Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Olen tosi surullinen siitä, että kotiäitiys ei suju :(
24.07.2012 |
Lapset kohta 2v ja 4v. Raskasta on ollut. Yksi samassa tilanteessa oleva tuttu on, jota nään parin viikon välein, mutta se ei oikein "riitä" tähän yksinäisyyteen.
Mies tekee pitkiä päiviä ja on myös viikonloppuisin työssä perheyrityksessä, jota myös anoppi ja appiukko pyörittää. Lomaa ei ole ollenkaan hänellä. Viikot olen lasten kanssa kotonamme (yksin iltaan saakka) ja viikonloput anopin nurkissa.
Olen päivät lasten kanssa yksin, kun näin kesällä ei ole kerhojakaan tms... Olen niin äärettömän väsynyt ja turhautunut siihen, kun yöt menee edelleen huonosti (nuorempi heräilee) ja päivät on monesti kitinää, itkua jne. täynnä. Nuorempi on erittäin temperamenttinen ja vilkas. Monesta asiasta alkaa kova huuto.
Ainoa "oma aika" on käyttää koiravanhusta ulkona, mutta joskus haluaisin vaikka levätä sängyssä, lukea kirjaa, käydä siiderillä tai ravintolassa.
Nuorempi aloittaa järkyttävän huudon kun poistun kotoa. Huutaa äitiä jopa koko koiralenkin ajan. Tämän takia mies ei halua hoitaa lapsia. Mun vanhemmat on kuolleet ja miehen vanhemmat taas ei halua hoitaa lapsia.
Teen myös yksin kotityöt ja olen hemmetin väsynyt tekemään 7 päivää viikossa kaksi ateriaa päivässä ja aamupuurot, välipalat ja iltapalat päälle. Isompi yökastelee ja lakanat on monesti märät. Pyykkiä tulee joka päivä. Sotkua tulee todella paljon päivittäin.
Kurkkua kuristaa ja ahdistaa lähes joka päivä. Rakastan lapsiani todella paljon mutten kestä enää tätä yksinäisyyttä, puurtamista jne.. :( Puolen vuoden päästä palaan töihin ja odotan sitä todella paljon. Silloin miehen on PAKKO tehdä osansa kotitöistä, en todellakaan rupea orjaksi että työpäivän jälkeen teen kaiken.
Kommentit (31)
joten ei muuta kuin mies hommiin JA HOITAMAAN OMIA LAPSIAAN! Ei ole sinun tehtäväsi passata koko kööriä, hoitaa lapsia ja sietää paskaa meiheltä. Sinä tarvitset omaa aikaa ja hetkiä, jolloin joku muukin jakaa vastuuta lapsista. Kuka parempi siihen hommaan, kuin lasten oma isä. Jos tuntuu vaikealta "jättää lapsia isänsä hoitoon", niin mieti, mitä tapahtuisi jos jäisit huomenna auton alle ja joutuisit sairaalaan kuukaudeksi. Kuka lapsia hoitaisi ja saattaisiko sittenkin olla niin, että lapset tulisivat hoidetuiksi ja kämppä olisi edelleen pystyssä? Itse olet nyt valitettavasti rakentanut osan häkistäsi, mutta onneksi pystyt sitä myös purkamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinäiseltä elämäsi kuulostaa.. Eikö sinulla ole sisaruksia tai muita ystäviä, joita tavata edes pari kertaa viikossa? Ja jos olisi lapsiseuraa, niin voisitte yhdessä käydä puistossa. Kun lapsilla on kavereita, voisitte ystävän kanssa jutustella hetken:) Ainakin meillä toimii.
Lisäksi olisi ihan kohtuullista edellyttää myös miestä viettämään perheen/lasten kanssa aikaa. Käykö miehesi koskaan harrastusten tiimoilta reissussa tai baarissa? Sinulle ainakin tekisi terää lähteä ystävän kanssa vaikka shoppailemaan hotelliyöpymisen kera:) suostuisiko miehesi?
Tiedän niin hyvin miltä sinusta tuntuu ap! Olin itse rakastanut ensimmäistä äitiyslomaani, ja toisen lapsen syntyessä olin hirveän pettynyt itseeni kun en osannutkaan nauttia siitä ollenkaan. Tunsin olevani huono äiti, huono vaimo ja huono ihminen.
Pakotin itseni puistoihin, naapureille kyläilemään (siis en tietenkään pakottanut heitä ottamaan minua kylään, vaan pakottauduin kaverustumaan heidän kanssaan) jne, mutta en koskaan enää sitten ruvennut tykkäämään kotiäitiydestä. Eli sikäli en pysty tarjoamaan rohkaisua, vain sympatiaa.
Kyllä se siitä, ei tarvitse antaa auvoisan kotiäitimyytin lannistaa. Nämä ovat ohimeneviä elämänvaiheita, eivätkä ne tee sinua ap mitenkään huonoksi ihmiseksi.
Täällä yksi väsynyt kotiäiti. Meillä on saman ikäiset lapset ja vielä kolmas tulossa. Olen tälläkin hetkellä väsynyt ja ahdistunut kun tuntuu, etten ole tarpeeksi hyvä äiti. Parhaansa täytyy vaan yrittää. Yritä joskus päästä tuulettamaan ajatuksiasi tai vaan lepäämään hetki jos joku katsoisi lapsia vaikka ulkona sen aikaa. Oma aika voisi tehdä hyvää, mutta toisaalta eihän se koko tilannetta muuta. Tämä on väsyttävää ja rankkaa aikaa kaiken kaikkiaan, mutta tsemppiä, meitä on muitakin väsyneitä.
viettää aikaa. Opiskeluaikana sain kyllä muutaman hyvän ystävän, mutta asuvat nyt toisella puolella Suomea ja ovat ihan eri elämäntilanteessa. Sisaruksia ei ole, ikävä kyllä :/ . Yhden tuttavan sain perhekerhosta ja häntä tapaankin sen pari kertaa kuukaudessa. Hänellä on niin paljon tuttavia, että hän taas ei kaipaa sen tiiviimpää yhteydenpitoa.
Jos jätän miehen lasten kanssa hän soittaa yleensä vartin sisällä ja vihaisesti käskee minut kotiin, kun ei jaksa kuunnella, eikä kestä lapsen huutoa :( . Kiireellä tulen sitten takaisin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kertomasi mukaan miehelläsi on oma elämänsä ja sinulla lasten kanssa omasi. Työ ei koskaan saisi mennä perheen hyvinvoinnin edelle. Juttele miehellesi, kerro miten väsynyt olet ja toivot häneltä suurempaa panostusta arkeenne. Voiko työpäiviä lyhentää? Onko perheyritykseen osallistuminen välttämätöntä? Voisiko siihen osallistua vain joka toinen tai kolmas viikonloppu?
Tehkää päätöksiä, jotka helpottavat arkea. Älä yritä selviytyä yksin, koska selviytymisesi sekä perheenne hyvinvointi on yhtälailla sekä sinun että miehesi harteilla. Itse en ymmärrä sitä miten toisen jatkuva poissaolo oikeutetaan työnteolla.
Laittaisin kyllä sen miettimään elämänsä arvojärjestystä. Onko se työ todella niin tärkeä että sen vuoksi kannattaa jättää tutustumatta omiin lapsiinsa? Tosi surullista myös miehen kannalta.
Miksi mies tekee niin paljon töitä? Rahan takia? Vanhempien painostuksesta? Velvollisuudentunnosta? Ainakaan rahan takia ei kannata elämäänsä käyttää kokonaan työntekoon, parempaakin tekemistä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen ollut nyt 6vuotta kotiäitinä enkä todellakaan jaksais noin yksinäistä arkea kun sinä, eikä meillä lapsetkaan pelkästään keskenään jaksa touhuta, menee riidoiksi. Kyllä meillä yleensä on päivittäin muutakin leikkiseuraa lapsilla ja juttuseuraa äidillä.
Me käydään kesäloma-aikaa lukuunottamatta joka aamu puistossa/kerhossa ja iltapäivällä monesti tulee lapsia leikkimään meidän pihaan tai me mennään jonkun pihaan/puistoon. Muuten muututtais mökkihöperöiksi koko sakki!
Kotityöt teen minäkin yksin, samoin nuorin lapsista heräilee joka yö..mutta kun on jotain mukavaa lapsille ja äidille joka päivä niin kummasti jaksaa.
Tsemppiä ap.
Jos mies ei ole nytkään hoitanut lapsia eikä antanut sulle vapaata, ei se itsestään tule siitä muuttumaan kun töihin menet. Hyvä olisi jos nyt jo saisit miehen mukaan perheen pyöritykseen. Keskeustele vakavastimiehesi kanssa, jos hän ei osaa/halua hoitaa omia lapsiaan eikä arvosta sun työpanosta kotona, se ei valitettavasti kuulosta kovin hyvältä. Woimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kai tuollaista kukaan jaksa, kamalan kuuloista! Toivottavasti sulla helpottaa, kun lapset kasvaa ja meet töihin. Älä ainakaan tee lisää lapsia!
Jos jätän miehen lasten kanssa hän soittaa yleensä vartin sisällä ja vihaisesti käskee minut kotiin, kun ei jaksa kuunnella, eikä kestä lapsen huutoa :( . Kiireellä tulen sitten takaisin.
ap
Sinun täytyy joku kerta lähteä sellaiseen "menoon" ettet yksinkertaisesti voi palata kotiin, kun mies soittaa. Tykkäätkö käydä jumpissa/salilla, tai vaikka jokin leffa/kesäteatteri? Niissä ei tartte vastata puhelimeen ja pidätkin huolen ettet edes vilkaise puhelinta.
Mutta itse olet ainoa, joka tilanteeseen voi nyt vaikuttaa ja ensimmäinen askel on puhua miehellesi ja saada hänet tajuamaan tilanne sinun kannaltasi. Itse en varmaan kauaa jaksaisi, mutta se nyt ei sinua tässä lohduta:(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sun on otettava oma aikasi, sekoat muuten. Mä tarvin joka viikko ellei joka päivä jonkun pienen oman aikani. Usein käyn illalla YKSIN tai ystävän kanssa kävelylenkin. Ja mies katsoo lapsia. Ja kyllä hänkin pärjää vaikka lapset 3,5v ja 1,5v. Tekosyitä mieheltä..
meillä mies käy lähi metsässä retkellä lasten kanssa viikonloppuisin, eväät mukaan ja siellä ne kävelee joitain satoja metrejä ja istuu alas ja syö eväät ja ihmettelee luontoa ja tulevat takaisin. Aikaa kuluu 1-2 tuntia.
Toinen vaihtoehto on, että nuorempi vaunuihin ja mies lenkille lapsen kanssa. Saat sentään vähän lepoa kun toinen lapsi on pois. Näillä vaunulenkeillä oma mieheni aloitti lapsen kanssa yhdessä olon, tosin lapsi oli silloin ehkä 2 viikkoa vanha. Mutta jostain se on aloitettava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen vissiin ainoa joka uskaltautuu sanoo tän ihan suoraan mutta toi avioliitto on niin tuomittu. Jos miehesi on vältellyt jo pitempään syyllä tai toisella osallistumistaan kotona tapahtuviin askareisiin ja lasten hoitoon se ei tule tekemään sitä tulevaisuudessakaan.
Rehellisesti sanottuna sinuna pakkaisin kimpsut ja kampsut se on toki helpommin sanottu kuin tehty mutta kärsitkö mielummin tossa tilanteessa loppuelämäsi vai sitä eroikävää muutamat kuukaudet? Siinäpä mietittävää itsesi hyvinvoinnin ja lasten hyvinvoinnin kannalta...
Hei!
Tutulta kuulostaa tuntemuksesi. Mulla auttoi jonkin verran se, että perustelin itselleni ja miehelleni, että on koko perheen etu, että saan hoitaa myös itseäni.
Kuulostaa siltä, että miehesi ei oikein luota itseensä lastenhoitajana? Ja jos sinä jätät oman menosi heti, ei hänen tarvitsekaan alkaa luottaa. Oikeesti - jätä puhelin kotiin, sano miehellesi, että kyllä maailmaan huutoa mahtuu ja muistuta sitä, että tärkeintä on itse pysyä rauhallisena. Ja MENE! Aluksi vaikka vain tunniksi ja kun mies (ja sinä myös) alkaa olla luottavaisempi voisit vaikka halutessasi pidentää poissaoloja.
Minusta se tuntui todella vaikealta aluksi, mutta ajan kanssa on helpottanut. Varsinkin kun on huomannut, että koko perhe siitä hyötyy.
Onko teillä käynyt perhetyöntekijää missään vaiheessa? Jos miehesi ei ollenkaan taivu ja totu lasten kanssa oloon, hae ihmeessä sellaista. Kesällä tuskin saat sellaista, mutta syksylle pidä mielessä, jos siltä tuntuu. Syyksi ainakin meillä riitti että mies on yrittäjä ja paljon pois eikä ole muutakaan tukiverkkoa.
Voimia paljon sinulle.
Ja rohkeaa, kun kerrot tunteistasi noin arassa aiheessa. Olen itse huomannut, että meillä Suomessa kotiäitiys ja äitiys yleensäkin on myytti, josta ei saa pahaa sanaa sanoa. Itse väsyin esikoisen aikana paljon kotona olemiseen. Vauva-aikana oli erinäisiä vaikeuksia ja sitten en tuntenut asuinpaikastamme juuri ketään, jäin täysin yksin. Menin töihin, kun lapsi oli 1,5v ja voin rehellisesti sanottuna sen jälkeen paljon paremmin. Minusta tuli parempi äiti! Olen aiheesta kirjoittanut usein täälläkin ja aina on ollut rivi tuomitsijoita vastassa. Nyt saan pian toisen lapsen ja olen valmistautunut tähän henkisesti eri tavalla kuin esikoisen syntymään. Totta kai, tiedänhän nyt mitä edessä voi olla. Mutta sinulle ap haluaisin sanoa, että omasta itsestä kannattaa huolehtia. Jos töihin paluu tuntuu sinulle tarpeelliselta, tee niin. Puhu miehellesi rehellisesti tuntemuksistasi, ei hän niitä saa sivuuttaa. Hanki jostain lastenhoitoapua esim. MLL? Ja lähde hetkeksi yksin esim. lenkille, kirjastoon, kahvilaan... Oma aika on äidille tärkeää, jotta pystyy taas vastaamaan lasten tarpeisiin. Kaikkea hyvää sinulle :)
olen vissiin ainoa joka uskaltautuu sanoo tän ihan suoraan mutta toi avioliitto on niin tuomittu. Jos miehesi on vältellyt jo pitempään syyllä tai toisella osallistumistaan kotona tapahtuviin askareisiin ja lasten hoitoon se ei tule tekemään sitä tulevaisuudessakaan.
Rehellisesti sanottuna sinuna pakkaisin kimpsut ja kampsut se on toki helpommin sanottu kuin tehty mutta kärsitkö mielummin tossa tilanteessa loppuelämäsi vai sitä eroikävää muutamat kuukaudet? Siinäpä mietittävää itsesi hyvinvoinnin ja lasten hyvinvoinnin kannalta...
Joillekin sopii se että molemmilla omat elämät. Mutta kotonaolevallakin pitää olla mielekästä tekemistä ja paljon ystäviä. Kyllä se siitä helpottuu kun lapset kasvavat.
palkkaa lastenhoitaja kotiinesim. 1-2krt/vk esim. 2h kerrallaan ja pidä silloin omaa aikaa. Ei sitä ikuisuuksiin joudu maksamaan, mutta ihmiset satsaa turhempiinkin juttuihin kuin pään koossa pysymiseen.
Alue: Aihe vapaa
Suosittelen: hanki elämä. Lähde puistoihin tms ja ala aktiivisesti etsiä vaikka äitikavereita. Mulla aika lailla sama tilanne, mutta oma ystäväpiiri.
Jaksamista.