Odotan toista lastamme viimeisilläni, nyt mies ilmoitti haluavansa erota

Niin eihän sun tarvitse mitään lopullista eropäätöstä tehdä,mutta heitä nyt oikeasti jo se ukko pihalle sieltä! Välimatka tekee teille hyvää ja pääset keskittymään lapsiisi, he ansaitsevat sen äidiltään!! Ukkosi on kuitenkin aikuinen ihminen ja vastuussa omista teoistaan! Että mua pistää vihaksi, ei tuollaista kukaan ansaitse. ei lapset, ei sinä!

todella raskasta sinulle, ap. Miehesi käyttäytyy nyt kuin pikkulapsi. Olisiko sittenkin hyvä, jos hän muuttaisi vaikka veljensä tai vanhempiensa luokse tässä vaiheessa. Ei hän voi elää teidän kotona aiheuttamassa sinulle mielipahaa päivä toisensa jälkeen.



Olisi tietenkin kiva kuulla mistä hän sinulle ilkeili. Millä oikeudella.. Voisiko hän lukea tämän ketjun? Ymmärtääkö hän miten paljon teet hänen eteensä?



Sun pitäisi nyt päästä viettämään loppuraskautesi johonkin turvalliseen, seesteiseen ympäristöön.

kohtelet miestasi kuin pikkulasta. Valittelet etta mies ei auta mutta silloin kun on jotakin tehnyt,valittelet taas etta ei osaa olla lapsen kanssa, vaan oli laittanut lastenohjelman. Huoh!!!! tuolla laillahan ne kaikki hoitavat, ei vanhemman kuulukaan olla kuin joku sirkuspelle, etta "lapsella olisi virikkeita", tarkeinta on etta vanhemmat ovat lasna ja etta ovat oma itsensa.



Nyt kun mies on ilmoittanut haluavansa erota, ei hanta taaskaan oteta todesta. Sina ja terapeutti yritatte molemmat viivytystaktiikkaa kayttamalla saada miehen toisenlaisiin ajatuksiin, ei ihme etta miehella alkaa pinna kiristya.

Sinulle on jo moni sanonut niin, ja sinä sanot vain, että et halua miettiä nyt lopullista eroa. Et nyt vain näe metsää puilta. Moni on ehdottanut VÄLIAIKAISTA muualle muuttoa. Vaikka sitten veljensä luo, tai vuokra-asuntoon, mihin vain. Hyviä perusteluja tälle on yllä, en ala niitä toistelemaan sen kummemmin.



Mutta olen samaa mieltä, että et saa oikeasti levättyä ja koottua itseäsi, kun kaikki aikasi menee miehestä huolehtimiseen. Sairastut itsekin.



Pidät miestä pikkulapsena, äidin pikku apulaisena. Valittelet, ettet jaksa arkea, et jaksa siivota tai tehdä ruokaa vaan mieskin joutuu tyytymään leipään. Ja onhan mies ystävällisesti tuonut valmisruokia. HALOO! Onko siivous, ruuanlaitto ym. vain sinun harteillasi? Tai lapsen kanssa oleminen? Sinähän hoidat nämä nytkin yksin, tai jos/kun et hoida, mies tuo valmisruokaa. Mitä apua sinä kuvittelet saavasi mieheltäsi synnytyksen jälkeen?



Lue erittäin tarkkaan yllä sen toisen yh-äidin ohjeet, miten selviät arjesta vauvan ja taaperon kanssa. Sinä pärjäät kyllä.



Ihan oikeasti, kun nyt päästät miehen VÄLIAIKAISESTI pois, todennäköisemmin hän peruu eropuheensa kuin sillä, että sinä ja terapeutti pakotatte hänet jäämään "avuksi". En vain ymmärrä, mitä apua sinä tuolta lapamato-mieheltä saisit, mitä et saisi äidiltäsi tai ystäviltäsi.

Nyt kun mies on ilmoittanut haluavansa erota, ei hanta taaskaan oteta todesta. Sina ja terapeutti yritatte molemmat viivytystaktiikkaa kayttamalla saada miehen toisenlaisiin ajatuksiin, ei ihme etta miehella alkaa pinna kiristya.

Takerrut jokaiseen oljenkorteen, jonka joku sinulle ojentaa. Terapeutti on sanonut, että VOI käydä niin, että mies tulee toisiin aatoksiin. On ehkä sanonut, että voi olla, ettei tule. Mutta haluat nyt pitää tätä "järkiintulemisen" vaihtoehtoa todennäköisempänä.

Syytät myös miestä siitä, että hän ei suostu aikalisään, jonka avulla sinä voisit selviytyä synnytyksestä. En usko, että sellaista aikalisää voi ollakaan. Mies oli typerä pudottaessaan pommin, mutta tehtyä ei enää saa tekemättömäksi millään aikalisällä. Asiahan korjaantuisi pelkästään sillä, että mies katuisi ja vannoisi rakkauttaan ja kaikki palautuisi entiselleen. Mutta koska näin ei näytä käyvän, on sinun otettava vastuu omasta itsestäsi.

Sinun täytyy keksiä joku muu tapa selviytyä kuin mies tai mikään miehen tekeminen. Ja vaikka mies tulisikin toisiin ajatuksiin, se ei tapahdu sillä että sinä itket ja pyydät mahdottomia (kyllä, aikalisäpyyntösi on mahdoton!) Ja vaikka mies tulisi toisiin ajatuksiin, sinun rikkinäisyytesi ei parane ihan hetkeen. Sinun täytyy opetella korjaamaan itseäsi!

ei hän tietenkään rakasta ap:ta. Ei masentunut pysty rakastamaan.

Kirjoitustesi perusteella olet empaattinen ja laaja-alaisesti ajatteleva ihminen.

On aivan totta, että vanhemmuuden myötä ja myös vanhenemisen ja kokemusten myötä ihminen muuttuu. Se on luonnollista kasvua - mikä olisikaan kamalampaa kuin elää ihmisen kanssa, joka on ikuisesti henkisesti kaksikymppinen?

Ihmiset muuttuvat vuosien ja vuosikymmenten saatossa, ja onnekkaimmat meistä pystyvät nimenomaan kasvamaan ja muuttumaan suhteessa, kumppanin hyväksyessä muutokset ja myös itse hyväksyen muutokset kumppanissa.

Sinä elät nyt vaihetta, jolloin äitiys on etusijalla; älä kanna siitä syyllisyyttä. Pikkulapsiaika on kuitenkin melko lyhyt; lapsiluvusta riippuen 5-8 vuotta, ja jos tämän seikan pystyy suhteuttamaan koko elämäänsä - meillä naisilla kun odotettavissa oleva elinikä on n. 80v. - niin se on vaan yksi lyhyt elämänjakso.

Kunnioitan sinua, kirjoitat todella kauniisti miehestäsi ja osoitat suurta rakkautta pyrkimykselläsi tukea häntä tässä ilmeisen sekavassa tilassaan. Vihanpidolla ei koskaan saavuta mitään hyvää.

Kävi teille niin tai näin, sinä olet osoittanut olevasi luottamuksen arvoinen ihminen, joka omaa sitä paljon puhuttua sisäistä kauneutta ja empatiankykyä.

Jätä ilkeämielisten ihmisten huutelut omaan arvoonsa ja usko itseesi.

Ja yksi yksinkertainen neuvo; kun paniikki iskee, muista hengittää. Sisään, ulos. Sisään, ulos. Rauhallisesti. Tyhjennä mielesi, ajattele pelkkää hengitystäsi. Sisään, ulos. Se auttaa - se rentouttaa, ja tajuat olevasi edelleen elossa.

sukusi apua tässä sotkussa? En kylläkään ole lukenut kaikkia viestejä. Outoa jos ei miehesi tai sun suku ja ystävät ole tukena/neuvomassa/auttamassa!

ja mun on pakko sanoa, että eronne syy on se, että miehesi ei enää rakasta sinua. Piste. Ongelma tuntuu olevan siinä, ettet pysty ottamaan tuota tietoa vastaan.

Se, että on vastikään sanonut rakastavansa, ei tarkoita mitään. Olen itse ollut samassa tilanteessa (rakkaus oli kuollut jo ajat sitten), ihminen vaan esittää tunteita, kun ei itselle/toiselle uskalla myöntää, ettei tässä suhteessa enää ole mitään. Vaikka toinen lapsi on tulossa, ei se ole mikään "pakotin" jolla toisen saa rakastamaan.

Minäkin olen kokenut tämän. Ja tullut siihen tulokseen, että rakkaus ei lopu, jos se on ollut aitoa rakkautta.

Oli kovaa myöntää, ettei meillä varmaan mitään rakkautta koskaan ollutkaan. Olimme kaksi toisitaan riippuvaista ihmistä, jotka olivat ymmärtäneet rakkauden väärin.

Voimia ap:lle!

että ap huolehtii miehensä hyvinvoinnista. Avioliitto on MYÖS ystävyyttä. Miestään kohtaan tuntee kovin monenlaista rakkautta. Olisi epäinhimillistä jättää sekaisin oleva aviopuoliso omilleen.



Eri asia on tietenkin, jos suhde on jatkuvasti sitä, että vaimo on kuin äiti miehelleen. Tässä ap:n tapauksessa asia ei kuitenkaan ole niin, vai mitä?



Tottakai pikkulapsiaikana äitirooli korostuu ja se voi olla yllätys sekä miehelle että vaimolle. Se voi kriisiyttää parisuhteen, mutta kriisistä voi selvitä ja saada onnellisemman parisuhteen.



Kyllä tämä ap:nkin avioliitto voi vielä kestää loppuelämän, jos tämä kriisi saadaan onnistuneesti, ammattiauttajan avulla selvitetyksi.



En usko rakkauden loppumiseen. Itsekin olen kokenut sen uudelleen löytymisen.

Kävimme siellä pariterapiassa. Sen kummemin en ala tässä kertoomaan, mistä siellä juteltiin, mutta terapeutti huomasi miehen olevan masentunut ja toi asian ilmi (en siis sanonut itse tästä mitään, en ennättänyt vihajatakaan). Ei patistanut lääkärille, mutta kuvaili miehelle masentuneen ihmisen ajatusmaailmaa todella hyvin ja kertoi, ettei masentuneena kannata alkaa tekemään suuria päätöksiä. Tuolta pohjalta ajattelin nyt yrittää saada miehen käymään myös lääkärissä. Onneksi pariterapia jatkuu nyt heti viikottaisena, kunnes vauva syntyy ja sitten tulee pieni paussi. Minun oloni mukaan voimme sitten mennä sinne taas, kunhan saan lapsia jonkun katsomaan 1-1,5 tunniksi. Varmaan meidän äitin. Huojentavaa, että pääsemme ulkopuolisen kanssa käymään tätä tilannetta läpi.



En nyt tiedä mikä minun olotilani on. Siellä terapiassa se hetkittäin paheni taas, kun ero löi vasten kasvoja, mutta toisaalta sitten taas helpotti yllättäen.



Mies on sitä mieltä, että sitten jos/kun eroamme, hän pystyy olemaan enemmän lastemme kanssa..? Tämä on minulle suuri mysteeri, koska nytkään ei juurikaan ole esikoisen kanssa kahden, että miten hänellä sitten olisi yhtäkkiä käsillään enemmän aikaa lapselle. Ihan samalla tavalla joutuisi työnsä hoitamaan ja siihen päälle vielä oman kotinsa. Nyt kun minä olen pääasiassa tämän kodin hoitanut, pyykit, keittiöt, ruuat jne. Mies ei tunnu millään sisäistävän sitä, että ei sitä aikaa nyt mistään lisää tule eron jälkeen. Ihme ajatuksen kulkua ja taas viittaa siihen, ettei kykene ajattelemaan ihan realistisesti tulevaisuuttaan.



Mutta näihin tunnelmiin nyt. Niin ja kyllä me olemme rakastaneet toisiamme ihan aidosti ja minä rakastan edelleen. Terapiassa onneksi pääsemme avaamaan niitä vääriä käsityksiä ja solmukohtia, jospa sieltä jotain uutta löytyisi ja miehellekin halua pelastaa meidän perhe ja meidän avioliitto. Jos ei löydy, uskon minä kuitenkin saavani sieltä eväitä, miten voin selvitä tästä kaikesta täysjärkisenä.



Ap

up

Ei mikään ole niin hölmö kuin mies!



Mitä jos iskä ottaisi pariksi kuukaudeksi esikoisen mukaansa ja sinä AP voisit keskittyä vauvaan. Mieskin huomaisi kuinka kivaa olisi kun olisikin se puolisokin siinä jakamassa arkea...

miehet on paskiaisia.

kaikki ole.

päivitystä tilanteesta?

Ne lapset ovat kai sen miehenkin? MIten niin automaattisesti se äiti hoitaa lapset ja mies voi olla ja tehdä mitä lystää? Mistä kivikauden kolosta olet ryöminyt esiin?



Vastuuntuntoinen vanhempi huolehtii, että lapsilla on hyvä olla. Hän ei tahallaan ja omaa itsekkyyttään kuormita jatkuvasti lastensa äitiä ja tee omanapaisia päätöksiä ihan omaksi huvikseen vaan ottaa vastuuta lasten ja lasten äidin hyvinvoinnista, jotta lapsilla on hyvä olla. Sitten kun ollaan kasvettu perheenä tai kun aika on muuten otollinen, on aika niille omille menoille ja jopa niille eropuheille. Ei tuollainen "lähden-en lähde"-löpinä ole minkään selkärankaisen ihmisen puhetta tai tekoja vaan epävarman, itsekeskeisen ja tunteettoman ihmisen tekoja.



Niin, ja jos väität pokkana, että lapsi ei kärsi erosta ja että isäsuhde ei kärsi siitä, että isä ajattelee aina vain itseään, niin olet nolo. Kyllä ihmiset voivat erota ja kyllä, he voivat lähteä bilettämäänkin, mutta nämä asiat sovitaan fiksusti aikuisten kesken eikä siten kuin ap:n mies, että kun hän tahtoo näin, niin näin tapahtukoon, ajasta, paikasta ja muista ihmisistä ei väliä.



Vielä sen verran, että kyllä me perheenä pidämme huolta myös perheen aikuisista. Emme ole yksinäisiä ajelehtijoita vaan nimenomaan puhallamme yhteen hiileen ja huolehdimme toistemme jakasamisesta. Sitä vartenhan parisuhteet ovat olemassa!

Ne lapset ovat kai sen miehenkin? MIten niin automaattisesti se äiti hoitaa lapset ja mies voi olla ja tehdä mitä lystää? Mistä kivikauden kolosta olet ryöminyt esiin?

Vastuuntuntoinen vanhempi huolehtii, että lapsilla on hyvä olla. Hän ei tahallaan ja omaa itsekkyyttään kuormita jatkuvasti lastensa äitiä ja tee omanapaisia päätöksiä ihan omaksi huvikseen vaan ottaa vastuuta lasten ja lasten äidin hyvinvoinnista, jotta lapsilla on hyvä olla. Sitten kun ollaan kasvettu perheenä tai kun aika on muuten otollinen, on aika niille omille menoille ja jopa niille eropuheille. Ei tuollainen "lähden-en lähde"-löpinä ole minkään selkärankaisen ihmisen puhetta tai tekoja vaan epävarman, itsekeskeisen ja tunteettoman ihmisen tekoja.

Niin, ja jos väität pokkana, että lapsi ei kärsi erosta ja että isäsuhde ei kärsi siitä, että isä ajattelee aina vain itseään, niin olet nolo. Kyllä ihmiset voivat erota ja kyllä, he voivat lähteä bilettämäänkin, mutta nämä asiat sovitaan fiksusti aikuisten kesken eikä siten kuin ap:n mies, että kun hän tahtoo näin, niin näin tapahtukoon, ajasta, paikasta ja muista ihmisistä ei väliä.

Vielä sen verran, että kyllä me perheenä pidämme huolta myös perheen aikuisista. Emme ole yksinäisiä ajelehtijoita vaan nimenomaan puhallamme yhteen hiileen ja huolehdimme toistemme jakasamisesta. Sitä vartenhan parisuhteet ovat olemassa!

Jos mies haluaa erota niin mies ei halua olla tekemisissä naisen kanssa. Hän ei halua kuulua siihen perheeseen.

Missä on sanottu että mies ei halua olla lapsensa kanssa? Jos mies haluaa lapsensa mukaan? Katsos se että mies haluaa olla lapsensa kanssa ei tarkoita että hän haluaa olla missään tekemisissä lapsen äidin kanssa.

Lapsen isä EI ole MISSÄÄN vastuussa lapsensa äidin hyvinvoinnista. Ei MISSÄÄN.

KUn mies EI halua olla hänen kanssaa perhe. Vain ainoastaan lapsen.

Heti alkumetreillä oli selvää että miehesi on masentunut. Tärkeintä olisi selvittää masennuksen syy, ja hoitaa masennusta terapialla ja lääkkeillä niinkuin on tehtykin. Jos/kun masennus on parantunut, katsotaan tilanne avioliiton kannalta. Avioliittoa ei kannata lopettaa sen takia että toinen on sairastunut, ei ainakaan yrittämättä. Mutta niinkuin ensi- ja turvakotiliiton puheenjohtaja sanoi tv:ssä, että suosittelee avioeroa siinä tilanteessa jos perheessä on a) hoitamaton päihdeongelma, b) hoitamaton mielenterveysongelma, c) väkivaltaa, ja jos miehesi ei jatka lääkitystä ja terapiaa ja jättää kesken, sitten on ehkä parempi itsesi ja lasten kannalta erota.



Siskoni on maanis-depressiivinen, ollut monta kertaa sairaalahoidossa, koska ei syö lääkkeitään. Mies hoitaa lapset, jotka ovat alakoululaisia. Nyt toinen lapsista sairastui masennukseen, joutui sairaalaan ja sai lääkityksen ja terapiaa. Vanhemman psyykkiset sairaudet voivat olla erittäin vahingollisia lapsille.



Toivottavasti teidän tilanne paranee, kävi miten kävi. Muista ettei sinun tarvitse sietää huonoa kohtelua, et ole rakkauden kerjäläinen. Itse siedin huonoa kohtelua aikoinaan kihlattuni taholta, kunnes lopulta jätin hänet. Jälkikäteen ihmettelin vain sitä miksen lähtenyt aiemmin.

Ne lapset ovat kai sen miehenkin? MIten niin automaattisesti se äiti hoitaa lapset ja mies voi olla ja tehdä mitä lystää? Mistä kivikauden kolosta olet ryöminyt esiin?

Vastuuntuntoinen vanhempi huolehtii, että lapsilla on hyvä olla. Hän ei tahallaan ja omaa itsekkyyttään kuormita jatkuvasti lastensa äitiä ja tee omanapaisia päätöksiä ihan omaksi huvikseen vaan ottaa vastuuta lasten ja lasten äidin hyvinvoinnista, jotta lapsilla on hyvä olla. Sitten kun ollaan kasvettu perheenä tai kun aika on muuten otollinen, on aika niille omille menoille ja jopa niille eropuheille. Ei tuollainen "lähden-en lähde"-löpinä ole minkään selkärankaisen ihmisen puhetta tai tekoja vaan epävarman, itsekeskeisen ja tunteettoman ihmisen tekoja.

Niin, ja jos väität pokkana, että lapsi ei kärsi erosta ja että isäsuhde ei kärsi siitä, että isä ajattelee aina vain itseään, niin olet nolo. Kyllä ihmiset voivat erota ja kyllä, he voivat lähteä bilettämäänkin, mutta nämä asiat sovitaan fiksusti aikuisten kesken eikä siten kuin ap:n mies, että kun hän tahtoo näin, niin näin tapahtukoon, ajasta, paikasta ja muista ihmisistä ei väliä.

Vielä sen verran, että kyllä me perheenä pidämme huolta myös perheen aikuisista. Emme ole yksinäisiä ajelehtijoita vaan nimenomaan puhallamme yhteen hiileen ja huolehdimme toistemme jakasamisesta. Sitä vartenhan parisuhteet ovat olemassa!

mikään tavara. Se on jokaisen itse määriteltävissä oleva asia. Joidenkin mielestä parisuhteeseen kuuluu 10 ihmistä, joidenkin mielestä toisia saa nussia ja joidenkin mielestä ei tarvitse nähä kuin kerran vuodessa. Jokaisella on oma käsitys parisuhteesta. Emme elä enää missään keskiajalla. Muut eivät määrää mikä on oikein ja mikä ei.

Mutta ymmärtääkseni tässä tapauksessa mies ei edes halua parisuhdetta. Jolloin hänellä ei ole mitään velvollisuuksia AP:tä kohtaan.

Ajattelin tulla kertomaan pikakuulumiset. Eron suhteen mikään ei ole muuttunut, mutta asiasta ei myöskään ole aktiivisesti puhuttu. Mies ei ole enää niin väsynyt, saa nukuttua ja ruokakin maistuu. Hänellä siis masennuslääkitys nyt vihdoin päällä ja ainakin omasta mielestäni miehen olotila näyttää kohentuneen. On jaksanut esikoisenkin kanssa touhuta ihan eritavalla, kuin aikaisemmin. Pariterapia jatkuu tässä koko ajan, siellä edetään hitaasti ja ratkotaan ongelmakohtia, käydään läpi meidän suhteen vaiheita, molempien perhesuhteita jne.

Vauva syntyi pari viikkoa sitten, kaikki meni hienosti ja mies oli mukana. Tosin mitään tukea hänestä en saanut, synnytyksen jälkeen ei halannut, pitänyt kädestä, kiittänyt, kehunut, ei mitään. Sairaalassa viihtyi molempina päivinä vain hetken, ei tuonut kukkia tms. No, mitä voisinkaan olettaa?

Järkyttävintä oli ehkä se, että mies lähti kavereineen mökille viikonlopuksi varpajaisten viettoon 200 km päähän vauvan ollessa 7 päivän ikäinen.. Meillä ei täällä asuinpaikkakunnalla ole tukiverkkoja, joten mies siis jätti minut vastasyntyneen ja 2-v uhmiksen kanssa kolmistaan viikonlopuksi. Itkien rukoilin, että voisiko viettää varpajaisensa vaikka 2 vkon kuluttua, kun pääsen jo vauvan kanssa ulos ja ennättäisin jostain saada apuvoimia tänne kotiin. Mutta ei sopinut ja sinne lähti. Kyllähän minä jotenkin selvisin, vaikka rankkaa oli. Esikoinen kun on edelleenkin huonounista sorttia ja vauva tietysti valvottaa tissillä ja muutenkin, eihän vastasyntyneillä ole mitään rytmiä vielä. Esikoinen on toki reagoinut vauvantuloon kiukkuamalla meille vanhemmille ja saamalla uhmaraivareita useammin. Imetystilanteet on haastavia, silloin hänen pitäisi tietysti päästä syliin tai juuri silloin minun pitäisi tehdä jotain tiettyä aivan muuta. En voi käsittää mitä miehen päässä liikkuu, eikö edes esikoistaan voinut ottaa huomioon tässä asiassa. Miten kova shokki vauva on ja jättää mkinut toipilaana taistelemaan kotiin, kun hän ryypiskelee mökillä. Herää jotenkin kysymys myös, että eivätkö ne hänen kaverinsakaan saa suutaan auki. Kaikki miltei perheellisiä miehiä. Että kukaan ei ihmettele miehelleni, että onkohan ihan ok jättää vaimo synnytyksen jälkeen noin pian koko vlopuksi lasten kanssa kotiin ilman apuja..

Jotenkin meillä vallitsee sellainen ilmapiiri, etten voi tavallaan "vaatia" mieheltä mitään, koska hänellähän on se erokortti hallussaan.. Tiedän, ettei tällaista tulisi vaan jaksaa kestää ja ansaitsen parempaa kohtelua. Prosessi on kuitenkin niin kesken vielä ja haluan katsoa pariterapian läpi, mutta pikkuhiljaa alkaa valkenemaan että tuskin mies tuosta tulee muuttumaan. Toisaalta, ei hän aikaisempina vuosina ollut välinpitämätön, että on hän kelpomiehestä muttunut epäkelvoksikin, kaitpa voisi muuttua takaisin vanhaksi itsekseenkin. Sen näkee sitten joskus.

Vauva on aivan ihana ja minulla on kaikki maailman onni niin kauan, kun minulla on nämä rakkaat lapset. Mies siinä menettää paljon, paljon enemmän, jos perheensä jättää. Minä olen hyvä vaimo ja äiti, sydämellinen, hellä ja rakastava. Miestä en ole kuin tukenut ja kannustanut kaikessa, turhista en ole narissut koskaan. Aina on koti siistinä, ruoka pöydässä ja mies tervetullut ja toivottu. Meillä on aina ollut hyvin lämmin ja positiivinen koti.

Jos mies löytää jostain parempaa tai jos hän kokee, että tämä ei ole hänelle tarpeeksi hyvä yhtälö, sitten en voi mitään. Sitten hänen on varmaan mentävä. Minä voin tarjota jollekin vielä joskus ihanan elämän, ja niin että minäkin saan rakkautta, huomiota ja huolenpitoa.

Katsotaan nyt mitä tästä vielä tulee, ehkä miehen silmät vielä avautuvat, ehkä eivät. Itseni kannalta haluan hoitaa tämän kunnialla ja kunnolla loppuun, tarkoitti se sitten eroa tai yhteenpaluuta. En halua päätyä tilanteeseen, jossa jossittelen, kadun tai arvuuttelen, mitäs jos, miten olisi ollut jos..

No ei tästä nyt niin lyhyt kommentti tullutkaan, mutta tällaisissa tunnelmissa mennään. Ajattelin, että en tule tänne kuulumisia kertoilemaan, ennen kuin tiedän erotaanko vaiko ei. Nyt pidän taasen paussia ja katsotaan kommentteja sitten, kun jotain muutosta tilanteeseen on tullut.

Ap

Miehenkin pitää hoitaa lastaan. Mutta kun hän on hoitanut sen puolet sitä niin hänen ei tarvitse auttaa naista siinä toisessa puolessa.

Monet naiset valittavat että synnytyksen jälkeen oli vaikeaa ja pälä pälä... Synnytys eikä raskaus oikeuta mihinkään erikoistoimiin. Ei oikeuta apuun eikä helpotuksiin. Vaaditaan aivan sama kuin mieheltä.

Eikä tuollaisia valittajia kukaan jaksa.