Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7936)
Joo, alkaa kyllä kaikki menemään ihan komiikan puolelle. Usein ajattelen itse olevani laiska ja saamaton, mutta kun seuraan Virven elämää, niin olenkin yhtäkkiä melkoisen aikaansaava ihminen.
Voiko hän olla edes tosissaan, vai provosointi tahallaan näyttöjen toivossa? Uusimman stoorin ”jos ilmainen bussi ei mene sopivasti” yhteydessä mainitsee tavallisen paikallisbussin maksavan 0,2e…
Vierailija wrote:
Voiko hän olla edes tosissaan, vai provosointi tahallaan näyttöjen toivossa? Uusimman stoorin ”jos ilmainen bussi ei mene sopivasti” yhteydessä mainitsee tavallisen paikallisbussin maksavan 0,2e…
Veikkaan että on vaan niin syvällä senttien laskemisessa että ihan oikeesti ei nää millaisena toi toiminta näyttäytyy.
Vierailija wrote:
Mutta jokainen aina ajattelee "kyllä sinne vielä yksi mahtuu, enhän MINÄ nyt liikaa ole". Virve ei maksa Malesiaan mitään veroja eikä osallistu siellä mitenkään yhteiskuntaan.
Malesian kohdalla on mielestäni ihan perusteltua todeta näin. Rikkaiden ulkomaalaisten aiheuttama gentrifikaatio ei ole Kuala-Lumpurissa ongelma (eikä Virven kohdalla nyt ainakaan, kun hotellissa kerran asuu). Tietääkseni kaupunki ei myöskään kärsi massaturismista, eikä siellä muutenkaan tuollaiseen off-season aikaan ole paljon turisteja.
Virve ei maksa veroja Malesiaan, muttei kyllä ns. lokkeilekaan siellä. Millä lailla Virven elämä siellä haittaa paikallisia? Kertokaa nyt ihan konkreettisia esimerkkejä. Siksi toisekseen, Virve ei ainakaan toistaiseksi ole asettumassa minnekään. Eli sitten vasta kun jää pysyvämmin jonnekin, voidaan pohtia että onko hänestä enemmän haittaa kuin hyötyä paikallisille. Tällä hetkellä näyttää aika +-0 tilanteelta.
Yli kuukauden oleskelun jälkeen on löytynyt ensimmäinen ihminen, jonka kanssa Fredmanit ovat jutelleet (palvelutilanteiden ulkopuolella). Tyypillä on sama nimi kuin jollain niistä lukuisista kaupungeista, joissa Virve on haaveillut käyvänsä. Tämä ilmeisesti onkin merkki universumilta, että tätä kaupunkia kohti pitäisi suunnata. 😳
Siis onhan Virve ennenkin höpöttänyt noita The Secret -juttuja ja vaelluksella universumi viestitti hänelle katumainoksilla että hyvin menee. Jotenkin on vaan jäänyt nuo asiat unohduksiin. Varovasti nyt matkailun kanssa kaikki Salot, Kalliot, Lahdet puhumattakaan Virolaisista ja Ruotsalaisista, tiedä miten muokkaatte jonkun toisen elämää jos suunne avaatte.
Aika oppikirjaesimerkki siitä, miten muista ihmisistä eristäytyminen saa aikaan toinen toistaan oudompia luuloja, ajatuksia ja merkityksiä. Vanhuksilla tuohon vielä usein liittyy uni- ja valvemaailman sekoittuminen. Virvellä varmaan siltä suojelee, että kuitenkin päiväksi siirtyy altaalle torkkumaan.
Härre kuud jos Virveli sattuisi tapaamaan universumin johdattelemana vaikka jonkun julkkiksen, kuten Kiiran tai Miinan. Silloin oltaisiinkin joko Korvessa tai Äkkijyrkällä.
Universumi on tosiaan arvaamaton. Seuraan mielenkiinnolla mitä seuraavaksi mahtaa tapahtua.

Ei se toimi noin. Universumille pitää ensin kertoa mitä halutaan. Sitten odotellaan, että niitä merkkejä alkaa näkymään.
Tämä ilmiö on itseasiassa ihan todellinen. Sitä kutsutaan vahvistusharhaksi tai -vinoumaksi. Esimerkiksi raskautta toivovat näkevät joka puolella raskaana olevia, koska heidän aivonsa alitajuisesti etsivät niitä. Samoin, jos haaveilet tietystä vaatteesta/automerkistä tms niin näet niitä enemmän kuin muut.
Oletetaan, että Virveä kiinnostaa Pariisi kohteena. Hän kiinnittää sen takia huomiota henkilöön, jonka nimi on Paris mutta ei tämän kaveriin, joka on vaikkapa Dakota. Virve tekee tästä päätelmän, että hänen tulee mennä Pariisiin, koska universumi osoitti tämän hänelle niin selkeästi. Ihan yhtä selkeä osoitus olisi ollut Dakota mutta siihen Virve ei kiinnitä huomiota, koska se ei ole hänen mielenkiinnon kohteena.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Mutta jokainen aina ajattelee "kyllä sinne vielä yksi mahtuu, enhän MINÄ nyt liikaa ole". Virve ei maksa Malesiaan mitään veroja eikä osallistu siellä mitenkään yhteiskuntaan.
Malesian kohdalla on mielestäni ihan perusteltua todeta näin. Rikkaiden ulkomaalaisten aiheuttama gentrifikaatio ei ole Kuala-Lumpurissa ongelma (eikä Virven kohdalla nyt ainakaan, kun hotellissa kerran asuu). Tietääkseni kaupunki ei myöskään kärsi massaturismista, eikä siellä muutenkaan tuollaiseen off-season aikaan ole paljon turisteja.
Virve ei maksa veroja Malesiaan, muttei kyllä ns. lokkeilekaan siellä. Millä lailla Virven elämä siellä haittaa paikallisia? Kertokaa nyt ihan konkreettisia esimerkkejä. Siksi toisekseen, Virve ei ainakaan toistaiseksi ole asettumassa minnekään. Eli sitten vasta kun jää pysyvämmin jonnekin, voidaan pohtia että onko hänestä enemmän haittaa ku
Ei lokkeile? Esimerkiksi tänään käytetty ilmaista inva(?)bussia, käyty kiertelemässä kaupat ja pläräämässä kaikkea ja kuvaamassa asiakkaita, jaettu pääruoka miehen kanssa, sitten odotettu iltaan asti että saa poistosusheja ja ostettu poistoteetä koska normihinnoistakin voi vielä pihistää pari senttiä.
Musta vaan on melko mautonta mennä köyhään maahan ihastelemaan miten ihanan halpaa on ja länkkärit pääsee luksuksen makuun pennosilla. Ei tietty pahimmasta päästä mitä turismiin tulee jos vertaa vaikka Thaimaan rannoille, mutta kritisoitavissa silti.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Härre kuud jos Virveli sattuisi tapaamaan universumin johdattelemana vaikka jonkun julkkiksen, kuten Kiiran tai Miinan. Silloin oltaisiinkin joko Korvessa tai Äkkijyrkällä.
Universumi on tosiaan arvaamaton. Seuraan mielenkiinnolla mitä seuraavaksi mahtaa tapahtua.
Ei se toimi noin. Universumille pitää ensin kertoa mitä halutaan. Sitten odotellaan, että niitä merkkejä alkaa näkymään.
Tämä ilmiö on itseasiassa ihan todellinen. Sitä kutsutaan vahvistusharhaksi tai -vinoumaksi. Esimerkiksi raskautta toivovat näkevät joka puolella raskaana olevia, koska heidän aivonsa alitajuisesti etsivät niitä. Samoin, jos haaveilet tietystä vaatteesta/automerkistä tms niin näet niitä enemmän kuin muut.
Oletetaan, että Virveä kiinnostaa Pariisi kohteena. Hän kiinnittää sen takia huomiota henkilöön, jonka nimi on Paris mutta ei tämän kaveriin, joka on va
Jaksaisiko joku kertoa, että miten näissä The Secret -hommissa nämä universumin lähettämät viestit tunnistaa? Siis jos nyt näin aamupäivästä manifestoin itselleni rikkaan ja materialistisesti hienon elämän ja iltapäivällä joku Elisan tyyppi kauppaa talon hienointa lippulaivapuhelinta? Mistä minä sitten tiedän, että nyt universumi viestittää että hieno puhelin olla pitää vai onko kyseessä sittenkin vaan joku ärsyttävä suoramyyjä? Vai hoitaako universumi kaiken ihan valmiiksi ja pitää odotella, että universumi lähettää postitse merkkilaukut, hienot puhelimet ja muut statussymbolit?
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Härre kuud jos Virveli sattuisi tapaamaan universumin johdattelemana vaikka jonkun julkkiksen, kuten Kiiran tai Miinan. Silloin oltaisiinkin joko Korvessa tai Äkkijyrkällä.
Universumi on tosiaan arvaamaton. Seuraan mielenkiinnolla mitä seuraavaksi mahtaa tapahtua.
Ei se toimi noin. Universumille pitää ensin kertoa mitä halutaan. Sitten odotellaan, että niitä merkkejä alkaa näkymään.
Tämä ilmiö on itseasiassa ihan todellinen. Sitä kutsutaan vahvistusharhaksi tai -vinoumaksi. Esimerkiksi raskautta toivovat näkevät joka puolella raskaana olevia, koska heidän aivonsa alitajuisesti etsivät niitä. Samoin, jos haaveilet tietystä vaatteesta/automerkistä tms niin näet niitä enemmän kuin muut.
Oletetaan, että Virveä kiinnostaa Pariisi kohteena. Hän kiinnittää sen takia huomiota henkilöön, jonka nim
Googlasin ja sen mukaan universumi lähettää meille viestejä kaiken aikaa ja ne pitää vaan osata lukea. Jotenkin sen kuulemma vaan tuntee sisuskaluissaan että nyt on pesäpallotermein merkki päällä.
Universumi puhuu meille esimerkiksi (näitä on siis vaikka kuinka paljon lisää):
1) unissamme,
2) enkelinumeroilla (jos tulee jokin ajatus päähän ja sillä hetkellä puhelimen näyttö näyttää samoja numeroita kellonajassa kuten 5.55. Samana toistuvat lukusarjat kuten 222 tai symmetrisesti lukusarjat kuten 282 ovat myös merkkejä universumilta. Semmoinen on muuten tämän viestin varmistuskoodina 😁),
3) Yhtäkkiä päähän pälkähtävinä ajatuksena (ADD/ADHD-pää onkin selkeästi vain kuuma linja univers… kato orava),
4) Intuitiolla,
5) Toisten ihmisten kautta (siis tämä ketju voisi olla universumin laajakaistayhteys Virvelle, paitsi jos se tuntuu että koko ketju on yhden Virve-hullun oksennusta jolloin se ei ole),
6) Luonnon kautta, kun esimerkiksi huomaa luonnonelementtejä siellä missä sellaisia ei yleensä ole tai että jokin eläin tai luonnonelementti yllättäen kiinnittää huomioisi (mihin se orava meni)
7) lauluilla (ei vain radiosta tulevan kappaleen sanoilla vaan vaikkapa rytmillä voi olla viesti juuri sinulle)
Universumi lähettää meille kaikille viestejä kaiken aikaa, mutta pääosin me kieltäydymme kuuntelemasta niitä. Tässä on nyt sit taas se probleema, että onko se Pentikin sähköposti kattaustekstiilialesta sittenkin viesti universumilta vaikka ei tunnu siltä. 🤔 Ja puhuuko tämä ketju universumin sanoin sittenkin Virvelle, vaikka hän vaan kieltäytyy kuuntelemasta?
Vivve on ihan täysi brunetti! 😍 Näkee tuossa kreisibailausvideolla (=laulaa yksinään äänieristetyssä huoneessa).
Selvästi kyllä universumi viestittää tämän ketjun kautta asioita Virvelle. Täällä kun juuri todettiin, että Fredmanit ovat vain maanneet ja heillä on ollut yksi ainoa juttukumppani asiakaspalvelutilanteiden lisäksi yli kuukauden aikana. Virve nyt heti innostui luettelemaan mitä kaikkea aikovat tehdä ja kertoo että on niitä juttukumppaneita ollut kaksi muutakin! Toista ei tosin ole itse nähnyt kun se oli se toinen jumppaaja kahdesta kun jatsimies kävi joogatunnilla. 🤣 Espanjassa Virven uusia ystäviä olivat kaikki joiden etunimen tunsi, mutta nyt ei ole vielä kenenkään nimeä saatu selville joten ei kai olla ystävystytty?
Espanjassa vielä jaksettiin käydä yksinään muiden seassa tanssimassa, nyt tosiaan krebataan tanssimassa vähän erinäköisenä, omassa seurassa, omassa kopperossa.
Virve on myös siirtynyt kirjojen, edes hömppäkirjojen, lukemisesta helppolukuisempaan, eli siihen että lukee lyhyitä mietelausekirjoja ja sarjakuvia.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Mutta jokainen aina ajattelee "kyllä sinne vielä yksi mahtuu, enhän MINÄ nyt liikaa ole". Virve ei maksa Malesiaan mitään veroja eikä osallistu siellä mitenkään yhteiskuntaan.
Malesian kohdalla on mielestäni ihan perusteltua todeta näin. Rikkaiden ulkomaalaisten aiheuttama gentrifikaatio ei ole Kuala-Lumpurissa ongelma (eikä Virven kohdalla nyt ainakaan, kun hotellissa kerran asuu). Tietääkseni kaupunki ei myöskään kärsi massaturismista, eikä siellä muutenkaan tuollaiseen off-season aikaan ole paljon turisteja.
Virve ei maksa veroja Malesiaan, muttei kyllä ns. lokkeilekaan siellä. Millä lailla Virven elämä siellä haittaa paikallisia? Kertokaa nyt ihan konkreettisia esimerkkejä. Siksi toisekseen, Virve ei ainakaan toistaiseksi ole asettumassa minnekään. Eli sitten vasta kun jää pysyvämmin jonnekin, voidaan
Meinasin mainita tuosta ilmaisesta bussista, mutta sitten ajattelin että kyllähän ihmisillä suhteellisuudentaju riittää ymmärtämään kokonaiskuvan. No, ei sitten riittänyt. Jos lokkeilu ymmärretään loisimisena, verovaroilla elämisenä, niin enpä sanoisi että Virve loisii malesialaisten rahoilla, vaikka juu sitä ilmaista bussia on käyttänytkin.
Munkin mielestä on mautonta kun länkkäri taivastelee köyhemmän maan halpoja hintoja, mutta Virve on kyllä storyissaan tehnyt selväksi, että olisi aivan eri asia elää paikallisilla tuloilla. Mun mielestä Virvellä menee jo vähän pakkomielteen puolelle tuo ale-hintojen metsästys kun Malesiassakin juoksee alennustuotteiden perässä. Hotellissa asuvalla, paikallisilla ostareilla ja ravintoloissa pörräävällä länkkärillä tuskin kuitenkaan on kovin suurta negatiivista vaikutusta paikalliseen elämään, vaikka mauttomalta vaikuttaisikin.
Paljon puhetta töistä, eikun siis hommista, koska ei Virve tee töitä vaan hommia.
Jos passiivisia tuloja saa kuussa vähintään tonnin, niin eihän tässä edes töissä kannata käydä.
Vierailija wrote:
Jos passiivisia tuloja saa kuussa vähintään tonnin, niin eihän tässä edes töissä kannata käydä.
Mutta niidenkin eteen Virven piti juuri tehdä töitä, eikun siis hommia, koska Virve ei tee töitä rahan eteen vaan "hommia".
Miten onkin Virven niin vaikea käyttää sanaa "työ".
Joa aikoinaan jo pelkkä LinkedIi sivulla vierailu aiheutti pahan ahdistuksen, kun siellä oli työaiheisia asioita, niin sanan käyttö varmaan aiheuttaa vieläkin jotain ihottumaa tai näppylöitä nenänpäähän.
Onko minitalo myyty? Seurasin virveä viimeksi hänen ollessaan pyhiinvaellusmatkalla
Vierailija wrote:
Onko minitalo myyty? Seurasin virveä viimeksi hänen ollessaan pyhiinvaellusmatkalla
Joo, minitalo on myyty, kaikki maallinen omaisuus mahtuu reppuun ja ovat nyt Kuala Lumpurissa viettämässä kivaa elämää. Ihmettelen tätä miten paheksuu nykyään kaikkea materiaa, mutta kuitenkin elää niillä vanhojen materialististen kirjoitustensa tuloilla mitä blogista kilahtaa. :D
Ostoskeskukseen on 800 metriä majoituspaikalta. Onhan se pitkä matka kävellä, joten Fredmanit menevät sinne ennemmin kaksi kertaa päivässä kulkevalla majoituskeskuksen omalla invabussilla. Oikein on luksusta kun pääsee ovelta ja ihan yksityiskuljetus. Jännä tosiaan, että muut ei toimi samoin. 🤣
Vetelyyden uusin ennätys on se, että Virve hehkuttaa allaspyyhkeitä uutena luksuksena. Siis joku muu pesee sen Virven pyyhkeen joka tapauksessa ja toimittaa puhtaan tilalle, mutta nyt Virveltä säästyy pyyhkeen ALAKERTAAN TUOMISEN VAIVA. 😎