Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7939)
Vierailija wrote:
Itse ostin samat kuulokkeet suomalaisesta nettikaupasta 237 eurolla. Että ei Virve niitä nyt niiiiiin paljon halvemmalla tuolta saanut.
No mutta, vertailuhinnan valintahan on ihan mindsetistä kiinni! Mitä korkeamman vertailuhinnan valitsee, sitä enemmän säästää!
Samanlainen mindset-kysymys on tuo Virven hehkuttama passiivinen rahastosijoittaminenkin. Senhän voi nähdä sellaisena, että kerätään other people’s money eli kävi ihan miten kävi niin rahasto ottaa kyllä omansa päältä satavarmasti ja sijoittaja kantaa 100 % riskistä ja saa sen mitä jäljellä on, plussaa tai miinusta. Onhan sitä Suomessakin käräjiä käyty siitä, täytyykö pankin kantaa mitään vastuuta kauppaamistaan rahastoista.
Joo indeksirahastosijoittamiset ei varmaan ole härskeimmästä päästä rahastoja, mutta ihan yhtä lailla ne on tehty maksimoimaan omistajiensa tulot, ei sijoittajiensa tulot. Hienosti on kyllä Virve mainoslauseet opetellut ja toistaa niitä. Hienoa, että Virven mielestä historiasta voi selkeästi ennustaa tulevaisuuden ja muutaman sopivasti valitun vuoden tuotto tulee jatkumaan maailman pörsseissä äärettömiin. Harmi meille muille että me emme osanneet ennustaa edes korkotason tai sähkön hinnan nousua edes puoli vuotta etukäteen. Ei ku hitsi, kyllä ne taisi Virvellekin tulla yllätyksenä ja joutui nuukana viime talven palelemaan. 😝
Joulukalenteripostauksesta huomaa hyvin sen nykyajan ongelman, että siinä missä aiemmin (blogien alkuaikana) bloggaajat kirjoittivat koska se oli hauskaa, niin nyt kirjoitetaan rahankuvat silmissä. Yhteistyö sitä, yhteistyö tätä, postaus sisältää mainoslinkkejä, blaablaa.
Oikeestiko nuo käyvät oikein kokkausKURSSILLA eli katsovat vierestä kun joku tekee hyvää ruokaa ja sitten syövät niitä kokkauksia ilmaiseksi niin paljon kuin napa vetää ja ehtii? 🫣 Eilen kokkauskurssi ja tänään leivontakurssi ja välillä maataan altaalla palauttelemassa kun on hyvinkin jopa pari tuntia joutunut istumaan. 🤪 Puhumattakaan siitä miten äänetkin väsyttää, mutta ehkä Virve on ratkaissut tämän ongelman istumalla vastamelukuulokkeet päässä sen kokkauksen ajan?
Meinasin myös juuri tulla sanomaan noista kursseista, että käyvätkö he niissä vain siksi, että lopuksi saa ilmaista ruokaa? Sopisi jotenkin niin hyvin Virven ajatusmaailmaan. (Ja vaikuttaa kyllä todella rasittavalta ihmiseltä.)

Jep, ja kokkauskurssin ideahan on nimenomaan tehdä itse ruokaa raaka-aineista jonkun ohjauksessa. Tuolla siis katsovat vierestä kun joku tekee ruokaa valmiiksi pilkotuista ja puhdistetuista ainesosista. Siis tuohan on joku Community kitchen -juttu, mutta Virve on ristinyt sen kokkauskurssiksi kun joku paikallisen seurakunnan ”ruokitaan köyhiä” -tapahtuma ei olisi riittävän cool. 🤣
Virven logiikan mukaan ei tarvitse antaa työntekijöille tippiä, koska hotelli varmaan saa niin suuret rahat kiinalaisryhmistä. Ja työntekijät eivät näytä kiireisiltä niin ei senkään takia tarvi antaa tippiä työstä. Kaikenlaista aivojumppaa se harrastelee jotta voi vakuuttaa että voi pitää kaikki pennoset vaan itse!
Mä en oikeesti kestä miten huonosti kirjoitettuja noi Virven kirja-arvostelut on.. ihan kuin jonkun alakoululaisen tekemiä. "Mielestäni kirjailija käsitteli aihetta kiinnostavasti.." jne.
Viimeksi kun katsoin, niin ainakin Suon villi laulu -kirjan esittely on varmastikin syntynyt tekoälyn kanssa keskustelemalla eikä itse lukemalla. Juoni selitetään myös jonkin verran virheellisesti: päähenkilö lähtee Virven/tekoälyn mukaan yliopistoon opiskelemaan (ei lähde).
Universumi on järjestänyt Virvelle kosolti roskaruokaa, kun sitä nyt on tehnyt mieli.
Nyt alkaa ärsyttää sen verran, että taidan pitää taukoa seuraamisesta.
Vierailija wrote:
Viimeksi kun katsoin, niin ainakin Suon villi laulu -kirjan esittely on varmastikin syntynyt tekoälyn kanssa keskustelemalla eikä itse lukemalla. Juoni selitetään myös jonkin verran virheellisesti: päähenkilö lähtee Virven/tekoälyn mukaan yliopistoon opiskelemaan (ei lähde).
Mun korvaan on kyllä alkanut ihan narskahtaa:
- suuruuskuvitelmat (me sijoittajat eli minä ja Warren Buffett, Suomen suurin nettikauppa tulossa, asiantuntijuus ihan kaikessa)
- ylimielisyys
- empatian puute
- manipuloivuus (kunnon kohtauksen kun järjestää niin puoliso suostuu muuttamaan Bangkokiin, esitän etten ymmärrä kieltä niin lääkäri suostuu haluamiini tutkimuksiin)
- valehtelu ihan kaikessa (keksityt sairaudet, suuret uratarinat jne, minitalon pinta-alasta käveltyihin askeliin ja kaikki tällainen täysin triviaali on sekin kaikki rukattu uusiksi, ei edes hävetä kun jää valheista kiinni)
Virven päässä pyörii kuulemma seitsemän kieltä ja näitä sitten puhelee sulassa sovussa aina välillä. Uskoo ken tahtoo, eli ei kukaan 😆 näistä seitsemästä kielestä neljä Virve opetellut kahdessa vuodessa Duolingosta, on se melkonen nero.
Vierailija kirjoitti:

Samaan syssyyn Virve kertoo myös, että hänen on vaikea muistaa sanoja ja hän keskittyy siihen, että tunnistaa sanoja. Kielitaito kun voidaan määritellä monella eri tavalla, ja Virven tapa tarkoittaa sitä ettei hän osaa sitä ääntää tai puhua tai ymmärrä puhuttuna. Tästä päästään sitten siihen aatokseen, että minkähänlainen seitsemän kielen sekamelska siellä päässä on vai käyköhän siellä lähinnä humina josta tunnistaa sanoja.
Virve on selvästi huomannut, että seuraajilta tulee palautetta kun kehuu itseään kaikilla höpöjutuillaan. Kielitaito ja luetut kirjat on silleen hyviä, että niillä keulimista ei kukaan pysty kyseenalaistamaan, koska kukaan ei voi tarkistaa niiden todenperäisyyttä. Siis olettaen toki ettei kärähdä koneen tekemistä kirja-arvosteluista. 😆 Jotenkin melkein säälittää kun raukkaparka niin yrittää itseänsä kehua ja nostattaa, mutta tekee sen niin huonosti että aina paljastuu.
Äähhh... Miten voidaan esittää - joka ikisen- asian asiantuntijaa. Oli aihe mikä tahansa, vaikka selvästi ne luetaan vaan Googlesta ja jaetaan omaan someen. 🤯
Ja nyt hän on myös muslimien pukeutumisen asiantuntija ja miten he pukeutumisensa ajattelee. Aivan kaiken asiantuntija... 🙄
Vierailija kirjoitti:
Viimeksi kun katsoin, niin ainakin Suon villi laulu -kirjan esittely on varmastikin syntynyt tekoälyn kanssa keskustelemalla eikä itse lukemalla. Juoni selitetään myös jonkin verran virheellisesti: päähenkilö lähtee Virven/tekoälyn mukaan yliopistoon opiskelemaan (ei lähde).
Tämä on kyllä ihan äärimmäisen noloa Virvelle. Kymmenittäin jos ei sadoittain on jaettu meemejä, joissa Virve on kirjaihminen, Virve rakastaa kirjoja, kirjat on niin mahtavia, kirjat on Virven elämän rakkaus, ihanaa kun on aikaa lukea kirjoja. Nyt kun jäi kiinni tuosta, ettei oikeasti ole edes lukenut kirjoja joista tekee arvosteluja, kaikki nuo kirjarakkausjutut tuli samalla vedettyä alas vessanpöntöstä.
Tuosta nyt storyssa olevasta kirja-arvostelusta näkee kyllä, että se ei ole Virven kirjoittama. Virve on käyttänyt paljon aikaa ja vaivaa listatakseen lukemiaan kirjoja ja niistä tehtyjä arvosteluja, enimmäkseen saadakseen niistä jotain mystisiä suorituspisteitä. Vaan sekään ei ole totta, Virve ei lue kirjoja vaan valetta jälleen tämäkin vaivalla rakennettu imago. 😓
Hyvin mahdollisesti Virve vielä maksaa helpon rahan toivossa jotain kuukausimaksua johonkin tekoälypalveluun. Taas kerran other peoples money kerätään Virveltä vaikka Virve on itse tälläkin kertaa kuvitellut olevansa kerääjän roolissa. 😆
Vierailija kirjoitti:
Ja nyt hän on myös muslimien pukeutumisen asiantuntija ja miten he pukeutumisensa ajattelee. Aivan kaiken asiantuntija... 🙄
Minä olen ajatellut, että tämä matkaopas-hahmo on sellainen viimeisin Virven kirjoitustyyli. Luonteva jatkumo kepeänhassulle bloggaajalla, naistenlehden toimittajalle, kosmetiikan asiantuntijalle, trendienluojalle, uupumus- ja ferritiinikokemusasiantuntijalle, minimalistille, talousneuvonantajalle, kosmopoliitille globetrotterille, kirja-alan ammattilaiselle, menestyksekkäälle sijoittajalle ja mitälie unohdinkaan.

Otattekohan nyt yhden (ilmais-) insta-kanavan vähän turhan tosissanne? :D Minusta nuo Virven kertomat asiat Malesiasta ovat melko yleisluontoisia, esim. minä olisin voinut kertoa tuosta malesialaisten eri uskontokuntiin kuuluvien pukeutumisesta. Lisäksi, passiivisiin indekseihin sijoittaminen on melko helppoa, siitäkin voi saada aikaiseksi aika paljon tekstiä ilman että edes yrittää olla mikään sijoittaja-guru.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja nyt hän on myös muslimien pukeutumisen asiantuntija ja miten he pukeutumisensa ajattelee. Aivan kaiken asiantuntija... 🙄
Minä olen ajatellut, että tämä matkaopas-hahmo on sellainen viimeisin Virven kirjoitustyyli. Luonteva jatkumo kepeänhassulle bloggaajalla, naistenlehden toimittajalle, kosmetiikan asiantuntijalle, trendienluojalle, uupumus- ja ferritiinikokemusasiantuntijalle, minimalistille, talousneuvonantajalle, kosmopoliitille globetrotterille, kirja-alan ammattilaiselle, menestyksekkäälle sijoittajalle ja mitälie unohdinkaan.
Otattekohan nyt yhden (ilmais-) insta-kanavan vähän turhan tosissanne? :D Minusta nuo Virven kertomat asiat Malesiasta ovat melko yleisluontoisia, esim. minä olisin voinut kertoa tuosta malesialaisten eri uskontokuntiin kuuluvien pukeutumisesta. Lisäksi, passiivisiin inde
Pikemminkin päinvastoin, täällä on saatu huumoria yhdestä itsensä turhan vakavasti ottavasta henkilöstä. 😃
Nyt vaan on reissuunlähdön jälkeen tullut esiin aina vaan uusia synkempiä juttuja. Kaaoskoti ja viidakkopiha toivat ensimmäisinä esille elämänhallinnan katoamisen koko mitassaan. Kyllä itseäkin säälittää ja tunnen myötätuntoa ja välillä tuntuu että ei pitäisi ehkä enää seurata kun se tuntuu jotenkin väärältä. Kuitenkin toinen osa haluaa nähdä, että miten tämä jatkuu vaikka veikkaan että ei hyvin. 😢
Virve aina hehkuttaa miten ihanaa ja täydellistä kaikki on. Ensin hehkutti miten mahtava hotelli ja huone on täydellinen, sitten kävi ilmi että siellä on niin häiritsevän suriseva sähkökaappi että huonetta piti ihan vaihtaa. Harmi vaan sähkökaappi surisee kaikissa huoneissa. Häly ja melu myös häiritsi niin paljon että piti ostaa Applen vastamelukuulokkeet. Kirjoja osaa lukea seitsemällä eri kielellä, mutta ei ymmärrä kuulemaansa eikä osaa puhua. Make it make sense.
Huvitti myös Virven analyysi Malesiasta ja miten siellä kaikki kulttuurit elää sopuisassa harmoniassa, naisia ei ahdistella ja huivi käyttöön ei ketään painosteta.
Eli tämä joulukalenteriteksti (ja blogi ylipäänsä) on esimerkki V:n mainitsemista passiivisista tuloista. Kerta kaikkisen persoonaton teksti, jolla on tarkoitus vaan tehdä rahaa. Siinä todellakin unohdataan minimalismi, kun kannustetaan ihmisiä ostamaan.