tartte tehdä mitään, vaan että pääsette todella paljon helpommalla kuin sellainen, joka ei saa mitään kannustusta saati taloudellista tukea kotoa.

Kyllä niissä perheissä, joissa on varallisuutta, yleensä opetetaan lapsillekin sen hoitoa. Minä ainakin olen oppinut jo kotona säästämisestä ja myös esim. osakesijoittamisesta. Ja lisää näistä opin kauppakorkeassa, jossa opiskelin. Ja kyllä, minäkin asuin opiskeluajan vanhempien omistamassa sijoitusasunnossa maksamatta itse asumiskuluja.

Silloin opitaan kaikki perusteet. Joillakin näköjään on tilanne, että kaikki annetaan valmiina ja sitten myöhemmin ollaankin vähän öönä rahan käytön suhteen

Miksi monet rikkaat tykkäävät sanonnasta "jokainen on oman onnensa seppä", kun he saavat monet asiat tarjoiltuna? Henk.koht. arvostan enemmän ihmisiä, jotka luovat oman elämänsä perustan eivätkä saa sitä syntymälahjana.

Vai kuinka monella on lopulta ollutkaan sisaruksia... sekin vaikuttaa.



Itse muutin pois 18-vuotiaana, penniäkään en vanhemmiltani ole sen jälkeen saanut. Johtuu osittain siitä, että minulla on kolme nuorempaa sisarusta, eli jos minulle olisi ostettu opiskelupaikkakunnalta asunto, se olisi "ollut pakko" tehdä myös nuorempien sisarusten kohdalla.



Harmi vain, että koska vanhempieni taloudessa rahasta ei ollut pulaa niin sanoakseni, ja koska vanhempien tuet vaikuttavat 20-vuotiaaksi asti, otin opintolainaa. Ei se sinänsä harmita ja maksettuhan se jo on, mutta kokemus opetti arvostamaan rahaa aivan eri tavalla.



Jos rahaa on aina ollut eikä minkään eteen ole tarvinnut tehdä töitä (kuten minulla ennen kuin muutin pois), ei sitä osaa arvostaa ennen kuin sitä ei ole. Siperia opettaa.

idioottimaisia näkemyksiään (ja hän onkin oikeasti RIKAS).

Silti varakkaassakin kodissa voi todellakin kasvaa valveutuneita ja toisia ihmisiä kunnioittavia lapsia.

Itse olen melko varakkaasta perheestä, mutta teen työtä vähävaraisten auttamiseksi, siis ihan palkkatyötä melko pienellä palkalla. Omille lapsillemmekin olemme opettaneet, että heikoimmassa asemassa olevia on autettava, etenkin niiden, joilla on paljon kaikkea.

Toivoisin kovasti, että ihmisten arvostus tulisi jostain muusta kuin siitä, ovatko he saaneet perintöä vai ei. Lapsistani ei tee yhtään huonompia se, että he sitä tulevat saamaan.

Kyllä niissä perheissä, joissa on varallisuutta, yleensä opetetaan lapsillekin sen hoitoa. Minä ainakin olen oppinut jo kotona säästämisestä ja myös esim. osakesijoittamisesta. Ja lisää näistä opin kauppakorkeassa, jossa opiskelin. Ja kyllä, minäkin asuin opiskeluajan vanhempien omistamassa sijoitusasunnossa maksamatta itse asumiskuluja.

Silloin opitaan kaikki perusteet. Joillakin näköjään on tilanne, että kaikki annetaan valmiina ja sitten myöhemmin ollaankin vähän öönä rahan käytön suhteen

Miksi monet rikkaat tykkäävät sanonnasta "jokainen on oman onnensa seppä", kun he saavat monet asiat tarjoiltuna? Henk.koht. arvostan enemmän ihmisiä, jotka luovat oman elämänsä perustan eivätkä saa sitä syntymälahjana.

Eikö omat vanhempasi avustaneet sua aikanaan?



Musta kuulostaa, sori vaan, ihanalta että miehesi on noin avoimesti lapsensa tukena. Itse lähdin aikoinaan ulkomaille yliopistoon ja jouduin sen kaiken stressin ja rahanmenon hoitamaan itse. Kouluhaut, matkustusasiakirjat, liput, paikan koulun asuntolasta, matkat uuden maan sisällä, sit vielä senkin että toisessa maassa hankkia kaikki starttitavara. Velkoihinhan siinä joutui ja pysyvästi. Kyllä siinä toki sai selviytymiskokemusta mutta ei oo ollut kovin välitetty olo.



Miehesi vaikuttaa ihanalta ja vastuunsa kantavalta isältä. Ei se vastuu lapsesta lopu siihen kun lapsi on 18 v. Toki itse ehkä rohkaisisin lastani järkevään kuluttamiseen eli meillä katseltais huonekalut kierrätyskeskuksesta ja astiat ja muut varmaan samasta paikasta ja alettais hoitaa hankintoja jo vuosi pari etukäteen muutenkin että säästyis rahaa, mutta tuo kertoo kuitenkin siitä että tyttö ja hyvinvointinsa on isälleen tärkeitä juttuja. (Itse uskon että on lapselle ehkä arvokkaampaa sitten kun itse tienaa sen verran että pystyy upgradeaamaan vanhemman lahjoittamat kierrätyskamat omalla maulla valittuihin laatuvastaaviin, jos tykkää sellaisesta siis. Siksi en ostais lapselle kaikkea kallista laatua uutena, mutta toki pitäisin huolta että tarpeelliset löytyy. )



Tuli siis vaan sellanen fiilis että ehkä sua ei oo kannateltu nuorena ja oot joutunu aikuistumaan turhan varhain. Oon pahoillani siitä. Se jättää kyllä pysyvää epäluottamusta ihmiseen. Tsemppiä!

Me asumme Tampereella (kovin halpaa ei täälläkään), ja meillä on talolaina maksettu pois jo paljon ennen viidenkymmenen ikää. Melko huonosti olette raha-asianne hoitaneet jos päälle viidenkympin iässäkin on 260 000 asuntolainaa.. tai sitten asutte hulppeasti (pääkaupunginkin mittakaavassa). Suurimmassa osassa perheitä ei muuten ole neljää lasta. Tietenkään isolle lapsikatraalle ei pysty tarjoamaan samaa kuin yhdelle tai kahdelle, mutta sehän on oma valinta! Lapsiluku vaikuttaa toki muutenkin käytettävissä olevaan rahamäärään ja lainanlyhennyksiin jne., mutta edelleenkin: se on oma valinta.

Elämme keski-/hyvätuloista elämää

ostaa pienen yksiön lapselleen asunnoksi. Moni hankkii sijoitusasuntojakin tiesittekö? Omilla vanhemillanikin on muutama, he tosin ovat jo eläkkeellä. Rahat on saatu ihan (tavallista akateemista) työtä tekemällä ja tekemällä viisaita asuntokauppoja oikeaan aikaan. Kohtuullisia perintöjäkin ovat omat vanhempani saaneet. Siinä vaiheessa kun menin yliopistoon, lähes kaikki isovanhemmistani olivat jo kuolleet.

Väitättekö jotkut tosiaan, että keskituloinen voi ostaa lapselleen oman asunnon? Vai otatteko lainaa tuota varten? Asutaanko me samalla planeetalla?

eikä kukaan ystäväpiiristämme ole saanut vanhemmiltaan asuntoa eikä vielä ainakaan pystyneet ostamaan lapsilleenkaan. Jos itsellä on vielä 50+ 260k€ velkaa niin miten ostelet pk seudulta asunnot 4:lle lapselle?? Mielummin vielä jotain muuta kuin yksiö ettei tarvitse heti vaihtaa?? Olisihan se ihanaa vaan ihan utopiaa meille! 46

mittakaavan mukaan. Kun on aloittanut elämän uudelleen lähes tyhjästä 30+ eikä ole saanut suuria perintöjä (mies ei tule saamaan penniäkään) on lainaa vielä näin 50+ iässäkin.

Yksiöstä olen aloittanut 19v:nä maksamaan ja nyt on iso uusi okt (jo toinen rakentamamme). Jos olisimme jääneet tuohon edelliseen taloon olisimme velattomia mutta rakentamisen hinku vei:) Kyse ei siis missään tapauksessa ole huonosta taloudenhoidosta vaan pienistä tuloista ja kalliista asumisen hinnasta Suomessa....

silloin kun lapset on olleet kotona ja esim ensimmäistä taloa olemme rakentaneet, nyt luokittelen meidät tuohon keskiluokkaan, ystävät parempituloisia.

yhtäkään opiskelijaa, jolle vanhemmat olisivat ostaneet asunnon tai maksaisivat vuoden tai enemmän vuokraa! Opiskelijat jonottavat täällä opiskelija-asuntoihin jne. Minä olen onneksi jo sellaisen saanut. Todellisuus on vähän eri mitä tällä av-palstalla. :-D

poika aloittaa nyt opiskelut yliopistossa ja kaveripiirissään noin 25% vanhemmista on lapselleen joko nyt tai jo aikaisemmin asunnon hankkínut. Se on sijoitus siinä kuin metsäkin.

Se perinteisesti kuuluu opiskeluaikaan.

on ihan jo siksi kateellinen tytärpuolelleen.