Miten hyväksyä elämässä asiat joihin ei voi vaikuttaa?

Ei kai siinä muu auta kuin järkeillä omassa päässään että antaa asian olla jos ei todellakaan voi vaikuttaa.

Ettei vuosienkaan yrittämisellä saa haluamaansa työtä( syö ihan hirveästi energiaa) Tai vaikka että mies ei halua lasta( en voi häntä tietenkään pakottaa) monia vastaavia juttuja olis. Tuntuu että noihin menee hirveesti energiaa! Ap

Kokeile tätä ajattelumallia



Minulla on ongelma

?

Voitko vaikuttaa siihen?

? ?

Kyllä En

? ?

Älä huolehdi enää

Eli aika ja surun sureminen läpi vain auttavat. kivutta isoista menetyksistä ei selviä.



Mutta todellakin ennen kuin alat tehdä surutyötä esim. siitä ettet saa haluamaasi työtä, niin mieti oletko ihan varma että se työnsaanti oikeasti on mahdotonta? Tuo lapsiasia on sellainen että siinä toista ei oikein voi painostaa, eli on joko vaihdettava miestä tai tosiaan surtava se asia ettei nyt lasta saanut.

Meillä oli perheessä taannoin tilanne, jossa oli uhkana että miehen lapset muuttavat pysyvästi meille. Tämä olisi ollut (ja olisi edelleen) katastrofi, koska taloudellinen tilanteemme saati asuntomme ei kestäisi kahta ylimääräistä suuta. Stressasin ja vatvoin asiaa yökaudet, mieli oli jatkuvasti maassa. Lopulta kyllästyin ahdistuneeseen olooni, yritin väkisin nähdä asian positiiviset puolet (esim. ei se niin kamalaa olisi, jos niin kävisi, lapsilla olisi meillä kuitenkin hyvät oltavat, rasittavat käytösmallit katoaisivat ajan myötä kun tottuisivat talon tapoihin, pakon edessä mies voisi mennä töihin ym ym). Hiljalleen sitä alkoi vain hyväksyä asian, eli sen etten itse siihen voi vaikuttaa. On aivan tarpeetonta käyttää hirveästi aikaa ja energiaa sen ajattelemiseen, mitä joku toinen ihminen SAATTAA tehdä.

Että se ei ainakaan auta asiaa, ainut mitä enää voin tehdä on se että jos eteen tilaisuus kannetaan siihen voi tarttua. Ja tuo lapsia asia on vaan myös pakko hyväksyä, en vaan tiedä että miten koska nämä kaksi asiaa ovat sellasia joita olen pohtinut jo iät ja ajat!:( ap

ja sun hedelmällinen ikä on jo ohi? Mies saa kyllä lapsen jonkun toisen kanssa, sä et.



Olisiko siis sittenkin tässä asia, johon sun olisi syytä ajoissa puuttua?



Jumalauta, uhraatko sä lapsensaannin miehen takia? Joka saattaa joku päivä vielä perua periaatteensa.



Mietis nyt perkule vähän. sä kuolet vitutukseen 70-vuotiaana jos käy toi pahin skenaario (eli mies hankkii lapsen jonkun toisen kanssa myöhemmin)

Epäreiluinta on juuri tuo koska miehellä on aina tavallaan mahdollisuus jota naisella ei ole. En kuitenkaa halua erota. Ap

mutta niiden kanssa täytyy jotenkin vain elää. Itselleni on ollut erittäin vaikea asia se että vammauduin pysyvästi synnytyksessä ja sen takia moni asia elämässä on muuttunut ja on tiettyjä juttuja joita en koskaan saavuta em. syystä johtuen. En voi sanoa että olisin tämän hyväksynyt mutta yritän tehdä elämästäni niin hyvää kuin mahdollista niillä "eväillä" jotka minulla on käytettävissä.

numero 1 tai 2 Vai jostain siitä eteenpäin?



Koska mä ymmärrän kyllä sen, jos ihminen haluaa yhden tai kaksi lasta, ja on siitä soseena, mutta näitä kolmas, neljäs, viides jne. lapsia masennukseen asti haluavia en tajua.



Mutta jos kyse on ekasta tai tokasta lapsesta, niin kannattaa miettiä kuinka iso tuo asia on sinulle. Koska suunnaton katkeruus voi tulla siitä, että et saa niitä lapsia ollenkaan, ja sitten miehesi jättää/kuolee tms. kun et voi enää lapsia saada.

Epäreiluinta on juuri tuo koska miehellä on aina tavallaan mahdollisuus jota naisella ei ole. En kuitenkaa halua erota. Ap

mutta omasipa on.

Ikää on sen verran että skeenaario juuri siihen että mies etsii uuden naisen halutessaan kuitenkin lapsen joita hänellä ei siis ole, minulla on yksi. Mutta sanotaanko että toi työasia on myös vaikea, kumpaankaan asiaan en jaksaisi enää käyttää energiaa vaan haluasin lopettaa " taistelun". Ap

Ensin ei tullut mitään mieleen mihin ei voisi vaikuttaa. Sitten ajattelin että terveyshän on sellainen jonka voi menettää. Jos vakavasti sairastuu niin sillehän ei mitään voi. Toinen asia mikä mieleeni tuli oli läheisten sairastuminen. Oma tai läheisen kuolema.



Kaikki opiskelu ja työasiat ovat mun mielestä sellaisia että ellei ole parilla kertaa tärpännyt niin olen todennut ettei tämä nyt ollutkaan mun juttu ja suunnannut ajatukset johonkin uuteen asiaan. Aina myös jo kun suunnittelen hakevani johonkin niin teen b ja c suunnitelmia siltä varalta ettei a onnistu.

Tällä saralla en ole kovasti pettymyksiä joutunut kohtaamaan ehkä siitäkään syystä kun mulla on niin paljon eri juttuja joista olen todella kiinnostunut.

Opiskelemaan hain joskus 2 kertaa enkä vaan päässyt sisään. Kolmannella kerralla ajattelin että haennkin tällä kertaa ulkomaille samaa alaa ja heti tärppäsi sinne sitten.



Lasten saamisessa taas ajattelin etten sitä "oikeaa" jää odottelemaan ja olinkin yh monta vuotta sitten. Myöhemmin tapasin ihanan miehen ja saimme toisen lapsen yhdessä.



Mulla oli myös isona haaveena omakotitalo ja siinä päti sama juttu. Miksi odottelisin ja vanhenisin siinä odottaessa miestä. ostin talon yksin. Nyt meitä on sitten 2 aikuista ja 2 lasta tätä mun unelmien taloa asuttamassa.



Jos olisin suhteessa missä mies ei esim niitä lapsia halua tai jotain muuta mikä mulle on kynnys kysymys ja haave elämässä niin lähtisin yksin toteuttamaan juttuani ja niin olen aina tehnytkin.



Raudan lujaa uskon siihen että oma sisukkuus ja rohkeus antaa aina elämässä ne asiat mitä haluat. Jos joku tuntuu menevän mönkään niin ajatteln aina että mitä muuta kautta saavutan tämän jutun ja nyt tällä hetkellä tätä kautta asian ei kuulunut mennä näin.



Itsensä psyykkaaminen on avain onneen :) Ainakin mulla...

Sopivasti hullu pitää myös aina uskaltaa olla ja miettiä erikoisiakin ratkaisuja miten saa sen mitä haluaa.

Elämä on yhtä kamppailua. Vuoden välein muutetaan, kun tapahtuu jotain odottamatonta: viimeisin oli vuokranantajan kuolema + asunnon myyminen, joten muutimme ja viime tipassa saimme asunnon. Ajattelimme että tähän saisimme sitten jäädä, mieheni irtisanottiin eilen. Sossu sanoi että ei maksa näin kallista vuokraa, mutta halvempia ei käytännössä löydy kantasuomalaiselle perheelle. Tein positiivisen raskaustestin tänään. Ahdistaa: mitä meidän elämästä oikein tulee?

Toi työ asia on sellainen että olen kohta 6 vuotta käyttänyt sen jahtaamiseen niin alkaa olla jo niin pitkä aika etten jaksa enää. Lisäksi pitkän sinkkuajan jälkeen en halua erota kun kaikki muuten toimii. Harmittaa vaan kun en pysty näitä asiota siirtämään pois mielestä ja alkaa keskittyä johonkin ihan muuhun .Ap

kyse on asioista joille et voi mitään. Vaikea on hyväksyä ne asiat joihin on omilla valinnoillaan vaikuttanut, jos on mennyt pieleen. Sulla ainakin toi lapsiasia selvästi on sellainen johon voit vaikuttaa, joten siitä saattaa tulla todellinen ongelma myöhemmin. Yhdyn täysin 8:n varoituksiin, vierestä useamman tapauksen nähneenä. Voit miettiä miksi haluat olla ihmisen kanssa joka ei halua/pysty täyttämään tätä hyvin perustavanlaatuista tarvetta joka sinulla on.

Asia on kuitenkin niin että olemassa olevan lapseni takia en enää haluaisi taas aloittaa alusta jonkun muun kanssa ja todeta kerta toisensa jälkeen ettei taaskaan toimi. (lapsi ei ole ollut "mukana" eroni jälkeen kun tässä nykyisessä suhteessa) Lisäksi oikeasti edes siedettävän kumppanin löytäminen on tämän ikäisenä hyvin vaikeaa. Siksi olen todennut että asia on hyväksyttävä vaikka en millään meinaa siihen pystyä. Ap

sä mitään kipuile sellaisten asioiden takia joihin et voi vaikuttaa

sellainen olis esim että joku on kuollut

johan sulle sanottiin että voit noihin vaikuttaa



-lapsen voit saada jos haluat (uusi kumppani, adoptio)

-duunin voi vaihtaa (opiskele, perusta yritys, hae eri paikkakunnalta)



keinot kyllä keksii kun on tahtoa



se mitä sä kipuilet on se että sun sydän sanoo jotain mitä et aidosti halua kuulla, koska siihen tarttuminen edellyttäisi saavutetuista eduista luopumista, joten olet mukavuudenhaluinen, selittelet asioita itsellesi, tyydyt



mutta ah niitä tulevia tasavuosikriisejä...

viisi vuotta sitten kun erosin, että oikeesti ei mielestäni ole pelkkää mukavuudenhalua koittaa pitää kiinni pysyvyydestä. Ehkä muotoilin asian väärin mutta siis nämä asiat haluan hyväsyä enkä vatvoa niitä! Ap

Minä olen vain vakaasti tehnyt itselleni selväksi, etten voi vaikuttaa asioihin, eikä niihin voi energiaa siksi syytää. Kävin mielessäni kohta kohdalta syyt, miksi asia kannattaa jättää murehtimatta. Keskityn sen sijaan asioihin, joihin voi vaikuttaa. Tällaisen psyykkauksen tein isän sairastumisen kohdalla ja se on toiminut. Katson kyllä perään, mutten enää märehdi ja vatvo.



Sinun tapauksessasi työasiaan voi vielä vaikuttaa. Listaa kaikki lähiseudun yritykset, jotka liippaavat alaasi tai osaamistasi. Ota niihin yhteyttä suoraan, älä odota avointa paikkaa. Kun näet avoimen paikan, marssi yritykseen viemään hakemusta tai ota yhteyttä puhelimitse, jotta jäät mieleen. Etkö voi myös koittaa etsiä muun alan töitä, se voi auttaa myös oman alan töiden saantia? Yleensä töitä kyllä saa, jos ihan todella haluaa ja tekee töitä sen eteen antaumuksella. Tämä työvalmentajan kokemuksella.



Mieheesi tuskin voit vaikuttaa, muuten kuin käymällä läpi järkisyyt lapsen hankinnalle hänen kanssaan. Sen jälkeen tee vakaa päätös antaa olla ja pysy siinä.