Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7829)
Nyt on pohdittu sähkönsäästöä minitalossa. Keinot ovat tietysti järjettömiä: ei laiteta lämmitystä päälle vaan maataan peiton alla (talolle ei todellakaan tee hyvää olla kylmänä), pesee astiat kylmällä vedellä (ei tapa pöpöjä tai huuhdo edes rasvaa pois), käyttää läppäriä vain kirjastossa jne. Mikseivät samantien muuta telttaan metsään? Onko tuo nyt oikeasti jotain elämää? Kyllä mä tekisin mieluummin edes jotain paskaduunia vähän, kun säästäisin KOKO AJAN KAIKESTA. Huhuh.
Lauantaina lähtevät Ruotsiin järjestelemään pakosta asioita (eli etsimään vuokralaista). Puolisokin sitten ilmeisesti saanut tarpeekseen kotimaastaan.
Pian siis nähdään, millaiseksi minitaloelämä nyt muodostuu! Kestävätkö oikeasti lämmityksen puuttumista ja elämää, jossa kaupunki on olohuone?
Portugali hylättiinkin jo. Ihmiset siellä eivät ole riittävän eläväisiä Virvelle kuten espanjalaiset ovat. Mies on omalta osaltaan kai sitten samaa mieltä, kun heidän elämäänsä koskevat päätökset tuntuvat aina olevan ainakin Virvelle just niin kuin Virve tahtoo.
Virve todellinen maailmantuntija, joka arvioi maat ruokakauppojen valikoiman perusteella. Portugalissa on ränsistynyttä mutta "ei köyhällä tavalla". Kiinnostaako sitä ikinä mitkään yhteiskunnalliset tai historialliset asiat muista maista? Miettiä vaikka että miten/miksi näitä ränsistyneitä taloja ylipäätään on Portugalissa? Lidlin hinnat kyllä tietää ulkoa!
Mulla on pari kaveria ketkä teki pitkään samaa, eli mahdollisimman köyhästi ulkomailla halvoissa maissa, vaikka oli varmaan lähes miljoona (euroa) tilillä. Töitä ei haluttu tehdä, piti päästä pois oravanpyörästä. Aikansa meni kun vaan reissasivat hintojen mukana mutta nyt tekevät diginomadeina ihan yhtä paljon töitä kuin ennenkin. Tällainen taitaa olla Virvenkin ihmistyyppi. Mikäs siinä mutta rasittaa kun kaikki luulee olevansa ensimmäisiä ja sitten valistavat muita kuin mitkäkin tiennäyttäjät vaikka ketään ei kiinnosta koska siinä ei ole mitään uutta tai erikoista.
Onkohan pariskunnalla koskaan ikävä sitä kaunista Nackan kerrostaloasuntoa? Olisi aika paljon helpompi vuokrattava, kuin tuo näyteikkunaseinällä varustettu koirankoppi...
En ymmärrä miksi Virven mies alistuu jatkuvaan kurjailemiseen ja rääkkäämiseen. Virvelle mahdollisimman halpa ja vähäinen ruoka ja kaikista mukavuuksista luopuminen "kärsimys jalostaa" -asenteella on jo jotenkin luonteenomaista, mutta mikä ihme lapatossu tuo mies on? Matkalla tehdään vaan Virven juttuja Virven tahtiin ja jos Virve toteaa mutu-tuntumalla maahan edes kunnolla tutustumatta että Portugali on paksamaa, niin mies on samaa mieltä ja seuraa perässä häntä koipien välissä? Joko mies on ihan yhtä sekaisin kuin V tai ei vain uskalla tai halua sanoa mitään vaimolleen.
Ihan parasta viihdettä luvassa: Virven sähkönsäästöprojekti! Ihan vitsillä mainitaan läppärin käyttö kirjastossa ja astioiden peseminen käsin kylmällä vedellä. Kellä nuo nyt tulee edes vitsillä mieleen? Mutta ihan varmaan Virve tulee käymään lataamassa läppärinsä kirjastossa monta kertaa viikossa!
Hyvinhän nuo juuri minitalossa tarkenevat. Lämpöhän nousee ylöspäin, joten parvi tulee olemaan talon lämpimin kohta. Veikkaan että nautiskelevat elämästään sängyssä loikoillen yllättävän monta tuntia päivässä.
Pienessä tilassa ruumiinlämpö myös lämmittää tilaa, ihan kuin hevonen talliaan. 😃 Alakerrassa voi hyvin olla 8 C, jos siellä käydään vaan kääntymässä. Vähän kannattaisi myös eristää parvea. Yksi seinä nyt täytyy jättää avoimeksi jotta ilma vaihtuu, mutta johonkin parven seinistä voisi koettaa rakentaa jotain kevyttä väliseinärakennelmaa majamalliin. 🤔
Virve myös kysyi seuraajiltaan, ovatko nämä tehneet jotain erikoista sähköä säästääkseen. Jäämme odottamaan tuleeko saadut niksit käyttöön.
Virven sähkönsäästövinkit: koska kenelläkään ei ole niin suurta tarvetta nuukailuun kuin ihmisellä, jonka tilit pursuilevat sijoituksia ja passiivisia tuloja. Virve varmasti syö mieluummin kylmää ruokaa likaisilta lautasilta ja menehtyy lopulta mieluummin hypotermiaan kuin maksaa kalliista sähköstä.
Virve sanoo nyt, että vaellus loppui koska hän ei enää jaksanut julkisissa majataloissa yöpymistä. Virve on väsynyt ja hänellä on epämukava olo. Aiemmin kirjoitti, että Portugalissa ei vaelleta koska reitti on niin huono.
Vierailija kirjoitti:

Eikös he ole syöneet kylmää, huoneenlämpöistä tai taskulämmintä ruokaa viikkojen ajan? Virve valitteli jo viikkoja sitten, että tästä eteenpäin ei enää majataloissa ole keittiötä. Aamiainen ja lounas on ollut tuorepuuroa ja muuten ateriat ovat pitkälle olleet leipää, valmismunakasta ja valmiita salaatteja.
Pari päivää sitten tosiaan kyseli hölmöjä tapoja säästää sähköä, oon varma että tästä tulee seuraava projekti ja ottaa kaikki vinkit käyttöön! Sitten saamme seurata päivittäisiä raportteja mistä ja miten sähköä säästettiin.
Heillä on myös vedenlämmitysboileri, niitä ei kannattaisi ihan kylmälle laittaa koska sitten alkaa helposti bakteerit ja esim legionella kasvaa.
Vierailija kirjoitti:
Virve sanoo nyt, että vaellus loppui koska hän ei enää jaksanut julkisissa majataloissa yöpymistä. Virve on väsynyt ja hänellä on epämukava olo. Aiemmin kirjoitti, että Portugalissa ei vaelleta koska reitti on niin huono.
Missä näin kertoo? Ei ainakaan stooreissaan?

Eilisessä(?) storyssaan, jossa oli taustalla seinään kirjoitettu wanderlust-teksti. (Käytän Picukia ja vastaavia readereita kun ei ole instaa, en tiedä näkyykö nuo storyt jotenkin viiveellä siellä.) Viikko sitten listaili syitä, minkä vuoksi ei kannata jatkaa vaellusta Portugaliin, ja ne oli kaikki tyyliin tylsä ja samannäköisenä toistuva reitti.
Enpä olisi uskonut että aiempi kommentoija osuisi nappiin: Virveltä ei tullut ihan uimapukukuvaa Portugalissa mutta lähelle kuitenkin. Stooreissa Virve on rintsikoissa vatsa paljaana 😱
Vierailija kirjoitti:
Onkohan pariskunnalla koskaan ikävä sitä kaunista Nackan kerrostaloasuntoa? Olisi aika paljon helpompi vuokrattava, kuin tuo näyteikkunaseinällä varustettu koirankoppi...
Samaa mietin... Puolisolla ehkä on, jos vaan hänellä saisi joskus olla omia mielipiteitä.
Ärtyneen näköiset vaivaisenluut myös.
Vierailija kirjoitti:
Pienessä tilassa ruumiinlämpö myös lämmittää tilaa, ihan kuin hevonen talliaan. 😃 Alakerrassa voi hyvin olla 8 C, jos siellä käydään vaan kääntymässä. Vähän kannattaisi myös eristää parvea. Yksi seinä nyt täytyy jättää avoimeksi jotta ilma vaihtuu, mutta johonkin parven seinistä voisi koettaa rakentaa jotain kevyttä väliseinärakennelmaa majamalliin. 🤔
Nauroin tälle ihan luvattoman paljon. Hauskasti ja osuvasti kirjoitettu! 😄
Kannattaa joo säästää lämmityksessä, niin että vesiputket jäätyy. Sit onkin halpaa, kun niitä tulee joku putkifirma korjaamaan tai tulee vesivahinko laajentumien myötä 😂
Jokuhan ois voinut vaelluksen lopuksi hemmotella itseään ja puolisoaan vaikka muutamalla hotelliyöllä reissun törkyisimmän hostellin sijaan. Mutta ei toki Virve!
Vierailija kirjoitti:
Jokuhan ois voinut vaelluksen lopuksi hemmotella itseään ja puolisoaan vaikka muutamalla hotelliyöllä reissun törkyisimmän hostellin sijaan. Mutta ei toki Virve!
No mutta sehän olisi rahan haaskausta, kun kohta pääsee omaan kotiin joka tuntuu maailman suurimmalta luksukselta! Saa nukkua samassa sängyssä ja juoda kahvin mukista! Suihkussakin voi säätää veden painetta ja lämpötilaa.
Ihmiseksi joka on päivittäin jakanut hirveän määrän siteerauksia ja vaihtuvien self help -oppaiden kirjoittajien arkiviisauksia, on Virve ollut hämmentävän hiljainen oivalluksista tms.
En tiedä antoiko vaellus lopultakaan henkisesti mitään Virvelle. (Ja eihän se mikään pakkokaan ole saada mitään henkistä valaistumista jos ei ole tullakseen.)
Stoorien lukijana vaelluksen anti näyttäytyy itsekurina rääkätä itseä alkeellisilla oloilla, minimaalisella rahankulutuksena, vähällä ruoalla ja pitkäkestoisella rasvanpolttokävelyllä.