Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7831)
Minustakin tuo tonni on kyllä todella paljon rahaa asumiskulujen jälkeen. Mutta olikohan tuo juttu miltä kannalta kirjoitettu, sinkun vai perheellisen? Minä sinkku vela kyllä eläisin ruhtinaallisesti ja n. puolet rahasta jäisi säästöön, mutta perheellinen tai perheestä haaveileva tietysti tarvitsee enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Applen ekosysteemi on kyllä aika jees. Ei minustakaan ole järkeä ostaa käytettyä joka kohta jo vanhenee, mutta ymmärrän täysin miksi ostaa Applen tuotteen jos muutkin on Applea. Te ette ole kokeilleet jotka hehkutatte Samsungia. Onhan android ihan jees, mutta niin eri juttu jos on läppärit ja kaikki muukin Applea.
Kokeilin Applea jonkun vuoden, ei hehkutuksen arvoinen mielestäni ja vaihdoin takaisin Samsungiin :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virve kommentoi päivän lehdissä ollutta uutista siitä, missä määrin käytettävissä olevat tulot vaikuttavat onnellisuuteen. Jutun mukaan onnellisuus lisääntyy siihen saakka, että ihmisellä on käytettävissä noin tuhat euroa kuussa asumisen ja velkojen jälkeen. Virve kommentoi asiaa ihmettelemällä itkunauruhymiön kanssa, että ohhoh sekö koetaan ikäväksi asiaksi jos kuukaudessa tuhlattavaa jää alle tonni. Siitä tonnista kun pitäisi maksaa ruuat ja terveysmenot ja muu ns. Tuhlaaminen.
Virve ei tajua että kaikilla ei ole sitä miljoonaa säästöissä puskurina.
Ja kyse on onnellisuuden tunteesta. Uupumus kokemusten ja muiden kirjoitustensa perusteella Virve ei vaikuta kovin onnelliselta. Ehkä hänelläkin isompi kulutusbudjetti voisi helpottaa oloa kun elämässä olisi vähän enemmän "löysää" käytettäväksi kaikenlaiseen kivaan ja elämää helpottavaan - kuten niihin lämmityslaskuihin.
Mitvit oikeesti taas!? Hänen kapeaan työkokemukseen mahtuu kyllä käännöstöitä. Olisi kiinnostavaa tietää, mille asiakkaille hän on tehnyt käännöstöitä. Tai siis millaista asiakasta ei kiinnosta peen vertaa, että tyypillä ei ole minkään sortin kielialan koulutusta. Vaikka olisi opiskellut kymmentä kieltä Duolingossa, se ei tee kenestäkään ammattilaista. Kyllä taas verenpaine nousee! Samalla logiikalla voisin itse mennä huseeraamaan kauneussalonkiin tai meikkimyymälään. Mutta niinhän se Virven logiikalla meneekin, että ammattikääntäjät eivät tajua kauneus- ja meikkiasioista mitään - ainoastaan hänen valitsemat bloggarit.
T. Kääntäjä, FM (pääaineena kääntäminen ja tulkkaus)

Olen itse tehnyt lukion jälkeen käännöstyötä, koulutustasona siis työskentelyhetkellä ylioppilas. Käänsin esimerkiksi lastenkirjoja ja televisiosarjoja. Ei ole käännösalan koulutusta vieläkään. Ja varmasti voisitkin mennä vaikka kosmetiikkamyyjäksi, tuollaiseen työhön kouluttaa yleensä työnantaja.
Vierailija kirjoitti:
Mitvit oikeesti taas!? Hänen kapeaan työkokemukseen mahtuu kyllä käännöstöitä. Olisi kiinnostavaa tietää, mille asiakkaille hän on tehnyt käännöstöitä. Tai siis millaista asiakasta ei kiinnosta peen vertaa, että tyypillä ei ole minkään sortin kielialan koulutusta. Vaikka olisi opiskellut kymmentä kieltä Duolingossa, se ei tee kenestäkään ammattilaista. Kyllä taas verenpaine nousee! Samalla logiikalla voisin itse mennä huseeraamaan kauneussalonkiin tai meikkimyymälään. Mutta niinhän se Virven logiikalla meneekin, että ammattikääntäjät eivät tajua kauneus- ja meikkiasioista mitään - ainoastaan hänen valitsemat bloggarit.
T. Kääntäjä, FM (pääaineena kääntäminen ja tulkkaus)
https://www.virvefredman.com/ostolakossa/elevenfi-miksi-en-malta-pysya/
Täällä kertoo innoissaan miten elevenille palkattiin kosmetiikkabloggaajia tekemään käännöksiä, koska he ymmärtävät paremmin alan kieltä kuin käännöstoimistoissa työskentelevät.
Muistaakseni on itse tehnyt samaan tyyliin käännöstöitä pääasiassa ruotsalaisille firmoille, joilla on ollut suomenkieliset nettisivut muttei muuta toimintaa Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Mitvit oikeesti taas!? Hänen kapeaan työkokemukseen mahtuu kyllä käännöstöitä. Olisi kiinnostavaa tietää, mille asiakkaille hän on tehnyt käännöstöitä. Tai siis millaista asiakasta ei kiinnosta peen vertaa, että tyypillä ei ole minkään sortin kielialan koulutusta. Vaikka olisi opiskellut kymmentä kieltä Duolingossa, se ei tee kenestäkään ammattilaista. Kyllä taas verenpaine nousee! Samalla logiikalla voisin itse mennä huseeraamaan kauneussalonkiin tai meikkimyymälään. Mutta niinhän se Virven logiikalla meneekin, että ammattikääntäjät eivät tajua kauneus- ja meikkiasioista mitään - ainoastaan hänen valitsemat bloggarit.
T. Kääntäjä, FM (pääaineena kääntäminen ja tulkkaus)
https://www.virvefredman.com/ostolakossa/tyoharjoittelussa-naistenlehde… ainakin täällä kertoo tehneensä käännöstöitä ollessaan harjoittelussa naistenlehdessä. Tällainen taitaa olla aika tyypillistä alalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.virvefredman.com/ostolakossa/elevenfi-miksi-en-malta-pysya/
Täällä kertoo innoissaan miten elevenille palkattiin kosmetiikkabloggaajia tekemään käännöksiä, koska he ymmärtävät paremmin alan kieltä kuin käännöstoimistoissa työskentelevät.Muistaakseni on itse tehnyt samaan tyyliin käännöstöitä pääasiassa ruotsalaisille firmoille, joilla on ollut suomenkieliset nettisivut muttei muuta toimintaa Suomessa.
Ammattilaisuuteen ja ammattimaisuuteen kuuluu myös se, että tietää, mitkä työt sopivat omaan osaamiskenttään. Itse en esimerkiksi tunne kosmetiikan maailmaa juuri ollenkaan, joten käännökset menisivät suurella todennäköisyydellä metsään tai eivät ainakaan olisi kovin luontevia. Tietysti välillä tulee yllätyksiä vastaan, kun vaikkapa taloustekstin seassa onkin teknistä asiaa tai päinvastoin.
Ja mitä tulee toimittajien toimimiseen kääntäjinä, niin niistä tuotoksistahan saa nauttia (tai ehkä pikemminkin "nauttia") erinäisissä julkaisussa vähän väliä. Jos sellaisesta on kyse, en lähtisi mainostamaan, että on tehnyt käännöstöitä.
Mietin myös sitä, että hän kertoi lukevansa aika monella kielellä kirjoja. Mihin tämä perustuu? Mulla on itsellä vaatinut vuosien opiskelua, että pystyn lukemaan kirjoja sujuvasti ja nauttien muulla kuin äidinkielellä. Englanti ja ruotsi on vahvoja, mutta niiden lisäksi opiskellut kielet sellaisia, että voin lukea lehtiä, kuunnella podcasteja, katsoa saroja ja puhua, mutta kirjoissa menee jotenkin raja, on työlästä. Lähinnä mietin, että nauttiiko siitä oikeasti? Vai pitääkö päteä silläkin?
Tänään taas toistakymmentä storya, jotka kaikki toistaa samoja juttuja kuin aina ennenkin. Oikeasti jo miettii, että kirjoittaako Virve aina samat jutut aina uudelleen ja uudelleen? Vai onko sittenkin kyseessä jokin passiivisten tulojen automaatti, joka on ohjelmoitu postaamaan samat vapaus-, raha-, minimalismi-, nuukailu-, kirja- ja kävelyjutut aina jonkun viikon välein uudelleen?

Pikemminkin osoittaa että samat ajatuskuviot junnaa päässä päivittäin.
Itselläkin käy helposti samoin mutta onneksi osaan nyt tunnistaa sen mikäli jää samat asiat pyöriin päässä vaikka oiskin just tollasia perusjuttuja kuten vaikka raha. En tiedä onko se jotain lievästi pakkomielteistä käytöstä vai käykö näin kaikille muillekin, mutta ainakin omasta kokemuksesta ei kovin miellyttävää huomata että on vaan ne muutamat aiheet mitä pyörittää päivittäin. Ja varmaan todella tylsää olis jos kellekään niitä alkais selittää!
Borta bra men hemma bäst. Virve on ollut kaksi päivää kotona ja on viettänyt molemmat päivät kirjastossa. Ja ei, se ei anna vaikutelmaa kirjoja rakastavasta ihmisestä vaan siitä, että ihmisellä on tarve viettää mahdollisimman paljon pois kotoaan. Olkoonkin se syy vain se, että kirjastossa toisin kuin kotona on lämmintä, valoisaa ja töpselistä tulee ilmaista sähköä. Virvehän vietti Torreviejassakin iltoja kirjastossa kun asunnossa oli liian kylmä.
JOKU on ystävällisesti huomauttanut, että viisi vuotta vanhalle Applen puhelimelle tuki loppuu pian. Tällä kertaa Virve ei tiennyt kaikkea parhaiten itse, vaan neuvoa kuunneltuaan ostaakin nyt vain neljä vuotta vanhan puhelimen. 😃 Edistystä.
Vierailija kirjoitti:
Mietin myös sitä, että hän kertoi lukevansa aika monella kielellä kirjoja. Mihin tämä perustuu? Mulla on itsellä vaatinut vuosien opiskelua, että pystyn lukemaan kirjoja sujuvasti ja nauttien muulla kuin äidinkielellä. Englanti ja ruotsi on vahvoja, mutta niiden lisäksi opiskellut kielet sellaisia, että voin lukea lehtiä, kuunnella podcasteja, katsoa saroja ja puhua, mutta kirjoissa menee jotenkin raja, on työlästä. Lähinnä mietin, että nauttiiko siitä oikeasti? Vai pitääkö päteä silläkin?
Itse olen miettinyt sitä tahtia millä lukee ja kuuntelee. Monesti äänikirja on kuunneltu päivässä tai parissa. En tiedä kuinka pitkiä nuo kirjat ovat olleet mutta yleensä äänikirjat kestävät tunteja. Missä välissä hän ehtii kuunnella vaikka jonkun 10 tuntia kestävän kirjan? Ja lukea siinä samalla kirjaa ja opiskella kieliä.
Vierailija kirjoitti:
Uusi puhelin onkin jo tilattu. Jälleen viisi vuotta vanha iPhone eli 8 Plus ja siitä maksetaan 240 euroa. Sen käyttöjärjestelmään saa päivityksiä vielä 11 kuukauden ajan. Vuoden päästä sitten taas uusi viisi vuotta vanha puhelin?
Virve ilmoittaa rakastavansa Applen laitteiden iCloud-laitteiden symbioosia, joten muuhun brändiin en vaihtais. Ehkäpä jos vaihtaisi sen 64 GB:n puhelimen isommalla muistilla varustettuun, ei olisi niin riippuvainen jatkuvasta pilvipalveluun kopioinnista, vaan puhelimeen mahtuisi enemmän kuin kolme kuvaa tai videota?
Hienoa, että "joku" onkin nyt huomauttanut hänelle, ettei kannata hankkia noin vanhaa luuria.
Mua vähän hämmentää, kun toinen kertoo olevansa vahvasti introvertti, ja silti hakeutuu kokoajan ihmisten ilmoille.
Vierailija kirjoitti:
Mietin myös sitä, että hän kertoi lukevansa aika monella kielellä kirjoja. Mihin tämä perustuu? Mulla on itsellä vaatinut vuosien opiskelua, että pystyn lukemaan kirjoja sujuvasti ja nauttien muulla kuin äidinkielellä. Englanti ja ruotsi on vahvoja, mutta niiden lisäksi opiskellut kielet sellaisia, että voin lukea lehtiä, kuunnella podcasteja, katsoa saroja ja puhua, mutta kirjoissa menee jotenkin raja, on työlästä. Lähinnä mietin, että nauttiiko siitä oikeasti? Vai pitääkö päteä silläkin?
Tätä samaa itsekin mietin. Tai lähinnä mietin sitä, että olenko itse jotenkin tyhmä ja hidas, kun en pelkällä duolingon näpyttelyllä saa kielitaitoa sille asteelle, että kokonaisen kirjan lukisin ja vielä juonessa pysyisin kiinni.
Mitä pidempään Virveä seuraa, sitä enemmän hänestä paljastuu epämiellyttäviä piirteitä. Häntä voisi luonnehtia termeillä itsekeskeinen, pihi, naivi, omahyväinen. En usko, että hän pystyisi antamaan omastaan edes ilmaiseksi. Jotenkin tuo sähkölaitteiden lataaminen ilmaiseksi kirjastossa kertoo sen luokan tilanne- ja suhteellisuustajun pettämisestä, että hän varmaan kuvitelee olevansa suurin kärsijä sähkön hinnan nousun suhteen. Kosmetiikan parissa Virve oli parhaimmillaan mutta tämä nykyinen pihistelevä muka-introvertti minimalisti-Virve on suurilta osin vain hämmentävä. Luulisi maailmalla matkailun avartavan näkemyksiä mutta Virven katsantokulmat sen kuin vain pienenee ja keskittyy entistä tiukemmin vain omaan etuun ja itsensä pönkittämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Minustakin tuo tonni on kyllä todella paljon rahaa asumiskulujen jälkeen. Mutta olikohan tuo juttu miltä kannalta kirjoitettu, sinkun vai perheellisen? Minä sinkku vela kyllä eläisin ruhtinaallisesti ja n. puolet rahasta jäisi säästöön, mutta perheellinen tai perheestä haaveileva tietysti tarvitsee enemmän.
Tutkimuksesta voi lukea tuolta: https://www.taloustieteellinenyhdistys.fi/wp-content/uploads/2018/03/KA…
'Koska tuloja on kysytty kotitalouskohtaisesti, on perusteltua asettaa eri kokoiset kotitaloudet vertailukelpoisiksi toistensa kanssa. Tulojen ja onnellisuuden keskinäisestä korrelaatiosta poistettiin kotitalouden koon vaikutus. Tulokset pysyivät varsin samanlaisina.'
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusi puhelin onkin jo tilattu. Jälleen viisi vuotta vanha iPhone eli 8 Plus ja siitä maksetaan 240 euroa. Sen käyttöjärjestelmään saa päivityksiä vielä 11 kuukauden ajan. Vuoden päästä sitten taas uusi viisi vuotta vanha puhelin?
Virve ilmoittaa rakastavansa Applen laitteiden iCloud-laitteiden symbioosia, joten muuhun brändiin en vaihtais. Ehkäpä jos vaihtaisi sen 64 GB:n puhelimen isommalla muistilla varustettuun, ei olisi niin riippuvainen jatkuvasta pilvipalveluun kopioinnista, vaan puhelimeen mahtuisi enemmän kuin kolme kuvaa tai videota?
Hienoa, että "joku" onkin nyt huomauttanut hänelle, ettei kannata hankkia noin vanhaa luuria.
Joku on myös saanut ostamaan puhelimen, jossa on kaksi kertaa enemmän muistia kuin edellisessä ja ostamaan myös suojakuoren puhelimelle. Kehitystä. 🤩 Ei kun oikeesti hienoa, että kykenee ottamaan neuvoja ja vinkkejä vastaan, se tekee elämästä varmaan hieman helpompaa.