Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7837)
Vierailija kirjoitti:
Viime talvena minitalon sähkönkulutus oli Virven mukaan enimmillään 500 kWh kuussa. Näilläkin sähkön hinnoilla lasku siitä jäisi noin 200 euron. Siihen nähden sähkönsäästötoimet vaikuttavat aika ylimitoitetuilta. Mutta onhan vapaus toki ihanaa.
Kyllä paniikki on ihan perusteltua. Joku joka muistaa paremmin kertonee tarkemmin, mutta minitalohan oli viime talvena peruslämmöllä ainakin sen aikaa kun Virven mieskin oli Espanjassa. En oikein muista, mutta eikö mies ollut sen reissun jälkeen myös työkiertueella tai jotain?
Ilmalämpöpumpun kulutus on keskimäärin 4 000 kWh talvessa. Virven asuinpaikalla on yhä kymmenkunta astetta lämmintä yötä päivää ja jos pitää lämmittää jotta lämpö pysyy 14 asteessa, ikkunasta todella vuotaa lämpöä aika huikeasti.
Mä todella toivon, että herr Fredman ei luovu musiikkiurastaan (ja elämästä jossa voi välillä nauttia kivoista asioista, vaikka ne vähän maksaisivatkin) pelkästään pihipirkon takia vaan omasta vapaasta halusta. On kyllä niin erikoinen kuvio, että en vaan ymmärrä. Ja jos hänellä on vielä kalliita omia soittimia, luulisi ettei niitäkään ihan käden käänteessä saa myytyä.
Nyt on huomattu, että ruoanlaittokin kuluttaa sähköä! Voi olla, että pikkutalossa siirrytään pelkän salaatin syömiseen ja pastatkin jätetään jatkossa keittämättä.
Vierailija kirjoitti:
Duolingossa alettiin käydä portugalia läpi kun päättivät jatkaa Portugaliin. Virve opiskeli Portugalin osuuden ilmeisesti aika paljon ja jatkaa portugalia edelleen koska haaveilee Buenos Airesiin menosta (jossa itse asiassa kyllä puhutaan lattari espanjaa).
Kiitos tiedosta!
Virve yllätti taas, kun kertoi että viime talvena isoa sähkölaskua vain kauhisteltiin! Oli kuitenkin jo silloin kova pihistelemään, joten jännää että ei silloin heti alkanut miettimään miten vähentää sähkön kulutusta.
Jos Virven mies on niin tossukka että antaa pihi-pirkon ohjata elämäänsä niin sitten hän on pihistelyä ja ankeuden ansainnut. Tai mistä sen tietää, ehkä miehelläkin on rahasta pulaa eikä liiemmin vaihtoehtoja. Tuskinpa paikallisille pillipiipareille on Koronan jälkeen ihmeemmin keikkoja ollut.
Mitä tulee soittimiin niin Virve on varmaan myynyt ne Blocketissa aikoja sitten
Taas kerran vyörytetään massapostauksena kaikki samat asiat kuin ennenkin: ollaan minitalossa, kerrotaan minitalon pinta-ala jollakin tavalla hassusti (virallisesti 17 m2, mutta koska osassa pinta-alaa on parvi niin oikeastaan se on 34 m2, tällä logiikalla tosin osa asuinneliöistä leijuu ilmassa koska niistä puuttuu lattia), säilytystilaa on riittävästi, me omistetaan vain vähän tavaraa, ennen asuttiin isommassa kerrostaloasunnossa (nyt muuttunut loftiksi), vähän tavaraa, vähän kuluttamista, säästämistä, vapautta, rahalla vapautta, uupuminen, elämää jota haluan elää, ei päivätöitä, passiiviset tulot, säästetään, säästetään, säästetään, ruokaostoksilla joka päivä, Lidlin hävikkihevikassit (näitä eivät enää saa, joten nyt mennään vissiin potuilla, porkkanoilla, kaalilla ja sipulilla), sähkön säästäminen, liikkuminen, perusterveellistä (tänään lihapiirakoita), halvalla, aamulla yksi muki kahvia (yhä mukana mutta nyt on siirrytty halvimpaan coop x-tran robusta-kahviin), olin yksin talven Espanjassa, hintataso, taktiikan hiominen, muutto käsimatkatavaroilla maailmalle ja ikävät yllätykset.
Siinä oli Virven koko elämä, Virven päivän postauksiin kiteyttämänä. Ja joo, ihan varmasti näitä on ihmiset ihan hirveästi kyselleet kuten Virve itse sanoo, edellisistä saman jaappauksista onkin jo monta päivää.
Jos Virve olisi yhtään erähenkinen niin hän säästäisi pitkän pennin lämmittämällä sapuskat jossain leiripaikan nuotiolla. Varmasti sientä haja-asutusalueella löytyy paljonkin lenkkipolkuja. Lisäksi hän voisi aloittaa sienestämisen, hänellä on tuntikausia vapaa-aikaa joka päivä ja voisi samoilla metsässä ihan ilmaiseksi. Lisäksi siitä tulisi hyvää contenttia instagramiin ja ehkä Virve olisi pian valmis eräopas. Hän jaksoi kuitenkin vaeltaa Espanjassa kuukauden ja siihen verrattuna Upplands Väsbyn skutsi on piis öf keik.

Unohtui tavaran vähentäminen! Siitäkin on Virve jaappauksissaan tänään maininnut! 😆
Vierailija kirjoitti:
Jos Virve olisi yhtään erähenkinen niin hän säästäisi pitkän pennin lämmittämällä sapuskat jossain leiripaikan nuotiolla. Varmasti sientä haja-asutusalueella löytyy paljonkin lenkkipolkuja. Lisäksi hän voisi aloittaa sienestämisen, hänellä on tuntikausia vapaa-aikaa joka päivä ja voisi samoilla metsässä ihan ilmaiseksi. Lisäksi siitä tulisi hyvää contenttia instagramiin ja ehkä Virve olisi pian valmis eräopas. Hän jaksoi kuitenkin vaeltaa Espanjassa kuukauden ja siihen verrattuna Upplands Väsbyn skutsi on piis öf keik.
Pihassa olisi ihan somasti neliöitä hyötypuutarhaa ajatellen, ja kun on noin iso ikkuna etelään päin niin sinne sisällekin voisi viritellä kaikenlaista. Niistä hävikkilaatikoista olisi voinut yrttipuskan jämät laittaa ruukkuun ja kasvatella ihan ilmaiseksi oman yrttitarhan, jos ei raaski euroa investoida siemeniin. Kasvien taimia vaihdellaan harrastuksena ihan ilmaiseksi, ja joku vaatimaton kasvimaa, marjapensaat ja omenapuut eivät pahemmin lannoitustakaan tarvitse. Omenat säilyisivätkin monta kuukautta ja tuolla leveysasteella kasvaa luumut ja päärynätkin.
Mutta eihän Virve nyt mitään hyötypuutarhaa voisi pihaansa perustaa, kun sehän saattaisi maksaa.
Tai tyylilleen uskollisena omenapuun tietysti voisi kasvattaa siemenestä asti. :D
Mulla on paljon tavaraa ja asun yksin. Silti huomaan että Virve ajattelee tavaroitaan paljon enemmän kuin minä vaikka hän nimenomaan on vähentänyt tavaroitaan vuosia ettei niihin menisi aikaa.
Virve ei halua tavaroita, koska huoltoon menee aikaan ja järjestelyyn jne. Silti hän kuluttaa ison osan päivästä tavaroiden ajatteluun toisin kuin minä. En sen kummemmin käytä aikaa vaatteiden silittämiseen, nyppyjen poistoon tai tavaroiden järjestelemiseen tai siivoamiseen. Tavarat on kaapeissa, saatavilla kun tarvitsen mutta eivät kaipaa huomiotani.
Sen sijaan Virve ei tavaroiden vähentämisen jälkeenkään ole saanut tilaa ajatuksille tavaroilta. Hän miettii edelleen vähentämistä, pakkaamista, mitä reissuun tarvitsee, mitä reissulla käyttää, mikä menee rikki, mikä tilalle Ei mulla riittäisi yhtä paljon asiaa tavaroistani IG:n stooreihin jatkuvasti kun en yksinkertaisesti ajattele tavaroitani vaikka niitä on määrällisesti enemmän kuin Virvellä.

^^On muuten ihan totta! Ja yleisestikin tuntuu että kaikilla näillä minimalisti/konmarittaja tyypeillä ajatukset pyörivän tavaroiden ympärillä. "Normaaleilla" ihmisillä tavarat ovat olemassa ja that's it. Ei niitä tarvitse jatkuvasti ajatella tai kiinnittää huomiota.
Virve on löytänyt kaksi uutta trendisanaa: futureprooffaus (tästä on vaikea enää anglismeja parantaa) ja diginomadius. Kaikki on nyt näitä, uuden pankkikortin tilaamisesta Duolingon pelaamiseen onkin futureprooffausta.
Ongelmana ei ole diginomadius, vaan se, että käytännöt on muokattu aikana ennen diginomadiutta. 😂 Virve ei myöskään ymmärrä kuinka voi käydä niin, että vaikka pyörii joka maassa ei ehkä olekaan oikeutettu minkään maan sosiaaliturvaan. Selvästi on juteltu jonkun aikuisen kanssa ja saatu paljon hyvää infoa, joista osaa täytyy vielä pitkään prosessoida.
Ja aina samat vihreät trikoot kuvissa, toivottavasti on vanhoja kuvia tai trikoot olisi ainakin kerran pesty Ruotsiin saapumisen jälkeen. 😝
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on paljon tavaraa ja asun yksin. Silti huomaan että Virve ajattelee tavaroitaan paljon enemmän kuin minä vaikka hän nimenomaan on vähentänyt tavaroitaan vuosia ettei niihin menisi aikaa.
Virve ei halua tavaroita, koska huoltoon menee aikaan ja järjestelyyn jne. Silti hän kuluttaa ison osan päivästä tavaroiden ajatteluun toisin kuin minä. En sen kummemmin käytä aikaa vaatteiden silittämiseen, nyppyjen poistoon tai tavaroiden järjestelemiseen tai siivoamiseen. Tavarat on kaapeissa, saatavilla kun tarvitsen mutta eivät kaipaa huomiotani.
Sen sijaan Virve ei tavaroiden vähentämisen jälkeenkään ole saanut tilaa ajatuksille tavaroilta. Hän miettii edelleen vähentämistä, pakkaamista, mitä reissuun tarvitsee, mitä reissulla käyttää, mikä menee rikki, mikä tilalle Ei mulla riittäisi yhtä paljon asiaa tavaroistani IG:n stooreihin jatkuvasti kun en yksinkertaisesti ajattele tavaroitani vaikka niitä on määrällisesti enemmän kuin Virvellä.
^^On muuten ihan totta! Ja yleisestikin tuntuu että kaikilla näillä minimalisti/konmarittaja tyypeillä ajatukset pyörivän tavaroiden ympärillä. "Normaaleilla" ihmisillä tavarat ovat olemassa ja that's it. Ei niitä tarvitse jatkuvasti ajatella tai kiinnittää huomiota.
En allekirjoita tätä. Virvellä nyt taitaa olla OCD-henkisiä piirteitä, ja siksi keskeisiin mielenkiinnonkohteisiinsa kuuluu kaikenlainen kirjanpito niin askeleiden, käveltyjen kilometrien, syötyjen kaloreiden, käytettyjen eurojen kuin tavaroidenkin osalta. Ilmeisesti on ollut aina tämmöinen, mitä nyt ennen ei puhelimet laskeneet askelia. Lisäksi ne blogin alkuajan kosmetiikkakomerojutut oli jotenkin herttaisia ja söpöjä, vaikka samaa OCD-piirrettähän sekin oli. Siinä kohdin kun Virve alkoi punnitsemaan kosmetiikkaa, alkoi homma mennä oudon oloiseksi.
Varmaan moni, jolla on noita samoja persoonallisuuspiirteitä, on kiinnostunut vaikkapa konmarittamisesta tai askelten laskemisesta, mutta kyllä se outous tulee niistä persoonallisuudenpiirteistä eikä kiinnostuksesta minimalismiin. Ja mitenkään kenenkään erityisesti viittaamatta, internetin mukaan anoreksiaa sairastavista kärsii OCD:stä eri tutkimusten mukaan 25-69 %.
Mielenkiintoinen tuo ocd-kommentti! Nyt kun ajattelee niin kyllähän Virvelle on tärkeää ihan jo duolingon pelaamisessakin opittujen sanojen ja pelattujen päivien ja tasojen seuraaminen ja tietäminen.
Kirjoja on luettava vauhdilla, tarkkailtava lainattujen ja palautettujen kirjojen määrän suhdetta toisiinsa, sijoituksissa on eurolukujen seurausta ja sähkönkulutuksesta saa onneksi tarkkaa dataa.
Kauppakäynneillä mielihyvää tuo hamstraus - useita paketteja ihmeellisiä juttuja kun on kerran tarjous. Mutta kuitenkin iloitaan kun mausteita loppuu ja astioita rikkoutuu (wtf?).
Minullakin on tosi voimakas tarve tilastoida asioita, mutta omalla kohdallani olen liittänyt sen enemmän autistisiin piirteisiin kuin OCD:hen. OCD:henhän liittyy myös monenlaisia pakkoajatuksia ja esimerkiksi pakonomaista asioiden varmistelua tai käsien jatkuvaa pesemistä sairauksien torjumiseksi.
Minimalismin kohdalla mietin, kumpi on ensin, muna vai kana. Onko niin, että minimalismin myötä ihminen alkaa kiinnittää enemmän huomiota tavaroihinsa, vai onko niin, että minimalismi houkuttaa eniten sellaisia ihmisiä, jotka jo muutenkin kiinnittävät tavaroihinsa paljon huomiota ja joille tavaroista on siksi tavallaan enemmän häiriötä kuin keskivertoihmiselle?

Olet oikeilla jäljillä. Myös autismin kirjoon liittyy usein OCD, internetti antaa yleisyydeksi heillä 17 %.
Ja sitten kannattaa muistaa myös, ettei mikään tällainen tekeminen (tilastointi, luettelointi, kirjanpito) sinällään ole mitään muuta kuin harrastus tai tapa. Sitten kun siihen tekemiseen menee joka päivä paljon aikaa, siihen liittyy pakkoa, ahdistusta tai muita negatiivisia tunteita tai muuta haittaa itselle tai läheisille, aletaan puhumaan häiriöstä. Jos tilastointi on sulle vaan kiva harrastus, niin sitten se on sitä.
OCD-oireita on monenlaisia, tunnetuin on nuo mainitsemasi hygieniaoireet, mutta ei suinkaan kaikilla ole niitä. Ja sellaisia ei myöskään pelkällä vedellä kroppansa pesevällä Virvellä todellakaan ole.
Yhdestä pakkoajatuksesta muistan Virven kertoneen, ja se oli sellainen ajatus että hän tulee sairastumaan vakavasti 36(?)-vuotiaana. Virve sitten itse tietää, liittyykö futureprooffaukseen tai lainattavien ja palautettavien kirjojen suhteeseen pakkoa tai ahdistusta, me emme voi sitä kuin arvailla.
Ja jälleen kerran mainittakoon, että ei täällä voida eikä ole mahdollista diagnosoida ketään, eikä ole tarkoituskaan. Kuitenkin vaikka OCD-piirteistä keskustelu on mielestäni hyödyllistä, ja ihmisten olisi niistä syytä enemmän tietää ja ymmärtää. Nuo jutut ovat sen verran yleisiä, että todennäköisesti jokaisen lähipiiriin mahtuu elämän varrella ainakin joku niistä kärsivä. Ennen näistä asioista on vaiettu häveten, nykyään näistäkin voi vähin erin puhua. Aika moni voi löytää jotain noista itsestäänkin, ja ihan itsereflektion avulla pitää ne hallinnassa ja sitä myöten hoitaa omaa mielenterveyttään.
Sieltä se taas tuli, Virven erinomaisuus omasta mielestään, viimeisimmissä postauksissa. Kaikkien pitäisi elää kuten Virve käyttämällä tunteja miettien mistä saa sinä päivänä halvimmat perunat, eikä tuhlata kaikkia rahojansa turhuuksiin. Mitään välimuotoa tästä ei tietenkään ole ja kaikilla on samat mahdollisuudet ihan kaikkeen jne. 😏 Taas niin selvää miten etuoikeutettua elämää Virve on saanut elää eikä ole koskaan tutustunut muidenlaisiin ihmis"kohtaloihin". Ehkä sitten Argentinassa viimeistään silmät avautuu, mutta epäilen että sielläkin hyvin tiiviisti vain omaa napaa katsellaan ja ihastellaan halpoja hedelmiä.
Vähän kevennystä tähän pimeyteen. Minusta ihan tuntui, että Vain keskiluokkajutut -tili postasi Virvestä. 😃
https://www.picuki.com/media/2953891434335358722