Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7831)
Virve pakkaa minitaloa kuntoon vuokralaiselle, ja laittaa omat tavaransa matkalaukkuun ja varastokomeroon. Kyllä rasittaisi vuokralaisena kun omistajan kamoja vie tilaa jo valmiiksi pienessä varastossa. Kerran joutunut itsekin säilömään vuokranantajan romuja kaapissa. Miksi ei samantein hankkiudu eroon niistäkin jos kerta tarkoituksena ei enää koskaan palata elämään Ruotsissa? Ja vuodeksi meinaavat hankkia vuokralaisen??
Oikea vuokralaisen unelma - sähkölämmitteinen (?) akvaariokoppi korvessa ja bonuksena täynnä omistajan rojuja. Ahh...
Ruokapostaukset on back. Virve kommentoi sydänemojilla rauhalliset aamupuurohetket (jotka voi tapahtua mihin tahansa aikaan päivästä, tänään klo 13).
Me kaikki jo tiedämme, että Virve ei saa syödä aamupäivisin vaan ensimmäiset 300 kcal vasta iltapäivän puolella. 🧐
Mutta mihin on kadonnut aamukahvihehkutukset? Aiemmin sai aamuisin yhden mukillisen kahvia, jota nautiskeltiin tuntikaupalla lämmittäen aina välillä kahvia uudelleen ja uudelleen mikrossa. Onko käynyt niin, että budjettia entisestään kiristettäessä on kahvista jouduttu luopumaan? Samalla tietysti säästyy paitsi kahvin ostohinta myös sähköä kun ei tarvitse liettä (kahvinkeitintä heillä ei vissiin ollutkaan enää?) eikä mikroa uudelleenlämmitykseen.
Iltaruokana salaattia, jossa on pastaa, kikherneitä, fetaa, salaattia, punasipulia, porkkanaa ja mausteita. Koko annoksessa näkyy neljä murusta fetajuustoa. No sydänemojista päätellen Virve tykkää, ja sehän on tärkeintä.
Tuo blogin hakukoneoptimaalinen, yksi virke on yksi kappale -kirjoitustyyli on aivan todella tönkkö.
Vierailija kirjoitti:
Tuo blogin hakukoneoptimaalinen, yksi virke on yksi kappale -kirjoitustyyli on aivan todella tönkkö.
Virve itse kertoi pakkaavansa vaellukselle mukaan vain pari vaatekertaa sillä ajatuksella, että toinen on päällä ja toinen ehtii kuivua yön ja/tai päivän aikana.
Nyt sitten mainostaa julkaisseensa blogissaan oppaan vaellukselle sopivasta KAPSELiVAATEKAAPISTA. 🤣
Virve ei vissiin kauheasti itse ajattele asioita, kun tuntuu että ajatuksetkin on yleensä jostain kirjoista lainattu. Ehkä virvemäiset ihmiset tarvitsevat kapselivaatekaappimanuaalin, jotta osaavat pakata reppuun pippurimyllyn ja karvanpoistojousen sijaan pitkä- ja lyhythihaisen puseron sekä varasukat?
Vierailija kirjoitti:
Mitä pidempään Virveä seuraa, sitä enemmän hänestä paljastuu epämiellyttäviä piirteitä. Häntä voisi luonnehtia termeillä itsekeskeinen, pihi, naivi, omahyväinen. En usko, että hän pystyisi antamaan omastaan edes ilmaiseksi. Jotenkin tuo sähkölaitteiden lataaminen ilmaiseksi kirjastossa kertoo sen luokan tilanne- ja suhteellisuustajun pettämisestä, että hän varmaan kuvitelee olevansa suurin kärsijä sähkön hinnan nousun suhteen. Kosmetiikan parissa Virve oli parhaimmillaan mutta tämä nykyinen pihistelevä muka-introvertti minimalisti-Virve on suurilta osin vain hämmentävä. Luulisi maailmalla matkailun avartavan näkemyksiä mutta Virven katsantokulmat sen kuin vain pienenee ja keskittyy entistä tiukemmin vain omaan etuun ja itsensä pönkittämiseen.
Totta ja sama ongelma kaikilla kaupallisilla ja tyhjillä tusinatyrkyillä sisällöntuottaja-vaikuttajavänisijöillä.
Oo, investoitu uuteen läppäriin - no vähänkäytetyyn kun kyseessä kertaalleen palautettu tuote. Virveä hymyilyttää 14 tunnin akunkesto. Tuon kun lataa kerran päivässä kirjastossa, voi nettailla aina ilman omaa sähkölaskua.
En kyllä ymmärrä, miksi viisi vuotta vanha puhelin on ok ostos, mutta läppäri pitää ostaa kalliilla uutena? Pari vuotta vanhan saisi puoleen hintaan, mutta tässä ei nuukailla. Vai onko se oikeasti se akunkesto, ei enää pysty kotona käyttämään sähköä? Jotenkin ihan älyttömän ristiriitaisia kulutuspäätöksiä. 😆
Vierailija kirjoitti:
Oo, investoitu uuteen läppäriin - no vähänkäytetyyn kun kyseessä kertaalleen palautettu tuote. Virveä hymyilyttää 14 tunnin akunkesto. Tuon kun lataa kerran päivässä kirjastossa, voi nettailla aina ilman omaa sähkölaskua.
En kyllä ymmärrä, miksi viisi vuotta vanha puhelin on ok ostos, mutta läppäri pitää ostaa kalliilla uutena? Pari vuotta vanhan saisi puoleen hintaan, mutta tässä ei nuukailla. Vai onko se oikeasti se akunkesto, ei enää pysty kotona käyttämään sähköä? Jotenkin ihan älyttömän ristiriitaisia kulutuspäätöksiä. 😆
Luulen, että kotona ei enää läppäriä latailla. Kuvassakin virve istuu pöydän äärellä viltin alla. Lämmitys on siis selkeästikin laitettu minimiin. Tämän puolesta puhuu sekin, että virve on introverttinä pitkän vaellusreissun jälkeen mieluummin päivät julkisessa tilassa, kirjastossa, kuin oman kodin rauhassa. Ihan pieni ristiriita vaan.
Joku muukin kiinnitti huomiotq tuohon Virven salaattiannoksen muutamaan fetamuruun 😅
Tää uus läppäri kyllä yllätti. Odotin Virven toteavan että oikeastaan ei enää tarvitse läppäriä mihinkään, vaan pärjää mainiosti kännykällä sitten kun vanha hajoaa. 😅
Vierailija kirjoitti:
Tää uus läppäri kyllä yllätti. Odotin Virven toteavan että oikeastaan ei enää tarvitse läppäriä mihinkään, vaan pärjää mainiosti kännykällä sitten kun vanha hajoaa. 😅
Virvehän nimenomaan tarvitsee läppäriä, sillä ilmaisen Duolingon mobiilisivu on nii-in paljon huonompi kuin desktop-versiona. Virve säästää näin kympin kuussa Duolingo Plussan kuukausimaksusta, siis toki silloin kannattaa ostaa tonnin läppäri.
Applella olisi ollut hyviä vaihtoehtoja, nykyäänhän ostetaan usein läppärin sijaan IPad ja siihen kunnon näppäimistö. Näin konetta voi käyttää sekä läppärinä että pädinä, ja pädin kanssa voisi avautua uusia maailmoja stylus-kynän kanssa. Ehkä Virve sitten nimenomaan pelkää sitä muutosta, kun haluaa ostaa mahdollisimman samanlaista. Aika outo oli se perustelu kuusi vuotta vanhan puhelimen hankkimiseksi eli Virve rakastaa puhelimen koti-näppäintä eikä halua luopua siitä.
Ei nuo kuluttamispäätökset kuulosta enää rationaalisilta. Toki kaikki kai me tehdään hupi- ja heräteostoksia ja sallittuja ne on Virvellekin. Ihmetyttää vaan mitä kummallisimmat perustelut brändirakkaudelle jne. Jostain raivorehellisestä Miksi ostan aina Applea -postauksesta voisi tulla todellinen lukuhitti, mutta sitten pitäis kyllä parantaa roimasti noista iCloud on iihana -jutuista.
Virve kirjoittaa, että toivoo ettei nyt tarvitse ostaa laitteita seuraaviin vuosiin. Edellinen läppäri palveli kunnioitettavat kahdeksan vuotta. Tää on musta eka kerta aikoihin kun Virvellä on jotain suunnitelmia useamman vuoden päähän, yleensä on aina muistanut mainita että hän ei ehkä elä pitkään kun on noita sairauksia niin paljon.
30,5 tuntia viikossa duolingon pelaamista 😱 Parantanut edellisestä viikosta jolloin silloinkin opiskeli reilut 20 tuntia.
Suorittaminen kuulostaa aika vauhdikkaalta ja huolestuttavalta.
Virve on nyt viikon ajan viettänyt kaikki päivät kirjastossa läppärin kanssa. Joka ainoa päivä vielä samat vihreät trikoot jalassa. Veikkaisin henkilökunnan pitävän Virveä ennemminkin kodittomana kuin bookloverina. Vielä jos on pesullakäyntiväliä harvennettuna, saa varmaan vielä reilusti omaa tilaa kirjastossa.
Illat sitten kotona vihreät trikoot jalassa viltin alla palelemassa. Tosi surullista, enkä usko että Virvelläkään on kovin hyvät vibat, vaikka virallisesti instassa joka päivä akunkesto hymyilyttää, nautiskellaan aamupuuroa (seassa tyrnimarjoja sellaisenaan, auts), rakastetaan kirjastoa ja iCloudia ja ihan kaikkea.
Puhuttiinko Duolingosta muuten yhtään vaelluksen aikana? Montako päivää on tullut jo kokoon? Itsekin pelaan, mutta kesälomalla meni ihan pipariksi. Se liittyy niin tiukasti taukoihin ja odotteluun.
Duolingossa alettiin käydä portugalia läpi kun päättivät jatkaa Portugaliin. Virve opiskeli Portugalin osuuden ilmeisesti aika paljon ja jatkaa portugalia edelleen koska haaveilee Buenos Airesiin menosta (jossa itse asiassa kyllä puhutaan lattari espanjaa).
Ei oo totta...
Täällä joku vitsillä kirjoitti aiemmin, että voivat säätää pikkutalon lämmityksen minimiin ja hengata vain parvella, koska ilma kohoaa ylöspäin... Ja näinhän Virve nyt tekee. Ilmalämpöpumppu on säädetty 14 asteeseen, mutta parvella kuulemma tarkenee hienosti.
Apua! 14 astetta...
eikö tuo ollut joku taloyhtiö kuitenkin missä asuvat? Onkohan siellä sääntöjä missä lämpötilassa asuntoja pitää pitää?
Vierailija kirjoitti:
Ei oo totta...
Täällä joku vitsillä kirjoitti aiemmin, että voivat säätää pikkutalon lämmityksen minimiin ja hengata vain parvella, koska ilma kohoaa ylöspäin... Ja näinhän Virve nyt tekee. Ilmalämpöpumppu on säädetty 14 asteeseen, mutta parvella kuulemma tarkenee hienosti.
Kirjoitin sen tekstin, mutta ei se parvella himmailu mikään vitsi ollut! Noinhan pienissä tiloissa käy, parvi on huomattavan paljon lämpimämpi kuin alakerta. Kesällä kun eivät raaski käyttää ilmastointia, parvi on helposti huono sauna ja talvellakin varmasti monta astetta lämpimämpi kuin alakerta. Virvekin myöntää tämän sanomalla että kesällä ylhäällä on todella kuuma. Veikkaan vielä (enkä yhtään vitsillä tätäkään), että kun eivät raaski tuulettaa ja ilmaa vaihtaa, voi olla kesäkaudella öisin usein pientä hapenpuutetta ja siksi tylppää päänsärkyä aamuöisin. Talvisin kun lämpötilaero on riittävän iso, seinän kokoinen ikkuna vaihtaa ilmaa - ja samalla lisää lämmitystarvetta.
Asiantuntijamme on aika kujalla näissä sähköasioissa. Heillä on kuukausihinnalla sen hetken markkinoiden edullisinta sähköä, mutta saadaan tietää aina hinta vasta jälkikäteen. 🤪 On kyllä sen verran himmeä soppari että voi apua. Asiantuntija oli laittanut kuukausihinnoistaan graafit, ja kun nyt Hesarin etusivulla oli tänään juttu Ruotsin pörssisähköhinnoista, vertailin käyrää Virven hintoihin. Ei niissä ole kauhean vahvaa korrelaatiota toisiinsa, eli Virvellä taitaa olla ihan tavallinen pörssisähkösoppari. Virven kielellä siitä tulee tietysti markkinoiden edullisinta sähköä, koska Virvellä nyt ei mikään voi olla mitään ihan tavallista.
Edelleen veikkaisin (enkä edelleenkään läpällä), että Virve ja miehensä ovat vain tällä hetkellä niin tottuneita Espanjan ja Portugalin syyskesän lämpötiloihin, että heidän täytyy tällä hetkellä lämmittää noinkin paljon. Kunhan karaistuvat, niin pudottavat alakerran lämmön ainakin kymmeneen asteeseen. Ja kyllä, tällaisia ihmisiä on ja melko paljonkin! Useimmat heistä ovat sitkeitä vanhoja ihmisiä, jotka ovat nuukailuun tottuneet. Muistaakseni kirjoitin myös siitä, että joka talvi ihmisiä kuolee Suomessakin kotonaan hypotermiaan ja tänä talvena varmasti vielä enemmän. 😢 Jos lähipiirissä tai naapurustossa on näitä nuukailijoita, niin pitäkää heitä ainakin silmällä ettei tapahtuisi kenellekään kauheita. 🌸
Viime talvena minitalon sähkönkulutus oli Virven mukaan enimmillään 500 kWh kuussa. Näilläkin sähkön hinnoilla lasku siitä jäisi noin 200 euron. Siihen nähden sähkönsäästötoimet vaikuttavat aika ylimitoitetuilta. Mutta onhan vapaus toki ihanaa.
Nyt on paniikkia ilmassa periferian minitalossa. Sähkölasku oli ilmeisesti jo viime talvena kuukaudessa enemmän kuin minitalon muut asumiskustannukset yhteensä. Miten siis nyt ja tulevina talvikuukausina?? Ei siis ihme, että vapaudestaan kiinni pitelevä virve tekee suunnitelmia sähkönkäytön vähentämiseksi.
Tokihan Virveä rahansäästövinkit kiinnostaa.