Köyhät ihmiset, niin köyhät jotka paikkaa sukkiaan, mitä teet
Jos saat lahjaksi, esim uudet sukat ?
Mä olen jo aika pitkään käyttänyt muutamia sukkia, alusvaatteita , siis aamulla kun lähden töihin, töissä käyn suihkussa ja huuhtasen samalla alusvaatteet. Kaapissa on siisteimmät sukat, käytän niitä töissä ja työpäivän jälkeen huuhtasen ne ja laitan kuivumaan ja seuraavana aamuna laitan jalkaan.
Tällä tavalla käytän suht nopeasti ikivanhat sukat, alushousut loppuun.
Nyt tänä kesänä sain ystävältä ihanan yövoiteen, joka ei hänelle käynyt. Mulla oli vanhoja purkkeja, mutta halusin käyttää tämän lahjavoiteen heti ja kohta purkin loputtua siirryn takaisin vanhoihin jämiin.
No, perjantaina sain Saksan tuliaisena 2 paria falken kauniita sukkia ja mä täällä oikeesti mietin mitä teen.
Käytänkö töissä olevia kunnes ne menee rikki, vienkö uudet töihin ja käytän kaikkia sekaisin.
En osta itselleni ikinä mitään ja uusi voide muutama kk sittn oli kuin suuri luksus. Nyt kun on jotain saatu, tuntuu että tekis mieli vähän jemmailla näitä, jotta vaikka jouluna olisi taas jotain uutta.
Olisi kiva kuulla mitä muut, köyhät ihmiset vst tilanteessa tekee.
Kommentit (92)
Ja kyllähän lainaehdot jo pakostikin ovat muuttuneet kun ennen lainan maksajia oli kaksi ja nyt vaan yksi. Ja etkö voisi vaan jättää jotain lyhennystä maksamatta niin olisit silloin rikkonut sinun ja pankin välisen sopimuksen ja silloin pankki voisi irtisanoa lainan?
Et ehkä saisi siitä pankista uutta lainaa, mutta jostain muualta voisit saada. Joutuisit kyllä muuttamaan johonkin edullisemmalle asuinalueelle.
Tai sitten vain kärvistelet ja 9 vuoden jälkeen ihailet kuinka sinulla on hieno, arvokas, velaton asunto.
Minä olen vienyt säästäväisyyden aivan uusille urille.
Kotona en käytä esim vettä laisinkaan. Keväästä pitkälle syksyyn käyn kuntamme uimarannassa päivittäin uimassa. Myöskään juomiseen en kuluta hanavettä kotona. Kirjastossa käyn aamuisin juomassa ja samalla täytän kolme iso tyhjää limupulloa vedellä.
Yleisistä kahviloista otan mukaani sokerit, suolat, mausteet ym.
Samoin wc-paperia en osta kaupoista vaan varastelen sitä kaverien luota, huoltoasemilta jne
Kirkon diakonilta saa pari kolme kertaa kuussa kolmenkymmen euron rahallisen avustuksen. Näillä rahoilla elän koko kuukauden.
Vaatteita saan sukulaisilta ja tuttavilta.
Asumiseen minulta ei mene euroakaan, kun asun sukulaisten luona vuoroviikoin.
Käytännössä elän ilmaiseksi, koska mitään kuluja minulla ei ole mistään.
Silti nautin jokaisesta päivästä. Enkä kuluta yhteiskunnan rahoja.
Ottakaa opiksi.
Small notebook
Zenhabits
Liika määrä sukkia tai muutakaan ei ole hyväksi.
Minä olen vienyt säästäväisyyden aivan uusille urille.
Kotona en käytä esim vettä laisinkaan. Keväästä pitkälle syksyyn käyn kuntamme uimarannassa päivittäin uimassa. Myöskään juomiseen en kuluta hanavettä kotona. Kirjastossa käyn aamuisin juomassa ja samalla täytän kolme iso tyhjää limupulloa vedellä.
Yleisistä kahviloista otan mukaani sokerit, suolat, mausteet ym.
Samoin wc-paperia en osta kaupoista vaan varastelen sitä kaverien luota, huoltoasemilta jneKirkon diakonilta saa pari kolme kertaa kuussa kolmenkymmen euron rahallisen avustuksen. Näillä rahoilla elän koko kuukauden.
Vaatteita saan sukulaisilta ja tuttavilta.Asumiseen minulta ei mene euroakaan, kun asun sukulaisten luona vuoroviikoin.
Käytännössä elän ilmaiseksi, koska mitään kuluja minulla ei ole mistään.
Silti nautin jokaisesta päivästä. Enkä kuluta yhteiskunnan rahoja.
Ottakaa opiksi.
Jestas! Lisää vinkkejä, kiitos! Voisko niitä sukkia ommella vanhoista t-paidoista tai legginssseistä?
Ja kyllähän lainaehdot jo pakostikin ovat muuttuneet kun ennen lainan maksajia oli kaksi ja nyt vaan yksi. Ja etkö voisi vaan jättää jotain lyhennystä maksamatta niin olisit silloin rikkonut sinun ja pankin välisen sopimuksen ja silloin pankki voisi irtisanoa lainan?
Et ehkä saisi siitä pankista uutta lainaa, mutta jostain muualta voisit saada. Joutuisit kyllä muuttamaan johonkin edullisemmalle asuinalueelle.
Tai sitten vain kärvistelet ja 9 vuoden jälkeen ihailet kuinka sinulla on hieno, arvokas, velaton asunto.
Tätä ajatuksen juoksua. Miksi ihmeessä mä jättäisin lainan maksamatta ? Edelleen saan kaikki lainat maksettua, oma elintaso shoppailusta on loppunut, mutta onko se todellakaan huono asia ? En halua lasten takia muuttaa, alueellamme ei ole halvempia asuntoja eikä lainkaan vuokra-asuntoja.
En usko vieläkään että lapset millään tavalla kärsii.
Pari v voi mennä ja pojan kaverit voi kuittailla kun meillä on esim vanha telkkari mutta isänsä luona on vaikka mitä pelejä ja vst. Ja todellakin nyt sai uuden pyörän.
Tyttö on onneksi niin nuori, tyytyy kaikkeen mitä saa.
Shoppailua harrastaa ex.n nyksän kanssa.
ja laajeni pankkilainojen arvosteluun ;)
Kyllä minäkin paikkaan sukkia ja muitakin vaatteita. Se on ihan asennekysymys. Mitään ei heitetä pois pienen vian vuoksi ja toteutan lapsuuteni hyvää oppia "kun on paikka paikan päällä, niin on markka markan päällä". Sitä paitsi tykkään ompelemisesta ja pienstä nyhräämisestä...
Mulla on kotityöt jaettu eri päiville ja perjantaisin korjaan vaatteet, mm nämä kuuluisat sukat. Hyvin normaalia on ettei mitään korjattavaa ole perjantaina kun olen ne jo korjannut sitä ennen. Ainostaannompelukoetta en ota esille yhden työn takia.
Mä tykkään näpertelystä ja tykkään kun hommat ovat tehty. Ja nyt äitinä mietin myös ekologistakin puolta. Kun lapset ovat mun luona, bion lisäksi meillä tulee max 3 hedelmäpussillista roskaa viikossa. Kun olen yksin, ei tule yhtäkään. Ja kuinka suuri tämä määrä voisi olla, jos en osaisi tai viitsisi käyttää neulaa ja lankaa eimerkiksi.Ap
Pelottava ajatuskin se roskiesi määrä, jos et sukkia paikkailisi:-)
Mutta se lajitellaan. Sekajätettä tulee ton verran. Bio, lehdet, pahvit, lasit, metalli, patteri ja energia ei tohon määrään kuulu.
Ap
Ootko ap selvittänyt paikkakuntasi ilmaisjakelut? Kierrätyskeskuksilla ainakin on osasto, josta saa hakea ilmaiseksi vaatteita. Voisit minusta myös käydä ruokajakelussa, niin talousbudjetti pienenisi.
Uskoisin, että voisit saada myös diakonia-apua kirkolta (ei tarvitse olla jäsen), esim. jos sinulta hajoaa hella tai pesukone, voivat kertaluontoisesti maksaa jotain isompaa. Oman kunnan sosiaalitoimelta kannattaa hyvissä ajoin ennen joulua kysyä lapsiperheille tarjottavia lahjakortteja ruokakauppaan. Itse sain viime vuonna 50 euroa Cittariin, joku anonyymi oli lahjottanut ja toimeentulotukipuoli jakoi, mutta ei näissä siis toimeentulotukea välttämättä tarvita, kunhan tarvittaessa voit näyttää tulosi ja menosi. Mietipä, miten paljon saa 50 eurolla joulua tehtyä! Mulle riitti ne rahat koko joulunpyhiin, lahjat lapset saivat sukulaisilta.
Pesuaineissa kannattaa säästää. Mulla on tiskiaine laimennettuna sumutinpullossa ja sumutan siitä kattiloihin jne. pienen määrän ainetta. Pyykinpesussa huuhteluaineen voi korvata etikalla, pesupähkinät tulevat käytössä halvemmaksi kuin pulverit. Pesupähkinöistä voi keittää myös tiskiainetta ja yleispuhdistusainetta (säilyy viikon jääkaapissa). Palashampoot tulevat mulla halvemmaksi kuin litkut, Lush kaupasta saa (vaikka maksaakin paljon, niin kestää kauan). Muuten osta Hair Storesta poistomyynnistä, esim. joululahjapaketit - 70 % ovat tosi halpoja.
Ihovoiteena voi käyttää kookosöljyä, se sopii myös dödön tilalle. Itämaisista ruokakaupoista voi ostaa jättisäkin riisiä huokeasti - kestää tosi pitkään! Soijarouhe tulee halvemmaksi kuin liha, korvaa ainakin osa lihasta soijarouheella.
Joskus voisit harkita ehkä hoitolapsen ottamista loma-ajaksi? Monet vanhemmat tarvitsevat joululoman ajaksi hoitajaa.
tsemppiä.
Leipäjonosta voisin hakea, mutta olen töissä, joten se vähän hankaloittaa asiaa, leipäjonot kun ovat työaikana. Sossusta en saa mitään, koska palkkani ylittää jonkun summan. Koska itse olen allekirjoittanut lyhennyssopimuksen, sille ei kukaan muu voi mitään.
Eron jälkeen lapset saivat seurakunnalta joululahjat. Tyttö sai nuken, joka oli enemmän kuin käytetty, poskeen oli piirretty joku, muistaakseen kukka ja nukke oli oikeesti likainen. Poika sai jonkun lelun, lentokoneen, veneen, en muista mutta jos oli lentokone, toinen siipi oli poissa. Sen jälkeen en ole seurakunnalta mitään pyytänyt. Olen ikuisesti kiitollinen siitä puheavusta, jonka seurakunnalta sain.
Ap
oikesti ap ei ole laisinkaan köyhä...kohta kertoo, että säästää 500 euroa/kk:ssa! Suksi suolle!;)
oikesti ap ei ole laisinkaan köyhä...kohta kertoo, että säästää 500 euroa/kk:ssa! Suksi suolle!;)
Ei ap olekaan köyhä, vaan tarinaniskijä parhaasta päästä, luulenpa.
T: Yks tavallinen sukkien parsija, ei rikas eikä köyhä, muuten vaan varaton. ;)
oikesti ap ei ole laisinkaan köyhä...kohta kertoo, että säästää 500 euroa/kk:ssa! Suksi suolle!;)
Ei ap olekaan köyhä, vaan tarinaniskijä parhaasta päästä, luulenpa.
T: Yks tavallinen sukkien parsija, ei rikas eikä köyhä, muuten vaan varaton. ;)
Mulla on 2 ihanaa lasta, mun vanhempien kanssa hyvä suhde,
olen terve, ok välit ex.n kanssa, loistavat ex appivanhempien kanssa, työpaikka jossa viihdyn, ystäviä, tuttuja, kivoja työkavereita ja ihana koti. Palkkaa tulee sen verran että saan lainat maksettua ja muut laskut. Rahaa jää tällä hetkellä n 150 euroa käteen kaikkien menojen jälkeen, ehkä vähän vähemmän, jolla maksan ruuat, mutta kohta menen perunapellolle talkoisiin, saan vuoden perunat, olin kesällä 3 viikkoa torilla töissä, pakkanen on täynnä,vihanneksia, eli ihan hyvin mulla asiat ovat.
Asiat vois olla paljon huonomminkin.
Ap
jos myyt asuntosi?
Menikö multa jotain ohi?
Lainaa ei voi lyhentää yhtään nopeammin, eli vaikka myisin asunnon pois, joutuisin alkuperäisen suunnitelman mukaan aina joka kk lyhentämään lainaa.
Eli koska joudun joka tapauksessa maksamaan lainan lyhennykset korkoineen, ei tilanne muutu vaikka asuisimme vuokralla. Kk menot pysyisivät samana, asumistaso tippuisi ja lapset joutuisivat jättää kotialueen, koska täällä ei ole vuokra-asuntoja. Rahaa olisi tilillä, mutta se ei voitraisi tilanne että joutuisimme muuttamaan pois kotoa.Ap
Kun myy asunnon siitä saa asunnon hinnan. Jolla maksetaan laina pois. Yleensä jää vielä jotain sukanvarteenkin, koska lainaa on jo lyhennetty ja asunnon arvo noussut.
Asunnon arvo on noussut ja lyhennyksiäkin olen tehnyt, mutta asuntolaina on ja pysyy seuraavat 9 v.
Minä en ole köyhä, mutta silti parsin sukkani. Samaten ostan aina samanlaisia sukkia. Jos toinen sukka kuluu korjauskelvottomaksi, voi toista paria vielä käyttää samanlaisten kanssa.
Mielestäni varakkuus kertyy juuri tällaisista pienistä asioista, kun on säästäväinen. Jos heittäisin reikiintyneen sukan aina pois, kuluisi vuodessa aina monta kymppiä rahaa uusiin sukkiin. Joo, olen saita, mutta saituudella olen saanut kerättyä ihan hyvän omaisuuden, löytyy kiinteistöjä, rahastoja ja osakkeita.
ei täältä mukaansa sitä omaisuutta saa kun lähtö koittaa. Elämä on tarkoitettu elettäväksi.
Ne jotka ajattelee, että eivät parsi sukkia koska sillä säästää vaan pari euroa vuodessa, ajattelevat samoin muistakin asioista. Joka päivä voi ostaa kahvikupin ja viikonlopuksi jonkun lehden, kun eiväthän ne maksa kuin pari euroa.
Sen takia olette köyhiä.
Tai sitten suurin osa ihmisistä ei ole noin yksioikoisia ja kykenee valintoihin. Minä olen tänä vuonna käynyt kerran kahvilla kahvilassa ja aikakauslehtiä olen ostanut kolme tai neljä. En parsi sukkia. Kun sukkaan tulee reikä, heitän lisäksi sen ehjänkin sukan roskiin, sillä en halua että sukkia on pariton määrä. Kamalaa!
Minulla on niin iso sukkavarasto, että joudun heittämään reikäisenä pois ehkä viisi paria sukkia vuodessa. Jos sukkaparin hinta on noin kaksi euroa, tämä tarkoittaa kymmenen euroa kulua vuosittain. Kymmenen euroa on todellakin hinta, jonka olen valmis maksamaan siitä ylellisyydestä, etten joudu parsimaan sukkia. Sen sijaan päivittäinen kahvikuppi kahvilassa maksaisi useamman sata euroa vuodessa, mikä olisi jo liikaa minulle.
Jos kääntää perustelusi toisin päin, voi sanoa että sukkia parsiva ihminen on iloton pihtari, joka ei käytä koskaan rahaa mihinkään hauskaan turhuuteen ja kuolee onnettomana rahakasansa päälle.
että lainan voisi maksaa pois kokonaisuudessaan, mutta siitä menisi joku lisämaksu?
Kuulostaa muuten todella erikoiselta tuollainen laina. Ei kai kukaan - kukaan - suostu tuollaiseen alun perinkään.
Mutta kun sitä lainaa ei voi maksaa pois
jos myyt asuntosi?
Menikö multa jotain ohi?
Lainaa ei voi lyhentää yhtään nopeammin, eli vaikka myisin asunnon pois, joutuisin alkuperäisen suunnitelman mukaan aina joka kk lyhentämään lainaa.
Eli koska joudun joka tapauksessa maksamaan lainan lyhennykset korkoineen, ei tilanne muutu vaikka asuisimme vuokralla. Kk menot pysyisivät samana, asumistaso tippuisi ja lapset joutuisivat jättää kotialueen, koska täällä ei ole vuokra-asuntoja. Rahaa olisi tilillä, mutta se ei voitraisi tilanne että joutuisimme muuttamaan pois kotoa.Ap
Kun myy asunnon siitä saa asunnon hinnan. Jolla maksetaan laina pois. Yleensä jää vielä jotain sukanvarteenkin, koska lainaa on jo lyhennetty ja asunnon arvo noussut.Asunnon arvo on noussut ja lyhennyksiäkin olen tehnyt, mutta asuntolaina on ja pysyy seuraavat 9 v.
Kiinteällä korolla oleva laina? Niitä myytiin yhdessä vaiheessa ja jos sen lopettaa joutuu maksamaan pankille monta kymmentä tuhatta sakkoa.
Minä kyllä parsin sukkia, kunhan ehdin ja viitsin. Ja reikäinen sukka ei haittaa kengässä, eri asia jos joutuu ottamaan kengät pois..
Hirveätä tuhlausta heittää sukat pois!
Menkää kesällä ilman sukkia!
Edelleen ihmettelen tuota laina-asiaa.
Olen minäkin allekirjoittanut lainapaperit mutta silti olen voinut verkossa muuttaa lainanmaksuerää!!
Kiinteällä korolla oleva laina? Niitä myytiin yhdessä vaiheessa ja jos sen lopettaa joutuu maksamaan pankille monta kymmentä tuhatta sakkoa.
Mutta todellakaan, sitä ei voi maksaa pois.
Pankki selvitti jos myyn asunnon ja saan x määrän rahaa, laskee pankki mitä koko summa tulevine korkoineen olisi. Mutta jos laitan vst summan korkeakorkoiselle säästötilille ja saan summaan korkotuottoa, joudun tuotosta maksaa lähdeveroa, joka tänä vuonna on x% ja ensi vuonna tai 5 v päästä voi olla suurempi.
Eli tämä on kaikkien laskutapojen kannalta todella huono vaihtoehto ja sitä en edes harkitse.
Kotiäitinä sitä automaattisesti doensiftaa ja en ollut kuin n 1/2 v töissä, kun ero tuli.
Se etten ole päässyt Stockalle muutamaan vuoteen ei oikeesti ole maailmanloppu.
Kahvilakulttuuria olen harrastanut viimeksi ennen kuin tapasin ex.n, eli en sitäkään kaipaa.
Joskus esim töissä, voin nähdä kauniin huivin ja ajattelen suoraan mulla ei ole tohon tarvetta. Se en osta mitään tulee sisältä jo niin automaattisesti.
Vähärahattomuus on tehnyt minusta 20 kg hoikemman, ei sekään voi olla huono homma ?
Ap
[i
Edelleen ihmettelen tuota laina-asiaa.
Olen minäkin allekirjoittanut lainapaperit mutta silti olen voinut verkossa muuttaa lainanmaksuerää!!
[/quote]
Ap on monta krt sanonut lainaa ei voi muuttaa ja silti mutku mutku, kyllä muutkin.
Jos sinä voit, selvä. Jos ap ei voi ja on näemmä ottanut asiasta selvääkin, ei voi, sitten ei voi.
Voi hyvää päivää näitä ihmisiä
Mullapa on mieheni kalsarit jalassa, kun säästelen omia pikkuhousujani. Aamulla laitan sitten omat, että näin meilläkin.