Köyhät ihmiset, niin köyhät jotka paikkaa sukkiaan, mitä teet
Jos saat lahjaksi, esim uudet sukat ?
Mä olen jo aika pitkään käyttänyt muutamia sukkia, alusvaatteita , siis aamulla kun lähden töihin, töissä käyn suihkussa ja huuhtasen samalla alusvaatteet. Kaapissa on siisteimmät sukat, käytän niitä töissä ja työpäivän jälkeen huuhtasen ne ja laitan kuivumaan ja seuraavana aamuna laitan jalkaan.
Tällä tavalla käytän suht nopeasti ikivanhat sukat, alushousut loppuun.
Nyt tänä kesänä sain ystävältä ihanan yövoiteen, joka ei hänelle käynyt. Mulla oli vanhoja purkkeja, mutta halusin käyttää tämän lahjavoiteen heti ja kohta purkin loputtua siirryn takaisin vanhoihin jämiin.
No, perjantaina sain Saksan tuliaisena 2 paria falken kauniita sukkia ja mä täällä oikeesti mietin mitä teen.
Käytänkö töissä olevia kunnes ne menee rikki, vienkö uudet töihin ja käytän kaikkia sekaisin.
En osta itselleni ikinä mitään ja uusi voide muutama kk sittn oli kuin suuri luksus. Nyt kun on jotain saatu, tuntuu että tekis mieli vähän jemmailla näitä, jotta vaikka jouluna olisi taas jotain uutta.
Olisi kiva kuulla mitä muut, köyhät ihmiset vst tilanteessa tekee.
Kommentit (92)
Esimerkiksi vanhempani. Äiti paikkaa jotkut sukat, riippuu tietysti sukista ja reiästä. Muutenkin fiksaa paljon vaatteita, jottei tarvi ostaa uutta. On pihi pienissä asioissa. Sen sijaan ajaa uudehkolla Mersulla, asuu isossa talossa, loma-asunto Välimerellä, kesämökki järven rannalla jne.
Suomen huonon asuntopolitiikan takia asuminen kallista, ei siis oma vikasi. Tosin miksi olet ottanut tuloihisi nähden liian ison lainan? Elä nyt vähän itseäsikin varten etkä pelkkää asuntoa.
Mutta lapset ovat eläneet koko elämänsä tässä. Kaikki ystävät asuu vieressä, naapureiden kanssa hyvät välit jne.
Lainaa ei voi muuttaa. Ei mitenkään. Tietty summa menee joka kk vielä seuraavan 9 v ajan.
Saan kaikki laskut maksettua, ruokaa pöytään, eli perustoiminnot ovat ok.
Lisätyötä teen jonkin verran. Työpaikalla teen joidenkin päivärahahakemuksia, teen ympäri vuoden käsitöitä myyjäisiin jne.
Mutta tällä hetkellä palkka menee peruslaskuihin. Kun vähennetään laina, yhtiövastike, ei juurikaan rahaa jää.
Laskuja mitä postilaatikosta tulee on ainoastaan pojan harrastusmaksu, kotivakuutus ja mun känny, joka tulee n joka 4.s kk, jolloin ylittää sen 20 e. Pari krt vuodessa tulee lasten valokuvaukset, eli pienillä mennään.
Extralla saan kuitattua ruuat.
Parsin sukat, jos niihin tulee pieni reikä, kantapäitä tai päkiöitä en parsi. Työskentelen konsulttina.
hyvän omaisuuden, löytyy kiinteistöjä, rahastoja ja osakkeita.
Säästät ja pihtailet ja sitten kuolet pois etkä ole itse ehtinyt nauttia rahoistasi yhtään.
Esimerkiksi vanhempani. Äiti paikkaa jotkut sukat, riippuu tietysti sukista ja reiästä. Muutenkin fiksaa paljon vaatteita, jottei tarvi ostaa uutta. On pihi pienissä asioissa. Sen sijaan ajaa uudehkolla Mersulla, asuu isossa talossa, loma-asunto Välimerellä, kesämökki järven rannalla jne.
Ei sitä mersua ja niitä mökkejä tod.näk. tarvitsisi myydä vaikkei sukkia paikkaisikaan. Tätä ei monet mummot ymmärrä.
Mutta lapset ovat eläneet koko elämänsä tässä. Kaikki ystävät asuu vieressä, naapureiden kanssa hyvät välit jne.
Jos sinulla ei todella ole varaa tuohon asuntoon, niin helpottaisit kyllä omaa ja lastesi elämää muuttamalla tilannetta. 9 vuotta olisi itselleni liian pitkä aika "kärsiä" noin paljon. Mutta minä olenkin downshiftaaja luonnostani. =P
Säästät ja pihtailet ja sitten kuolet pois etkä ole itse ehtinyt nauttia rahoistasi yhtään.
Ymmärtäisin tämän vielä jotenkin, jos olisi todellista valtaa ihmisiin, mutta kun siihenkään ei näytä olevan hinkua. Vain säästäminen antaa tyydytystä.
hyvän omaisuuden, löytyy kiinteistöjä, rahastoja ja osakkeita.
Mitä sä teet niillä rahastoilla ja osakkeilla? Säästät ja pihtailet ja sitten kuolet pois etkä ole itse ehtinyt nauttia rahoistasi yhtään.
Rahastoilla ja osakkeilla teen sen, että myyn sellaisia pois, jotka ovat tuottaneet hyvin ja ostan taas halvalla uusia tilalle. Suosittelen.
Elämästäni nautin käymällä pari kertaa vuodessa keukomatkoilla. Minulle nauttimista ei ole jatkuva uusien vaatteiden ja sukkien ostelu, voin kulkea ihan hyvin vanhoissa vaatteissa joista olen reiät paikannut.
Tästä aiheesta on tällä palstalla keskusteltu ennenkin, oikeasti rikkaiden ei tarvitse kulkea viimeisimmän trendin mukaisissa vaatteissa. Ne jotka haluaa näyttää rikkailta, ostavat sen trendikkäimmän t-paidan viimeisillä pennosillaan, ja rahaa ei jää koskaan säästöön...
2007 toin Jenkeistä kunnon kasan Tommy Hilfigerin sukkia, kestivät 2-3 vuotta ilman reikiä. Maksoi hieman enemmän.
Suomessa ne olis maksaneet varmaan tyyliin 20,e / pari. Pisteet TH:lle. Halvalla ei saa hyvää.
Mutta lapset ovat eläneet koko elämänsä tässä. Kaikki ystävät asuu vieressä, naapureiden kanssa hyvät välit jne.
Jos sinulla ei todella ole varaa tuohon asuntoon, niin helpottaisit kyllä omaa ja lastesi elämää muuttamalla tilannetta. 9 vuotta olisi itselleni liian pitkä aika "kärsiä" noin paljon. Mutta minä olenkin downshiftaaja luonnostani. =P
Mä saan maksettua kaikki laskut, ruokaskin pöydässä. Jos käytän parsittuja sukkia, onko se merkki huonoudesta.
Ok, haluaisin käyttää rahaa enemmän mutta en ole katkera tai vihainen. Mutta jos myisin asunnon, saisin rahaa tililleni, josta seuraavat 9 v maksaisin lainoja. Hetkellisesti saisin enemmän rahaa, mutta en ole vielä 40 v ja loppujen lopuksi ei hirveesti mene kun on velaton asunto.
Ei se vuokralla asuminenkaan ilmaista ole, pk seudulla varsinkaan.
Ja se että ei tarvi muuttaa.
Asumisoikeusasuntoon ei päästä kun on tämä talo ja kovin monessa vuokra-asunnossa ei ole vuokraturvaa. Miten hyvin kaupungilta saisi vuokra-asunnon tässä tilanteessa.
Tälläistä vaihtoehtoa en edes mieti.Ap
käytä puolet parsimisajasta ulkolaisten blogien seuraamiseen.
Hae Stockalta vaatteita, näytä kuvia ne päällä ja palauta seuraavana päivänä, tai ota kuvat liikkeessä, saat itsestäsi rikkaan kuvan.
Lainaa ystäviesi koruja, niin että kaikissa vaatekuvissa on uudet kuvat.
Äkkiä indie bongaa sut ja saat 100 euroa kirjoituksesta ja ilmaisia oheistuotteita kaupanpäälle.
täysin normaalia ja arkipäiväistä hyvinkin toimeen tulevissa perheissä. Nykyään vaatteet ja muukin tavara nähdään melkeinpä kertakäyttöhyödykkeinä, eikä moni edes osaa kunnolla käyttää neulaa ja lankaa.
Omat isovanhempani esimerkiksi olivat tarkkoja siitä, ettei vaatteita heitetty hukkaan jonkun pienen reiän vuoksi. Silti heillä oli iso kauniisti sisustettu talo, aina laadukasta ruokaa pöydässä ja muutenkaan ei ollut tolkutonta pihistelyä (olivat hyvätuloisia ja myös perintöomaisuutta). Rahaa toki ehti heille kertyä myös säästöön ja sijoituksiin.
Itse saatan joskus parsia sukkia ihan ekologisuussyistä. En tee toki näin, jos kyseessä on täysin puhki kulunut pari (kuten lasten sukille usein käy kun jalkakin kasvaa).
Mutta jos myisin asunnon, saisin rahaa tililleni, josta seuraavat 9 v maksaisin lainoja.
ApMaksaisit sen lainan pois ja loput rahat sijoittaisit edullisempaan asuntoon.
mutta en ole vielä ajatellut korjaavani 2 euron sukkia.. johan tota lanka ja neulatkin maksavat.
Ehkä olenkin ylivelkaantunut, kun en ole ymmärtänyt, että vuodessa säästän sukkia parsimalla 5 euroa.
Tiedätkös muuten että avauksesi sai minut ahdistumaan? on aivan sama kuolla kuin pestä heti käytönjälkeen parempia alusvaatteitaan ja kotona pitää niitä huonompia.
Onko sulla mielenterveysasiat ihan kunnossa? Oikeasti? Tuo kyllä jo hipoo jotain rimaa.
ei se silti niin paljon säästöä tuo, että saisin mersun ostettua.
reiät ovat statementti hyysäriyhteiskuntaa vastaan. En lukenut otsikkoa pidemmälle koska aika on rahaa.
montako euroa vuodessa säästät toiminallasi? Minkä nautinnon saat kiusaamalla itseäsi tuolla tavalla? Olen kyllä kaikenlaista kuullut ja nähnyt, mutta tämä alusvaatteiden pesu ja käyttösukkien parsiminen on jotain niin outoa että huhhuh.
Tähän voisi lisätä, kaikki pidemmistä askelista ettei kengänpohjat kulu, tai pitserioista ketsuppien varastamiseen, jottei kotiin tarvitse ostaa jne
mene sukkia rikki useita vuodessa. Missä vika?
Seppälän alelaarissa oli alesukkia: kahden parin paketteja 2e. =D
PS: Tajuanhan minä, että trolli tämä on.
kokoonsa ja laatuunsa nähden.
Harvoin mistään tarjous koristakaan saa eurolla sukkia,tuntuu todella ärsyttävältä maksaa sukista kahta euroa kun ne ei kovin kauaa kestä monet.
Vaikka olen keskituloinen niin sukkien ostossa olen todella pihi.
Ja vaikka kestäisivät niin itsellä ne katoaa kummasti aina pesussa.